Syntyvyys pitää saada nousuun keinolla millä hyvänsä
Syntyvyys pitää saada nousuun keinolla millä hyvänsä, muuten meitä ei pian enää ole.
T. Persu
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
SOTE-palveluihin kuuluu lähitulevaisuudessa kasvatuslaitos eli osa naisista käy vain synnyttämässä lapsen ja sen jälkeen lapsen hoitaa yhteiskunta eli ne, joilla on halua kasvattaa lapsia.
Tämä on Suomen tulevaisuus.
Kuulostaapa ihanalta.
Eli naiset tuhoaa oman kehon, terveytensä synnyttämällä eivätkä saa edes pitää lasta?
Työmaailman pitäisi muuttua naisille ja äideille ystävällisemmäksi, jotta tämä onnistuisi. Nuoret naiset usein lykkäävät tai jättävät hankkimasta lapsia, koska se keskeyttää työuran tai pahimmassa tapauksessa lopettaa sen täysin. Naisten niskaan myös usein sysätään edelleen kodin- ja lastenhoito, minkä takia naiset joutuvat "olemaan hankalia" ja sovittamaan työaikoja. Naisia jätetään myös palkkaamasta töihin, koska ajatellaan, että kohtahan se on raskaana ja joudutaan palkkaamaan äitiysloman sijainen. On toki laitonta kysyä lastentekosuunnitelmia, mutta sitä ne työnantajat kyllä miettivät, kun valitsevat kandidaattia töihin.
Itse eroperheessä kasvaneena oli lapsesta saakka ihan selvää että lapset ovat valtava riski. Niin moni mies häipyy, että lasta/lapsia ei pidä tehdä ellei ole 100% varma siitä että on valmis hoitamaan ja kasvattamaan ne 100% yksin. Ja tekemään sen hyvillä mielin, katkeroitumatta, kiukuttelematta, valittelematta rahan vähäisyyttä jne. Ja no, en ole valmis tuollaiseen, elämään vuosia täysin kahlittuna lapseen vailla yhtäkään lepohetkeä, ilman yhtäkään omaa harrastusta, vuosikausia ilman kenenkään apua jne. Joten en ole lapsia tehnyt.
Ts oman lapsettomuusvalintani syy on pitkälti miesten/isien yleinen laatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tilanne olisi niin epätoivoinen mitä halutaan antaa ymmärtää, pitäisi nuorten alle 30v lastentekoa kannustaa enemmän. Keinoja tähän olisi esimerkiksi selkeästi isompi lapsilisä alle 30v saaduista lapsista, maksuton tai edullisempi päivähoito korkeakouluopiskelijoiden lapsille, alle 12v lasten vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan... kaikki eivät näitä kannustimia käyttäisi mutta osalla se voisi vaikuttaa siihen että lapset tehdään aiemmin ja alakouluikäisille lapsille olisi aikaa kotonakin. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen systeemissä olisi varmasti myös kehitettävää. Nykyisellään se on hidasta ja kallista
Juu, mistä rahat?
Esim. "veloilta" ja muilta yksin elämään päätyneitä. Tai "juoksunsa ensin juosseilta". Korkeampi verotus tai lisämaksuja heille yhteiskunnan palveluista.
Vierailija kirjoitti:
Mun alaselkä on todella pskana suoraan sanottuna. Lääkärit ei suostu sitä sen enempää tutkimaan.
Luuleeko päättäjät, että minä lähden lasta tekemään kun en jaksa edes itseäni kannatella selän kanssa?
Jos terveyshuolto toimisi niin ehkä lapsen olisin joskus aikoinaan tehnyt.
Nykyään kaikki kivut, vaivat ja ongelmat laitetaan masennuksen piikkiin ja masennuspillereitä vaan kouraan.
Minulla sama ongelma. En saa terveysongelmiini kunnollista apua, joten jaksaminen on aika nollissa. Siihenkö sitten lasta pitäisi alkaa tekemään? Lisäksi olen lähipiirissä kuullut näitä tarinoita, että synnytys oli kamala, suorastaan nöyryyttävä kokemus, jossa hoitajat vaan naureskelivat, kun pyörryt sängystä noustessa. Ja synnytyksestä aiheutuneisiin pysyviin haittoihin ei saa mitään apua. Pitäisi olla rahaa mennä yksityiselle korjauttamaan vauriot.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Kuollaan sukupuuttoon tätä menoa. Hukkaan menee kaikki ponnistelumme.
Jaa, minkä eteen sinä olet ponnistellut? Isoisäni oli kyllä sodassa, mutta en itse ole joutunut tekemään maani eteen sen kummemmin mitään. Yhteiskunnan jäsenenä hoidan tonttini, eli kouluttauduin ja käyn töissä. Se riittänee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä
Kyllä. SUOMESSA ei ole.
Suomalaiset ovat yksi eniten luonnonvaroja kuluttavista kansoista. Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Miksi siis juuri meidän pitäisi lisääntyä jotenkin erikoisen paljon? Laskeva syntyvyys on trendi muuallakin kuin Suomessa.
Lisääntinen on hyväosaisten etuoikeus. Itse en tee lapsia yhteiskunnan elätettäväksi, joten huolehdin jatkossakin vain itsestäni, koska en hyväosainen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tilanne olisi niin epätoivoinen mitä halutaan antaa ymmärtää, pitäisi nuorten alle 30v lastentekoa kannustaa enemmän. Keinoja tähän olisi esimerkiksi selkeästi isompi lapsilisä alle 30v saaduista lapsista, maksuton tai edullisempi päivähoito korkeakouluopiskelijoiden lapsille, alle 12v lasten vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan... kaikki eivät näitä kannustimia käyttäisi mutta osalla se voisi vaikuttaa siihen että lapset tehdään aiemmin ja alakouluikäisille lapsille olisi aikaa kotonakin. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen systeemissä olisi varmasti myös kehitettävää. Nykyisellään se on hidasta ja kallista
Juu, mistä rahat?
Esim. "veloilta" ja muilta yksin elämään päätyneitä. Tai "juoksunsa ensin juosseilta". Korkeampi verotus tai lisämaksuja heille yhteiskunnan palveluista.
Ei se riitä, eli aika tyhmä ehdotus. Sitä paitsi moni jää lapsettomaksi vasten tahtoaan, joudumme jo muutenkin kustantamaan muiden elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tilanne olisi niin epätoivoinen mitä halutaan antaa ymmärtää, pitäisi nuorten alle 30v lastentekoa kannustaa enemmän. Keinoja tähän olisi esimerkiksi selkeästi isompi lapsilisä alle 30v saaduista lapsista, maksuton tai edullisempi päivähoito korkeakouluopiskelijoiden lapsille, alle 12v lasten vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan... kaikki eivät näitä kannustimia käyttäisi mutta osalla se voisi vaikuttaa siihen että lapset tehdään aiemmin ja alakouluikäisille lapsille olisi aikaa kotonakin. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen systeemissä olisi varmasti myös kehitettävää. Nykyisellään se on hidasta ja kallista
Juu, mistä rahat?
Esim. "veloilta" ja muilta yksin elämään päätyneitä. Tai "juoksunsa ensin juosseilta". Korkeampi verotus tai lisämaksuja heille yhteiskunnan palveluista.
Lapsiperheille maksetaan lapsilisää, eli saatte jo enemmän kuin lapsettomat.
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyys universumin historian alhaisin Suomessa Marinin hallituksen jäljiltä.
Tämä on fakta. Piste.
Fakta on se, että valehtelet.
Tässä vähän taustaa miten itse jäin lapsettomaksi:
Ensimmäinen poikaystäväni halusi lapsia heti kuk muutettiin kotoa. Minä en ollut siihen valmis ja opiskelutkin oli edessä päin. Erottiin ja hän perusti heti perheen sen jälkeen.
Toisen poikaystävän kanssa minä olisin halunnut lapsia, kun alettiin lähestyä kolmeakymppiä, mutta hän ei ollut vielä valmis. Erottiin (muista syistä) ja hän otti itselleen paljon nuoremman tyttöystävän että sai venytettyä lasten hankkimista tänne lähemmäs neljääkymppiä.
Kolmannen poikaystävän kanssa yritettiin lasta vähän aikaa, mutta jotenkin kummallakin tyssäsi into koko lapsihommaan. Nyt olisin henkilökohtaisesti valmis taas yrittämään, mutta hän haluaa erota. Ei ilmeisesti haluakaan lapsia.
Nyt sitten pitää laittaa hetekat natisemaan ja aivan välittömästi.
Somppuja kannattaisi ottaa lisää ennen kuin muut maat nappaavat kaikki meidän nenän edestä. Miten sitten suu pannaan? Sompuilla on iso lapsiluku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tilanne olisi niin epätoivoinen mitä halutaan antaa ymmärtää, pitäisi nuorten alle 30v lastentekoa kannustaa enemmän. Keinoja tähän olisi esimerkiksi selkeästi isompi lapsilisä alle 30v saaduista lapsista, maksuton tai edullisempi päivähoito korkeakouluopiskelijoiden lapsille, alle 12v lasten vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan... kaikki eivät näitä kannustimia käyttäisi mutta osalla se voisi vaikuttaa siihen että lapset tehdään aiemmin ja alakouluikäisille lapsille olisi aikaa kotonakin. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen systeemissä olisi varmasti myös kehitettävää. Nykyisellään se on hidasta ja kallista
Juu, mistä rahat?
Esim. "veloilta" ja muilta yksin elämään päätyneitä. Tai "juoksunsa ensin juosseilta". Korkeampi verotus tai lisämaksuja heille yhteiskunnan palveluista.
Lapsiperheille maksetaan lapsilisää, eli saatte jo enemmän kuin lapsettomat.
Myös isompi asunto kustannetaan, eli asumisen tuet isommat. Lisäksi äitiysrahat, kotihoidontuet jne.
Pari villiä ideaa asiantilan korjaamiseksi. Perustetaan tänne sellaisia avioliittotoimistoja, mitä tuolla Aasian maissa on. Sieltä sitten matchaisivat näitä, jotka haluavat lapsia, mutta eivät ole löytäneet kumppania. Siellä voitaisiin myös järjestää miten olla hyvä aviomies ja isä tyylisiä kursseja.
Toinen olisi sitten perheverotus. Monilla jää lapsiluku yhteen sen taki, että talous ei kestä toista muksua. Tämä voisi tuoda helpotusta siihen asiaan.
Kolmas vaatisikin sitten yhteiskunnalta yhteisiä ponnisteluja, eli varojen allokointia parempaan terveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen ja koululaitoksen toimivuuden nostamiseen. Ovat niin huonolla tolalla, että eivät varsinaisesti kyllä kannusta lapsia hankkimaan.
Neljäs parannettava asia on naisiin ja lapsiin suhtautuminen työelämässä. Raskaussyrjintää tapahtuu edelleen paljon pätkäsopimuslaisilla ja muutenkin asenne esim pikkulasten vanhempia kohtaan on kielteinen, vaikka lain mukaan sen perusteella ei saisikaan syrjiä. Silti työnantaja luonnollisesti välttelee tästå syntyviä kuluja ja poissaoloja.
Asevelvollisuus naisille. Vapautus äideille.
Per..........nen oli synnytys ja toista kertaa en ryhdy.