Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdemarmatusta ja läheisriippuvaisuuspohdintaa
14.06.2019 |
Mikä logiikka siinä on, että jos pariskunta ei asu yhdessä, on liikaa pyydetty ja suorastaan läheisriippuvaista, että haluaa nähdä joka viikko tai vaikka pari kertaa viikossa, mutta kuitenkin on ihan normaalia, että halutaan asua yhdessä? Itselläni on tilanne, että olemme etäsuhteessa ja yhteenmuutto ei tule kysymykseen vielä pitkään aikaan. Näemme vain pari kertaa kuukaudessa ja haluaisin tietysti nähdä enemmän ja näitä tapaamisia odotan kovin paljon ja jos tapaaminen peruuntuu, se on minulle tosi vaikea asia ja oikeasti romahdan. Kuitenkin tuntuu, että tämä käytökseni on jopa hieman sairasta, koska olen niin riippuvainen näistä tapaamisista ja ihan oikeasti sekoan ihan kunnolla, jos tapaamisten väli venyy vielä pidemmäksi tai ehdimmekin olla yhdessä vähemmän aikaa kuin yleensä. Mutta mikä siinä sitten on, että on kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset asuvat ja sitten ikävöivät toisiaan parinkin viikon erossa ja se ikävöinti on vain suloista? Olen oikeasti miettinyt tätä asiaa tosi paljon, kun en tiedä olenko hullu vai onko tämä normaalia. Eikä ole siis kyse pelkästään siitä, että meillä olisi miehen kanssa asiasta erimielisyyksiä, vaan jotenkin ihan yleisellä tasolla nolottaa ja tulee hullu olo, kun olen niin syvissä vesissä näiden asioiden kanssa. En siis esimerkiksi kehtaisi kenellekään sanoa, että olen tänään itkenyt täällä, kun tapaaminen jäi lyhyeksi ja seuraavaan tapaamiseen on taas kaksi viikkoa.
Kommentit (53)
En osaa sanoa. Tuollainen harvoin näkeminen oliis kovin kurjaa. Melkein kuin ei olisi parisuhdetta ollenkaan. Ehkä soittelette päivittäin.
Et kai vaan oo joku niljakas sivuhyppy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa. Tuollainen harvoin näkeminen oliis kovin kurjaa. Melkein kuin ei olisi parisuhdetta ollenkaan. Ehkä soittelette päivittäin.
Et kai vaan oo joku niljakas sivuhyppy
No en ole niljakas sivuhyppy. En nyt jaksaisi jokaista suhteemme olosuhdetta ja yksityiskohtaa selittää, vaan ihan yleisellä tasolla mietin läheisriippuvuuden käsitettä. Kun yhdessä asuminen on niinkin normaalia, niin on jotenkin hassua, että tällainen etäsuhteen raastavuus nähdään usein vain takertuvuutena ja läheisriippuvuutena. Tai siltä minusta ainakin tuntuu.
Ihan luonnollista kaivata toista kun rakastaa!
Vierailija kirjoitti:
Ihan luonnollista kaivata toista kun rakastaa!
Ok, kiitos tästä! Joskus sitä vain tuntuu, että on menettämässä järkensä, kun itkee ikävää kuin mikäkin teini ja esim tällä palstalla olen pariin otteeseen kuullut olevani rasittava takertuja, kun haluan tavata useammin.
ap
Ei tuo mitään läheisriippuvuutta ole. Ihan tavallista että toisen kanssa haluaa olla mahdollisimman paljon. Varmaan kumppanisikin ikävöi sinua yhtä lailla. Toivottavasti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mitään läheisriippuvuutta ole. Ihan tavallista että toisen kanssa haluaa olla mahdollisimman paljon. Varmaan kumppanisikin ikävöi sinua yhtä lailla. Toivottavasti :D
Juu, on kyllä sanonut ikävöivänsä, mutta sanoo, että minä kyllä usein "hieman" ylireagoin. Ei esimerkiksi ymmärrä, miksi itken, kun lähden hänen luotaan kotiini.
ap
Nykyään korostetaan liikaa yksin pärjäämistä. Heikoks haukutaan ihmisiä, jotka eivät tule toimeen omillaan. Parisuhteeseenkaan ei saa ryhtyä ennen kuin on todistettavasti elänyt menestyksekkäästi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä muakin ärsyttäis jos harvakseltaan näkisin poikaystävääni, ja jos se vähäinenkin näkeminen peruuntuisi. Kuulostaa siltä että ylireagoit omaan käytökseesi? Tietysti jos sua itseäsi noin paljon ahdistaa toi tilanne, niin kannattaa siihen pahaan oloon jotakin apua hakea.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään korostetaan liikaa yksin pärjäämistä. Heikoks haukutaan ihmisiä, jotka eivät tule toimeen omillaan. Parisuhteeseenkaan ei saa ryhtyä ennen kuin on todistettavasti elänyt menestyksekkäästi yksin.
Niinpä. Tuntuu, että sinkun ei saa kaivata parisuhdetta, mutta kuitenkin suurin osa ihmisistä on merkittävän osan elämästää parisuhteessa eikä kukaan kritisoi sitä millään tavalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka kutsuu tuota läheisriippuvuudeksi? Tuo määrä tapaamisia ei selvästikään vain riitä sinulle. Yritin samassa määrin tapailla ja olin raivoissani koko viikonlopun, kun mies viime tipassa perui syystä, jonka olisi voinut järjestää toisin.
Olin kuluttavassa suhteessa pari vuotta, etäisyys 2 km mutta miehellä aikaa liian harvoin. se oli todella kuluttavaa, vei energiat, suututti ja suretti.
Ei sovi mulle, enkä ole läheisriippuvainen, päinvastoin oma aika todella tärkeää myös.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä muakin ärsyttäis jos harvakseltaan näkisin poikaystävääni, ja jos se vähäinenkin näkeminen peruuntuisi. Kuulostaa siltä että ylireagoit omaan käytökseesi? Tietysti jos sua itseäsi noin paljon ahdistaa toi tilanne, niin kannattaa siihen pahaan oloon jotakin apua hakea.
Juu, kyllä tämä jonkin verran ahdistaa. Mies on ehdottanut ratkaisuksi yhteen muuttoa, mutta se ei lasten takia vielä mielestäni tule kyseeseen. Eniten tässä ehkä rassaa, että minä jotenkin syytän liikaa ja kohtuuttomasti miestä tästä tilanteesta, vaikka hän on tilanteeseen periaatteessa syytön. Puran pahan oloni siis häneen ja sitten hän (aiheesta) loukkaantuu ja sitten taas minusta tuntuu, että hän ei haluakaan nähdä minua, kun ei ole yhtä romuna kuin minä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka kutsuu tuota läheisriippuvuudeksi? Tuo määrä tapaamisia ei selvästikään vain riitä sinulle. Yritin samassa määrin tapailla ja olin raivoissani koko viikonlopun, kun mies viime tipassa perui syystä, jonka olisi voinut järjestää toisin.
Olin kuluttavassa suhteessa pari vuotta, etäisyys 2 km mutta miehellä aikaa liian harvoin. se oli todella kuluttavaa, vei energiat, suututti ja suretti.
Ei sovi mulle, enkä ole läheisriippuvainen, päinvastoin oma aika todella tärkeää myös.
No ainakin palstalla olen pari kertaa kuullut, että olen läheisriippuvainen, kun en suhtaudu peruuntumisiin asiallisen tyynesti ja aikuismaisesti.
ap
Ihan normaalia.
Olen kirjoituksesi mies samanlaisessa etäsuhteessa ja harmittaa kun nähdään harvoin.
En kyllä peruisi tapaamista mistään hinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä muakin ärsyttäis jos harvakseltaan näkisin poikaystävääni, ja jos se vähäinenkin näkeminen peruuntuisi. Kuulostaa siltä että ylireagoit omaan käytökseesi? Tietysti jos sua itseäsi noin paljon ahdistaa toi tilanne, niin kannattaa siihen pahaan oloon jotakin apua hakea.
Juu, kyllä tämä jonkin verran ahdistaa. Mies on ehdottanut ratkaisuksi yhteen muuttoa, mutta se ei lasten takia vielä mielestäni tule kyseeseen. Eniten tässä ehkä rassaa, että minä jotenkin syytän liikaa ja kohtuuttomasti miestä tästä tilanteesta, vaikka hän on tilanteeseen periaatteessa syytön. Puran pahan oloni siis häneen ja sitten hän (aiheesta) loukkaantuu ja sitten taas minusta tuntuu, että hän ei haluakaan nähdä minua, kun ei ole yhtä romuna kuin minä.
ap
No herranen aika sun kanssasi. Mies haluaa muuttaa yhteen, sinä et halua, ja syytät sitten miestä siitä, että näette liian vähän? Ja kiukuttelet hänelle?
Juu, mies on oikeassa, et vaikuta kovin tasapainoiselta ja aikuiselta. Ikävöinti on ok, mutta normaali aikuinen ihminen pyrkii sitten tekemään ratkaisuja itse, että näkee toista useammin eikä nyt ainakaan ala ikävän takia käyttyäytyä sikamaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Itselleen psyykkisesti liian raskaat ihmissuhdetilanteet voivat laukaista läheisriippuvuutta tai epävakaata käytöstä. On tapahtunut itsellenikin. Tasapainoisessa elämässä olen itsekin tasapainoinen enkä sekoile. Ap, tuo kuvio ei taida sopia sinulle.
up