Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia, että terapiassa tullaan (terapeutin kanssa) sellaiseen lopputulokseen, että tietyille asioille ei ole olemassa ratkaisua, vaan niiden kanssa täytyy vaan opetella elämään?
07.06.2019 |
Kyseessä ovat siis psyykkiset asiat, esim. yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne.
Olen kai omaksunut mediasta ajattelutavan, jonka mukaan "aina on toivoa" ja että terapia auttaisi asioita ratkeamaan.
Nyt näyttäisi siltä, että ratkaisua ei olekaan tulossa.
Terapeutti on väläytellyt ajatusta "vaan hyväksyä". Esimerkiksi siis yksinäisyyden. Opetella elämään sen kanssa, ja painaa elämässä eteenpäin yksinäisyydestä ja masennuksesta huolimatta.
Kun se yksinäisyys on alunperinkin asia, joka on vienyt jaksamisen, tavoite tuntuu haastavalta. Ehkä ne voimavarat ovat kuitenkin irroitettavissa jostakin.
Kommentit (63)
Millaisen ja kuinka pitkän työn tulos tuo lause on? Mitä olet tehnyt kohentaaksesi tilannettasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se terapeutti voi sulle ystävää etsiä. Ehkä se yrittää voimistaa sun omaa kykyä ja tarvetta alkaa toimia myönteisesti, ensin hyväksymällä tilanne, että pääset epätoivon kuilusta ja sitten alatkin itse toimia sen suuntaisesti, että altistut ihmissuhteisiin omassa elämässäsi.
Ratkaisu tilanteeseen on juuri siinä. Kukaan eikä mikään voi sun asiotasi eikä menneisyyttäsi muuttaa, ei edes terapeutti. Sun elämä on tässä ja nyt, hyväksy se ja ala elää. Asiat pitää ymmärtää, hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa, sitten vasta yllättäin saattaa muutostakin tapahtua.
Voi olla myös vääränlainen terapeutti sinulle, eikä täysin ymmärrä mistä puhut.
Aika isolta osin oma terapia- matkani oli hyväksymisen oppimista.
On paljon asioita, joille ei mitään voi - ainoastaan voi muuttaa suhtautumistaan niihin ja kuinka paljon antaa niiden vaikuttaa.
Ja sitten on asioita, joita voi muuttaa, mutta muutos on hidasta ja vaatii pidemmän ajan kuin terapia kestää. Muutenkin terapia vaatii paljon itsenäistä työtä ja on joskus aika raskasta.
Harvemmin sieltä mitään valmiita ratkaisuja saa, vain pakillisen työkaluja ja kartan, ja loppu on itsestä kiinni.
Suosittelen kyllä terapiaa, mutta kannattaa tarkistaa omia odotuksia niin ei pety niin herkästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliskohan tässä ajatuksena, että sun on itse ensin hyväksyttävä itses ja oma elämäntilantees, opetella tykkämään itestäs. Vasta sen jälkeen voi odottaa et muut samanhenkiset tykkäis susta myös.
Siis miksi ette etsi ratkaisua täyttää se yksinäisyyden tunne? Mikä saisi sinut tuntemaan itsesi vähemmän yksinäiseksi? Enemmän ystäviä? Enemmän samankaltaisia ystäviä? Jokin ajanviete/harrastus, joka täyttää päiviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se elämässä on aika monessa asiassa. It is what it is. Tommy Hellsten sanoi, että saat Sen mistä luovut. Se onkin monasti totta, en tiedä miksi. Luovuin toiveesta löytää mies ja saada lapsia, ja hupsista keikkaa, olenkin naimisissa ja äiti. Yksinäisyydessä voi olla jotain samaa. Vaikkei olisi, miksi märehtiä tilannetta, joka on mitä se on. Hyväksymällä opit nauttimaan elämästäsi kaikesta huolimatta.
Yksinäinen ja siitä kärsivä ihminen käyttäytyy yleensä tavalla, joka karkottaa muita. Liian tarvitsevasti ja ripustautuvasti. Esim. jos toinen peruu tapaamisen, saattaa reagoida niin vihaisesti että toinen tulee ottaneeksi etäisyyttä ihan tiedostamattaankin.
Eli kun hyväksyt tilanteen ja opit olemaan onnellinen yksinäisenä, mahdollisuutesi rakentaa hyviä ihmissuhteita kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen ja siitä kärsivä ihminen käyttäytyy yleensä tavalla, joka karkottaa muita. Liian tarvitsevasti ja ripustautuvasti. Esim. jos toinen peruu tapaamisen, saattaa reagoida niin vihaisesti että toinen tulee ottaneeksi etäisyyttä ihan tiedostamattaankin.
Eli kun hyväksyt tilanteen ja opit olemaan onnellinen yksinäisenä, mahdollisuutesi rakentaa hyviä ihmissuhteita kasvavat.
Kuinka moni on muka onnellinen yksinäisenä? Onko kukaan ollut vuosia yksinäinen ja onnellinen, vaikka haluaisi seuraa (eikä siis ole tyyppiä "en pidä ihmisistä, olen mieluiten yksin")?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen ja siitä kärsivä ihminen käyttäytyy yleensä tavalla, joka karkottaa muita. Liian tarvitsevasti ja ripustautuvasti. Esim. jos toinen peruu tapaamisen, saattaa reagoida niin vihaisesti että toinen tulee ottaneeksi etäisyyttä ihan tiedostamattaankin.
Eli kun hyväksyt tilanteen ja opit olemaan onnellinen yksinäisenä, mahdollisuutesi rakentaa hyviä ihmissuhteita kasvavat.
Kuinka moni on muka onnellinen yksinäisenä? Onko kukaan ollut vuosia yksinäinen ja onnellinen, vaikka haluaisi seuraa (eikä siis ole tyyppiä "en pidä ihmisistä, olen mieluiten yksin")?
En siis oikein usko, että nekään joilla on paljon ystäviä ja läheisiä, olisi muka ihan yhtä onnellisia kun näitä ystäviä ja läheisiä ei olisi. Se, että viihtyy vaikka päivän tai viikon tai kuukauden silloin tällöin ihan yksin ei ole sama kuin olla vuosikausia yksin tahtomattaan ja silti ihan yhtä onnellinen. Jos jollain tällainen kokemus on niin kertokaa ihmeessä miten onnistuitte!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmalle osalle asioita ratkaisu on juurikin hyväksyä ne. Yksinäisyyden tunne on ihmisen itsensä kehittämä tunne ja niistä tunteista opetellaan olemaan vastuussa. Terapeutti ei voi olla vastuussa siitä että ihmisestä tuntuu yksinäiseltä, ei voi syyttää terapeuttia siitä, ettei hän heilautakaan mitään taikasauvaa.
Tää oli ainakin mulle suuri läpimurto ajattelussa. Yksinäisyyden tunne katkesi kiukkuun siitä, että olin sietänyt monilta ihmisiltä hylkäävää käytöstä vuosien ajan. Kun otin heihin etäisyyttä ja aloin etsiä uusia ihmisiä elämään, moni asia muuttui. Sitä ennen syytin niitä hylkääviä ihmisiä. Vaikka olin itse vastuussa omasta elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet pässi niin ole sitä keskenäs. EI mua kiinnnosta.
Mua ei kiinnosta koska olet tehnyt selvääksi pässiytesi.
" On olemassa asioita,
niin kipeitä ja vaikeita,
ettei niistä puhumalla selviä."
( Egotrippi, "Matkustaja" )
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalle osalle asioita ratkaisu on juurikin hyväksyä ne. Yksinäisyyden tunne on ihmisen itsensä kehittämä tunne ja niistä tunteista opetellaan olemaan vastuussa. Terapeutti ei voi olla vastuussa siitä että ihmisestä tuntuu yksinäiseltä, ei voi syyttää terapeuttia siitä, ettei hän heilautakaan mitään taikasauvaa.
Tää oli ainakin mulle suuri läpimurto ajattelussa. Yksinäisyyden tunne katkesi kiukkuun siitä, että olin sietänyt monilta ihmisiltä hylkäävää käytöstä vuosien ajan. Kun otin heihin etäisyyttä ja aloin etsiä uusia ihmisiä elämään, moni asia muuttui. Sitä ennen syytin niitä hylkääviä ihmisiä. Vaikka olin itse vastuussa omasta elämästäni.
No mutta ethän sinä "hyväksynyt yksinäisyyttäni" vaan etsit itsellesi kivempaa seuraa. Jos olisit ajatellut, että "okei, olen lopun ikää yksin", niin et olisi etsinyt ihmisistä uusia ystäviä itsellesi.
Omalla kohdalla kipeät asiat vaativat niiden käsittelyä psykologin kanssa ja lopulta kipeiden asioiden hyväksymistä, että ne ovat olleet osa elämääni. En olisi uskonut sanovani näin, kun elämäni kriisityi todella pahasti, mutta nyt elän onnelisinta aikaa elämässäni. Tiedän, että en voi muuttaa menneitä, mutta ei minun tarvitse enää kantaa niitä mukanani.
Kaikilla meillä on asioita jotka on vaan hyväksytttävä, koska elämä on.. Se että hyväksyt yksinäisyyden tunteesi ei tarkoita ettetkö voisi aktiivisesti etsiä ystäviä itsellesi
Alue: Aihe vapaa
Jos on ns. kroonisesti yksinäinen (mitä itse olen), että tuntee olonsa yksinäiseksi vaikka olisi kuinka paljon ystäviä ja hyvä parisuhde, niin eikö paras vaihtoehto ole oppia elämään asian kanssa? Terapian lähtökohta on kuitenkin se, että ihminen pystyy elämään mahdollisimman hyvää elämää omista lähtökohdistaan, eikä yritä tunkea itseään muottiin johon ei kuitenkaan mahdu.