Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka päästä emotionaalisesti yli vanhasta seurustelukumppanista?
Kyllästynyt
10.06.2019 |
Hei kaikille arvon AV-palstalaisille! Joudun jakamaan tekstin pariin osaan pituuden vuoksi, pahoittelut siitä.
Tästä aiheesta on varmasti jo useampia ketjuja kautta historian tehty, mutta ajattelinpa silti laittaa vielä yhden. Tämä ongelmani on varmaan suurimmalle osalle triviaali, joku toinen taas saattaa löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Kaikkinensa, jos saisin arvon AV-palstalaisten näkemyksiä aiheesta, olisin erittäin iloinen.
Taustaa hieman senverran, että kyseessä on tosiaan vanha seurustelukumppani nuoruusvuosilta. Olin jo omasta mielestäni päässyt hänestä ylitse, vaikka siinäkin kesti kyllä aivan liian monta vuotta työstää tuskaa. Kyseessä oli ensimmäinen ns. kunnon rakkaussuhde. Aikaisemminkin toki oli ihastuksia tullut ja mennyt, mutta tämän yhden kanssa tuli koettua sellaisia tunteita, joita en ole sen jälkeen edes murto-osaltaan päässyt kokemaan. Joku ehkä saattaa tässä vaiheessa tunnistaa itsensä. Kaikillahan meillä on ollut niitä ensirakkauksia ja "mukamas" elämän paras kumppani siinä vierellä, mutta hommat on vain menneet jossain kohtaa sivuraiteelle tai tunteet loppuivat kesken.
1/3
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Se voi kestää todella kauan. Emotionaalinen eroon pääseminen.
Itsellä erosta nyt noin 4 vuotta. Liitto kesti pitkälti yli 10 vuotta. Ja silti sydän aina muljahtaa rinnassa jos joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä (lapset). Alan pikkuhiljaa hyväksymään, että pääsen yli vasta sitten kun löydän uuden puolison itselleni. Hieman pyöreänä tavismiehenä on ihan turha kuvitella mitään laastarisuhteita tai seksisuhteita. Pitäisi maksaa irtoseksistä jos sellaista haluaa. Naisilla on tuon suhteen helpompaa...aina löytyy joku kunhan vaan levittää sakset eikä nirsoile liikaa.
No, naisena en ole levitellyt saksiani, joten olen ollut seksittä 15 vuotta. Ala jakaa ihan kenelle tahansa niin alat saada kaipaamaasi irtoseksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan rationaalisella tasolla ymmärrät, ettei elämässä liene juuri koskaan vain yhtä mahdollisuutta, varsinkaan parisuhteeseen. Täällä on jo sanottukin, että luultavasti linkität jotain omia tuntemuksiasi tuohon henkilöön sinänsä tarpeettomasti. Minulla on ollut verrattain paljon pettymyksiä ihmissuhteissa, ja luultavasti jotakuinkin jokaiseen niistä suhtauduin kotvan aikaa juuri tuolla tavalla, että siinä meni se viimeinen mahdollisuus. Mutta eihän se niin mene.
Jälkeenpäin olen tajunnut myös muuttuneeni itse niin paljon ajan oloon (varsinkin tuossa ikävuosina 20-35) että on täysin mahdollista jopa todennäköistä, että suhteet olisivat pidemmän päälle kuitenkin päättyneet, enkä nykyisellään olisi edes ihastunut noihin ihmisiin ainakaan sellaisena kuin he silloin olivat, tuskin nykyiselläänkään. Ihmissuhteet kuitenkin muodostuvat aina osin vastineena johonkin sen hetkiseen tarpeeseen, eivät ainoastaan kohteen ominaisuuksien vuoksi.LukittuParas biisi just nyt?
Terapiaa on hyvää ja huonoa, mutta hyvässä kyllä selviää se, mikä on se pohjimmainen tarpeesi mihin arvelit tuon (ja miksi vain tuon) suhteen vastanneen. Kun sen tietää itse, on helpompi suhtautua myös potentiaalisiin ihmissuhteisiin. Itse kärsin nuorena ulkopuolisuuden tunteesta, ja yksi epäonnistunut suhde perustui juuri siihen, että henkilö oli todella etevä antamaan ymmärtää, että tajuaa minut paremmin kuin kukaan muu. Hän itseasiassa jopa saattoi olla jonkunasteinen narsisti siinä mielessä, että pyrki herättämään ihmisissä juuri sellaista erityislaatuisuuden tunnetta saadakseen itse huomiota. Toisaalta siinä tilanteessa olisin saattanut sivuuttaa jonkun ihan kunnollisen ihmisen vain siksi, ettei hän pommita tuota tuntemusta samalla taajuudella.
Minusta tuntuu, että se olosuhteiden pakosta eroaminen on se avainsana. Se, ettei saanut elää sitä suhdetta läpi, vaikka sen elinkaari olisi lopulta ollut vain pari kuukautta tai vuoden.
Kiitos vastauksesta!
Tämä ja muut viestit antavat taas aiheen kohdistaa katse sinne peilikuvaan. Jotain on pahasti pielessä, mutta onneksi en ole ainoa. Siksi siis kiitän ja, kumarran, koska näin on tapana tehdä (tai sanoa). Hyppään suoraan syvään päähän.
Tämä sessio tai ilta ei valitettavasti saanut minua asian osalta hurskasta hullummaksi, mutta toivottavasti tåmä voisi tulevaisuudessa olla edes jonkinmoinen keskustelunavaus.
t. AP
Lopeta kieriskely omassa erinomaisuudessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan rationaalisella tasolla ymmärrät, ettei elämässä liene juuri koskaan vain yhtä mahdollisuutta, varsinkaan parisuhteeseen. Täällä on jo sanottukin, että luultavasti linkität jotain omia tuntemuksiasi tuohon henkilöön sinänsä tarpeettomasti. Minulla on ollut verrattain paljon pettymyksiä ihmissuhteissa, ja luultavasti jotakuinkin jokaiseen niistä suhtauduin kotvan aikaa juuri tuolla tavalla, että siinä meni se viimeinen mahdollisuus. Mutta eihän se niin mene.
Jälkeenpäin olen tajunnut myös muuttuneeni itse niin paljon ajan oloon (varsinkin tuossa ikävuosina 20-35) että on täysin mahdollista jopa todennäköistä, että suhteet olisivat pidemmän päälle kuitenkin päättyneet, enkä nykyisellään olisi edes ihastunut noihin ihmisiin ainakaan sellaisena kuin he silloin olivat, tuskin nykyiselläänkään. Ihmissuhteet kuitenkin muodostuvat aina osin vastineena johonkin sen hetkiseen tarpeeseen, eivät ainoastaan kohteen ominaisuuksien vuoksi.
Terapiaa on hyvää ja huonoa, mutta hyvässä kyllä selviää se, mikä on se pohjimmainen tarpeesi mihin arvelit tuon (ja miksi vain tuon) suhteen vastanneen. Kun sen tietää itse, on helpompi suhtautua myös potentiaalisiin ihmissuhteisiin. Itse kärsin nuorena ulkopuolisuuden tunteesta, ja yksi epäonnistunut suhde perustui juuri siihen, että henkilö oli todella etevä antamaan ymmärtää, että tajuaa minut paremmin kuin kukaan muu. Hän itseasiassa jopa saattoi olla jonkunasteinen narsisti siinä mielessä, että pyrki herättämään ihmisissä juuri sellaista erityislaatuisuuden tunnetta saadakseen itse huomiota. Toisaalta siinä tilanteessa olisin saattanut sivuuttaa jonkun ihan kunnollisen ihmisen vain siksi, ettei hän pommita tuota tuntemusta samalla taajuudella.
Minusta tuntuu, että se olosuhteiden pakosta eroaminen on se avainsana. Se, ettei saanut elää sitä suhdetta läpi, vaikka sen elinkaari olisi lopulta ollut vain pari kuukautta tai vuoden.
Se voi olla raastavaa, mutta näinhän elämässä käy, että kaikkia kortteja ei vaan aina voi katsoa. Itselläni kävi niin, että pitkäaikainen ihastukseni kuoli aivan yllättäin, kun oli viimein alkanut näyttää merkkejä lämpenemisestä suhteelle (hänellä oli monenlaisia tunne-elämän estoja). EI kai se oleellisesti niin erilaista ole, että toinen siirtyy eteenpäin ja itse ei. Tuostakin ajattelin shokista selvittyäni (siihenkin meni pari vuotta), että ei ole mitenkään kiveen hakattua se että olisin häntä saanut tunteillani sulatettua. Yhtä todennäköistä, että sekin suhde olisi ollut pettymys. Nykyisin tunnen lähinnä surua hänen omaistensa puolesta, joiden elämässä hän olisi varmasti pysynyt, vaikka minun ei.
Olen pahoillani puolestasi ja etenkin menehtyneen puolesta.
Olen menettänyt toisen vanhempani kuolemalle ja toisen muuten vaan ja tunneskaala näiden kahden välillä on ollut täysin erilainen kestää ja käsitellä. Kuolemaa vastaan en ole osannut jossitella enkä protestoida.
Ei ne varmasti samanlaisia ole, mutta itse asiassa varsinkin yllättävään kuolemaan liittyy kai usein näitä jossitteluja, tai näin ainakin surutyön tyypillisessä kaavassa sanotaan. Ei varmasti tosin aina. Tuossa kyseisessä tapauksessa esim mietin olisiko saanut hänet vaatimaan tarkempia tutkimuksia varhemmin, jos hän olisi vain "antanut minun pitää hänestä huolta" (niin ällöttävältä kuin se nyt kuulostaakin). Tietysti eloonjääneen kohdalla jossittelu voi jatkua hamaan tulevaisuuteen vaihtelevalla intensiteetillä.
Ap vaikuttaa tyypiltä, joka puhuu paljon ja sanoo vähän. Tai sitten ollaan niin eri aallonpituuksilla, etten siitä syystä saa kiinni mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se voi kestää todella kauan. Emotionaalinen eroon pääseminen.
Itsellä erosta nyt noin 4 vuotta. Liitto kesti pitkälti yli 10 vuotta. Ja silti sydän aina muljahtaa rinnassa jos joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä (lapset). Alan pikkuhiljaa hyväksymään, että pääsen yli vasta sitten kun löydän uuden puolison itselleni. Hieman pyöreänä tavismiehenä on ihan turha kuvitella mitään laastarisuhteita tai seksisuhteita. Pitäisi maksaa irtoseksistä jos sellaista haluaa. Naisilla on tuon suhteen helpompaa...aina löytyy joku kunhan vaan levittää sakset eikä nirsoile liikaa.
Miten tämänkin sai käännettyä miesten vaikea naisten helppo -saamiskeskusteluksi? eihän nuo irtoseksisuhteet edes varmastikaan täyttäisi sitä aukkoa elämässäsi. Eihän alkuperäisenkään kirjoittajan ongelma ollut irtoseksin saaminen, vaan emotionaalinen ylipääseminen.
Ei nyt ollut tarkoitus aloittaa mitään sotaa, mutta tosiasiat on tosiasioita. Ja eikös se useimmilla toimi niin, että kun saa rakkautta ja ihailua (toiselta) niin on helpompi unohtaa edellinen. Vai onko AV:lla kaikki naiset jättäjiä jotka ovat mielessään ja ystävättärien kanssa jauhaneet eron valmiiksi jo vuosia ennen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkääkö ihmiset oikeasti ap:n kaltaisista pa skanjauhajista?
Vierailija kirjoitti:
Minä aion yrittää tehdä jotain uhkarohkeaa. Toivon, että sen jälkeen saan rauhan. Ja toivon, että hän joko on niin yli minusta, että käväisemiseni hänen elämässään ei liikauta häntä yhtään tai että anteeksipyyntöni parantaa, jos hänellä on jäänyt jotain hampaankoloon. Olen kuitenkin aikuisuudessa tehnyt muitakin isoja juttuja ja tässä hannaaminen jäisi todellakin kaivelemaan.
- se toinen, jota ensirakkaus on alkanut vainota todenteolla
Jee, go for it!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty nyt kaikkia vastauksia lukemaan, mutta tuli mieleen, että voisiko vaan olla niin että elämästä tuntuu puuttuvan jotain, on epämääräisen tyhjä olo, yksinäinenkin. Ja tämä menetetty ensirakkaus tarjoaa ikään kuin syyn näille hankalille tunteille. Saattaa olla, että vaikean olon kanssa joutuisit kamppailemaan siitä huolimatta, että suhde olisi aikanaan mennyt eri tavalla. Usein vaikeat tunteet ja reaktiomme elämään ja sen eteen tuomiin tilanteisiin kehittyvät jo ihan varhaislapsuudessa. Voisiko siellä olla jotain samankaltaisia kokemuksia: menetyksiä, vaillejäämistä?
Minusta sinä voisit hyötyä muutamasta terapiakäynnistä. Äläkä välitä niistä ”sivupoluista”, niillä voi olla lopulta merkitystä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se voi kestää todella kauan. Emotionaalinen eroon pääseminen.
Itsellä erosta nyt noin 4 vuotta. Liitto kesti pitkälti yli 10 vuotta. Ja silti sydän aina muljahtaa rinnassa jos joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä (lapset). Alan pikkuhiljaa hyväksymään, että pääsen yli vasta sitten kun löydän uuden puolison itselleni. Hieman pyöreänä tavismiehenä on ihan turha kuvitella mitään laastarisuhteita tai seksisuhteita. Pitäisi maksaa irtoseksistä jos sellaista haluaa. Naisilla on tuon suhteen helpompaa...aina löytyy joku kunhan vaan levittää sakset eikä nirsoile liikaa.
Miten tämänkin sai käännettyä miesten vaikea naisten helppo -saamiskeskusteluksi? eihän nuo irtoseksisuhteet edes varmastikaan täyttäisi sitä aukkoa elämässäsi. Eihän alkuperäisenkään kirjoittajan ongelma ollut irtoseksin saaminen, vaan emotionaalinen ylipääseminen.
Ei nyt ollut tarkoitus aloittaa mitään sotaa, mutta tosiasiat on tosiasioita. Ja eikös se useimmilla toimi niin, että kun saa rakkautta ja ihailua (toiselta) niin on helpompi unohtaa edellinen. Vai onko AV:lla kaikki naiset jättäjiä jotka ovat mielessään ja ystävättärien kanssa jauhaneet eron valmiiksi jo vuosia ennen?
Ei se mene aina niin, että naisen on helpompi saada uusia kuin miehen.
Itse olin joskus niin lapsi, että kuvittelin lähes kenen tahansa korvaavan lähes kenet tahansa, kunhan vaan ollaan ja halutaan olla yhdessä. No todella väärässä olin. Mutta kun se ensimmäinen tuli kuin salama kirkaalta taivaalta ja tuntui niin hyvältä niin kuvittelin, että niitä tulee tuosta vaan lisää. No tuli joitain, mutta hyvältä eivät tuntuneet. Eivät samalta tai yhtä hyvältä tai paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa tyypiltä, joka puhuu paljon ja sanoo vähän. Tai sitten ollaan niin eri aallonpituuksilla, etten siitä syystä saa kiinni mistään.
Kuulostaa mun stalkkerilta ja olen useasti miettinyt milloin sillä riittää aikaa pojalleen ja vaimolleen, mutta erityisesti pojalleen :(. Katuukohan joskus vuosien päästä kuinka lapsen parhaat lapsuusvuodet meni stalkatessaan lähes vierasta ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa tyypiltä, joka puhuu paljon ja sanoo vähän. Tai sitten ollaan niin eri aallonpituuksilla, etten siitä syystä saa kiinni mistään.
Kuulostaa mun stalkkerilta ja olen useasti miettinyt milloin sillä riittää aikaa pojalleen ja vaimolleen, mutta erityisesti pojalleen :(. Katuukohan joskus vuosien päästä kuinka lapsen parhaat lapsuusvuodet meni stalkatessaan lähes vierasta ihmistä.
Oletteko te olleet koskaan yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan rationaalisella tasolla ymmärrät, ettei elämässä liene juuri koskaan vain yhtä mahdollisuutta, varsinkaan parisuhteeseen. Täällä on jo sanottukin, että luultavasti linkität jotain omia tuntemuksiasi tuohon henkilöön sinänsä tarpeettomasti. Minulla on ollut verrattain paljon pettymyksiä ihmissuhteissa, ja luultavasti jotakuinkin jokaiseen niistä suhtauduin kotvan aikaa juuri tuolla tavalla, että siinä meni se viimeinen mahdollisuus. Mutta eihän se niin mene.
Jälkeenpäin olen tajunnut myös muuttuneeni itse niin paljon ajan oloon (varsinkin tuossa ikävuosina 20-35) että on täysin mahdollista jopa todennäköistä, että suhteet olisivat pidemmän päälle kuitenkin päättyneet, enkä nykyisellään olisi edes ihastunut noihin ihmisiin ainakaan sellaisena kuin he silloin olivat, tuskin nykyiselläänkään. Ihmissuhteet kuitenkin muodostuvat aina osin vastineena johonkin sen hetkiseen tarpeeseen, eivät ainoastaan kohteen ominaisuuksien vuoksi.LukittuParas biisi just nyt?
Terapiaa on hyvää ja huonoa, mutta hyvässä kyllä selviää se, mikä on se pohjimmainen tarpeesi mihin arvelit tuon (ja miksi vain tuon) suhteen vastanneen. Kun sen tietää itse, on helpompi suhtautua myös potentiaalisiin ihmissuhteisiin. Itse kärsin nuorena ulkopuolisuuden tunteesta, ja yksi epäonnistunut suhde perustui juuri siihen, että henkilö oli todella etevä antamaan ymmärtää, että tajuaa minut paremmin kuin kukaan muu. Hän itseasiassa jopa saattoi olla jonkunasteinen narsisti siinä mielessä, että pyrki herättämään ihmisissä juuri sellaista erityislaatuisuuden tunnetta saadakseen itse huomiota. Toisaalta siinä tilanteessa olisin saattanut sivuuttaa jonkun ihan kunnollisen ihmisen vain siksi, ettei hän pommita tuota tuntemusta samalla taajuudella.
Minusta tuntuu, että se olosuhteiden pakosta eroaminen on se avainsana. Se, ettei saanut elää sitä suhdetta läpi, vaikka sen elinkaari olisi lopulta ollut vain pari kuukautta tai vuoden.
Kiitos vastauksesta!
Tämä ja muut viestit antavat taas aiheen kohdistaa katse sinne peilikuvaan. Jotain on pahasti pielessä, mutta onneksi en ole ainoa. Siksi siis kiitän ja, kumarran, koska näin on tapana tehdä (tai sanoa). Hyppään suoraan syvään päähän.
Tämä sessio tai ilta ei valitettavasti saanut minua asian osalta hurskasta hullummaksi, mutta toivottavasti tåmä voisi tulevaisuudessa olla edes jonkinmoinen keskustelunavaus.
t. AP
Lopeta kieriskely omassa erinomaisuudessasi.
Tulee kieltämättä samat vibat hänen tekstejä lukiessa. Kirjoittaa kuinka muut ei kelpaa, tuo esille kuinka muut yrittäneet kovasti parittaa, korostaa kielioppia ja oikein piti tarkentaa mitä viiniä osti.. Olen tavannut muutamia kertoja ihmisiin, jotka osaavat taitavasti piilottaa itsekehun muun nöyristelyn ja pahoittelun sekaan. Mikään ei käytöksessä kuitenkaan muutu, ja syy vieritetään aina jonkun muun asian tai ihmisen harteille. Kyse taitaa limerenssin lisäksi olla myöskin jossain aivan muussa.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti sinä kaipaat sitä tunnetta, et varsinaisesti tätä ihmistä. Rakkautta, kaipausta, intohimoa, kun toinen ymmärtää täysin, yhteenkuuluvuutta jne. Se muisto saa sut kipuilemaan. Yhdistät nämä asiat ko.henkilöön ja sen vuoksi myös hän elää sinussa kaipauksena... vaikka et halua häntä takaisin.
Mistä tiedän? —> Elän samassa tilanteessa. Olen mennyt itse eteenpäin, on perhe ja olen vilpittömästi onnellinen. Ensirakkaus on kuitenkin ensirakkaus ja sen jälki on ikuinen.
Mulla sama tilanne, paitsi en ole kovin onnellinen, eikä kyseessä ollut ensirakkaus. Enkä tunne sitä ihmistä kohtaan mitään ap:n kuvailemaa negatiivista, vaan pelkkää positiivista, vaikka välillä tunnelmat onkin aika matalat tän asian vuoksi.
Siinä voi olla ainakin osittain tuo kuvailemasi tilanne, mutta väittäisin, että jotain muutakin. Omalla kohdallani varmasti yksi tärkeä syy on se, että asiat jäivät kesken enkä saanut mitään selvää päätöstä tai selitystä millekään. Ensirakkaudesta pääsin yli viimeistään sitten, kun sain sellaisen kunnollisen kohtaamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se voi kestää todella kauan. Emotionaalinen eroon pääseminen.
Itsellä erosta nyt noin 4 vuotta. Liitto kesti pitkälti yli 10 vuotta. Ja silti sydän aina muljahtaa rinnassa jos joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä (lapset). Alan pikkuhiljaa hyväksymään, että pääsen yli vasta sitten kun löydän uuden puolison itselleni. Hieman pyöreänä tavismiehenä on ihan turha kuvitella mitään laastarisuhteita tai seksisuhteita. Pitäisi maksaa irtoseksistä jos sellaista haluaa. Naisilla on tuon suhteen helpompaa...aina löytyy joku kunhan vaan levittää sakset eikä nirsoile liikaa.
Miten tämänkin sai käännettyä miesten vaikea naisten helppo -saamiskeskusteluksi? eihän nuo irtoseksisuhteet edes varmastikaan täyttäisi sitä aukkoa elämässäsi. Eihän alkuperäisenkään kirjoittajan ongelma ollut irtoseksin saaminen, vaan emotionaalinen ylipääseminen.
Ei nyt ollut tarkoitus aloittaa mitään sotaa, mutta tosiasiat on tosiasioita. Ja eikös se useimmilla toimi niin, että kun saa rakkautta ja ihailua (toiselta) niin on helpompi unohtaa edellinen. Vai onko AV:lla kaikki naiset jättäjiä jotka ovat mielessään ja ystävättärien kanssa jauhaneet eron valmiiksi jo vuosia ennen?
Ei se mene aina niin, että naisen on helpompi saada uusia kuin miehen.
Itse olin joskus niin lapsi, että kuvittelin lähes kenen tahansa korvaavan lähes kenet tahansa, kunhan vaan ollaan ja halutaan olla yhdessä. No todella väärässä olin. Mutta kun se ensimmäinen tuli kuin salama kirkaalta taivaalta ja tuntui niin hyvältä niin kuvittelin, että niitä tulee tuosta vaan lisää. No tuli joitain, mutta hyvältä eivät tuntuneet. Eivät samalta tai yhtä hyvältä tai paremmalta.
No mikä sinulla sitten oli se eron tuskasta ja kaipauksesta vapauttava tekijä? Vai hakailetko edelleen tämän Herra Salamaniskun perään?
Jollain lailla pystyn samaistumaan tuntemuksiisi vaikka tilanne erilainen. Suhde tällä hetkellä katkolla ja ajatuskin että seuraavat 10 vuotta olisi samanlaista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita miehelle ja kerro tilanteesta. Kysy voitteko tavata julkisella paikalla esim kahvilassa. Muistella menneitä, puhua nykyisestä elämästä. Itsellä kokemus että huonosti lopetetut suhteet jää kalvamaan, puhe voisi auttaa tasoittamaan. Psykologin ammattiapua kannattaa hyödyntää jos olo on kestänyt jo kauemmin. Taustalla voi olla muuta joka naamioituu ihastumisen tunteen alle.
Kiitos vastauksesta,
mutta ongelma ei liene ratkaistavissa puhelinsoitolla. En oikeastaan halua olla missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa, koska negatiiviset tunteet siitä ovat niin voimakkaita.
Kävin asiasta muutamankin psykologin juttusilla (YTHS:n) kautta, mutta he eivät oikein ottaneet asiaa uskoakseen. Lähinnä kuulin vakuutteluja "no kyllä niitä kaloja meressä riittää" ym. typeryyksiä. Tämä nyt toki hieman kärjistettynä, mutta tuollainen olo siitä jäi. Mitään oikeaa apua en kokenut siitä olleen, korkeintaan hetkellistä stressin helpotusta, kun sain itkettyä jonkun ihmisen läsnäollessa.
Tarkoituksesani ei kuitenkaan ole siirtää tätä olotilaa muille vaan ratkaista sen ilmaantuminen "once and for all".
t. AP
Olet nyt vuosia kuvitellut mikä on oikea tapa ratkaista ongelma ja käyttänyt niitä tapoja ja vuosia vältellyt niitä tapoja jotka mielestäsi olivat vääriä. Mutta mitä sanoo todellisuus? Ettei ne ainakaan sinun kuvittelemaan oikeat tavat ole olleet kovin oikeita, koska ne eivät ole toimineet. Ehkä sinun kannattaa siirtyä kokeilemaan niitä vääriä tapoja, niitä joita et haluaisi tehdä? Ehkä et ole halunnut tehdä niitä ja selität ne itsellesi vääriksi, koska oikeasti et sitten kuitenkaan halua päästää irti hänestä.
Et halua negatiivisia tunteita, mutta jos se onkin juuri se mitä se vaatii? Ehkä se vaatii sen puhelinsoitot, jota et halua tehdä. Ehkä se vaatii, että päivität ne kuvitelmasi hänestä tähän päivään ja todellisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se voi kestää todella kauan. Emotionaalinen eroon pääseminen.
Itsellä erosta nyt noin 4 vuotta. Liitto kesti pitkälti yli 10 vuotta. Ja silti sydän aina muljahtaa rinnassa jos joudun olemaan eksän kanssa tekemisissä (lapset). Alan pikkuhiljaa hyväksymään, että pääsen yli vasta sitten kun löydän uuden puolison itselleni. Hieman pyöreänä tavismiehenä on ihan turha kuvitella mitään laastarisuhteita tai seksisuhteita. Pitäisi maksaa irtoseksistä jos sellaista haluaa. Naisilla on tuon suhteen helpompaa...aina löytyy joku kunhan vaan levittää sakset eikä nirsoile liikaa.
Miten tämänkin sai käännettyä miesten vaikea naisten helppo -saamiskeskusteluksi? eihän nuo irtoseksisuhteet edes varmastikaan täyttäisi sitä aukkoa elämässäsi. Eihän alkuperäisenkään kirjoittajan ongelma ollut irtoseksin saaminen, vaan emotionaalinen ylipääseminen.
Ei nyt ollut tarkoitus aloittaa mitään sotaa, mutta tosiasiat on tosiasioita. Ja eikös se useimmilla toimi niin, että kun saa rakkautta ja ihailua (toiselta) niin on helpompi unohtaa edellinen. Vai onko AV:lla kaikki naiset jättäjiä jotka ovat mielessään ja ystävättärien kanssa jauhaneet eron valmiiksi jo vuosia ennen?
Ei se mene aina niin, että naisen on helpompi saada uusia kuin miehen.
Itse olin joskus niin lapsi, että kuvittelin lähes kenen tahansa korvaavan lähes kenet tahansa, kunhan vaan ollaan ja halutaan olla yhdessä. No todella väärässä olin. Mutta kun se ensimmäinen tuli kuin salama kirkaalta taivaalta ja tuntui niin hyvältä niin kuvittelin, että niitä tulee tuosta vaan lisää. No tuli joitain, mutta hyvältä eivät tuntuneet. Eivät samalta tai yhtä hyvältä tai paremmalta.
No mikä sinulla sitten oli se eron tuskasta ja kaipauksesta vapauttava tekijä? Vai hakailetko edelleen tämän Herra Salamaniskun perään?
Olen nyt yrittänyt ihan tietoisesti itkeä sitä. Että jos se sitten muuttaisi asian käsitellyksi. Haluaisin myös käydä jonkinlaisen keskustelun hänen kanssaan tai edes lähettää hänelle yhdensuuntaisen viestin, jos hän suostuisi ottamaan sen vastaan vailla mitään velvotteita vastaamiseen. Saisin itse ajateltua, että olen sanonut sanottavani ja tehnyt tehtävissä olevat asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan rationaalisella tasolla ymmärrät, ettei elämässä liene juuri koskaan vain yhtä mahdollisuutta, varsinkaan parisuhteeseen. Täällä on jo sanottukin, että luultavasti linkität jotain omia tuntemuksiasi tuohon henkilöön sinänsä tarpeettomasti. Minulla on ollut verrattain paljon pettymyksiä ihmissuhteissa, ja luultavasti jotakuinkin jokaiseen niistä suhtauduin kotvan aikaa juuri tuolla tavalla, että siinä meni se viimeinen mahdollisuus. Mutta eihän se niin mene.
Jälkeenpäin olen tajunnut myös muuttuneeni itse niin paljon ajan oloon (varsinkin tuossa ikävuosina 20-35) että on täysin mahdollista jopa todennäköistä, että suhteet olisivat pidemmän päälle kuitenkin päättyneet, enkä nykyisellään olisi edes ihastunut noihin ihmisiin ainakaan sellaisena kuin he silloin olivat, tuskin nykyiselläänkään. Ihmissuhteet kuitenkin muodostuvat aina osin vastineena johonkin sen hetkiseen tarpeeseen, eivät ainoastaan kohteen ominaisuuksien vuoksi.LukittuParas biisi just nyt?
Terapiaa on hyvää ja huonoa, mutta hyvässä kyllä selviää se, mikä on se pohjimmainen tarpeesi mihin arvelit tuon (ja miksi vain tuon) suhteen vastanneen. Kun sen tietää itse, on helpompi suhtautua myös potentiaalisiin ihmissuhteisiin. Itse kärsin nuorena ulkopuolisuuden tunteesta, ja yksi epäonnistunut suhde perustui juuri siihen, että henkilö oli todella etevä antamaan ymmärtää, että tajuaa minut paremmin kuin kukaan muu. Hän itseasiassa jopa saattoi olla jonkunasteinen narsisti siinä mielessä, että pyrki herättämään ihmisissä juuri sellaista erityislaatuisuuden tunnetta saadakseen itse huomiota. Toisaalta siinä tilanteessa olisin saattanut sivuuttaa jonkun ihan kunnollisen ihmisen vain siksi, ettei hän pommita tuota tuntemusta samalla taajuudella.
Minusta tuntuu, että se olosuhteiden pakosta eroaminen on se avainsana. Se, ettei saanut elää sitä suhdetta läpi, vaikka sen elinkaari olisi lopulta ollut vain pari kuukautta tai vuoden.
Kiitos vastauksesta!
Tämä ja muut viestit antavat taas aiheen kohdistaa katse sinne peilikuvaan. Jotain on pahasti pielessä, mutta onneksi en ole ainoa. Siksi siis kiitän ja, kumarran, koska näin on tapana tehdä (tai sanoa). Hyppään suoraan syvään päähän.
Tämä sessio tai ilta ei valitettavasti saanut minua asian osalta hurskasta hullummaksi, mutta toivottavasti tåmä voisi tulevaisuudessa olla edes jonkinmoinen keskustelunavaus.
t. AP
Lopeta kieriskely omassa erinomaisuudessasi.
Tulee kieltämättä samat vibat hänen tekstejä lukiessa. Kirjoittaa kuinka muut ei kelpaa, tuo esille kuinka muut yrittäneet kovasti parittaa, korostaa kielioppia ja oikein piti tarkentaa mitä viiniä osti.. Olen tavannut muutamia kertoja ihmisiin, jotka osaavat taitavasti piilottaa itsekehun muun nöyristelyn ja pahoittelun sekaan. Mikään ei käytöksessä kuitenkaan muutu, ja syy vieritetään aina jonkun muun asian tai ihmisen harteille. Kyse taitaa limerenssin lisäksi olla myöskin jossain aivan muussa.
Auts,
ja kiitos viesteistä. Tulin vähän uteliaisuudesta katsomaan, onko tässä ketjussa mitään eloa. No, ainakin sain koko lastillisen schaibaa niskaani. Kiitos kaiketi siitä. Kanatarha on kieltämättä varsin hyvä viittaus.
Hämmentävää on kyllä nähdä, miten paljon henkistä väkivaltaa käytetään täällä palstalla.
P.S. ette ilmeisesti lukeneet alkuperäisiä viestejä.
P.P.S. (fiksummat tajuaa, mitä tämä tarkoittaa) ette ilmeisesti tajunneet alkuperäisiä viestejä
Samaa mieltä ylläolevan kanssa. Tuo asia selvästi riivaa sinua ja se pitäisi käsitellä. Kierrät kehää itsesi kanssa. Haluat neuvoja ka ajatuksia, mutta kuitenkin tyrmäät kaikki ehdotukset perustuen siihen käsitykseen jonka uskot olevan sinulle parhaaksi.
Soita tälle eksällesi ja juttele asiasta, jutun kohtaaminen voi aiheuttaa ahdistusta tai voit saada luurin korvaan tai ihastua lisää, se ei ole hallinnassa. Mutta se voi särkeä kehän tavalla tai toisella.
Jos ahdistus jää: Sinulle on useampu ihminen ehdottanut terapiaa, ja olisi kyllä syytä ottaa vinkistä vaari.
Ps. Tunteet seuraavat ajatuksista.
Jos et tee mitään, lillut samoissa liemissä vielä 10 vuotta eteenpäin tms. Kuulostaa kivalta?
Alue: Aihe vapaa
Ap se keskustelu tai asioiden oikea läpikäyminen auttaa oikeesti. Tai uusi rakastuminen joka voittaa voimassaan edellisen!