Listataan tähän mitä uusia asioita olette oppineet täällä vauva palstalla
No minä ainakin olen oppinut oikeinkirjoitusta ja ihmissuhde taitoja
Kommentit (35)
Tiedän nyt millainen on kouvolatukka.
Miehet on pervoja, jos ne haluaa olla naisen kanssa yhdynnässä. Tämäkin on aivan viime vuosien kehitystä.
Äitiään voi syyttää neljäkymmentä vuotta heppalehtien lainaamisesta.
Olen oppinut että täällä voidaan keskustella sivutolkulla jostain aiheesta, joka ei itseäni kiinnosta yhtään ja jostain vähän älyllisemmästä aiheesta ei synny keskustelua ollenkaan välttämättä.
Eli tavallisen ihmisen ajatusmaailma pyörii yksinkertaisten asioiden ympärillä, tämä vauva antaa hyvän laajan katsauksen ihmismieleen, ihan mielenkiintoista sinänsä. Enkä arvostellut, totesin vain.
Että miehet ovat sikoja ja että miniät ja anopit ovat toistensa luontaisia vihollisia. Yllättävän monella on myös riesaksi asti kesämökillä lokkeilevia sukulaisia ja kylänmiehiä.
Miehen entiset lapset on paskoja lellittyjä laiskimuksia.
Mielenterveyspotilaita on todella paljon palstoilla.
Päiväkodin tätejä saa joskus sanoa tädeiksi, ei aina tai joitakin saa tai jotain. Ei vielä ole ratkaistu asiaa.
Hopeakettu on aktiivinen neitokaisten suhteen.
Olen oppinut sen miten köykäisin eväin (sekä henkisin että aineellisin) monet joutuvat elämäänsä elämään. On ollut ihan avartavaa huomata, millaisessa kuplassa sitä elääkään, kun ei ole kokemusta uusperhe-elämästä, alkoholiongelmista, sossutuista, ilkeistä anopeista, tosi-tv -ohjelmista jne.
Kirjojen lukemisesta ei saa kysyä, mutta saa pyytää kämpille panemaan.
Yhteiskunta on sairas, kun ihmisillä on aikaa pahastua yhdentekevistä asioista. Historiassa monet edistykselliset yhteiskunnat ovat lopulta romahtaneet sisäiseen rappioon esim. Rooma tai Kreikan korkeakulttuuri. Tätä palstaa seuratessa olen muuttumassa misantroopiksi.
Mitä raikkaisiin voileipiin _ei_ tule. Se on vielä oppimatta mitä niihin tulee.
Sinccis
Ps. ensimmäiset raikkaat chilit ovat nyt kypsyneet, juuri tänään huomasin
Että lapsilisät pitäisi sijoittaa pörssiin eikä lapsen hankintoihin. Jos et tee näin, olet talousasioista tajuamaton mäntti, joka pilaa lapsensa elämän (apua lapsi joutuu asumaan vuokralla jossain vaiheessa elämäänsä, iik!)
Että synnytys on kauheaa ja pilaa naisen ja sukupuolielämän. Tämä kehitys on tapahtunut aivan viime vuosina, yli miljoona vuotta onneksi on pystytty synnyttämään.