Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdemarmatusta ja läheisriippuvaisuuspohdintaa
14.06.2019 |
Mikä logiikka siinä on, että jos pariskunta ei asu yhdessä, on liikaa pyydetty ja suorastaan läheisriippuvaista, että haluaa nähdä joka viikko tai vaikka pari kertaa viikossa, mutta kuitenkin on ihan normaalia, että halutaan asua yhdessä? Itselläni on tilanne, että olemme etäsuhteessa ja yhteenmuutto ei tule kysymykseen vielä pitkään aikaan. Näemme vain pari kertaa kuukaudessa ja haluaisin tietysti nähdä enemmän ja näitä tapaamisia odotan kovin paljon ja jos tapaaminen peruuntuu, se on minulle tosi vaikea asia ja oikeasti romahdan. Kuitenkin tuntuu, että tämä käytökseni on jopa hieman sairasta, koska olen niin riippuvainen näistä tapaamisista ja ihan oikeasti sekoan ihan kunnolla, jos tapaamisten väli venyy vielä pidemmäksi tai ehdimmekin olla yhdessä vähemmän aikaa kuin yleensä. Mutta mikä siinä sitten on, että on kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset asuvat ja sitten ikävöivät toisiaan parinkin viikon erossa ja se ikävöinti on vain suloista? Olen oikeasti miettinyt tätä asiaa tosi paljon, kun en tiedä olenko hullu vai onko tämä normaalia. Eikä ole siis kyse pelkästään siitä, että meillä olisi miehen kanssa asiasta erimielisyyksiä, vaan jotenkin ihan yleisellä tasolla nolottaa ja tulee hullu olo, kun olen niin syvissä vesissä näiden asioiden kanssa. En siis esimerkiksi kehtaisi kenellekään sanoa, että olen tänään itkenyt täällä, kun tapaaminen jäi lyhyeksi ja seuraavaan tapaamiseen on taas kaksi viikkoa.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä muakin ärsyttäis jos harvakseltaan näkisin poikaystävääni, ja jos se vähäinenkin näkeminen peruuntuisi. Kuulostaa siltä että ylireagoit omaan käytökseesi? Tietysti jos sua itseäsi noin paljon ahdistaa toi tilanne, niin kannattaa siihen pahaan oloon jotakin apua hakea.
Juu, kyllä tämä jonkin verran ahdistaa. Mies on ehdottanut ratkaisuksi yhteen muuttoa, mutta se ei lasten takia vielä mielestäni tule kyseeseen. Eniten tässä ehkä rassaa, että minä jotenkin syytän liikaa ja kohtuuttomasti miestä tästä tilanteesta, vaikka hän on tilanteeseen periaatteessa syytön. Puran pahan oloni siis häneen ja sitten hän (aiheesta) loukkaantuu ja sitten taas minusta tuntuu, että hän ei haluakaan nähdä minua, kun ei ole yhtä romuna kuin minä.
ap
No herranen aika sun kanssasi. Mies haluaa muuttaa yhteen, sinä et halua, ja syytät sitten miestä siitä, että näette liian vähän? Ja kiukuttelet hänelle?
Juu, mies on oikeassa, et vaikuta kovin tasapainoiselta ja aikuiselta. Ikävöinti on ok, mutta normaali aikuinen ihminen pyrkii sitten tekemään ratkaisuja itse, että näkee toista useammin eikä nyt ainakaan ala ikävän takia käyttyäytyä sikamaisesti.
Sanoin tuolla aiemmin, että en jaksaisi yksityiskohtaisesti selittää parisuhteemme tilannetta, mutta ilmeisesti on pakko. Juuri tätä tarkoitin, että tällä palstalla pidetään jonkin yksittäisen asian takia ihan hulluna, vaikka ei välttämättä tiedetä tilanteesta oikein mitään.
Eli: asumme eri paikkakunnilla, molemmilla lapset. Olemme seurustelleet vuoden, jonka aikana lapset on nähty vasta pari kertaa. Minusta ei todellakaan ole sopivaa puhua vielä yhteen muutosta pitkään aikaan. Mutta tottahan palstalaiset taas tietävät tämänkin paremmin.
Ja se, miksi usein kaadan tämän miehen niskaan on se, että peruuntumiset ovat aina tapahtuneet hänelle tulleiden esteiden takia, eikä koskaan minun. On tullut äkillisiä työvuoroja tai yhtäkkiä ex onkin sysännyt lapset hänelle vaikka on sovittu toisin. Juu, nämä eivät ole hänen omaa syytään varsinaisesti, mutta hänen puoleltaan ne perumiset johtuvat, joten hän niihin on enemmän syyllinen kuin minä. Ei ehkä reilua, tiedän, mutta mielestäni minulla on oikeus olla pettynyt näissä tilanteissa, varsinkin, kun hän kertoo näistä vasta viime tipassa. Tottakai sallisin saman pettymyksen ja suuttumuksen hänellekin, jos minäkin peruisin tapaamisia.
Ja minä nimenomaan olenkin yrittänyt tehdä ratkaisuja useammin näkemiseen. Ainoa, mihin en ole suostunut on tuo yhteen muuttaminen. Minä en kuitenkaan voi muuttaa miehen työvuoroja tai hänen sählinkejään exän kanssa, joten tottakai tuntuu, että pallo on enemmän miehellä.
Juuri tätä tarkoitin, että inhimilliset tunteet eivät ole näköjään sallittuja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Kommenttia tähän, ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä muakin ärsyttäis jos harvakseltaan näkisin poikaystävääni, ja jos se vähäinenkin näkeminen peruuntuisi. Kuulostaa siltä että ylireagoit omaan käytökseesi? Tietysti jos sua itseäsi noin paljon ahdistaa toi tilanne, niin kannattaa siihen pahaan oloon jotakin apua hakea.
Juu, kyllä tämä jonkin verran ahdistaa. Mies on ehdottanut ratkaisuksi yhteen muuttoa, mutta se ei lasten takia vielä mielestäni tule kyseeseen. Eniten tässä ehkä rassaa, että minä jotenkin syytän liikaa ja kohtuuttomasti miestä tästä tilanteesta, vaikka hän on tilanteeseen periaatteessa syytön. Puran pahan oloni siis häneen ja sitten hän (aiheesta) loukkaantuu ja sitten taas minusta tuntuu, että hän ei haluakaan nähdä minua, kun ei ole yhtä romuna kuin minä.
ap
No herranen aika sun kanssasi. Mies haluaa muuttaa yhteen, sinä et halua, ja syytät sitten miestä siitä, että näette liian vähän? Ja kiukuttelet hänelle?
Juu, mies on oikeassa, et vaikuta kovin tasapainoiselta ja aikuiselta. Ikävöinti on ok, mutta normaali aikuinen ihminen pyrkii sitten tekemään ratkaisuja itse, että näkee toista useammin eikä nyt ainakaan ala ikävän takia käyttyäytyä sikamaisesti.
Sanoin tuolla aiemmin, että en jaksaisi yksityiskohtaisesti selittää parisuhteemme tilannetta, mutta ilmeisesti on pakko. Juuri tätä tarkoitin, että tällä palstalla pidetään jonkin yksittäisen asian takia ihan hulluna, vaikka ei välttämättä tiedetä tilanteesta oikein mitään.
Eli: asumme eri paikkakunnilla, molemmilla lapset. Olemme seurustelleet vuoden, jonka aikana lapset on nähty vasta pari kertaa. Minusta ei todellakaan ole sopivaa puhua vielä yhteen muutosta pitkään aikaan. Mutta tottahan palstalaiset taas tietävät tämänkin paremmin.
Ja se, miksi usein kaadan tämän miehen niskaan on se, että peruuntumiset ovat aina tapahtuneet hänelle tulleiden esteiden takia, eikä koskaan minun. On tullut äkillisiä työvuoroja tai yhtäkkiä ex onkin sysännyt lapset hänelle vaikka on sovittu toisin. Juu, nämä eivät ole hänen omaa syytään varsinaisesti, mutta hänen puoleltaan ne perumiset johtuvat, joten hän niihin on enemmän syyllinen kuin minä. Ei ehkä reilua, tiedän, mutta mielestäni minulla on oikeus olla pettynyt näissä tilanteissa, varsinkin, kun hän kertoo näistä vasta viime tipassa. Tottakai sallisin saman pettymyksen ja suuttumuksen hänellekin, jos minäkin peruisin tapaamisia.
Ja minä nimenomaan olenkin yrittänyt tehdä ratkaisuja useammin näkemiseen. Ainoa, mihin en ole suostunut on tuo yhteen muuttaminen. Minä en kuitenkaan voi muuttaa miehen työvuoroja tai hänen sählinkejään exän kanssa, joten tottakai tuntuu, että pallo on enemmän miehellä.
Juuri tätä tarkoitin, että inhimilliset tunteet eivät ole näköjään sallittuja.
ap
Miksi et ole halunnut tavata miehen lapsia enemmän? Järjestäkää yhteistä tekemistä, niin kas kummaa, lapsetkin tutustuvat. Se edesauttaa sitä yhteen muuttamistakin sitten.
Miksi syytät miestä siitä, jos hänelle tulee työeste tai eksä työntää lapset hoitoon? Kuvittelet, että häntä ei se yhtään haittaa, selvästikin.
Aikuinen ihminen ymmärtää selityksen, eikä kiukuttele. Eikä etsi syntipukkeja ja ala epäreilusti möyhöttää toiselle.
Pettymys on ymmärrettävää, mutta kiukuttelu nyt vaan ei ole aikuismaista. Ei ole, vaikka kuinka yrität sitä selitellä.
Eikä nyt ainakaan sekoa tai romahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Kommenttia tähän, ap?
En tiefä, mitä kommenttia tähän kaivataan. Lohduttavaa kuulla, etten ole mitenkään epänormaali. Mutta tuohon suhteesta lähtemiseen en oikein osaa sanoa mitään, kun kuitenkin molemmilla on tiedossa ja toiveissa, että jossain vaiheessa oltaisiin muuttamassa yhteen. Tällä hetkellä se ei vain lasten takia ole vaihtoehto vaan se vaatii pidempää järjestelyä. Siihen asti tähän on tyydyttävä. Sehän tässä nyt vai mietityttääkin, miten tässä vaiheessa selvitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Höh! Tuohan nimenomaan olikin aloituksen pointti että onko se sitä liian raskaasti ottamista, kun joskus esim palstaa lukiessa tuntuu, että näihin ei saisi reagoida oikein mitenkään. Kun luet tämän ketjun kommentit, huomaat, että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla surullinen ja joidenkin mielestä ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Höh! Tuohan nimenomaan olikin aloituksen pointti että onko se sitä liian raskaasti ottamista, kun joskus esim palstaa lukiessa tuntuu, että näihin ei saisi reagoida oikein mitenkään. Kun luet tämän ketjun kommentit, huomaat, että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla surullinen ja joidenkin mielestä ei.
Ap
Älä nyt puhu paskaa siinä.
Kukaan ei ole sanonut, ettei saisi olla surullinen. Kaivata saa!
Moni sen sijaan on yrittänyt vääntää sulle rautalangasta, että sen sijaan ei ole ok kiukutella miehelle tai romahdella tai sekoilla. Ne eivät ole normaalia ihmisen toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Hohhoijaa! Mistähän sait sen käsityksen, että minä olen estänyt tapaamiset lasten kanssa? Katsos kun näissäkin on pari kertaa käynyt niin, että on sovittu miehen tulosta ja sitten on tullut joku este. Ja mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että kun asutaan eri paikkakunnilla, niitä lapsia ei noin vain viedä toiselle paikkakunnalle kun on yhteishuoltajuus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Höh! Tuohan nimenomaan olikin aloituksen pointti että onko se sitä liian raskaasti ottamista, kun joskus esim palstaa lukiessa tuntuu, että näihin ei saisi reagoida oikein mitenkään. Kun luet tämän ketjun kommentit, huomaat, että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla surullinen ja joidenkin mielestä ei.
Ap
Älä nyt puhu paskaa siinä.
Kukaan ei ole sanonut, ettei saisi olla surullinen. Kaivata saa!
Moni sen sijaan on yrittänyt vääntää sulle rautalangasta, että sen sijaan ei ole ok kiukutella miehelle tai romahdella tai sekoilla. Ne eivät ole normaalia ihmisen toimintaa.
Jos lukisit aloituksen ja ensimmäisen sivun kommenttini, huomaisit, että puhuin esimerkiksi itkemisestä. Minun mielestäni se on romahtamista. Ja kiukuttelusta mielestäni itsekin sanoin, että tiedän sen olevan epäreilua miestä kohtaan. Joten mikä nyt on ongelma.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Hohhoijaa! Mistähän sait sen käsityksen, että minä olen estänyt tapaamiset lasten kanssa? Katsos kun näissäkin on pari kertaa käynyt niin, että on sovittu miehen tulosta ja sitten on tullut joku este. Ja mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että kun asutaan eri paikkakunnilla, niitä lapsia ei noin vain viedä toiselle paikkakunnalle kun on yhteishuoltajuus.
Ap
Mitä ihmettä nyt selität? Totta kai lapsien kanssa saa lomailla, matkailla, käydä ulkomaillakin. Viimeksi mainittu toki molempien vanhempien luvalla.
Ei yhteishuoltajuus sitä estä, kun vaan teet reissut omalla vuorollasi.
Jos olette antaneet lasten tavata vain pari kertaa, ette te kyllä kovin aktiivisesti ole pyrkineet tutustuttamaan heitä. Se vaan nyt on niin. Joka tapauksessa nyt voisi olla korkea aika niin tehdä.
Toki muuttoon tarvitset eksäsi luvan, mutta nyt siis vasta puhuttiin tutustumisesta, jota ette ole vielä kunnolla hoitaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Hohhoijaa! Mistähän sait sen käsityksen, että minä olen estänyt tapaamiset lasten kanssa? Katsos kun näissäkin on pari kertaa käynyt niin, että on sovittu miehen tulosta ja sitten on tullut joku este. Ja mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että kun asutaan eri paikkakunnilla, niitä lapsia ei noin vain viedä toiselle paikkakunnalle kun on yhteishuoltajuus.
ApMitä ihmettä nyt selität? Totta kai lapsien kanssa saa lomailla, matkailla, käydä ulkomaillakin. Viimeksi mainittu toki molempien vanhempien luvalla.
Ei yhteishuoltajuus sitä estä, kun vaan teet reissut omalla vuorollasi.
Jos olette antaneet lasten tavata vain pari kertaa, ette te kyllä kovin aktiivisesti ole pyrkineet tutustuttamaan heitä. Se vaan nyt on niin. Joka tapauksessa nyt voisi olla korkea aika niin tehdä.
Niin tuossa tarkoitin sitä yhteen muuttamista kun sitä tässä nyt monet ihmettelevät. Enkö tuossa nyt ihan selvällä suomen kielellä sanonut että minä en ole näitä tapaamisia estänyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan normaalia haluta nähdä useammin kuin kerran viikossa. Se ei ole läheisriippuvuutta nähnytkään. En minäkään halua asua kenenkään kanssa, mutta useamman kerran viikossa täytyy silti yökyläillä. Tämä ihan jo siksi, että haluan suhteessa paljon seksiä. Kerta viikkoon ei riitä millään.
Tällä hetkellä näen kumppaniani 5-7 päivänä viikosta, ja se on hyvä. Ihan joka päivä ei kyllä pidemmän päälle jaksa tavata, sillä tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa ladatakseni akkuja. Nykyinen järjestely toimii meillä oikein hyvin eikä ole tarvetta "kehittää" suhdetta tästä.
Se kyllä voi olla läheisriippuvuutta, ettei saa lähdetyksi suhteesta, joka ei ollenkaan vastaa omia tarpeita.
Kommenttia tähän, ap?
En tiefä, mitä kommenttia tähän kaivataan. Lohduttavaa kuulla, etten ole mitenkään epänormaali. Mutta tuohon suhteesta lähtemiseen en oikein osaa sanoa mitään, kun kuitenkin molemmilla on tiedossa ja toiveissa, että jossain vaiheessa oltaisiin muuttamassa yhteen. Tällä hetkellä se ei vain lasten takia ole vaihtoehto vaan se vaatii pidempää järjestelyä. Siihen asti tähän on tyydyttävä. Sehän tässä nyt vai mietityttääkin, miten tässä vaiheessa selvitään.
Ap
Kuinka kauan olet valmis roikkumaan tuossa tilanteessa? Vuoden? Kymmenen vuotta?
Aseta rajat ja pidä niistä kiinni. Maailma on miehiä täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaipaaminen ja ikävä ovat yksi asia.
Ja "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" - siis SINUN itsesi käyttämiä kuvailuja - ovat eri asia.
Vaikka asuisi yhdessä ja olisi erossa, ei ole normaalia "oikeasti romahtaa" tai "seota ihan kunnolla" siksi, että ei näe toista pariin viikkoon. On, aivan normia ikävöidä, jopa hyvä merkki tunnesiteen kannalta - mutta aikuinen, tasapainoinen ihminen ei romahtele tai sekoile.
Paitsi jos mielenterveydessä on jotain vikaa.
Tai jos on niin teini, että lisää kaikkeen aina 250 prosenttia liioittelua...
Missäs sanoin, että nuo olisivat sama asia? Käytin romahtamista ja sekoamista kuvailuna siitä tilanteesta, kun ne harvatkin tapaamiset peruuntuvat tai siirtyvät. Eli se normiväli (2 vkoa) kaipaan ja ikävöin, mutta jos se siitä vielä venyy, silloin romahdan, esim itken ja suutun. Sinustako se ei ole normaalia?
ap
Niinhän minä juuri sinulle sanoin. Että ikävöinti on normaalia, "oikeasti romahtaminen" ja "sekoaminen ihan kunnolla" eivät ole. Suljetulla osastolla "seotaan ihan kunnolla".
Ja miksi ihmeessä suutut miehelle, kun ihan itse sanot päättäneesi, että et halua muuttaa hänen kanssaan yhteen?
Luulin, että kontekstista olisi tullut ihan päivänselvästi ilmi, että sekoamisella en nyt mitään suljettua osastoa tarkoittanut. Se kuvaa vain sitä mielentilaani, miten itse sen koen, eli otan omastakin mielestäni liian raskaasti. Mutta se ei vielä tarkoita, että vaellan jossain psykoosissa.
Ap
Opettele ilmaisemaan itseäsi täsmällisemmin ja lopeta liioittelu. Siitä se ymmärrettävyys lähtee.
ja hei, tuossa ihan itsekin myönnät, että "otat omastakin miestäsi liian raskaasti" - joten mitä siinä sitten edes kyselet?
Höh! Tuohan nimenomaan olikin aloituksen pointti että onko se sitä liian raskaasti ottamista, kun joskus esim palstaa lukiessa tuntuu, että näihin ei saisi reagoida oikein mitenkään. Kun luet tämän ketjun kommentit, huomaat, että joidenkin mielestä on ihan normaalia olla surullinen ja joidenkin mielestä ei.
Ap
Älä nyt puhu paskaa siinä.
Kukaan ei ole sanonut, ettei saisi olla surullinen. Kaivata saa!
Moni sen sijaan on yrittänyt vääntää sulle rautalangasta, että sen sijaan ei ole ok kiukutella miehelle tai romahdella tai sekoilla. Ne eivät ole normaalia ihmisen toimintaa.
Jos lukisit aloituksen ja ensimmäisen sivun kommenttini, huomaisit, että puhuin esimerkiksi itkemisestä. Minun mielestäni se on romahtamista. Ja kiukuttelusta mielestäni itsekin sanoin, että tiedän sen olevan epäreilua miestä kohtaan. Joten mikä nyt on ongelma.
Ap
Niin, puhuit esimerkiksi itkemisestä, Ja epäreilusta kiukuttelusta miehelle. Ja romahtamisesta ja sekoilusta.
Mitä jos ihan oikeasti opettelisit puhumaan totta ja liioittelemasta? Ei sitten tule tunne, että sinua ei ymmärretä.
Jos ihan itsekin kerran myönnät toimivasi epäreilusti - miten helketissä joudut edes kysymään, onko sellainen toiminta - selvästi siis toistuvasti - normaalia?
Mieti itse. Kysy hiljaa itseltäsi, onko romahtelu ja epäreilu toiminta normaalia? No, sikäli toki, että silla tavalla jotkut antavat itselleen luvan toimia. Mutta ei siinä mielessä normaalia, että se olisi hyväksyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.
Kun molemmilla on lapsia ja välimatkaa yli 100 kilometriä, ei siinä niin vain muuteta yhteen, jos on tavattu lapsetkin vasta pari kertaa. Tämä onkin ainoa asia mistä olen kieltäytynyt.
Ap
No herranen aika, TAPAA sitten niitä lapsia ja anna miehen tavata lapsiasi. Homma työstöön nyt, ja turha kiukuttelu ja sekoilu seis. Pari kertaa kuukaudessa työaikana ja sitten kun loma alkaa, voitte tehdä vaikka koko sakki pidemmän mökkireissun tms.
Hohhoijaa! Mistähän sait sen käsityksen, että minä olen estänyt tapaamiset lasten kanssa? Katsos kun näissäkin on pari kertaa käynyt niin, että on sovittu miehen tulosta ja sitten on tullut joku este. Ja mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että kun asutaan eri paikkakunnilla, niitä lapsia ei noin vain viedä toiselle paikkakunnalle kun on yhteishuoltajuus.
ApMitä ihmettä nyt selität? Totta kai lapsien kanssa saa lomailla, matkailla, käydä ulkomaillakin. Viimeksi mainittu toki molempien vanhempien luvalla.
Ei yhteishuoltajuus sitä estä, kun vaan teet reissut omalla vuorollasi.
Jos olette antaneet lasten tavata vain pari kertaa, ette te kyllä kovin aktiivisesti ole pyrkineet tutustuttamaan heitä. Se vaan nyt on niin. Joka tapauksessa nyt voisi olla korkea aika niin tehdä.
Niin tuossa tarkoitin sitä yhteen muuttamista kun sitä tässä nyt monet ihmettelevät. Enkö tuossa nyt ihan selvällä suomen kielellä sanonut että minä en ole näitä tapaamisia estänyt.
Ap
Et ehkä, muttet selvästi myöskään pyrkinyt niitä aktiivisesti järjestämään. Oletko tahdoton tossu?
Ap, sä kysyt nyt aika hoopolla tavalla asiaa.
Kukaan ei sano, että on epänormaalia kaivata toista tai toivoa näkevänsä toista tiheämmin. Totta kai on ok kaivata. Tee jotain asialle, että näkisitte useammin!
Mutta se, miten sä reagoit ikävään, ei ole normaalia. Ei ole reilua, että kiukuttelet miehelle, vaikka itse olet oman kertomasi mukaan kieltäytynyt muuttamasta hänen kanssaan yhteen. Ei ole myöskään normaalia seota tai romahtaa. Jos nyt siis niin teet, etkä liioittele pahasti.