Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka päästä emotionaalisesti yli vanhasta seurustelukumppanista?
Kyllästynyt
10.06.2019 |
Hei kaikille arvon AV-palstalaisille! Joudun jakamaan tekstin pariin osaan pituuden vuoksi, pahoittelut siitä.
Tästä aiheesta on varmasti jo useampia ketjuja kautta historian tehty, mutta ajattelinpa silti laittaa vielä yhden. Tämä ongelmani on varmaan suurimmalle osalle triviaali, joku toinen taas saattaa löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Kaikkinensa, jos saisin arvon AV-palstalaisten näkemyksiä aiheesta, olisin erittäin iloinen.
Taustaa hieman senverran, että kyseessä on tosiaan vanha seurustelukumppani nuoruusvuosilta. Olin jo omasta mielestäni päässyt hänestä ylitse, vaikka siinäkin kesti kyllä aivan liian monta vuotta työstää tuskaa. Kyseessä oli ensimmäinen ns. kunnon rakkaussuhde. Aikaisemminkin toki oli ihastuksia tullut ja mennyt, mutta tämän yhden kanssa tuli koettua sellaisia tunteita, joita en ole sen jälkeen edes murto-osaltaan päässyt kokemaan. Joku ehkä saattaa tässä vaiheessa tunnistaa itsensä. Kaikillahan meillä on ollut niitä ensirakkauksia ja "mukamas" elämän paras kumppani siinä vierellä, mutta hommat on vain menneet jossain kohtaa sivuraiteelle tai tunteet loppuivat kesken.
1/3
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillinen juttu. Itse pääsin "ensirakkaudesta" yli niin että ensin sairastuin anoreksiaan (En suosittele, halusin huomiota, sainkin hetkeksi), sitä kautta psykologille ja terapiaan, joka auttoi hieman mutta samoja kokemuksia sieltä kuin sinulla. Mutta sitten jossain vaiheessa tajusin että en mä sitä ole oikeasti rakastanutkaan, ihan tosiaan, se oli jotain muuta (En nyt jaksa avata yksityiskohtia) ja siinä vaiheessa sain sen palan sielusta takaisin jonka luulin hänelle antaneeni. Sen pituinen se.
No niinpä. Mutta mitä se oli?
Minä sain ensirakkaudelta energiaa ja iloa elämääni, kun sitä kipeästi tarvitsin. Sylin. En koskaan ehtinyt tutustua riittävän hyvin tietääkseni, mitä hän olisi tarvinnut ja olisinko minä voinut tarjota sitä hänelle ja mitä hän minusta sai. Huvitusta vai syvempiä, aitoja tunteita. MUTTA olisin halunnut kääntää sen kortin. Se jäi tekemättä enkä voi tietää, olisiko siitä tullut jotain, mitä en ole vieläkään saanut keneltäkään muultakaan.
5
Vau!
Tämä oli kuin omasta mielestä. No, sylin voi toki miettiä hyvin monelta kantilta. Nytkin kaipaan läheisyyttä, en niinkään seksuaalisuutta.
Läheisyys ja energia. Ne ovat asioita, joita varmasti jokainen ihminen kaipaa. Jos saanen kysyä:
Miksi et perehtynyt ja kääntänyt sitä korttia tutustumisen suhteen? Mikä esti sinua?
t. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita miehelle ja kerro tilanteesta. Kysy voitteko tavata julkisella paikalla esim kahvilassa. Muistella menneitä, puhua nykyisestä elämästä. Itsellä kokemus että huonosti lopetetut suhteet jää kalvamaan, puhe voisi auttaa tasoittamaan. Psykologin ammattiapua kannattaa hyödyntää jos olo on kestänyt jo kauemmin. Taustalla voi olla muuta joka naamioituu ihastumisen tunteen alle.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sen negatiivisen tunteen tuo? Olet onnistunut muussa, mutta et tuossa? Loukkasit häntä? Hän loukkasi sinua? Et ole löytänyt tilalle uutta? Olet epäonnistunut ilman perhettä? Kaipaat häntä?
Hei, ja kiitos vastauksesta!
En osaa oikeasti sanoa, mikä tunteen luo. Se ei tunnu olevan järjellä selitettävissä (usko pois, olen kokeillut...). En pyri elämässäni "suoriutumaan" tai tavoittelemaan mitään konkreettista saavutusta. Olin toki lukioikäisenä päättänyt, että haluan itselleni tietyn ammatin ja sivistyksen, joihin sittemmin kyllä pääsinkin, mutta ne "onnistumiset" olivat silloin kauan, kauan sitten. Sen jälkeen olen pyrkinyt vain arkielossa eteenpäin.
Olen yrittänyt korvata tunteet puutetta muilla suhteilla, se ei toimi. Fyysiset suhteet? Toimii vielä heikommin. Koen lähinnä suunnatonta välinpitämättömyyttä ja merkityksettömyyttä (mitä se sitten lieneekään) muiden kumppanien kanssa. Jälleen kerran viittaan siihen "kaikki tuntuu kuin eläisin ulkopuolisena" omaa elämää.
Varmaan koen vain suurta henkistä, fyysistä ja emotionaalista tyhjyyttä, koska en voi olla tämän kyseisen partnerin kanssa. Toivon suuresti, että joskus löydän jonkun, joka edes neljänneksen verran voi tuottaa samaa rakastumisen tunnetta kuin em. henkilö.
t. AP
Vierailija kirjoitti:
Soita miehelle ja kerro tilanteesta. Kysy voitteko tavata julkisella paikalla esim kahvilassa. Muistella menneitä, puhua nykyisestä elämästä. Itsellä kokemus että huonosti lopetetut suhteet jää kalvamaan, puhe voisi auttaa tasoittamaan. Psykologin ammattiapua kannattaa hyödyntää jos olo on kestänyt jo kauemmin. Taustalla voi olla muuta joka naamioituu ihastumisen tunteen alle.
Kiitos vastauksesta,
mutta ongelma ei liene ratkaistavissa puhelinsoitolla. En oikeastaan halua olla missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa, koska negatiiviset tunteet siitä ovat niin voimakkaita.
Kävin asiasta muutamankin psykologin juttusilla (YTHS:n) kautta, mutta he eivät oikein ottaneet asiaa uskoakseen. Lähinnä kuulin vakuutteluja "no kyllä niitä kaloja meressä riittää" ym. typeryyksiä. Tämä nyt toki hieman kärjistettynä, mutta tuollainen olo siitä jäi. Mitään oikeaa apua en kokenut siitä olleen, korkeintaan hetkellistä stressin helpotusta, kun sain itkettyä jonkun ihmisen läsnäollessa.
Tarkoituksesani ei kuitenkaan ole siirtää tätä olotilaa muille vaan ratkaista sen ilmaantuminen "once and for all".
t. AP
Mene jo eteenpäin. Olet luonut kuvan joka ei vastaa todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene jo eteenpäin. Olet luonut kuvan joka ei vastaa todellisuutta.
Kiitos vastauksestasi,
mutta olen jo tehnyt tämän päätelmän itse. Vähän kuin sanoisit juopolle olemaan juomatta tai tupakka-addiktille lopettamaan polttamisen. Veikkaatko, että se on vain "eteenpäinmenemisestä" riippuvaista?
Allekirjoitan kyllä tämän kuvan, ettei kuvitelmani, joka varmaan siitä jostain kaukaisuudesta on peräisin, enää vastaa edes osittain todellisuutta. Kyse on siis harhasta, illuusiosta, fantasiasta, mistä lienee. Silti,
se polttaa sisustani.
t. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lue limerenssistä.
Anteeksi, mistä?
t. AP
Kemiaa ja kipinää voi olla ollut, mutta huonot kokemukset lopulta sammuttaa kaiken. Näin kävi mulle. Toinen piti itseään minua parempana, puhui tasoista ja blaaa blaaa blaaa. Sotki mukaan muita, juorusi ja kuunteli juoruja, narsistinen hlö kaikin puolin. Luuli tekevänsä kiusaa panttaamalla itseään, mutta osui lopulta omaan nilkkaan kun sai pitää erinomaisen itsensä kun tunteet vain lopulta kuoli.
Kuten narsistille on tyypillistä, narsisti ei kestä jos joku sitä haluaa, koska itsetunto on niin hauras. Kun sitten ei enää haluakaan, alkaa vainoaminen, pakko haluta narsistia. Koska narsisti ei vain kestä hylkäämistä, vaikka itse hylkäsi ensin haukkumalla ja aiheuttamalla pahaa. Jos olisin tehnyt kuten moni muu eli jäänyt roikkumaan olisin saanut olla rauhassa, koska narsistia ei kiinnosta kun joku on kiinnostunut hänestä. Lopulta kun asiaa katsoo taaksepäin meillä oli vain flirttiä, ei muuta eikä muuta olisi tullutkaan vaikka olisi ollut mitä.
Koeta päästä narsistisesta loukkauksesta yli. Kuvailemani hlö on kuin oppikirjaesimerkki narsisista, kaikki mitä on kuvailtu narsismiin kuuluvaksi täsmää pelottavan tarkasti häneen. Hän ei vain itse ymmärrä sitä. Kuulostat samanlaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillinen juttu. Itse pääsin "ensirakkaudesta" yli niin että ensin sairastuin anoreksiaan (En suosittele, halusin huomiota, sainkin hetkeksi), sitä kautta psykologille ja terapiaan, joka auttoi hieman mutta samoja kokemuksia sieltä kuin sinulla. Mutta sitten jossain vaiheessa tajusin että en mä sitä ole oikeasti rakastanutkaan, ihan tosiaan, se oli jotain muuta (En nyt jaksa avata yksityiskohtia) ja siinä vaiheessa sain sen palan sielusta takaisin jonka luulin hänelle antaneeni. Sen pituinen se.
No niinpä. Mutta mitä se oli?
Minä sain ensirakkaudelta energiaa ja iloa elämääni, kun sitä kipeästi tarvitsin. Sylin. En koskaan ehtinyt tutustua riittävän hyvin tietääkseni, mitä hän olisi tarvinnut ja olisinko minä voinut tarjota sitä hänelle ja mitä hän minusta sai. Huvitusta vai syvempiä, aitoja tunteita. MUTTA olisin halunnut kääntää sen kortin. Se jäi tekemättä enkä voi tietää, olisiko siitä tullut jotain, mitä en ole vieläkään saanut keneltäkään muultakaan.
5
Vau!
Tämä oli kuin omasta mielestä. No, sylin voi toki miettiä hyvin monelta kantilta. Nytkin kaipaan läheisyyttä, en niinkään seksuaalisuutta.
Läheisyys ja energia. Ne ovat asioita, joita varmasti jokainen ihminen kaipaa. Jos saanen kysyä:
Miksi et perehtynyt ja kääntänyt sitä korttia tutustumisen suhteen? Mikä esti sinua?
t. AP
Meillä oli välimatka. Olen vain yhden vanhemman lapsi ja tämä vanhempani suhtautui suhteeseen erittäin huonosti. Ihan kohtuuttoman huonosti. Vanhempani kuoltua, ymmärsin että olen ajatellut alitajuisesti että minun on valittava jompi kumpi näistä ihmisistä enkä uskaltanut valita rakkautta, kun en olisi saanut asiaan tukea (henkistä ja rahallista). Kuoleman jälkeen tämä ihminen nousi mieleeni erittäin vahvasti.
Lisäksi elin vielä silloin jotain kiltin tytön syndroomaa. Yritin elää odotuksia täyttäen ja itseni niellen, se oli ollut tietyissä asioissa ihan käytännön pakkokin. Minun tunteillani ja tarpeillani "ei ollut väliä". Vasta viitisen vuotta myöhemmin tein ensimmäisen ison itsellisen päätöksen ja siitä asti olen osannut tehdä niitä muitakin. Kuunnella sydäntä, kun se käskee kohti jotain asiaa tai lähteä pois jostain.
En tiedä, kuinka vahvasti tämä ihminen koki minut. On mahdollista, että olen loukannut häntä toimimattomuudellani tai sitten en.
Minä olen kokenut hänet niin vahvasti, että se on myös sumentanut omaa järkeäni ja havaintokykyäni enkä siksi osaa tai ole osannut nähdä asiaa täysin selvästi.
Puhut isoista tunteista. Ehkä sen oikean kanssa ei tarvitse olla sellaisia järisyttävän vahvoja ja hallitsemattomia tunteita. Ehkä riittää, että sisään laskeutuu rauha ja varmuus siitä, että haluaa olla sen ihmisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kemiaa ja kipinää voi olla ollut, mutta huonot kokemukset lopulta sammuttaa kaiken. Näin kävi mulle. Toinen piti itseään minua parempana, puhui tasoista ja blaaa blaaa blaaa. Sotki mukaan muita, juorusi ja kuunteli juoruja, narsistinen hlö kaikin puolin. Luuli tekevänsä kiusaa panttaamalla itseään, mutta osui lopulta omaan nilkkaan kun sai pitää erinomaisen itsensä kun tunteet vain lopulta kuoli.
Kuten narsistille on tyypillistä, narsisti ei kestä jos joku sitä haluaa, koska itsetunto on niin hauras. Kun sitten ei enää haluakaan, alkaa vainoaminen, pakko haluta narsistia. Koska narsisti ei vain kestä hylkäämistä, vaikka itse hylkäsi ensin haukkumalla ja aiheuttamalla pahaa. Jos olisin tehnyt kuten moni muu eli jäänyt roikkumaan olisin saanut olla rauhassa, koska narsistia ei kiinnosta kun joku on kiinnostunut hänestä. Lopulta kun asiaa katsoo taaksepäin meillä oli vain flirttiä, ei muuta eikä muuta olisi tullutkaan vaikka olisi ollut mitä.
Koeta päästä narsistisesta loukkauksesta yli. Kuvailemani hlö on kuin oppikirjaesimerkki narsisista, kaikki mitä on kuvailtu narsismiin kuuluvaksi täsmää pelottavan tarkasti häneen. Hän ei vain itse ymmärrä sitä. Kuulostat samanlaiselta.
Kiitos vastauksestasi!
Kävin tällaisen "toisella on pakko olla jokin persoonallisuushäiriö" -vaiheen kyllä läpi ja varsin varhain, mutta jotenkin se ei vain todellisuudessa pitänyt paikkaansa. Koin monilla tapaa antaneeni hänelle kaikkeni, mutten saanut vastalahjaksi muuta kuin loppuviimeksi pahaa oloa. En silti osaa häntä kuvitella narsistiksi, ei niin herttainen ihminen ole narsisti eikä mikään käytös siihen viitannut.
Olen työni puolesta tavannut oikeasti persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, myös ihan oikeita narsisteja, eikä niitä kyllä erehdy luulemaan tavan tallaajaksi, vaikka olisi millainen sidos silmillä. Se käytös, manipulointi ja kokonaisvaltainen alistaminen ovat kyllä varsin selkeitä varoitusmerkkejä muille ihmisille.
t. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillinen juttu. Itse pääsin "ensirakkaudesta" yli niin että ensin sairastuin anoreksiaan (En suosittele, halusin huomiota, sainkin hetkeksi), sitä kautta psykologille ja terapiaan, joka auttoi hieman mutta samoja kokemuksia sieltä kuin sinulla. Mutta sitten jossain vaiheessa tajusin että en mä sitä ole oikeasti rakastanutkaan, ihan tosiaan, se oli jotain muuta (En nyt jaksa avata yksityiskohtia) ja siinä vaiheessa sain sen palan sielusta takaisin jonka luulin hänelle antaneeni. Sen pituinen se.
No niinpä. Mutta mitä se oli?
Minä sain ensirakkaudelta energiaa ja iloa elämääni, kun sitä kipeästi tarvitsin. Sylin. En koskaan ehtinyt tutustua riittävän hyvin tietääkseni, mitä hän olisi tarvinnut ja olisinko minä voinut tarjota sitä hänelle ja mitä hän minusta sai. Huvitusta vai syvempiä, aitoja tunteita. MUTTA olisin halunnut kääntää sen kortin. Se jäi tekemättä enkä voi tietää, olisiko siitä tullut jotain, mitä en ole vieläkään saanut keneltäkään muultakaan.
5
Vau!
Tämä oli kuin omasta mielestä. No, sylin voi toki miettiä hyvin monelta kantilta. Nytkin kaipaan läheisyyttä, en niinkään seksuaalisuutta.
Läheisyys ja energia. Ne ovat asioita, joita varmasti jokainen ihminen kaipaa. Jos saanen kysyä:
Miksi et perehtynyt ja kääntänyt sitä korttia tutustumisen suhteen? Mikä esti sinua?
t. AP
Meillä oli välimatka. Olen vain yhden vanhemman lapsi ja tämä vanhempani suhtautui suhteeseen erittäin huonosti. Ihan kohtuuttoman huonosti. Vanhempani kuoltua, ymmärsin että olen ajatellut alitajuisesti että minun on valittava jompi kumpi näistä ihmisistä enkä uskaltanut valita rakkautta, kun en olisi saanut asiaan tukea (henkistä ja rahallista). Kuoleman jälkeen tämä ihminen nousi mieleeni erittäin vahvasti.
Lisäksi elin vielä silloin jotain kiltin tytön syndroomaa. Yritin elää odotuksia täyttäen ja itseni niellen, se oli ollut tietyissä asioissa ihan käytännön pakkokin. Minun tunteillani ja tarpeillani "ei ollut väliä". Vasta viitisen vuotta myöhemmin tein ensimmäisen ison itsellisen päätöksen ja siitä asti olen osannut tehdä niitä muitakin. Kuunnella sydäntä, kun se käskee kohti jotain asiaa tai lähteä pois jostain.
En tiedä, kuinka vahvasti tämä ihminen koki minut. On mahdollista, että olen loukannut häntä toimimattomuudellani tai sitten en.
Minä olen kokenut hänet niin vahvasti, että se on myös sumentanut omaa järkeäni ja havaintokykyäni enkä siksi osaa tai ole osannut nähdä asiaa täysin selvästi.
Puhut isoista tunteista. Ehkä sen oikean kanssa ei tarvitse olla sellaisia järisyttävän vahvoja ja hallitsemattomia tunteita. Ehkä riittää, että sisään laskeutuu rauha ja varmuus siitä, että haluaa olla sen ihmisen kanssa?
Ohhoh! Ikävä kuulla tarinaasi. Toivottavasti olet löytänyt tai löydät tasapainon ja seesteisyyden elämääsi.
Puhun tosiaan isoista tunteista. Niin isoista, itseasiassa, etten välittäisi niitä enää ollenkaan kokea. Joku kolmasosa olisi ihan jees, nimenomaan "ihan jees". Olisin siihenkin tyytyväinen, jos vain ne tuntemukset olisivat edes päällisin puolin positiivisia.
Antaisin melkein mitä vain, jos löytäisin kumppanin, jonka kanssa on "rauha ja varmuus" siitä olosta. Tällaisen kumppanin kanssa olisin valmis myös perustamaan perhettä. Huoh. :(
t. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemiaa ja kipinää voi olla ollut, mutta huonot kokemukset lopulta sammuttaa kaiken. Näin kävi mulle. Toinen piti itseään minua parempana, puhui tasoista ja blaaa blaaa blaaa. Sotki mukaan muita, juorusi ja kuunteli juoruja, narsistinen hlö kaikin puolin. Luuli tekevänsä kiusaa panttaamalla itseään, mutta osui lopulta omaan nilkkaan kun sai pitää erinomaisen itsensä kun tunteet vain lopulta kuoli.
Kuten narsistille on tyypillistä, narsisti ei kestä jos joku sitä haluaa, koska itsetunto on niin hauras. Kun sitten ei enää haluakaan, alkaa vainoaminen, pakko haluta narsistia. Koska narsisti ei vain kestä hylkäämistä, vaikka itse hylkäsi ensin haukkumalla ja aiheuttamalla pahaa. Jos olisin tehnyt kuten moni muu eli jäänyt roikkumaan olisin saanut olla rauhassa, koska narsistia ei kiinnosta kun joku on kiinnostunut hänestä. Lopulta kun asiaa katsoo taaksepäin meillä oli vain flirttiä, ei muuta eikä muuta olisi tullutkaan vaikka olisi ollut mitä.
Koeta päästä narsistisesta loukkauksesta yli. Kuvailemani hlö on kuin oppikirjaesimerkki narsisista, kaikki mitä on kuvailtu narsismiin kuuluvaksi täsmää pelottavan tarkasti häneen. Hän ei vain itse ymmärrä sitä. Kuulostat samanlaiselta.
Kiitos vastauksestasi!
Kävin tällaisen "toisella on pakko olla jokin persoonallisuushäiriö" -vaiheen kyllä läpi ja varsin varhain, mutta jotenkin se ei vain todellisuudessa pitänyt paikkaansa. Koin monilla tapaa antaneeni hänelle kaikkeni, mutten saanut vastalahjaksi muuta kuin loppuviimeksi pahaa oloa. En silti osaa häntä kuvitella narsistiksi, ei niin herttainen ihminen ole narsisti eikä mikään käytös siihen viitannut.
Olen työni puolesta tavannut oikeasti persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, myös ihan oikeita narsisteja, eikä niitä kyllä erehdy luulemaan tavan tallaajaksi, vaikka olisi millainen sidos silmillä. Se käytös, manipulointi ja kokonaisvaltainen alistaminen ovat kyllä varsin selkeitä varoitusmerkkejä muille ihmisille.
t. AP
Et ymmärtänyt. Narsistinen loukkaus=narsistia on loukattu tai narsisti kuvittelee normaalin toiminnan loukkaukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillinen juttu. Itse pääsin "ensirakkaudesta" yli niin että ensin sairastuin anoreksiaan (En suosittele, halusin huomiota, sainkin hetkeksi), sitä kautta psykologille ja terapiaan, joka auttoi hieman mutta samoja kokemuksia sieltä kuin sinulla. Mutta sitten jossain vaiheessa tajusin että en mä sitä ole oikeasti rakastanutkaan, ihan tosiaan, se oli jotain muuta (En nyt jaksa avata yksityiskohtia) ja siinä vaiheessa sain sen palan sielusta takaisin jonka luulin hänelle antaneeni. Sen pituinen se.
Kiitos vastauksesta!
En osaa sanoa, onko kokemani tuntemukset huomionhakuisuutta tai skandaalinkäryä. Nyt toki kirjaimellisesti korkkasin pullon ja päätin anonyymisti vuodattaa tätä tarinaa tänne palastalle.
En ole koskaan hakeutunut huomioon, en keskipisteeseen tai mitenkään muutenkaan elämässä noteeratuksi. Edustan varmaan sellaista aika perisuomalaista insinööristyyppiä, joka ei paljon brassaile, mutta saa asioita aikaan. Ainakin työhön vedoten yleensä näin. Monasti olen myös kaveripiirissä se hiljainen järjen ääni, joka puhuu, kun tarvetta on, en kehuskele enkä tuo itseäni esille. Jos minua tarvitaan, olen käytettävissä.
En kovin mieluusti sairastuisi mihinkään tauteihin tai oireyhtymiin. Tavallaan silti ymmärrän tuon sinun "annoit palan pois". Olen kenties hieman kateellinen, jos sait sen palasen takaisin, vaikkakin maksoit siitä kovan hinnan. Jos saisin mahdollisuuden palauttaa se palanen ja lopettaa nämä kaikki negatiiviset tunteet lopun ajaksi, voisin olla valmis aika uhkarohkeisiin kauppoihin.
t. AP
Niin, itselle oli tärkeää saada se huomio häneltä, jälkikäteen en enää ymmärrä miksi
Niin kuin totesin, hän oli "ensirakkaus" hyvin nuorena, ei siis mikään tosi rakkaus sitten kuitenkaan. En tiedä voiko sellaiselta "the one" tilanteelta saada ikinä sitä osaa takaisin jonka hänelle menetti.
Suosittelen joka tapauksessa puhumista vaikka sitten psykologin tai kavereiden kanssa. Tai kirjoittamista niin kuin nyt teetkin.
Joskus mulla oli tilanne jossa eräs asia oli jäänyt vaivaamaan ystävyyssuhteessa ja se vaivasi jopa 6 vuotta, kunnes rohkaistuin ja otin yhteyttä ja asiat saatiin puitua, vaati kyllä tuntikausia puhumista, mutta kannatti. Kyseessä oli toki pitkäaikainen tärkeä ystävä, joten motivaatiota oli selvittää se asia, molemmilla. Mutta puhuminen, se auttaa edes jossain määrin.
Minkälaisista uhkarohkeista kaupoista puhut? Voisiko se olla se ratkaisu sun tapauksessa?
(Sama)
Yritä saada se mies itsellesi. Tuollainen mieletön kemia ei mihinkään katoa. Sinulla on mahdollisuus!
Luulen, että olet hullaantunut häneen siksi, että siihen aikaan oli sulla muutenkin vaikeaa. Mene uudelleen psykologille, eri psykologille. Tsemppiä!
AP, oletko mies? Miehillä tuntuu olevan keskimääräistä vaikeampi päästää irti. Luulen tämän johtuvan siitä, ettei asiasta keskustella esimerkiksi ystävien kanssa, kun taas naiset puhuvat paljon enemmän jo parisuhteen aikana. Esimerkiksi erotilanteissa naiset työstävät asiaa jo ennen eroa, kun tietävät sen olevan lähellä.
Suosittelen siis jutteluapua, tässä vaiheessa jo maksullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemiaa ja kipinää voi olla ollut, mutta huonot kokemukset lopulta sammuttaa kaiken. Näin kävi mulle. Toinen piti itseään minua parempana, puhui tasoista ja blaaa blaaa blaaa. Sotki mukaan muita, juorusi ja kuunteli juoruja, narsistinen hlö kaikin puolin. Luuli tekevänsä kiusaa panttaamalla itseään, mutta osui lopulta omaan nilkkaan kun sai pitää erinomaisen itsensä kun tunteet vain lopulta kuoli.
Kuten narsistille on tyypillistä, narsisti ei kestä jos joku sitä haluaa, koska itsetunto on niin hauras. Kun sitten ei enää haluakaan, alkaa vainoaminen, pakko haluta narsistia. Koska narsisti ei vain kestä hylkäämistä, vaikka itse hylkäsi ensin haukkumalla ja aiheuttamalla pahaa. Jos olisin tehnyt kuten moni muu eli jäänyt roikkumaan olisin saanut olla rauhassa, koska narsistia ei kiinnosta kun joku on kiinnostunut hänestä. Lopulta kun asiaa katsoo taaksepäin meillä oli vain flirttiä, ei muuta eikä muuta olisi tullutkaan vaikka olisi ollut mitä.
Koeta päästä narsistisesta loukkauksesta yli. Kuvailemani hlö on kuin oppikirjaesimerkki narsisista, kaikki mitä on kuvailtu narsismiin kuuluvaksi täsmää pelottavan tarkasti häneen. Hän ei vain itse ymmärrä sitä. Kuulostat samanlaiselta.
Kiitos vastauksestasi!
Kävin tällaisen "toisella on pakko olla jokin persoonallisuushäiriö" -vaiheen kyllä läpi ja varsin varhain, mutta jotenkin se ei vain todellisuudessa pitänyt paikkaansa. Koin monilla tapaa antaneeni hänelle kaikkeni, mutten saanut vastalahjaksi muuta kuin loppuviimeksi pahaa oloa. En silti osaa häntä kuvitella narsistiksi, ei niin herttainen ihminen ole narsisti eikä mikään käytös siihen viitannut.
Olen työni puolesta tavannut oikeasti persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä, myös ihan oikeita narsisteja, eikä niitä kyllä erehdy luulemaan tavan tallaajaksi, vaikka olisi millainen sidos silmillä. Se käytös, manipulointi ja kokonaisvaltainen alistaminen ovat kyllä varsin selkeitä varoitusmerkkejä muille ihmisille.
t. AP
Et ymmärtänyt. Narsistinen loukkaus=narsistia on loukattu tai narsisti kuvittelee normaalin toiminnan loukkaukseksi.
Ööh,
en nyt ihan ymmärtänyt, mitä tällä koitit saavuttaa. En yleensä vedä yhtäläisyysmerkkejä eri ihmisten sanomisten välille. Jos joku loukkaantuu tavan puheesta, pidän häntä lähinnä moukkana, en narsistina.
En haluaisi viedä tätä viestiketjua vain jostain muodollisuuksista vänkäämiseksi. Lämmin kiitos kuitenkin vastanneille. Jos opin jossakin vaiheessa linkkaamaan kaikki lainaukset samaan viestikenttään, yritän sen tehdä. Siihen asti pahoittelen näitä eri viestejä.
t. AP
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunnpaskaaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos vastauksesta,
joo ja ei. En avaa yksityiskohtia enempää. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään "rajoja" ylittävä rakkaustarina, jos sitä ajat takaa. Maantiede ei ole ainoa meidät erottanut tekijä. Kysymyksessä on siitäkin huolimatta ihan tavan suomalainen pari.
t. AP