Uusi rakas, joka ei enää pidä yhteyttä.
Tilanne suunnilleen se, ettemme ole jutelleet puhelimessa perjantain jälkeen kertaakaan. Tekstaria laittanut tänä aikana 3 kertaa. On mökillä edellisen parisuhteen lasten kanssa. Lapset eivät vielä tiedä minusta, mutta heille olisi kyllä tarkoitus kertoa pikkuhiljaa. Myös exänsä ei tiedä vielä minusta ja luonnollisesti hänelle kerrottava ensin.
Olen joka pv laittanut jotain tekstaria, jossa olen lähinnä kysellyt kuulumisia tai tekstannut vaan että on ikävä jne.
Olen myös tehnyt selväksi, että hän voi soittaa minulle silloin kun pystyy, minä en soita hänelle nyt kun on siellä mökillä.
Kannattaako minun tänään laittaa viestiä lainkaan vaan annanko hänen ottaa seuraavan kerran yhteyttä minuun? En halua hänen kuvittelevan että olisin hänelle vihainen/katkera siitä ettei pidä yhteyttä, koska tiedän että se saattaa olla hänelle hankalaa, mutta alkaa mietityttää onko sittenkin tässä takana jotain ihan muuta.
Pidän miehestä kovasti ja hän pitää minusta kovasti. Olemme kuin toisillemme luodut.
Pari vk sitten sovittiin että kerrotaan exille. Minä kerroin omalleni, mutta hän ei vielä ole saanut kerrottua omalleen (mutkikas juttu kyllä). Tiedän ettei hänellä ole enää tunteita exää kohtaan, mutta exällä on häntä kohtaan tunteita.
Nyt mietityttää olisiko exä kuitenkin mennyt mökille heidän luokseen ja siksi ei pidä yhteyttä. Toivon ettei näin ole, sillä odotan hänen olevan tässäkin avoin minulle. Kuten minä olisin hänelle ja silloin asia olisi ok.
Mutta laitanko viestiä vai en? Mitäs sanotte parisuhde-expertit?
-vlp
Kommentit (39)
ei kännykän akkua viitsi tuhlata turhiin puheluihin. Varsinkin jos on siellä onnettomuusalttiiden lasten kanssa joille voi olla tarpeen soittaa jossain vaiheessa apua.
Aikuinen nainen olen ja omiakin lapsia on, lisäksi käyn myös uskokaa tai älkää töissä. Touhua ja säpinää on riittämiin omastakin takaa. En istu puhelimen vieressä odottamassa joka minuutti, mutta kyllä pikkuhiljaa alkaa hälytyskellot soida, kun ei miehestä kuulu muutamaa sanaa enempää.
En ole tänä aikana itse soittanut kertaakaan, olen tekstaillut niitä näitä, en ahistellut mitenkään mielestäni liikaa, eilenkin 1 tekst koko päivänä. Toissapäivänä laitoin itse viestiä, hän vastasi ja toivotin myös hyviä öitä jne. Ihan basic- kamaa.
Normaalioloissa hän lähettelee minulle kaipausviestejä ja soittelee nyt ainakin paljon useammin.
Ymmärrän tietty että möksällä lasten kanssa ei pääse soittelemaan, siksi jotenkin kuvittelin että edes tekstailisi. Siihen luulisi olevan aikaa ja mahdollisuuksia edes sen 1-2krt/pv.
Perheellisellä sitä saattaa olla ihan oikeesti koko päivä yhtä härdelliä, että tekstarin ehtii lukea ja siihen vastaa lyhyesti, mutta ei istuta koko ajan koneella tai puhelin kädessä että jos vaikka kulta laittaisi jotain.
Jos ap on nuori ja lapseton niin hänellä on aikaa odotella puheluita, ja voi kahden tunnin hiljaisuus tuntua ikuisuudelta. Siinä ajassa ehtii juuri saada ruuan tehtyä ja vahtia ettei kuopus ryntää syötyään suoraan laiturille. Noin esimerkkinä.
täytyy kokoajan olla taskussa ja valmiudessa jos meinaa esim. kerran päivässä soittaa.
jos seisoisin rannassa vahtimassa uivia lapsia, en varmasti kulkisi kännykkä taskussa kun olisin koko ajan valmis sukeltamaan perään hengenpelastukseen. Mökillä kännykän taskussa pito on ihan skeidaa, eri asia jos istuu toimistotöissä kaiket päivät...
ja kun ei ole kertonut että on ketään niin ei voi kenellekään soitellakaan. Voi olla että heidän välitkään ei ole ihan niin loppu tai selvät kuin on antanut sinulle ymmärtää.
eronnut on kyllä jo pari vuotta sitten. Välillä ehti olla toinenkin tyttöystävä, jonka suhteesta ei olla paljon puhuttu, mutta nyt alkanut se mietityttää. Josko olisi jotain tekemistä kuitenkin vielä? Luotan kyllä periaatteessa itse mieheen, mutta nuo molemmat naiset haikailevat hänen peräänsä. Tiedän myös että mies ei ole aiemmissa suhteissaan pettänyt, suhteet kaatuneet muihin syihin ja niistä ollut avoin minulle. Paitsi tuon välissä olleen tyttöystävän suhteen. Siitä ei ole paljon puhunut, joten olen tulkinnut ettei heidän juttunsa ehtinyt olla vakava. Jospa kuitenkin jotain olisikin vielä ollut. Odottelen nyt kuitenkin miehen yhteydenottoa.
ja kun ei ole kertonut että on ketään niin ei voi kenellekään soitellakaan. Voi olla että heidän välitkään ei ole ihan niin loppu tai selvät kuin on antanut sinulle ymmärtää.
Valitettavaa sinulle mutta komppaan nroa 29...
ap!
Et voi todellakaan olla noin yksinkertainen! Siis mies ei ole aikeissakaan jättää "ex"-vaimoaan ja lapsia! Aivan tosi, olet tehnyt todella pahan virhearvioinnin.
Tahtoo olla lastensa kanssa rauhassa mökillä niin ei kun selvä petturi.
Lasten tulee mennä tyttöystävien edelle ja jos tyttöystävä ei jaksa muutamaa päivää erossa, niin en yhtään ihmettelisi jos mies lopettaisi suhteenne tähän.
Oli unohtanut laturin kotiin ja tänään saanut ladattua kännyä naapurimöksällä.
Siellä lasten iloiset äänet kuuluivat taustalla ja lähettivät terkkuja minulle siihen sävyyn, että oli isukki jotain kertonut =)
Ihmetteli kovasti, kun ei ollut viestejä odottamassa kännyn avattuaan. Oli toissapäivästä asti ollut känny kiinni. Olisin tämänkin tiennyt jos olisin yrittänyt soittaa enkä tekstailla.
Kiitos henkisestä tuesta ja arvuutteluavusta. Tällä kertaa tällainen selitys.
-vlp
Vaikka itse olenkin vähän epäileväinen aina kaikkien uusien juttujen kanssa. Sitten näen totuuden, kun seuraavan kerran tavataan. Näen sen hänen silmistään. Hyvältä kuitenkin kuulosti ja kiva että oli lapsillekin kertonut. Ei ehditty kauheasti jutella, kun olen töissä. En ainakaan ole yksin tässä suhteessa, se kävi selväksi.
Älä ota tavaksi epäillä aina pahinta.
olit heti epäilemässä että pettää tai jättää kun ei ilmoittaudu koko ajan. Ei aikuisten suhde tuollainen pitäisi olla,
Varsinkin suhteen alussa, jolloin et vielä tunne toista osapuolta niin hyvin että osaisit luottaa häneen 100%sti. Ehkä ap:lla on taustalla huonoja kokemuksia. Nimenomaan aikuisten suhteessa pieni kyseenalaistaminen on tervettä. Teinimeininkiä on se että heittäydytään uuteen suhteeseen heti satasella katsomatta taakseen.
olit heti epäilemässä että pettää tai jättää kun ei ilmoittaudu koko ajan. Ei aikuisten suhde tuollainen pitäisi olla,
että on mustasukkainen exästä aiheetta ja vetää pultit, jos tänään ei tule tekstaria.
Tuo exille kertominen ensin on muuten erittäin huono idea. Ei exillä pitäisi olla enää mitään sananvaltaa teidän kummankaan yksityselämään. Ja sitähän seurustelu nimenomaan on, yksityiselämää. Äidit ottavat lähes aina hirveät pultit saadessaan kuulla, että heidän lapsensa isä seurustelee. Voin kuvitella esim. että uusi ystäväsi on viattomana mennyt kertomaan sinusta exälleen ja nyt joutuu kuumeisesti neuvottelemaan siitä, saako hän enää ikinä nähdä omia lapsiaan. Aivan tyypillinen tilanne, joka saattaa etäännyttää häntä sinusta, hätääntyessään hän voi jopa lopettaa suhteenne. Äideillä on isiin todella iso valta.
Olisi paljon parempi että suhteenne olisi saanut ensin kasvaa ja vahvistua ennen kuin exät olisivat saaneet tieteää.
Jos laitat viestiä, niin laita niitä näitä. Kunhan mökiltä palautuu niin eiköhän ilmoittele itsestään. Ellei sit ole päätynyt siihen, että ei susta olekaan oikeasti kiinnostunut.
Onhan se pitänyt yhteyttä jos se on lähettänyt kolme tekstaria. Älä vauhkoonnu liikaa ennen kuin oikeasti tiedät että jotain on vialla.
jos seisoisin rannassa vahtimassa uivia lapsia, en varmasti kulkisi kännykkä taskussa kun olisin koko ajan valmis sukeltamaan perään hengenpelastukseen. Mökillä kännykän taskussa pito on ihan skeidaa, eri asia jos istuu toimistotöissä kaiket päivät...