Lue keskustelun säännöt.
En halua mennä katsomaan mummoani vanhainkotiin
08.06.2019 |
Olen 17-vuotias ja mummoni on ollut vanhainkodeissa ja välillä sairaalassakin jo jonkin aikaa. Olen käynyt katsomassa häntä vain kahdesti, koska asun kaukana.
En enää kuitenkaan haluaisi mennä sinne lainkaan, koska minua ahdistaa aivan älyttömän paljon. Nämä aikaisemmat kerrat ovat ahdistaneet minua niin paljon, että minusta on tuntunut siltä, että oksennan ihan kohta. Mummollani on muistisairaus, eli hän saattaa olla joskus ”normaali” ja välillä taas ihan pihalla kaikesta. Hänen puheensa ovat muutenkin vähän outoja ja ahdistavia. Mummoni puhelut minulle ovat myös tavallaan syyllistäviä tai ennemminkin ”piilosyyllistäviä”: hän kertoo kuinka yksinäistä siellä on ja että ei ole mitään tekemistä.
Olenko kamala ihminen, jos en mene? Kyllä siellä ainakin muita ihmisiä käy...
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Älä mene. Lapset eivät ole olemassa viihdyttääkseen sukulaisiaan. Jokaisella on vapaa tahto! Tee mitä haluat.
Toivottavasti pystyt sitten elämään oman omantuntosi kanssa, kun mummosi on lähtenyt? Ei mielestäni ole mitään arvokkaampaa, kuin antaa läheisyyttään ja kosketustaan avuttomalle vanhukselle. Itsekin vanhenet, mietippä sitä...
Puhun ikäni ja elämänkokemukseni pohjalta. Vanha äitini on muistisairas, ja vaikkei aina tunnekaan minua, niin tunnistaa kuitenkin tutuksi ja läheiseksi. Ikää on 90 ja risat, itsekin olen eläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmasti mummosi ikäinen liki 60 vuotta ja mieleeni ei tulisi kuvitellakaan, että veljeni 17 vuotias tyttö ramppaisi moikkaamassa jotakin muistisairasta sukulaistamme. Tajuamme kyllä nuoren ihmisen tunteet ja miten paljon pystyy käsittelemään asiaa. Hänelle koittaa kyllä tulevaisuudessa ajat, kun hoitelee omia vanhempiaan ja jolloin ihminen on muutenkin kypsempi ymmärtämään vanhuuden sekä sen tuomat haasteet.
Veljentyttö on halunnut olla isoisän kuolinvuoteella saattamassa häntä kuin myös käy silloin tällöin mummolassa, mutta ihan täysin vapaasta tahdostaan. Niin se on luontevinta.
Älä missään nimessä syyllisty asiasta. Nauti siitä, kun olet nuori ja elämä tuntuu toivon mukaan jännältä ilman höperöitä mummoja.
Nyt ajattelet tietysti vain tätä hetkeä, mutta kun itse olet vanhempi ja mummo kauan ollut haudassa, voit aikuisena ajatella eri tavalla että olisi pitänyt käydä useammin.
Sinusta on tulossa aikuinen ja silloin on hyvä osata käsitellä ahdistaviakin tunnetiloja että kysymys on vaikea.
Kai sinä nyt voit kerran kesässä käydä siellä, voihan olla että häntä ei enää ensi kesänä ole ollenkaan. Ikinä. Mutta sinun paikkasi elämänkulussa voi vahvistua.
Jotkut istuu vaikka baareissa vieraiden typerysten kanssa joille on aivan sama oletko olemassa ja kuka olet. Mutta mummolle sinä voit olla tärkeä, tosi tärkeä. Tuo "syyllistäminen" on hänen oma ongelmansa entisajoilta jolloin tunteista ei puhuttu, joten sinun ei tarvitse sitä miettiä ollenkaan, ei ole henkilökohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Voit olla itse samassa tilanteessa vuosien päästä. Olisi varmaan mukavaa, jos joku kävisi sinua silloin tervehtimässä. Asetu mummosi asemaan äläkä ajattele itsekkäästi vain itseäsi.
Tästä tulee mieleen isäni joka hyväksikäytti minua kun oli pieni ja kuitenkin hokee vielä vanhoilla päivillään "kunnioita isääsi ja äitiäsi". Että joitakin suojaa ymmärtämättömyys hautaan asti. Niitä jotka ymmärtää, se ei auta, joten tapauskohtaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvi mennä. En minäkään käy ja olen yli tuplasti vanhempi kuin sinä.
Sulla voi itselläsi olla edessä tuo tilanne, että olet se yksinäinen mummo vanhainkodissa. Mutta sulle on ok. ettei kukaan käy sinua tapaamassa?
Kannattaisi alkaa tuossa iässä vähitellen sietämään epämukavuuden tunnetta ja ahdistaviakin asioita. Muuten elämästä tulee aika hankalaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pumpulissa kasvatetut, kun tulee ”ikäviä tunteita” Mä jouduin jo 20 v saattohoitamaan äitini. Olihan se raskasta, itkin monesti bussipysäkillä. Silti en tekisi mitään toisin. Olen kiitollinen kaikesta ajasta äitini vierellä. Ei jälkeenpäin jäänyt mikään asia harmittamaan.
Vapaudu syyllisyydestä nyt heti,
vanhainkodeissa on seuraa toisistavanhuksista, tietenkin!
Siellä on myös hoitajia. Ei he yksin erakkoina ole.
Miksi elämää pidennetään ja pidennetään. Asutaan ikävissä laitoksissa.
Olen tehnyt työtä vanhuksien kanssa ja kyllä monista tulee lapsia ja lapsellisia kiukuttelijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään siedä kuin pari kertaa vuodessa isovanhempaani. Soitellaan useammin kyllä. Hänellä on myös jotain muistisairautta, ei tosin niin edennyt ettei käyntejä tms. muistaisi, mutta persoona on sairauden ja halvausten vuoksi muuttunut. Ahdistaa kuunnella kaikkia seksijuttuja, osa suorastaan insestisiä (omista pojista/pojanpojasta). Että joo, ei mielenterveys anna myöten tuon enempää vierailla. Emme toisaalta ole koskaan olleet erityisen läheisiä muutenkaan.
Käy ja säännöllisesti, koska jos et käy, niin kadut myöhemmin.Mummisi ei elä ikuisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaikki pelottelevat katumisella jo ei käy? En minä kadu sitä etten käynyt katsomassa ihmisiä kenestä en pidä tai muuten halua tavata.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki pelottelevat katumisella jo ei käy? En minä kadu sitä etten käynyt katsomassa ihmisiä kenestä en pidä tai muuten halua tavata.
Tilanteesi on ihan eri. Ap ei tainnut mainita, ettei olisi pitänyt mummosta? Toki sairaus muuttaa persoonaa. Silloin on ihan ok hylätä toinen?
Anteeksi vaan, mutta mitä vellihousuja koko palsta täynnä?! Ei mitään selkärankaa. Jos mummo on ollut rakas ennen sairastumistaan, ei häntä hylätä sairauden hetkellä! Luuletteko, että sillä mummolla on siellä kivaa, jos teitä ahdistaa jo käynti? Toki ap on nuori, mutta muutama käynti vuodessa vaikka oman vanhemman kanssa tuskin on liikaa vaadittu, jos mummo kuitenkin tunnistaa vieraat ja kaipaakin heitä. Välillä elämässä on ikäviä asioita ja vaiheita, eikä pään työntäminen pensaaseen ole mikään ylevin strategia.
Sinä ja sinun 100% :D
En kadu yhtään etten käynyt katsomassa mummoa. Ilkeä ja puolueellinen ihminen niin nuorempana kuin vanhempana. Ei pelkkä vanheneminen riitä arvostuksen saamiseen. Kannattaa jo keski-ikäisenä miettiä, miten niitä lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtelee.