Miten antaa anteeksi kiusaajalle?

Joitakin auttaa vain etäisyys, muutto uudelle paikkakunnalle jne. Ettei näe kiusaajaa enää. Muistot jäävät silti elämään.

Kristinusko auttaa antamaan anteeksi.

Kaunko siitä on, kun jätit yläasteen taaksesi?

Minusta varsinaisesti ei pidä antaa anteeksi, kun sitä ei edes ole pyydetty.  Asiat tuppaavat unohtumaan psyykkisesti terveellä ihmisellä ajan myötä ja elämä jatkuu... 

Niistä tunteista pääsee eroon kun elämään tulee niitä tårkeämpiä asioita ja tärkeämpiå tunteita.

Ei kiusaamista tarvitse antaa anteeksi. Ei se kiusaaja sellaisia ajattele.

Se kiusaa taas seuraavan kerran ja aina.

Vierailija kirjoitti:

Kaunko siitä on, kun jätit yläasteen taaksesi?

Minusta varsinaisesti ei pidä antaa anteeksi, kun sitä ei edes ole pyydetty.  Asiat tuppaavat unohtumaan psyykkisesti terveellä ihmisellä ajan myötä ja elämä jatkuu... 

Olen kohta 20-vuotias eli on yläaste periaatteessa vielä suht tuoreessa muistissa. Kuitenkin mulla on elämässä sisältöä nykyisin niin ahdistaa etten ole siltikään osannut mennä eteenpäin niin ettei toisen naaman näkeminen herätä paniikkia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiusaamista tarvitse antaa anteeksi. Ei se kiusaaja sellaisia ajattele.

Se kiusaa taas seuraavan kerran ja aina.

Höpöhöpö, kerran kiusaaja ei aina ole kiusaaja jatkossa. Moni kasvaa lapsellisuudesta pois.

Olin unohtanut kiusaajat kunnes tapasin yhden heistä jälleen. Hän käyttäytyi täysin samalla tavalla kuin aikaisemmin ja hämmentyi, kun muut eivät lähteneet hänen käytökseensä mukaan enkä minä esittänyt, että kiusaamista ei tapahtuisi. Kiusaajat ovat alinta pohjasakkaa.

Kuvaile vähän sitä kiusaamista. 

Kuulostaa aika vakavalta, jos pelkkä katukohtaaminen ahdistaa noin paljon.  Minullekin ivailtiin ja loukattiin pahastikin. 

Inhosin näitä paria tyyppiä (etenkin yhtä) monta vuotta tapahtuneen jälkeen. Näin usein unia, jossa tapan heidät. 

Mutta aika tekee tehtävänsä. Lähinnä tunnen lievää katkeruutta. Tämä pahin on nyt hyvässä asemassa valtakunnan virastossa ja menee kyllä paremmin kuin minulla. Olen myös syyttänyt itseäni lammasmaisuudesta. Olisi pitänyt sanansäilää heiluttaa viuhuen ja voittaa tämä tyyppi. 

Minulla oli kuitenkin ystäviä ja en ollut täysin ressukka. 

Omalla kohdallani oli kaksi kiusaajaa poikaa jotka olivat minusta isompia ja aina kimpussani, itse olin silloin n. 12-vuotias poika. Vuosikymmen myöhemmin isompi tuli minua vastaan ja pyysi etten hakkaisi häntä, sekä alistuvasti pyysi anteeksi. Itelläni ei olisi tullut edes moinen mieleen ja huomasin etten ollut mitenkään antanut noiden ihmisten vaikuttaa elämääni vaan olin jatkanut eteenpäin ja samalla huomasin tietenkin painopisteiden muuttuneen. Se ei olisi ollut mahdollista jollen olisi tajunnut näiden ihmisten olleen typeryksiä, olin omalla tavallani tullut heidän ansiostaan oikeastaan vahvemmaksi. Paljon myöhemmin tämän tapauksen jälkeen toinen näistä soitti minulle humalassa ja pyysi minua soittamaan omiin hautajaisiinsa, puheiden välistä huomasin hänen myös hautoneen kiusaamisiaan nuo vuosikymmenet. En voinut kuin sääliä häntäkään, tuli olo siitä ettei minun tarvitse tehdä tuollaisille asioille mitään vaan jatkaa yhä elämääni eteenpäin. Minulla on hyvin vahva luottamus siihen, että jokainen maksaa omat tekonsa ja se tapahtuu vaikka en olisi näkemässä sitä. Jotkut sanovat ettei karmaa ole, mutta itse kokeneena sekä ottajana, että sivusta seuraajana olen eri mieltä.