Onko kukaan tuntemasi ihminen kirjoittanut ylioppilaaksi, mutta ylioppilasjuhlia ei ole vietetty?

Minä en pitänyt. Suvussa oli niin paljon tulehtuneita välejä että en halunnut oikeastaan saattaa keitän heistä takiani saman katon alle. Sen sijaan kiersin ystävieni juhlia ja illalla jatkettiin yhdessä kaupungille - kivaa oli!

Minä en halunnut juhlia, ei kiinnostanut olla juhlittavana jonkun turhan "tutkinnon" takia.

Revisiitä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi halunnut pitää. Ajattelin, ettäs juhlitaan sitten kun valmistun yliopistosta, että siinä vaiheessa sitä on vasta oikeasti ”valmis” ja että se on paljon isompi saavutus. saavutus. Ajattelin, että mennään vaan perheen kanssa syömään jonnekin parempaan ravintolaan ja that’s it.

Isäni oli kanssani samaa mieltä, mutta äitini pakotti pitämään juhlat, ja vieläpä kaksipäiväiset. Hän halusi ilmeisesti jotenkin päteä, ja näyttää ystäville ja sukulaisille, että kyllä hänenkin lapsensa. Suurimmalla osalla hänen tuttavapiiriään lapset ovat vanhempia kuin minä, ja hän oli vuosien ajan käynyt heidän juhliessaan. Äiti ilmaisi asian vielä jotenkin niin, että ”hän on tästä syystä ystävilleen juhlat velkaa”. Olin vähän kiukkuinen, että ylitseni käveltiin.

Äitisi saa omassa kodissaan järjestää juhlat, koska hän ne maksaakin. Sinä ilmestyt paikalle sanot kiitos ja hymyilet juhlien ajan. Onko selvä?!

Olen eri, mutta minun äitini halusi pakolla järjestää minulle juhlat. En mennyt paikalle vaan lähdin ulkomaille.

Kävin lukion loppuun eri kaupungissa koska muutin poikaystäväni kanssa yhteen. Sukuni kyseli onko juhlia. Myös vanhempani (joihin läheiset välit) tarjosivat kotiaan juhlapaikaksi. Kyselivät jopa matkustavatko minun luokseni. En kuitenkaan halunnut juhlia, koska en pitänyt valmistumista erikoisena asiana. Puolison vanhempien luona piti käydä kahvilla, olihan se vähän vaivaannuttavaa. Silloin ymmärsin etten enää ikinä halua tuoda itseäni noin esille. 

Pahinta oli se että uskoin internetin tuntemattomiin kirjoittajiin ja ostin lakin. Vieläkään en ole saanut myytyä vaikka joka vuosi laitan kirpparille eurolla myyntiin. Vinkiksi muille; älä osta lakkia jos yhtään epäilyttää sen tarpeellisuus.

Minä itse. Ei ollut ketään ketä kutsua, sukulaisia en kokenut haluavani kylään eikä muutenkaan tehnyt mieli järjestää juhlia.

Kaksi kertaa on ollut aika lähellä. Kumpikaan ylioppilaiksi kirjoittaneista ei alkuun halunnut mitään juhlaa, mutta suostui sitten kuitenkin pienimuotoiseen kestitystilaisuuteen.

Revisiitä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi halunnut pitää. Ajattelin, ettäs juhlitaan sitten kun valmistun yliopistosta, että siinä vaiheessa sitä on vasta oikeasti ”valmis” ja että se on paljon isompi saavutus. saavutus. Ajattelin, että mennään vaan perheen kanssa syömään jonnekin parempaan ravintolaan ja that’s it.

Isäni oli kanssani samaa mieltä, mutta äitini pakotti pitämään juhlat, ja vieläpä kaksipäiväiset. Hän halusi ilmeisesti jotenkin päteä, ja näyttää ystäville ja sukulaisille, että kyllä hänenkin lapsensa. Suurimmalla osalla hänen tuttavapiiriään lapset ovat vanhempia kuin minä, ja hän oli vuosien ajan käynyt heidän juhliessaan. Äiti ilmaisi asian vielä jotenkin niin, että ”hän on tästä syystä ystävilleen juhlat velkaa”. Olin vähän kiukkuinen, että ylitseni käveltiin.

Äitisi saa omassa kodissaan järjestää juhlat, koska hän ne maksaakin. Sinä ilmestyt paikalle sanot kiitos ja hymyilet juhlien ajan. Onko selvä?!

Kai sitä saa omassa kodissaan järjestää vaikka mitä, mutta mielestäni on epäkunnioittavaa juhlimisen kohdetta kohtaan olla täysin piittaamatta tämän toiveista. Ja kun kyse on täysi-ikäisestä ihmisestä, ei häntä oikein voi pakottaakaan, tai minkään kasvatuksellisen syyn varjolla velvoittaa juhliin tulemaan. Tämä ylioppilashan ei ole pyytänyt juhlia eikä siten myöskään maksamaan niitä.

Vähän sama kuin jos aikuinen lapsi haluaisi viettää häänsä maistraatti ja juhlalounas-tyylisesti, mutta äiti varaa kirkon ja työväentalon.

Köyhä perhe, ei hattua eikä juhlia.

Vierailija kirjoitti:

Revisiitä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi halunnut pitää. Ajattelin, ettäs juhlitaan sitten kun valmistun yliopistosta, että siinä vaiheessa sitä on vasta oikeasti ”valmis” ja että se on paljon isompi saavutus. saavutus. Ajattelin, että mennään vaan perheen kanssa syömään jonnekin parempaan ravintolaan ja that’s it.

Isäni oli kanssani samaa mieltä, mutta äitini pakotti pitämään juhlat, ja vieläpä kaksipäiväiset. Hän halusi ilmeisesti jotenkin päteä, ja näyttää ystäville ja sukulaisille, että kyllä hänenkin lapsensa. Suurimmalla osalla hänen tuttavapiiriään lapset ovat vanhempia kuin minä, ja hän oli vuosien ajan käynyt heidän juhliessaan. Äiti ilmaisi asian vielä jotenkin niin, että ”hän on tästä syystä ystävilleen juhlat velkaa”. Olin vähän kiukkuinen, että ylitseni käveltiin.

Äitisi saa omassa kodissaan järjestää juhlat, koska hän ne maksaakin. Sinä ilmestyt paikalle sanot kiitos ja hymyilet juhlien ajan. Onko selvä?!

Olen eri, mutta minun äitini halusi pakolla järjestää minulle juhlat. En mennyt paikalle vaan lähdin ulkomaille.

Törkeää.

Minä en olisi halunnut. En edes asunut enää kotona. Äiti painosti suvun takia. Oma lapsi aloittaa lukion syksyllä. Nyt jo sanoi ettei halua juhlia. Ei ole sukua juuri. Juhlitaan muutenkin käymällä ravintolassa syömässä pitkällä kaavalla.

Olen ylioppilas, enkä juhlinut valmistumistani mitenkään. En juhlinut myöskään tohtoriksi väittelemistä. Koen juhlatilaisuudet vastenmielisiksi.

Itse en olisi halunnut juhlia ollenkaan, mutta äitini pakotti pitämään. Ei ollut edes vaihtoehto, ettei pidetä.

En itse pitänyt lukiosta ollenkaan ja kirjoitinkin vasta syksyllä. 3 ja puoli vuotta meni. Pääsin läpi rimaa hipoen. Ikinä en YO-papereilla ole mitään tehnyt. Täysin turha koulu. Valmistuu työttömäksi. 

Hiljattain juttelin tuoreen ylioppilaan kanssa, jolla ei ollut juhlia. Kovasti ihmettelin miksi näin, mutta ei kuulemma halunnut, ei pitänyt ylioppilastutkintoa oikein minään. Eikä ollut oikein ketään jota kutsua, paitsi kaukaisia sukulaisia. Ja hänen äitikään ei ollut innostunut järjestämään juhlia. Kotona sentään juhlistivat sitten kakulla ilman vieraita. 

Tällä pojalla oli jo yliopisto-opinnot hyvässä vauhdissa ja tähtäin jossain kauempana, joten siksi tavallaan ymmärrän ettei tuota yo-tutkintoa pitänyt oikein minään. Mutta hän menestyi lukiolaisten kilpailuissa niin ilmiömäisesti, että jo sen vuoksi olisi ollut ihan aiheellista juhlia lukion päättymistä vähän isomminkin kuin vain perheen kesken. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Revisiitä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en olisi halunnut pitää. Ajattelin, ettäs juhlitaan sitten kun valmistun yliopistosta, että siinä vaiheessa sitä on vasta oikeasti ”valmis” ja että se on paljon isompi saavutus. saavutus. Ajattelin, että mennään vaan perheen kanssa syömään jonnekin parempaan ravintolaan ja that’s it.

Isäni oli kanssani samaa mieltä, mutta äitini pakotti pitämään juhlat, ja vieläpä kaksipäiväiset. Hän halusi ilmeisesti jotenkin päteä, ja näyttää ystäville ja sukulaisille, että kyllä hänenkin lapsensa. Suurimmalla osalla hänen tuttavapiiriään lapset ovat vanhempia kuin minä, ja hän oli vuosien ajan käynyt heidän juhliessaan. Äiti ilmaisi asian vielä jotenkin niin, että ”hän on tästä syystä ystävilleen juhlat velkaa”. Olin vähän kiukkuinen, että ylitseni käveltiin.

Äitisi saa omassa kodissaan järjestää juhlat, koska hän ne maksaakin. Sinä ilmestyt paikalle sanot kiitos ja hymyilet juhlien ajan. Onko selvä?!

Olen eri, mutta minun äitini halusi pakolla järjestää minulle juhlat. En mennyt paikalle vaan lähdin ulkomaille.

Törkeää.

Miten niin? Äitini jopa halusi päättää mekkoni värin "juhliini". Hyvä kun ei alusvaatteita valinnut. En katsonut tarpeelliseksi osallistua HÄNEN juhliinsa joten 1kk matka Amerikkaan oli mielestäni mukavampi vaihtoehto.

En juhlinut. Ei kiinnostanut. Inhoan kaiken tuollaisen järkkäämistä.

Minä. Taustalla pitkä koulukiusaaminen, ei kavereita, mt-ongelmat, paska todistus ja narsistisuku. En suostunut edes lakin ostamiseen, jotta oltaisiin taas voitu hetki näytellä kuinka normaalia meillä on. Lukion käyminen oli osaltani täysin turhaa, eli sain pyyhkiä yo-todistuksellani p-rsettä. Neljä vuotta tuskaa, eikä yhtään minkään takia. Kyllä olisikin ollut paljon juhlittavaa.

Minä en pitänyt. Duunarivanhemmat eivät tajunneet, että olisi ollut heidän tehtävänsä järjestää, ja koska kaverini olivat omissa juhlissaan, ei sinne olisi ketään ollut tulossakaan. Sukulaiset asuivat kaukana eikä perhetuttuja ollut. Hyvin olen pärjännyt sen jälkeen ja saavuttanut paljon suurempia asioita.

Minä olisin halunnut, mutta kukaan ei järjestänyt ja itse olin jotenkin niin lannistunut ettei käynyt edes mielessä järjestää itse.

Ystäväni ei järjestänyt, koska vanhempansa olivat pahasti alkoholisoituneita, ja heille kotiin ei voinut mennä. 

Veljeni (nuorempi) jätti väliin pippalot. Nähtyäni meikäläisen kärsimyksen ja koko suvun hössäämisen bileissä, velipoika sanou ettei hänelle järkätä mitään sitten. Sen verran antoi myöten, että isoäiteen luona minä ja veli käytiin kakuttelemassa, mutta ei mitään sen kummempaa ei juhlittu.

AMK-inssipapereitani juhlittiin isolla kädellä, mutta DI-papereitani juhlin tasan kahden viskinapsun verran palattuani työkeikalta ja yöllä avatessani kirjekuorta joka kertoi minun olevan vähän enemmän insinööri kuin ennen.