Lue keskustelun säännöt.
En halua mennä katsomaan mummoani vanhainkotiin
08.06.2019 |
Olen 17-vuotias ja mummoni on ollut vanhainkodeissa ja välillä sairaalassakin jo jonkin aikaa. Olen käynyt katsomassa häntä vain kahdesti, koska asun kaukana.
En enää kuitenkaan haluaisi mennä sinne lainkaan, koska minua ahdistaa aivan älyttömän paljon. Nämä aikaisemmat kerrat ovat ahdistaneet minua niin paljon, että minusta on tuntunut siltä, että oksennan ihan kohta. Mummollani on muistisairaus, eli hän saattaa olla joskus ”normaali” ja välillä taas ihan pihalla kaikesta. Hänen puheensa ovat muutenkin vähän outoja ja ahdistavia. Mummoni puhelut minulle ovat myös tavallaan syyllistäviä tai ennemminkin ”piilosyyllistäviä”: hän kertoo kuinka yksinäistä siellä on ja että ei ole mitään tekemistä.
Olenko kamala ihminen, jos en mene? Kyllä siellä ainakin muita ihmisiä käy...
Kommentit (54)
En käynyt katsomassa mummoa ja pappaa kertaakaan 20 vuoden aikana enkä edes kadu sitä. Mä uskon, että jos elinaikanaan on hyvä ihminen, on mukava toisille ja osaa pitää yllä normaaleja lämpimiä ihmissuhteita sukulaisiinsa, niin ne sukulaiset kyllä tulevat katsomaan sinua omasta halustaan ilman kerjäämistä. Jos taas et ole ollut sellainen ihminen, niin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit olla itse samassa tilanteessa vuosien päästä. Olisi varmaan mukavaa, jos joku kävisi sinua silloin tervehtimässä. Asetu mummosi asemaan äläkä ajattele itsekkäästi vain itseäsi.
Ei, kyllä mä haluan, että minua tavataan siksi että minua halutaan tavata. Ei pakosta tai velvollisuudesta. Pakko ja velvollisuus kertoo siitä että mitään oikeaa ihmissuhdetta ei edes ollut olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Sinne vaan. Pienempi paha tuo on kuin jotkut katsovat asiakseen kiivetä everestille ja paleltua sinne ahdistukseen ja äärimmäiseen v tutukseen.
Tuota minäkin olen aina syvästi ihmetellyt. Jäätymään naama sinisenä jonnekkin kaahimaan rinkan ja teltan kanssa . . .jep. . .sinne...kivaa...voi jop ajalka lipsahtaa, tippua railoon tai delta. Huisaa.
Vierailija kirjoitti:
En käynyt katsomassa mummoa ja pappaa kertaakaan 20 vuoden aikana enkä edes kadu sitä. Mä uskon, että jos elinaikanaan on hyvä ihminen, on mukava toisille ja osaa pitää yllä normaaleja lämpimiä ihmissuhteita sukulaisiinsa, niin ne sukulaiset kyllä tulevat katsomaan sinua omasta halustaan ilman kerjäämistä. Jos taas et ole ollut sellainen ihminen, niin...
Voi jopa käydä niinkin että lämpimällä ja ihanalla ihmisellä onkin aivan karseita ja tunnevammasia sukulaisia, eikä kukaan piittaa jenestäkään aidosti. Eli yksin voi jäädä kilttikin siinä kuin pirullinen ilkiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit olla itse samassa tilanteessa vuosien päästä. Olisi varmaan mukavaa, jos joku kävisi sinua silloin tervehtimässä. Asetu mummosi asemaan äläkä ajattele itsekkäästi vain itseäsi.
Ei, kyllä mä haluan, että minua tavataan siksi että minua halutaan tavata. Ei pakosta tai velvollisuudesta. Pakko ja velvollisuus kertoo siitä että mitään oikeaa ihmissuhdetta ei edes ollut olemassa.
Et taida ymmärtää, mistä tässä on kyse, tai osata asettua muistisairaan lähiomaisen asemaan. On todella rankkaa, kun omasta rakkaasta läheisestä tulee aivan toinen ihminen muistisairauden myötä. Tässä ketjussa on kyse siitä, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi menetellä vierailujen kanssa: erilaisia näkökulmia niiden tarpeellisuuteen sekä selviytymisvinkkejä. Tuollaiset yksinkertaistavat ja lapselliset heitot eivät auta ketään. Luuletko todella, että jos jonkun mielestä muistisairaan mummon seurassa oleminen tuntuu todella pahalta ja vaikealta, kyse on aina vaan siitä, että oikeaa ihmissuhdetta ei koskaan ollut? Toki näitäkin tapauksia on, mutta se kertonee enemmän omasta suvustasi ja väleistäsi lähipiiriin kuin keskimääräisen ihmisen perhe-elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene. Kadun katkerasti, etten nuorena ja pirullisena käynyt useammin isovanhempiani katsomassa. Minulla on erityisesti isoisääni ikävä, kyyneleet tulee, kun muistelen häntä. Olen niin pahoillani vaari!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käynyt katsomassa mummoa ja pappaa kertaakaan 20 vuoden aikana enkä edes kadu sitä. Mä uskon, että jos elinaikanaan on hyvä ihminen, on mukava toisille ja osaa pitää yllä normaaleja lämpimiä ihmissuhteita sukulaisiinsa, niin ne sukulaiset kyllä tulevat katsomaan sinua omasta halustaan ilman kerjäämistä. Jos taas et ole ollut sellainen ihminen, niin...
Voi jopa käydä niinkin että lämpimällä ja ihanalla ihmisellä onkin aivan karseita ja tunnevammasia sukulaisia, eikä kukaan piittaa jenestäkään aidosti. Eli yksin voi jäädä kilttikin siinä kuin pirullinen ilkiö.
Tämä on tietysti totta. Mutta kaikkihan sen tietää, että lapsia ei tehdä vanhuuden turvaksi. Se on maailman surkein vakuutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käynyt katsomassa mummoa ja pappaa kertaakaan 20 vuoden aikana enkä edes kadu sitä. Mä uskon, että jos elinaikanaan on hyvä ihminen, on mukava toisille ja osaa pitää yllä normaaleja lämpimiä ihmissuhteita sukulaisiinsa, niin ne sukulaiset kyllä tulevat katsomaan sinua omasta halustaan ilman kerjäämistä. Jos taas et ole ollut sellainen ihminen, niin...
Voi jopa käydä niinkin että lämpimällä ja ihanalla ihmisellä onkin aivan karseita ja tunnevammasia sukulaisia, eikä kukaan piittaa jenestäkään aidosti. Eli yksin voi jäädä kilttikin siinä kuin pirullinen ilkiö.
Ihanalla ja lämpimällä ihmisellä voi olla myös jälkeläisiä, jotka ovat muuttaneet ulkomaille tai ovat kuolleet. Näinkin voi jäädä yksin.
Muistisairaus tekee ihmislle tepposia. Esim. puheet että kukaan ei käy tai että et ole käynyt pitkään aikaan, johtuu siitä että vanhus ei muista käyntiä. Osa vanhuksista on myös äreitä, kun tuntuu että elämä ei ole hallinnassa, tavaraa häviää ja tavarat näyttää oudoilta (kun muistelee niitä tavaroita, joita häänellä oli muutama vuosikymmen sitten), ihmiset näyttää vierailta (ääni on tuttu, mutta naama vieras, kun ihmisen ei näytäkään samalta kuin miltä' hän muistaa (eli siltä miltä näytti 20 vuotta sitten) jne.
Silti vanhus ilahtuu käynnistä ja saamastaan huomiosta (vaikka sitten siitä, että saa purkaa huonoa mieltään siitä, että elämä tuntuu vieraalta).
Yritä asennoitua käyntiin niin että huono mieli/piikittely on muistisairauden aiheuttamaa. Keksi jo etukäteen kivoja puheenaiheita. Kerro omia kuulumisia ja kokeile innostuisiko mummi muistelemaan. Voisi olla esim. kiva kuulla miten mummi ja ukki kohtasivat aikanaan tai millaista mummin elämä oli sinun ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä monet viestit tosiaan ihmetyttävät minua, joissa paasataan vaan, että velvollisuusvierailut ovat tekopyhiä, sen edestään löytää vanhana miten kohtelee sukulaisiaan eläessään, oikeasti tärkeitä ihmisiä käydään kyllä katsomassa jne., joissa on oletuksena, että välit ovat olleet aina kylmät. Nämä ihmiset eivät tiedä mitään siitä, miten vaikeaa voi olla, kun menettää oikeasti rakkaan ihmisen muistisairaudelle. Näissä viesteissä toisin sanoen syyllistetään ap:tä siitä, että hän ei ole oikeasti koskaan rakastanut mummoaan, jos menee paikalle vastahakoisesti. Nuo viestit eivät varmasti auta ap:tä tai anna mitään järkevää näkökulmaa. Ei tukea muistisairaan tapaamiseen tai tukea tapaamisten lopettamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mene. Kadun katkerasti, etten nuorena ja pirullisena käynyt useammin isovanhempiani katsomassa. Minulla on erityisesti isoisääni ikävä, kyyneleet tulee, kun muistelen häntä. Olen niin pahoillani vaari!
Vaarisi on kuollut, joten hänelle on aivan samantekevää oletko pahoillasi menneisyyden tapahtumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairas voi pahimmillaan olla hyvin rasittava, vaikkei olisi väkivaltainen. Vaikka päivittäin kävisi katsomassa häntä, ei lopu marina siitä, ettei kukaan käy koskaan katsomassa häntä.
Ei ollut mukavaa mennä käymään, kun ensimmäisenä vastaan syljettiin syytös siitä, ettei hänestä kukaan välitä ja kukaan ei tule koskaan katsomaan. Ja minä kuitenkin rakkaudesta kävin siellä.
Pahalta tuntui myös se, että sitä sukulaista, joka pari kertaa vuodessa poikkesi pikimmiten paikalla puolen tunnin ajan, aina niin lämpimästi kiiteltiin, kun taas itse sain niskaani vain syytöksiä heitteille jättämisestä ja itsekkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmeessä. Kadut jälkikäteen, kun et ollut siellä enemmän. Ei sinulla edes ollut mitään tärkeää, miksi et olisi voinut vierailla siellä useammin. Tämä katuminen tulee 100% ihmisillä, jotka kokevat tämän, ja se aiheuttaa sinulle sitten myöhemmin posttraumaattista stressioireyhtymää.
T: tiedän kokemuksesta
Muistisairas mummo voi olla elossa vielä 10 vuotta. Siinä on omakin elämä elettävä eikä sitä voi elää niin, että jokainen vapaahetki vietetään mummon luona. Syyllistämisesi on ilkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmeessä. Kadut jälkikäteen, kun et ollut siellä enemmän. Ei sinulla edes ollut mitään tärkeää, miksi et olisi voinut vierailla siellä useammin. Tämä katuminen tulee 100% ihmisillä, jotka kokevat tämän, ja se aiheuttaa sinulle sitten myöhemmin posttraumaattista stressioireyhtymää.
T: tiedän kokemuksesta
Muistisairas mummo voi olla elossa vielä 10 vuotta. Siinä on omakin elämä elettävä eikä sitä voi elää niin, että jokainen vapaahetki vietetään mummon luona. Syyllistämisesi on ilkeää.
Kukaan ei ole tässä ketjussa edellyttänyt, että koko vapaa-aika vietetään muistisairaan omaisen kanssa.
olet nuori vielä ja ymmärrän, että ahdistaa. Silti olet kyllä tarpeeksi iso myös sietämään jonkun määrän ahdistusta, et ole enää pikkulapsi.
Jotkut sun ikäiset valmistuu pian lähihoitajiksi ja joutuu kohtaamaan vieraita sairaita vanhuksia joka päivä 8h...
Niin, et taatusti nauti vierailuista, mutta voiko aina ajatella vain itseään vai voiko tehdä jotain kompromisseja, tyyliin kerran kuussa pari kolme tuntia mummolle? Mikä on liikaa ja liian ahdistavaa?
Lopulta itsekkyys on kaikkein ahdistavinta. Masennus on länsimainen itsessä piehtaroinnin sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ihmeessä. Kadut jälkikäteen, kun et ollut siellä enemmän. Ei sinulla edes ollut mitään tärkeää, miksi et olisi voinut vierailla siellä useammin. Tämä katuminen tulee 100% ihmisillä, jotka kokevat tämän, ja se aiheuttaa sinulle sitten myöhemmin posttraumaattista stressioireyhtymää.
T: tiedän kokemuksesta
Muistisairas mummo voi olla elossa vielä 10 vuotta. Siinä on omakin elämä elettävä eikä sitä voi elää niin, että jokainen vapaahetki vietetään mummon luona. Syyllistämisesi on ilkeää.
Kukaan ei ole tässä ketjussa edellyttänyt, että koko vapaa-aika vietetään muistisairaan omaisen kanssa.
Jos lapsenlapsi asuu toisella paikkakunnalla, muuttaa kauas tai peräti ulkomaille, opiskelee tai perustaa perheen, niin vapaa-aika on kortilla. Siinä pitää oma elämä laittaa jäähylle että ehtii käydä isovanhemman luona. Aina joku syyllistää "käy useammin tai kadut".
muuten,osaato soittaa,laulaa,"leikittää" jumppauttaa,siis aktiviteetteja,vois muutkin osallistua,tai jos sulla on jokin eläin,kysy,saako ottaa mukaan. Yks juttu kanssa,kasaa juutuubista soittolista ja esität niitä kannettavalta,mummot ja papat tykkää laulaa,ei sun tartte osata niitä lauluja,annat soida vaan. Kysy isältä/äidiltä mitä musiikkia soitettiin kun mummi oli nuorempi,nuori ja keski-ikäinen. Luulen että muutkin tykkäis. Kysyt siellä hoitopaikassa saako!
Käy aina silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa. Tsemppiä! Minullakin muistisairas äiti, ymmärrän sinua hyvin.
Ymmärrän sinua ap. Lukioikäisenä en pystynyt menemään sairaalaan mummoani katsomaan, en pystynyt kohtaamaan sitä kaikkea mitä siellä oli. Nyt olen kuitenkin sairaalassa töissä ja ikääkin on puolet lisää. Olen nähnyt monia iloisia ja monia vaivaantuneita vierailuhetkiä.
Kaikille joita ahdistaa vierailut hoitokodeissa annan vinkiksi, että pakatkaa mummo/pappa pyörätuoliin ja lähtekää ULOS! Ei tarvitse istua sisällä yrittämässä keksiä sanottavaa, läheinen saa ulkoilua (jota niin harvoin hoitohenkilöstö pystyy tarjoamaan) ja hetki on todennäköisesti mukava myös itselle.
En voi olla täysin samaa mieltä kuin sinä muusta kuin tuosta, että toimintaa pitäisi ohjata rakkaus ja myötätunto.
Aloittajan mummon elämä ei ole mikään paskakikkare, vaikka hän on jo iäkäs ja muistisairas. Hän tarvitsee hoivaa ja rakkautta. On luonnollista, että hän saa sitä erityisesti siltä perheeltä, jonka piirissä hän on elänyt.
Ap voi hiukan elämäänsä venyttää, että voi muutaman kerran vuodessa antaa aikaansa mummolleen. Se ei ole mitään paskaa, kun asennoituu siihen oikealla tavalla.