Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä deittipalveluiden käyttöön liittyvästä "häpeästä" yli?
03.06.2019 |
Haluaisin todella kovasti löytää seurustelukumppanin. Asun pienellä paikkakunnalla (olen valmis muuttamaan pois tulevaisuudessa) enkä tykkää käydä yöelämässä, joten todellisuus vain on se, etten juurikaan tapaa miehiä oikeassa elämässä.
Olen jo varmaan parin vuoden ajan pyöritellyt mielessä ajatusta, että tekisin profiilin jollekin deittisivustolla, mutta kun nolottaa jotenkin niin samperisti se! Minusta olisi kamalaa, jos joku tuttu näkisi profiilini deittisivulla. Tämä on ihan hölmöä, koska tuossa tapauksessahan hänelläkin olisi siellä profiili, joten ei hän olisi mitenkään "parempi" itsekään. Mutta silti se vain hävettäisi todella paljon.
En edes osaa sanoa, mikä siinä deittipalvelun käytössä on niin nolottavaa minulle. Ehkä jotenkin se, että "hakemalla hakee" suhdetta, koska sehän noiden palveluiden ainoa käyttötarkoitus on. En kai haluaisi näyttää epätoivoiselta.
Onko kellään muilla samoja ajatuksia? Miten tästä nolotuksesta voisi päästä yli? Uskon, että ainakin tämän hetkisessä elämäntilanteessani neittideitti on aikalailla ainoa mahdollisuuteni löytää kumppani.
N27
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin löytämisen tiellä on monenlaista häpeää. Ensimmäinen on kotoa opittu häpeä siitä, että ylipäätään haluaa löytää kumppanin. Kun ei ole mitään toimivan parisuhteen tai perheen mallia, niin kaikki yritykset tuntuvat valmiiksi epäonnistumisilta. Tunnen tekeväni jotain vääryyttä, jos edes mielessäni huomaan olevani jostain kiinnostunut, saati jos yritän ilmaista sitä hymyilemällä ja silmiin katsomalla.
Toinen häpeän aihe aloittajankin mainitsema seuran etsiminen netistä. Kokeilin sitä jonkin aikaa reilun kymmenen vuotta sitten, pääsin treffeille ja niistä seurasi muutaman kuukauden kestävä suhteen tapainen. Silloin olin sopivassa iässä ja elämänvaiheessa, mutta nyt häpeän etsiä seuraa netistä. Olen yliopistossa opettajana ja opiskelijani ovat vain vähän minua nuorempia, joten on suuri riski törmätä heihin. Kuormasta ei saa syödä ja olisi muutenkin aika tukalaa, jos opiskelijoiden keskuudessa leviäisi tieto, että etsin netissä seuraa.
Kolmanteen häpeän lähteeseen voi niputtaa kaiken mikä koskee ulkonäköä. Minussa tässä suhteessa muutamia tälläkin palstalla usein keskusteltuja vikoja, joista tärkeimmälle en voi tehdä mitään. Kotoa opittuna häpeän myös yrityksiäni kohentaa ulkonäköäni ja olen sen vuoksi aika harmaa ja tapettiin sulautuva.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!
Olen tähän mennessä käynyt terapiassa noin 90 kertaa ja tiedän jatkavani vielä ainakin vuoden. Siellä on puhuttu lapsuudenkodista ja seurustelusta, mutta voisin toki ottaa esille myös nämä nettideitteihin liittyvät erityiset ongelmat. Olisihan nettiin meno helpompaa, jos voisi suhtautua opiskelijoihin vähän huolettomammin. Muistan kuitenkin miten opettajista puhuttiin silloin kun itse olin opiskelija. Karma is a bitch!
Koen syyllisyyttä kun yritän nauttia elämästä ja yhdessä vaiheessa lopetin yrittämästä. Kolmekymppisenä totesin, että elämä on minun kohdaltani ohi ja kaikki mahdollisuuteni ovat menneet hukkaan. En ole vieläkään päässyt kokonaan irti tuosta ajatuksesta, mikä on vähän huono lähtökohta seuran etsimiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin löytämisen tiellä on monenlaista häpeää. Ensimmäinen on kotoa opittu häpeä siitä, että ylipäätään haluaa löytää kumppanin. Kun ei ole mitään toimivan parisuhteen tai perheen mallia, niin kaikki yritykset tuntuvat valmiiksi epäonnistumisilta. Tunnen tekeväni jotain vääryyttä, jos edes mielessäni huomaan olevani jostain kiinnostunut, saati jos yritän ilmaista sitä hymyilemällä ja silmiin katsomalla.
Toinen häpeän aihe aloittajankin mainitsema seuran etsiminen netistä. Kokeilin sitä jonkin aikaa reilun kymmenen vuotta sitten, pääsin treffeille ja niistä seurasi muutaman kuukauden kestävä suhteen tapainen. Silloin olin sopivassa iässä ja elämänvaiheessa, mutta nyt häpeän etsiä seuraa netistä. Olen yliopistossa opettajana ja opiskelijani ovat vain vähän minua nuorempia, joten on suuri riski törmätä heihin. Kuormasta ei saa syödä ja olisi muutenkin aika tukalaa, jos opiskelijoiden keskuudessa leviäisi tieto, että etsin netissä seuraa.
Kolmanteen häpeän lähteeseen voi niputtaa kaiken mikä koskee ulkonäköä. Minussa tässä suhteessa muutamia tälläkin palstalla usein keskusteltuja vikoja, joista tärkeimmälle en voi tehdä mitään. Kotoa opittuna häpeän myös yrityksiäni kohentaa ulkonäköäni ja olen sen vuoksi aika harmaa ja tapettiin sulautuva.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!
Olen tähän mennessä käynyt terapiassa noin 90 kertaa ja tiedän jatkavani vielä ainakin vuoden. Siellä on puhuttu lapsuudenkodista ja seurustelusta, mutta voisin toki ottaa esille myös nämä nettideitteihin liittyvät erityiset ongelmat. Olisihan nettiin meno helpompaa, jos voisi suhtautua opiskelijoihin vähän huolettomammin. Muistan kuitenkin miten opettajista puhuttiin silloin kun itse olin opiskelija. Karma is a bitch!
Koen syyllisyyttä kun yritän nauttia elämästä ja yhdessä vaiheessa lopetin yrittämästä. Kolmekymppisenä totesin, että elämä on minun kohdaltani ohi ja kaikki mahdollisuuteni ovat menneet hukkaan. En ole vieläkään päässyt kokonaan irti tuosta ajatuksesta, mikä on vähän huono lähtökohta seuran etsimiselle.
Minä ymmärrän hyvin kaiken mistä olet kirjoittanut. Eihän kaikki tuo hyvältä ja terveeltä kuulosta, mutta ymmärrän. Hyvin. - eri
"Minun pitäisi jotenkin muuttaa ajatusmaailmaani tuon nettideittailun suhteen. Että se ei ole joku häpeällinen viimeinen vaihtoehto, vaan ennemminkin mahdollisuus.”
Nettideittailuhan on hyvä vaihtoehto, jos haluaa tavata miehen, joka ei viihdy baareissa. Eikös se ole vain hyve?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme yleistystä ton tinderin suhteen. Voi sieltä toki seksiäkin hakea, mutta itse käytin appia ainakin muuten ihmisten tapailuun. Löysinkin mieheni, jonka kanssa nyt lapset ja naimisissa. Ei hänkään ole irtoseksin harrastajia. Itsehän teet sen päätöksen kuinka palveluja käytät.
Tinderissä itse tykkäsin erityisesti siitä, että sen kautta oli helppo tavata ihmisiä, jotka ei muuten asunut paikkakunnalla. Eikä hävetä yhtään, että tällaisen muualla asuvan sieltä löysinkin.
Minä luulen, että Tinder on ehkä alunperin ollut tavallisempi deittiappi (jos olette jo naimisissa ja lapsia, niin teidän tinderin käytöstänne on aikaa), mutta aikojen saatossa se on muuttunut irtoseksin hakupaikaksi. Nykyään Tinderillä on aikalailla sellainen maine, että sieltä haetaan nopeaa seksiä.
Niin no tämäkin voi toki olla totta. Ajat muuttuu. Oon vähän eri ikäpolveakin.
Sanoisin myös, että se badoo kannattaa jättää väliin. Yhdellä kaverilla oli se, niin lähetteli mainosviestejä koko osoitelistalle, eikä ikinä päässyt siitä palvelusta kokonaan eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin löytämisen tiellä on monenlaista häpeää. Ensimmäinen on kotoa opittu häpeä siitä, että ylipäätään haluaa löytää kumppanin. Kun ei ole mitään toimivan parisuhteen tai perheen mallia, niin kaikki yritykset tuntuvat valmiiksi epäonnistumisilta. Tunnen tekeväni jotain vääryyttä, jos edes mielessäni huomaan olevani jostain kiinnostunut, saati jos yritän ilmaista sitä hymyilemällä ja silmiin katsomalla.
Toinen häpeän aihe aloittajankin mainitsema seuran etsiminen netistä. Kokeilin sitä jonkin aikaa reilun kymmenen vuotta sitten, pääsin treffeille ja niistä seurasi muutaman kuukauden kestävä suhteen tapainen. Silloin olin sopivassa iässä ja elämänvaiheessa, mutta nyt häpeän etsiä seuraa netistä. Olen yliopistossa opettajana ja opiskelijani ovat vain vähän minua nuorempia, joten on suuri riski törmätä heihin. Kuormasta ei saa syödä ja olisi muutenkin aika tukalaa, jos opiskelijoiden keskuudessa leviäisi tieto, että etsin netissä seuraa.
Kolmanteen häpeän lähteeseen voi niputtaa kaiken mikä koskee ulkonäköä. Minussa tässä suhteessa muutamia tälläkin palstalla usein keskusteltuja vikoja, joista tärkeimmälle en voi tehdä mitään. Kotoa opittuna häpeän myös yrityksiäni kohentaa ulkonäköäni ja olen sen vuoksi aika harmaa ja tapettiin sulautuva.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!
Olen tähän mennessä käynyt terapiassa noin 90 kertaa ja tiedän jatkavani vielä ainakin vuoden. Siellä on puhuttu lapsuudenkodista ja seurustelusta, mutta voisin toki ottaa esille myös nämä nettideitteihin liittyvät erityiset ongelmat. Olisihan nettiin meno helpompaa, jos voisi suhtautua opiskelijoihin vähän huolettomammin. Muistan kuitenkin miten opettajista puhuttiin silloin kun itse olin opiskelija. Karma is a bitch!
Koen syyllisyyttä kun yritän nauttia elämästä ja yhdessä vaiheessa lopetin yrittämästä. Kolmekymppisenä totesin, että elämä on minun kohdaltani ohi ja kaikki mahdollisuuteni ovat menneet hukkaan. En ole vieläkään päässyt kokonaan irti tuosta ajatuksesta, mikä on vähän huono lähtökohta seuran etsimiselle.
Pitää vielä lisätä, että enhän minä mitenkään edes muista kaikkia opiskelijoita, kun heitä voi olla luennolla toista sataa. Profiilikuvissa ollaan vähän aika eri näköisiä kuin kuin arjessa ja lisäksi jaan opiskelijoiden kanssa monet yhteiset kiinnostuksen kohteet, joten on aika iso riski kiinnostua ihmisestä joka on jätettävä rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin löytämisen tiellä on monenlaista häpeää. Ensimmäinen on kotoa opittu häpeä siitä, että ylipäätään haluaa löytää kumppanin. Kun ei ole mitään toimivan parisuhteen tai perheen mallia, niin kaikki yritykset tuntuvat valmiiksi epäonnistumisilta. Tunnen tekeväni jotain vääryyttä, jos edes mielessäni huomaan olevani jostain kiinnostunut, saati jos yritän ilmaista sitä hymyilemällä ja silmiin katsomalla.
Toinen häpeän aihe aloittajankin mainitsema seuran etsiminen netistä. Kokeilin sitä jonkin aikaa reilun kymmenen vuotta sitten, pääsin treffeille ja niistä seurasi muutaman kuukauden kestävä suhteen tapainen. Silloin olin sopivassa iässä ja elämänvaiheessa, mutta nyt häpeän etsiä seuraa netistä. Olen yliopistossa opettajana ja opiskelijani ovat vain vähän minua nuorempia, joten on suuri riski törmätä heihin. Kuormasta ei saa syödä ja olisi muutenkin aika tukalaa, jos opiskelijoiden keskuudessa leviäisi tieto, että etsin netissä seuraa.
Kolmanteen häpeän lähteeseen voi niputtaa kaiken mikä koskee ulkonäköä. Minussa tässä suhteessa muutamia tälläkin palstalla usein keskusteltuja vikoja, joista tärkeimmälle en voi tehdä mitään. Kotoa opittuna häpeän myös yrityksiäni kohentaa ulkonäköäni ja olen sen vuoksi aika harmaa ja tapettiin sulautuva.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!
Olen tähän mennessä käynyt terapiassa noin 90 kertaa ja tiedän jatkavani vielä ainakin vuoden. Siellä on puhuttu lapsuudenkodista ja seurustelusta, mutta voisin toki ottaa esille myös nämä nettideitteihin liittyvät erityiset ongelmat. Olisihan nettiin meno helpompaa, jos voisi suhtautua opiskelijoihin vähän huolettomammin. Muistan kuitenkin miten opettajista puhuttiin silloin kun itse olin opiskelija. Karma is a bitch!
Koen syyllisyyttä kun yritän nauttia elämästä ja yhdessä vaiheessa lopetin yrittämästä. Kolmekymppisenä totesin, että elämä on minun kohdaltani ohi ja kaikki mahdollisuuteni ovat menneet hukkaan. En ole vieläkään päässyt kokonaan irti tuosta ajatuksesta, mikä on vähän huono lähtökohta seuran etsimiselle.
Pitää vielä lisätä, että enhän minä mitenkään edes muista kaikkia opiskelijoita, kun heitä voi olla luennolla toista sataa. Profiilikuvissa ollaan vähän aika eri näköisiä kuin kuin arjessa ja lisäksi jaan opiskelijoiden kanssa monet yhteiset kiinnostuksen kohteet, joten on aika iso riski kiinnostua ihmisestä joka on jätettävä rauhaan.
Oletko sinä mies vai nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin löytämisen tiellä on monenlaista häpeää. Ensimmäinen on kotoa opittu häpeä siitä, että ylipäätään haluaa löytää kumppanin. Kun ei ole mitään toimivan parisuhteen tai perheen mallia, niin kaikki yritykset tuntuvat valmiiksi epäonnistumisilta. Tunnen tekeväni jotain vääryyttä, jos edes mielessäni huomaan olevani jostain kiinnostunut, saati jos yritän ilmaista sitä hymyilemällä ja silmiin katsomalla.
Toinen häpeän aihe aloittajankin mainitsema seuran etsiminen netistä. Kokeilin sitä jonkin aikaa reilun kymmenen vuotta sitten, pääsin treffeille ja niistä seurasi muutaman kuukauden kestävä suhteen tapainen. Silloin olin sopivassa iässä ja elämänvaiheessa, mutta nyt häpeän etsiä seuraa netistä. Olen yliopistossa opettajana ja opiskelijani ovat vain vähän minua nuorempia, joten on suuri riski törmätä heihin. Kuormasta ei saa syödä ja olisi muutenkin aika tukalaa, jos opiskelijoiden keskuudessa leviäisi tieto, että etsin netissä seuraa.
Kolmanteen häpeän lähteeseen voi niputtaa kaiken mikä koskee ulkonäköä. Minussa tässä suhteessa muutamia tälläkin palstalla usein keskusteltuja vikoja, joista tärkeimmälle en voi tehdä mitään. Kotoa opittuna häpeän myös yrityksiäni kohentaa ulkonäköäni ja olen sen vuoksi aika harmaa ja tapettiin sulautuva.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!
Olen tähän mennessä käynyt terapiassa noin 90 kertaa ja tiedän jatkavani vielä ainakin vuoden. Siellä on puhuttu lapsuudenkodista ja seurustelusta, mutta voisin toki ottaa esille myös nämä nettideitteihin liittyvät erityiset ongelmat. Olisihan nettiin meno helpompaa, jos voisi suhtautua opiskelijoihin vähän huolettomammin. Muistan kuitenkin miten opettajista puhuttiin silloin kun itse olin opiskelija. Karma is a bitch!
Koen syyllisyyttä kun yritän nauttia elämästä ja yhdessä vaiheessa lopetin yrittämästä. Kolmekymppisenä totesin, että elämä on minun kohdaltani ohi ja kaikki mahdollisuuteni ovat menneet hukkaan. En ole vieläkään päässyt kokonaan irti tuosta ajatuksesta, mikä on vähän huono lähtökohta seuran etsimiselle.
Pitää vielä lisätä, että enhän minä mitenkään edes muista kaikkia opiskelijoita, kun heitä voi olla luennolla toista sataa. Profiilikuvissa ollaan vähän aika eri näköisiä kuin kuin arjessa ja lisäksi jaan opiskelijoiden kanssa monet yhteiset kiinnostuksen kohteet, joten on aika iso riski kiinnostua ihmisestä joka on jätettävä rauhaan.
Oletko sinä mies vai nainen?
Kerroin jo liikaakin. Tätä en voi paljastaa.
Vierailija kirjoitti:
Tismalleen samoja ajatuksia täällä pyörittelee 25v. nainen. Olen ollut edellisen suhteen jälkeen sinkku jo kolmisen vuotta, ja olisin jo valmis uuteen suhteeseen. En vain ole tavannut kiinnostavaa miestä (minäkin elän aika "tylsää" elämää, joten en tapaa valtavasti uusia ihmisiä).
Kynnys mennä nettideiteille on vaan jotenkin ihan valtavan korkea. Tuntuu kuin "alentuisin" johonkin, jos menen deittisivulle. Ehkäpä juuri tuo "väkisin hakeminen" siinä karsastuttaa. Tämä on hieman outoa, koska en minä pidä esim. tuttujani, jotka käyttävät nettideittiä, mitenkään alempina ihmisinä (no, ehkä Tinder vähän siinä ja siinä). Jotenkin vain omalla kohdalla se kynnys on tosi korkea. Joten sinkkuna tässä puksutellaan eteenpäin.
Tai siis nimenomaan et puksuttele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin mieheni match.comista, jo kuusi vuotta onnellisina yhdessä. Ollaan niin hyvin yhteen sopiva pari, ettei ole mitään häpeää sanoa että "nettideitillä tavattiin" kelle vaan.
Minua auttoi, koska yksi parhaista ystävistäni oli löytänyt miehensä netistä, ja hänellä oli ihanan rohkaiseva ja reipas suhtautuminen siihen.
Sitten taas kun olin oman mieheni kanssa niin ilmeisen onnellinen, yksi toinen pitkään sinkkuna eron jälkeen ollut ystävä rohkaistui myös.
Ei se ole tanssilavaa tai baaritiskiä kummempi. Seuraahan sieltäkin haetaan ihan omalla naamalla, eikä se mikään häpeä ole vaan maailman luonnollisimpia asioita.
Match.comissa on niitä "amerikkalaisia" huijarieverstejä, kun siellä on puoli maailmaa, mutta jos pysyy suomalaisissa, niin osaa jo lukea heitä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tismalleen samoja ajatuksia täällä pyörittelee 25v. nainen. Olen ollut edellisen suhteen jälkeen sinkku jo kolmisen vuotta, ja olisin jo valmis uuteen suhteeseen. En vain ole tavannut kiinnostavaa miestä (minäkin elän aika "tylsää" elämää, joten en tapaa valtavasti uusia ihmisiä).
Kynnys mennä nettideiteille on vaan jotenkin ihan valtavan korkea. Tuntuu kuin "alentuisin" johonkin, jos menen deittisivulle. Ehkäpä juuri tuo "väkisin hakeminen" siinä karsastuttaa. Tämä on hieman outoa, koska en minä pidä esim. tuttujani, jotka käyttävät nettideittiä, mitenkään alempina ihmisinä (no, ehkä Tinder vähän siinä ja siinä). Jotenkin vain omalla kohdalla se kynnys on tosi korkea. Joten sinkkuna tässä puksutellaan eteenpäin.
Tai siis nimenomaan et puksuttele.
Kyllä sinkkuna ja vaikka ihan yksin omassa seurassaankin voi puksutella ;) Joskus jopa lopputulos tyydyttävämpi kuin seurassa!
Vierailija kirjoitti:
Juu pysy ap kaukana tinderistä. Se on ala-arvoinen. Seksinhakumesta. Asialliset deittisivustot, joilla ihmiset etsii vakavaa suhdetta, niisä ei ole mitään noloa.
Höpö höpö. Joku voi etsiä seksiä, suurin osa haluaa kohdata ihan ihmisen ja haluaa parisuhteen. Palstan ulimiehet haluaa, etteivät naiset mene Tinderiin, koska he itse eivät saa siellä matcheja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttuja ajatuksia. Hävettäisi tulla nähdyksi seuranhaussa, mutta toisaalta tuntuu myös, etten tahtoisi miestä, joka on määrätietoisesti etsimässä suhdetta. Tuntuisi turhan todennäköiseltä löytää mies, joka on ensisijaisesti kiinnostunut löytämään ”jonkun naisen” eikä minusta yksilönä.
Tinderissä on kaikki. Varattujen kannattais hävetä siellä oloaan, ei muiden.
Mene sinäkin sinne.
Pidä omat rajat ettet tule huijatuksi.
Joskus kokeilin deitti.netiä ja tulos oli 0 yhteydenottoa.
M47
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja ajatuksia. Hävettäisi tulla nähdyksi seuranhaussa, mutta toisaalta tuntuu myös, etten tahtoisi miestä, joka on määrätietoisesti etsimässä suhdetta. Tuntuisi turhan todennäköiseltä löytää mies, joka on ensisijaisesti kiinnostunut löytämään ”jonkun naisen” eikä minusta yksilönä.
Kyllä kaikki yli 25 v, jotka haluavat joskus perheen, siinä vaiheessa jo melko koko ajan tietoisesti etsivät suhdetta. Mitä pahaa siinä on? Miksi pelkän seksin etsiminen olisi hyväksyttävämpää? Varsinkin jos itse etsii jo kumppania, näiden seksin perässä juoksijoiden seulominen on raskasta, ja on riski että roikkuu jossain jolla ei ole aikomustakaan vakiintua.
Seuranhakupalstalla voi heti alkuunsa kertoa ihan suoraan ja avoimesti, että "etsinpä tässä kumppania, jonka kanssa tehdä kaikkea mukavaa ja matkustella. Haluan kyllä joskus perhettäkin, tykkään lapsista."
Ei se tarkoita että olet juuri kosinut tätä ventovierasta. Kerroit vaan, kuka ja millainen olet, ja mitkä on sun arvot ja elämän tavoitteet.
Saanko ehdottaa terapiaa?
Kuulostat ihan äidiltäni, joka puhui kaikenlaista tuon suuntaista saatuaan selville että käytän Tinderiä. Onneksi olin siinä vaiheessa jo niin irtautunut lapsuudenperheestäni, että pystyin ihan vain nauramaan hänelle päin naamaa. Kyllä, haluan ihanan, onnellisen parisuhteen mahdollisimman sopivan kumppanin kanssa, ja nettialustat lisäävät mahdollisten kontaktien määrää, joten todellakin käytän niitä! Sen sijaan että menisin jonnekin lavatansseihin kainostelemaan seinän vierellä toivoen, että joku niistä kolmesta paikalle eksyneestä vapaasta miehestä kiinnostuisi. Ja kyllä, ihan avoimesti ja aktiivisesti etsin suhdetta. Kiinnitän myös huomiota ulkonäkööni, koska on ihanaa nähdä peilissä viehättävä nainen, ja ympärilläni olevat ihmisetkin tulevat iloisemmiksi kun näytän miellyttävältä. Näin toimin ihan riippumatta siitä, etsinkö seuraa vai en.
Kuormasta syömiseltä vältyt ihan sillä, että et ala deittialustalla jutella ihmisille, jotka ovat opiskelijoitasi. Se, että he näkevät sinut siellä seuraa etsimässä, on heille saman kiinnostavuusluokan asia kuin se, että lähikaupassa oli tänään kanaa tarjouksessa. Jos itse laitat tälle asialle hirveästi painoarvoa, asetat itsesi haavoittuvaan asemaan opiskelijoidesi suhteen. Kun olet ylpeästi sellainen kuin olet etkä häpeile itseäsi ja täysin normaalia haluasi löytää parisuhde, olet vapaa.
Nauti hyvä ihminen elämästäsi. Sinä elät vain kerran!