Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdemarmatusta ja läheisriippuvaisuuspohdintaa
14.06.2019 |
Mikä logiikka siinä on, että jos pariskunta ei asu yhdessä, on liikaa pyydetty ja suorastaan läheisriippuvaista, että haluaa nähdä joka viikko tai vaikka pari kertaa viikossa, mutta kuitenkin on ihan normaalia, että halutaan asua yhdessä? Itselläni on tilanne, että olemme etäsuhteessa ja yhteenmuutto ei tule kysymykseen vielä pitkään aikaan. Näemme vain pari kertaa kuukaudessa ja haluaisin tietysti nähdä enemmän ja näitä tapaamisia odotan kovin paljon ja jos tapaaminen peruuntuu, se on minulle tosi vaikea asia ja oikeasti romahdan. Kuitenkin tuntuu, että tämä käytökseni on jopa hieman sairasta, koska olen niin riippuvainen näistä tapaamisista ja ihan oikeasti sekoan ihan kunnolla, jos tapaamisten väli venyy vielä pidemmäksi tai ehdimmekin olla yhdessä vähemmän aikaa kuin yleensä. Mutta mikä siinä sitten on, että on kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset asuvat ja sitten ikävöivät toisiaan parinkin viikon erossa ja se ikävöinti on vain suloista? Olen oikeasti miettinyt tätä asiaa tosi paljon, kun en tiedä olenko hullu vai onko tämä normaalia. Eikä ole siis kyse pelkästään siitä, että meillä olisi miehen kanssa asiasta erimielisyyksiä, vaan jotenkin ihan yleisellä tasolla nolottaa ja tulee hullu olo, kun olen niin syvissä vesissä näiden asioiden kanssa. En siis esimerkiksi kehtaisi kenellekään sanoa, että olen tänään itkenyt täällä, kun tapaaminen jäi lyhyeksi ja seuraavaan tapaamiseen on taas kaksi viikkoa.
Kommentit (53)
Ei yksikään mies jää tuollaista katselemaan: nainen kiukkuaa ja etsii syyllistä jos miehelle tulee työeste tai joutuu hoitamaan lapsiaan. Ja vielä tuo, että nainen ajattelee miehen odottelevan monta vuotta, ennen kuin "lasten takia" voi edes ajatella muuttoa yhteen.
Mitäs kun ne piltit on teinejä, meinaat ettei niillä silloin ole mitään sitä vastaan, että joutuvat eroon kavereistaan ja muuttamaan? Ihan tosissaan ajattelet niin?
Vai ajattelitko odottaa kahdeksan vuotta, kunnes ne piltit ovat muuttaneet pois kotoa?
Juu ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis asutte kaukana toisistanne ja miehellä on joka toinen vkl lastenhoitovelvoite, sinulla myös?
Eikös se nyt ole sitten aika ymmärrettävää, että jos ette syystä joka ei minulle ole auennut halua vierailla toistenne luona lasten kanssa, niin tuossa JÄÄ JÄLJELLE lapsivapaa tapaaminen vain joka toinen vkl?
Mikä siinä oli sen miehen vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Hohhoijaa! Mistähän sait sen käsityksen, että minä olen estänyt tapaamiset lasten kanssa? Katsos kun näissäkin on pari kertaa käynyt niin, että on sovittu miehen tulosta ja sitten on tullut joku este. Ja mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että kun asutaan eri paikkakunnilla, niitä lapsia ei noin vain viedä toiselle paikkakunnalle kun on yhteishuoltajuus.
ApMitä ihmettä nyt selität? Totta kai lapsien kanssa saa lomailla, matkailla, käydä ulkomaillakin. Viimeksi mainittu toki molempien vanhempien luvalla.
Ei yhteishuoltajuus sitä estä, kun vaan teet reissut omalla vuorollasi.
Jos olette antaneet lasten tavata vain pari kertaa, ette te kyllä kovin aktiivisesti ole pyrkineet tutustuttamaan heitä. Se vaan nyt on niin. Joka tapauksessa nyt voisi olla korkea aika niin tehdä.
Niin tuossa tarkoitin sitä yhteen muuttamista kun sitä tässä nyt monet ihmettelevät. Enkö tuossa nyt ihan selvällä suomen kielellä sanonut että minä en ole näitä tapaamisia estänyt.
Ap
Et ehkä, muttet selvästi myöskään pyrkinyt niitä aktiivisesti järjestämään. Oletko tahdoton tossu?
Niin, sinähän tämänkin taas tiedät. :D mikä ihmeen tarve tässä nyt on taas tehdä minusta joku idiootti, joka ei osaa toimia oikein. Toiset ihmettelevät, miksi liian kauan erossa oleminen tuntuu pahalta ja toiset taas ihmettelevät, miksemme jo asu yhdessä. Tämä ketju itse asiassa todistaa pointtini. On sairasta olla surullinen erillään asuessa, mutta yhteen muuttaminen on lähes pakollista. Todella paljon joutuu selittelemään, miksi vuoden seurustelun jälkeen ei vielä asuta yhdessä eikä lapsiakaan ole vielä montaa kertaa tavattu, vaikka tässä vuoden aikana on nähty toisemmekin vain kaksi kertaa kuukaudessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis asutte kaukana toisistanne ja miehellä on joka toinen vkl lastenhoitovelvoite, sinulla myös?
Eikös se nyt ole sitten aika ymmärrettävää, että jos ette syystä joka ei minulle ole auennut halua vierailla toistenne luona lasten kanssa, niin tuossa JÄÄ JÄLJELLE lapsivapaa tapaaminen vain joka toinen vkl?
Mikä siinä oli sen miehen vikaa?
Kerroin myös yllättävistä työvuoroista. Ja kerroin myös, etteivät ne varsinaisesti ole hänen omaa syytään, mutta hänen asioistaan nämä johtuvat eikä minun.
Ap
Olette tulleet suhteessa siihen pisteeseen, että teidän pitää päättää, alatteko olla tiiviimmin yhdessä vai eroatteko. Yhdessäolo tarkoittaa sitä, että myös tutustutte toistenne lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se haluais olla silleen niinku sillee vakavasti, niin tuskin se välttelis sua. Eli se ei tykkää susta silleen vaan ehkä enemmän haluaa kaverin / panon. Mies jos on kiinnostunut silleen oikeesti niin mies suorastaan hakeutuu naisen seuraan sen jälkeen kun ensimmäiset sanat on vaihdettu.
Ihana ketju, kun tehdään omia oletuksia ja kaikki mitä kirjoitan, ymmärretään tahallaan väärin. Jos kirjoitan, että mies ei ole nähnyt lapsiani kuin pari kertaa, tottakai se tarkoittaa sitä, etten ole halunnut heidän tapaavan. Jos me emme näe toisiammekaan kovin usein, mitenköhän mies olisi lapsianikaan voinut kovin usein nähdä. Järki hoi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Höh! Tuohan nimenomaan olikin aloituksen pointti että onko se sitä liian raskaasti ottamista, kun joskus esim palstaa lukiessa tuntuu, että näihin ei saisi reagoida oikein mitenkään. Kun luet tämän ketjun kommentit, huomaat, että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla surullinen ja joidenkin mielestä ei.
Ap
Älä nyt puhu paskaa siinä.
Kukaan ei ole sanonut, ettei saisi olla surullinen. Kaivata saa!
Moni sen sijaan on yrittänyt vääntää sulle rautalangasta, että sen sijaan ei ole ok kiukutella miehelle tai romahdella tai sekoilla. Ne eivät ole normaalia ihmisen toimintaa.
Jos lukisit aloituksen ja ensimmäisen sivun kommenttini, huomaisit, että puhuin esimerkiksi itkemisestä. Minun mielestäni se on romahtamista. Ja kiukuttelusta mielestäni itsekin sanoin, että tiedän sen olevan epäreilua miestä kohtaan. Joten mikä nyt on ongelma.
Ap
Niin, puhuit esimerkiksi itkemisestä, Ja epäreilusta kiukuttelusta miehelle. Ja romahtamisesta ja sekoilusta.
Mitä jos ihan oikeasti opettelisit puhumaan totta ja liioittelemasta? Ei sitten tule tunne, että sinua ei ymmärretä.
Jos ihan itsekin kerran myönnät toimivasi epäreilusti - miten helketissä joudut edes kysymään, onko sellainen toiminta - selvästi siis toistuvasti - normaalia?
Mieti itse. Kysy hiljaa itseltäsi, onko romahtelu ja epäreilu toiminta normaalia? No, sikäli toki, että silla tavalla jotkut antavat itselleen luvan toimia. Mutta ei siinä mielessä normaalia, että se olisi hyväksyttävää.
Ai. Minusta on kyllä hieman eri asia, mikä on reilua ja mikä on normaalia. Kyllähän parisuhteissa voi olla paljonkin epäreilua käytöstä, mutta ei se tarkoita, etteikö se olisi ihan normaalia. Eihän esim suuttuminen tai mököttäminen ole kovin reilua, mutta inhimillisinä reaktioina ihan normaaleja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei yksikään mies jää tuollaista katselemaan: nainen kiukkuaa ja etsii syyllistä jos miehelle tulee työeste tai joutuu hoitamaan lapsiaan. Ja vielä tuo, että nainen ajattelee miehen odottelevan monta vuotta, ennen kuin "lasten takia" voi edes ajatella muuttoa yhteen.
Mitäs kun ne piltit on teinejä, meinaat ettei niillä silloin ole mitään sitä vastaan, että joutuvat eroon kavereistaan ja muuttamaan? Ihan tosissaan ajattelet niin?
Vai ajattelitko odottaa kahdeksan vuotta, kunnes ne piltit ovat muuttaneet pois kotoa?
Juu ei.
Kaikki lapset eivät ole 10-vuotiaita. Ainoastaan nuorin. Vanhin on 15 ja hänen kotoa muuttamiseensa ei mene kuin pari vuotta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette tulleet suhteessa siihen pisteeseen, että teidän pitää päättää, alatteko olla tiiviimmin yhdessä vai eroatteko. Yhdessäolo tarkoittaa sitä, että myös tutustutte toistenne lapsiin.
Niin, tätä vähän tuossa aloituksessa mietinkin, että onko tosiaan se yhteen muutto ainoa oikea tapa elää ja jos asutaan erillään, se on jotenkin kieroutunutta. mutta silti erillään asuessa ei saisi tuntea mitään negatiivisia tunteita, jos jostain syystä tapaamisten väli venyykin. Juuri näin todistatte tätä pointtiani, että kaivata ei saa, vaan pitää muuttaa yhteen, vaikka siitä kaipaamisestahan siinäkin on perimmiltään kysymys.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Kommenttia tähän, ap?
En tiefä, mitä kommenttia tähän kaivataan. Lohduttavaa kuulla, etten ole mitenkään epänormaali. Mutta tuohon suhteesta lähtemiseen en oikein osaa sanoa mitään, kun kuitenkin molemmilla on tiedossa ja toiveissa, että jossain vaiheessa oltaisiin muuttamassa yhteen. Tällä hetkellä se ei vain lasten takia ole vaihtoehto vaan se vaatii pidempää järjestelyä. Siihen asti tähän on tyydyttävä. Sehän tässä nyt vai mietityttääkin, miten tässä vaiheessa selvitään.
Ap
Kuinka kauan olet valmis roikkumaan tuossa tilanteessa? Vuoden? Kymmenen vuotta?
Aseta rajat ja pidä niistä kiinni. Maailma on miehiä täynnä.
Molempien lapset ovat yli 10-vuotiaita, joten muutaman vuoden päästä tilanne on ihan erilainen.
Ap
Jos tarkoitat lasten muuttamista kotoa, siihen voi hyvin mennä kymmenen vuotta.
En usko, että kestät siihen asti epätyydyttävää suhdetta. Olette molemmat jo aivan eri ihmisiä silloin.
Älä koskaan odottele miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Kommenttia tähän, ap?
En tiefä, mitä kommenttia tähän kaivataan. Lohduttavaa kuulla, etten ole mitenkään epänormaali. Mutta tuohon suhteesta lähtemiseen en oikein osaa sanoa mitään, kun kuitenkin molemmilla on tiedossa ja toiveissa, että jossain vaiheessa oltaisiin muuttamassa yhteen. Tällä hetkellä se ei vain lasten takia ole vaihtoehto vaan se vaatii pidempää järjestelyä. Siihen asti tähän on tyydyttävä. Sehän tässä nyt vai mietityttääkin, miten tässä vaiheessa selvitään.
Ap
Kuinka kauan olet valmis roikkumaan tuossa tilanteessa? Vuoden? Kymmenen vuotta?
Aseta rajat ja pidä niistä kiinni. Maailma on miehiä täynnä.
Molempien lapset ovat yli 10-vuotiaita, joten muutaman vuoden päästä tilanne on ihan erilainen.
ApJos tarkoitat lasten muuttamista kotoa, siihen voi hyvin mennä kymmenen vuotta.
En usko, että kestät siihen asti epätyydyttävää suhdetta. Olette molemmat jo aivan eri ihmisiä silloin.
Älä koskaan odottele miestä.
No itse asiassa en ole kyllä tarkkaan ajatellut, miten kauan tässä nyt odotellaan, mutta kuitenkaan nyt ei ole ajankohtaista, kun ollaan vasta vuoden verran seurusteltu ja on tavattu lasten kanssa vasta pari kertaa. En tässä nyt oikeastaan kysynyt edes neuvoja omaan suhteeseeni vaan mietin tätä läheisyyden problematiikkaa. Miksi etäsuhteessa se on heikkoutta ja noloa, mutta yhteen muuttaminen on kuitenkin ihan normaalia vaikka täsmälleen sama motiivi siellä on takana?
ap
Molempien lapset ovat yli 10-vuotiaita, joten muutaman vuoden päästä tilanne on ihan erilainen.
Ap