Lue keskustelun säännöt.
En halua mennä katsomaan mummoani vanhainkotiin
08.06.2019 |
Olen 17-vuotias ja mummoni on ollut vanhainkodeissa ja välillä sairaalassakin jo jonkin aikaa. Olen käynyt katsomassa häntä vain kahdesti, koska asun kaukana.
En enää kuitenkaan haluaisi mennä sinne lainkaan, koska minua ahdistaa aivan älyttömän paljon. Nämä aikaisemmat kerrat ovat ahdistaneet minua niin paljon, että minusta on tuntunut siltä, että oksennan ihan kohta. Mummollani on muistisairaus, eli hän saattaa olla joskus ”normaali” ja välillä taas ihan pihalla kaikesta. Hänen puheensa ovat muutenkin vähän outoja ja ahdistavia. Mummoni puhelut minulle ovat myös tavallaan syyllistäviä tai ennemminkin ”piilosyyllistäviä”: hän kertoo kuinka yksinäistä siellä on ja että ei ole mitään tekemistä.
Olenko kamala ihminen, jos en mene? Kyllä siellä ainakin muita ihmisiä käy...
Kommentit (54)
Älä mene. Lapset eivät ole olemassa viihdyttääkseen sukulaisiaan. Jokaisella on vapaa tahto! Tee mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinne vaan. Pienempi paha tuo on kuin jotkut katsovat asiakseen kiivetä everestille ja paleltua sinne ahdistukseen ja äärimmäiseen v tutukseen.
Olet kamala ja itsekäs. Ei hän ikuisesti elä. Turha mennä sitte hautajaisiin märiseen että on ikävä.
Voit asennoitua niin että pelkästään kyselet millaista oli ennen-tyyliin. Nyökyttelet sopivissa kohdin,elät mukana,teet kysymyksiä. Saattaa sekoittaa sut johonkin toiseen ihmiseen,ei muista kuka olet,mutta sanot van että kenen lapsi olet.
Voit pelata korttia tai katsoa telkkaria,viedä ulos. Ai niin. Lue terveystalon sivuilta dementiasta,millaisia niitä on ja miten etenee,niitäkin on erilaisia.
Tsermppiä,kyllä se siitä.
ps eikä hän tahallaan mitään tee,se sairaus siellä kummittelee!
Tarvitseeko sinun mennä? Onko hänellä muita lapsenlapsia? Käytkö siellä yksin vai suvun kanssa?
Mielestäni sinun ei tarvitse käydä siellä ainakaan yksin.
Vanhojen ja sairaiden ihmisten kohtaaminen on oikeasti raskasta. Kokemusta nimittäin itsellä on. Olen paljon sinua vanhempi ja olen jo monta vuotta joutunut huolehtimaan omien vanhojen sukulaisteni asioista. Olen usein ajatellut, että kunpa saisin jotenkin helpotettua tätä kaikkea, mutta en ole keksinyt toimivaa ratkaisua.
On hyvä, jos jaksat käydä mummon luona edes joskus yhdessä muiden sukulaisten kanssa. Jos mummo odottaa juuri sinun käyntejäsi, olisi varmaan hyvä, jos kävisit edes joskus. Mutta jos mummo ei muutoin edes muista sinua ja hänen luonaan käy muita sukulaisia, en ottaisi tuosta paineita.
Ehkä pari käyntiä vuodessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä tommosesta "mitä sukulaiset sanoo" tartte välittää,mitä sukulaisten ajatukset tähän kuuluu,ei mitenkään!
Ruotsalainen,ranskalainen ja suomalainen menivät Afrikkaan. Lentokentällä koneesta tullessaan ruotsalainen sanoi,mikä ihana aurinko,ranskalainen sanoi,odotan päivällistä,mitäpä sanoo suomalainen....mitähän tuo kirahvi minusta ajattelee!
Ei tarvi mennä. En minäkään käy ja olen yli tuplasti vanhempi kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ilkeitä vastauksia. Mummosi on sairastumisen myötä muuttunut niin, ettet enää tunnista häntä. Voisitko mennä vanhempasi mukana ja vain piipahtaa mummoa tervehtimässä ja sitten siirtyä ulos? Hyvänä päivänä mummo muistaa käyntisi, huonona hän ei sitä muista ollenkaan. Vanhempanasi en pakottaisi sinua.
Mene ihmeessä. Kadut jälkikäteen, kun et ollut siellä enemmän. Ei sinulla edes ollut mitään tärkeää, miksi et olisi voinut vierailla siellä useammin. Tämä katuminen tulee 100% ihmisillä, jotka kokevat tämän, ja se aiheuttaa sinulle sitten myöhemmin posttraumaattista stressioireyhtymää.
T: tiedän kokemuksesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen ei tarvitse tehdä tässä maailmassa mitään siksi, että niin on aina tehty tai periaatteella mitähän ne minusta ajattelee jos teen tai olen tekemättä.
Jokainen omaa yhden ainoan elämän, joka globaalisti ajatellen on paskakikkareen arvoinen kenellekään muulle ja jokainen ihminen on korvattavissa jollakin muulla tavalla tai henkilöllä.
Jos teet jotakin, tee se siksi että haluat tehdä niin ja silloin teet sen oikeidealla periaatteella, eli toimintaasi ohjaa rakkaus.
Jos teet jotakin vastenmielisesti tai tavan vuoksi, on parempi molemmille osapuolille olla tekemättä.
Paskan saa pyytämättäkin.
Jos menet, niin älä mene yksin, vaan pyydä esim. äitisi mukaan tueksi ja turvaksi. Ymmärrän tunteesi ja ahdistuksesi hyvin, sillä sillä minustakin on aina ollut hankala mennä sairaalaan tai muuhun hoitopaikkaan tervehtimään iäkkäitä sukulaisia, siitäkin huolimatta, että he eivät ole dementoituneita. Olen jostain syystä lapsesta asti pelännyt sairaita. En tiedä, mistä se johtuu, mutta näin vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ketään voi pakottaa, mutta vaikka mummosi ei sinua tuntisikaan, hän ilahtuu käynnistäsi. Hoivakotien arki on puuduttavaa. On ihanaa joku tulee virkistämään arkea.
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmeessä. Kadut jälkikäteen, kun et ollut siellä enemmän. Ei sinulla edes ollut mitään tärkeää, miksi et olisi voinut vierailla siellä useammin. Tämä katuminen tulee 100% ihmisillä, jotka kokevat tämän, ja se aiheuttaa sinulle sitten myöhemmin posttraumaattista stressioireyhtymää.
T: tiedän kokemuksesta
Läheisen kuoleman seurauksena syntyy aina syyllisyydentunteita, joten vaikka kävisit siellä joka päivä, mummon kuoleman jälkeen tulet saamaan samoja syyllisyydentunteita jostakin muusta asiasta.
Kuuluu kuolemanprosessiin ja läheisten surutyötön.
Postraumaattiset stressioireyhtymät voit heittää tämän tosiasian tietäessäsi hevon kuukkeliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlaisia tunteita vanhainkodissa liikuntakyvyttömänä olevaa muistisairasta anoppiani kohtaan.
Käyn kuitenkin katsomassa häntä säännöllisesti. Keskustelutaktiikkani on samantapainen, mitä joku jo edellä ehdotti.
Kun on kevät, kerron hänelle, millaisia kevätkukkia olen jo nähnyt ja kysyn, millaisia kukkia kasvoi hänen lapsuudenkotinsa pihalla. Tästä lähtee hänen muistelunsa, mitä pidän yllä jatkokysymyksillä. Kuka kukat oli pihalle istuttanut? Miten niitä kasteltiin? Mistä kukista hän itse erityisesti piti/ei pitänyt?
Jos hänen muistelunsa lähtevät toiselle radalle, niin seuraan sitä. Välillä jutut menevät tosi villeiksi, kun hän muistisairaana sekoittaa totuuden ja kuvitelmat sekä itselleen ja muille tapahtuneet.
Ei haittaa, vaikka seuraavalla kerralla käytäisiin sama keskustelu uudelleen. Ei hän enää sitä muista. Sen sijaan hän muistaa kyllä keskustelun tunnelman, ja hyvän mielen aikaansaaminen hänelle on minusta tapaamisen tärkein asia.
Joskus on kyllä hankalaa, kun anopilla on huonompi päivä ja hänen mielessään liikkuu vain synkkiä asioita. Hän kertoo pelänneensä pyörätuolilla ulkoillessaan aivan hirveästi sitä, että ulkoiluttaja työntää hänet suoraan järveen, sillä ”niin tapahtui tädin miehelle”. Tai sitten häntä itkettää, kun hän kertoo katselleensa televisiosta Ruotsin (p.o. Iso-Britannian) Victoria-kuningattaresta ohjelmaa ja hän tiesi koko ajan, että ”pian Victoria kuolee”.
Näitä kun hän kertoo, pitää vain olla myötätuntoinen, nostaa esiin kaikki mahdolliset positiiviset tai humoristiset seikat (jos mahdollista) ja yrittää kääntää vanhuksen ajatuksia toiselle radalle.
Voit olla itse samassa tilanteessa vuosien päästä. Olisi varmaan mukavaa, jos joku kävisi sinua silloin tervehtimässä. Asetu mummosi asemaan äläkä ajattele itsekkäästi vain itseäsi.
Minä en viimeiseen pariin vuoteen käynyt katsomassa isoisääni. Hänellä oli myös muistisairaus, ei muistanut/tunnistanut minua lainkaan. Viimeisiä kertoja kun kävin hänen luonaan, hän käyttäytyi aggressiivisesti ja alkoi huutamaan, jostakin syystä vaikutti kovin ahdistuneelta läsnäolostani. Itsekästä tai ei, halusin muistaa hänet sellaisena kuin hän oli ennen sairautta: lempeänä ja ystävällisenä. Kukaan ei arvostellut minua päätöksestäni. Ja ei, en kadu - sanoin hyvästit hänelle jo sairauden edetessä, kun se rakas ihminen katosi sairauden uumeniin.
Et ole kamala ihminen. Jaksamista, ei ole helppo tilanne.
Ei kannata mennä, jos se ahdistaa, mummo ei tuossa tilanteessa edes pysty muistamaan oletko käynyt vai et.
Muistisairaus voi tuntua pelottavalta ja tosiaan muistisairaus voi saada aikaan myös agressiiviseta ja väkivaltaista käytöstä, hoitoala vaatii ammattitaitoa ja tiettyjä ominaisuuksia työntekijältä, eikä näitä piirteitä voi olettaa löytävän jokaiselta omaiselta.
Itse olen kokenut, että käynnit muistisairaiden isovanhempien luona ovat olleet hyväksi minulle itselleni ja luopumisprosessille lähiomaisesta. Tietysti etenkin sairauden alkuvaiheessa vanhuskin nauttii vierailuista. Olen samaa mieltä kyllä siitä, että hankalaa ja epämukavaa se välillä on. Itse olen alkanut käydä vain oman vanhemman mukana siinä vaiheessa, kun isovanhempi ei ole enää tuntenut minua "yksin".
Tietysti on eri juttu, jos nuo vierailut ovat aivan kamalia, tai jos ette ole koskaan olleet läheisiä. Itselläni on ollut se tilanne, että olen voinut ajatella sairauden alla sitä herttaista ja ihanaa mummoa, jonka kanssa leivoimme pullaa ja kävimme pitkiä keskusteluja. Ja noissa vierailuissa on ollut hyviä tai koskettaviakin hetkiä, vaikka onhan yleistunnelma ollut vaivautunut ja raskas. Nuo hetket ovat kuitenkin helpottaneet isovanhemman kuoleman käsittelyä, eikä kuolema ole tullut shokkina.
Kun isovanhempasi muistisairaus etenee siihen pisteeseen, että hän ei enää vierailuja lainkaan muista, voit miettiä noiden vierailujen tarpeellisuutta omasta näkökulmastasi. Asia ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen, että epämiellyttäviä asioita ja hankalia tunteita kannattaa aina vältellä. En halua sanoa, että sinun PITÄISI käydä katsomassa muistisairasta. Itse osaat paremmin arvioida, auttavatko nuo vierailut sinua lähestyvän kuoleman käsittelyssä vai eivät.
Vierailija kirjoitti:
Voit olla itse samassa tilanteessa vuosien päästä. Olisi varmaan mukavaa, jos joku kävisi sinua silloin tervehtimässä. Asetu mummosi asemaan äläkä ajattele itsekkäästi vain itseäsi.
En ole aloittaja, mutta kun ajattelen omaa vanhuuttani, pitäisin epämiellyttävänä ajatusta että joku vierailisi luonani vastentahtoisesti tai sukulaisten painostamana.
Tottakai menet! Mitä kaikki sukulaisetkin ajattelevat jos et mene?