Lue keskustelun säännöt.
Mikä kumma siinä on, että muuten fiksut aikuiset kertovat todella henkilökohtaisia asioita lapsistaan
01.06.2019 |
Näin ylppäreiden yms. aikana taas tuli mieleen, miten ihmeessä yllättävän monet ns. fiksutkin ihmiset surutta kertovat työkavereilleen yms. puolitutuille (aikuisten) lastensa todella henkilökohtaisia asioita. Olen lapseton nelikymppinen nainen ja minua hämmentää, miten tiedän ventovieraista ihmisistä todella henkilökohtaisia asioita, heidän vanhempiensa kertomana.
Yksi esimerkki: työkaverini, eläkeikää lähentelevä akateemisesti koulutettu rouva, jolla on 3 lasta. Nuorimmainen kirjoitti pari vuotta sitten ylioppilaaksi eikä ole onnistunut pääsemään opiskelemaan haluamalleen alalle, jonne on kieltämättä kovin vaikea päästä. Tiedän aika lailla kaiken tämän tyttären itsetunto-ongelmista, lohtusyömisestä, pääsykokeisiin lukemisen ahdistuksesta ja unettomuudesta. Keskimmäisestä lapsestaan (aikuinen mies) tämä työkaveri on kertonut etenkin liittyen poikansa vaimoon. On pohtinut ja analysoinut nuorenparin suhdetta ja etenkin miniänsä vanhemmuutta varsin kärkkäin sanakääntein. Vanhimmasta lapsestaan hän on myös kertonut aika lailla kaiken mahdollisen, joskin tämä lapsi on kaikkein menestynein (ja puolisokin on mieluista anopille), joten hänestä kuulemme lähinnä hehkuttavia kertomuksia.
Toinen työkaveri taas on hyvin yksityiskohtaisesti kertonut 9-luokkalaisen poikansa seurustelukuviot, niille naureskellen ja hihitellen. Osan on saanut selville urkkimalla pojan käyttämiä some-tilejä, osan on saanut selville pojan isältä (poika avautunut henkilökohtaisesta asiasta luottamuksella isälleen, isä kertoo äidille, äiti kertoo työpaikan lounastunnilla koko pöytäseurueelle). Kolmas työkaveri on käynyt seikkaperäisesti läpi tyttärensä kevään yo-kirjoituksia ja poikaystäväkuvioita. Tosin paljoa hänellä ei ole kerrottavaa, lähinnä hän spekuloi tyttärensä asioilla ja harmittelee kovasti sitä, että tytär on niin salaperäinen henkilökohtaisten asioidensa suhteen. (Fiksu tytär, tajuaa ettei äitiinsä ole luottamista!). Ja nämä kaikki esimerkit siis tämän kevään aikana, vuosien varrelta on vaikka kuinka paljon vastaavia esimerkkejä!
Mutta olisi kiva kuulla vanhempien näkökulma, eli mitä ihmettä ajattelette jakaessanne työkavereille tai muille puolitutuille lastenne todella henkilökohtaisia, usein luottamuksella kerrottuja asioita? Ymmärrän, että jotain yleisellä tasolla voi jakaa, tyyliin "Pekka sai kesätöitä Ikeasta", mutta ei "Pekkaa jännitti työhaastattelu niin paljon, että maha meni kuralle". Hyvänä perussääntönä voisi pitää sitä, että ei kertoisi mitään mitä ko. henkilö itse ei voisi kertoa samalle kuulijakunnalle. Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa?
Kommentit (45)
Akateemisesti koulutettu rouva on varmaan todella huolissaan tyttärestään. Ohjaa häntä neuvomaan, mistä tyttärelle löytyy apua ja selvittämään kohdistavatko "ystävät" tyttäreen henkistä väkivaltaa, jaka lienee ongelmien syy. Ja neuvo häntä sanomaan joka päivä jotain myönteistä tyttärestään.
)-luokkalisen pojan some-tilien urkkiminen on rikos, ilmaoita siitä poliisin nettivinkkipalvelussa.
Kolmas työkaveri on normaali, noin vanhemmat puhuvat lapsistaan.
...
nyt minä sanon sen, Eemeli pelaa jääkiekkoa, arvatkaa missä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistiseen vanhemmuuteen kuuluu lasten asioiden jakaminen kaikille ja omien asioiden salailu....
Normaalit vanhemmat ei tee tuota.
Mä en oikein osta tuota narsistikorttia. Esim oma äitini juoruili siksi, ettei hänellä ollut omaa elämää, ei aitoja ystäviä, ei harrastuksia eikä mielenkiinnon kohteita. Siksi hän halusi päteä lapsillaan, etenkin kun minä ja veljeni olimme hyviä koulussa ja harrastuksissa. Sukulaisille hän tykkäsi juoruilla meistä kehujen ohella myös noloja ja mukamas hauskoja (oikeasti nekin noloja) juttuja. Omia kuulumisia hänellä ei ollut koskaan kerrottavaa jutellessaan puhelimessa omien sisarustensa kanssa. Onneksi siihen aikaan ei ollut somea!
Ap
Eniten ihmetyttää, jos joku (varsinkin joku nuori ihminen) kertoo äidilleen kovin henkilökohtaisia asioita. Normaalisti äiti ja isä ovat ne henkilöt, jotka kuulevat asioista viimeisinä.
Liian pitkä novelli taas. Yritä ap lyhennellä vähän näitä. Palstan omalla novellikirjailijalla ei taaskaan ole lauantai-iltana parempaa tekemistä. Ei ole mullakaan, mutta en sentään päästäni keksi tänne juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, jos joku (varsinkin joku nuori ihminen) kertoo äidilleen kovin henkilökohtaisia asioita. Normaalisti äiti ja isä ovat ne henkilöt, jotka kuulevat asioista viimeisinä.
Minust äitinä olisi ihanaa jos lapseni avautuisivat mieltä painavista asioista minulle, oli se sitten koulukiusaaminen tai uupumus yliopisto-opintojen jaksamisesta, sydänsuruistakin saa kertoa ja minä kuuntelen. Arvostaisin niin suuresti että taatusti olisin luottamuksen arvoinen enkä selostaisi näistä selän takana eteenpäin; sehän olisi petos lastani kohtaan. Ja sama pätee muutenkin; jos ystävätär kertoo murheistaan, en todellakaan kerro niistä kenellekään, edes puolisolleni (olen huomannut, että useat jakaa ystäviensä asiat puolisoilleen! Mikä siinäkin on?! Jos kyseinen ongelmissa oleva kaveri haluaisi että ystävän siippa on tietoinen vastoinkäymisistään niin eiköhän hän itse menisi ja kertoisi! Ei ole toisen oikeus päättää tuollaisesta!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun teinipoikani sanoo usein: "Mikään ei ole säälittävämpää kuin keski-ikäiset somettamassa jatkuvasti lapsistaan. Hankkisivat OMAA elämänsisältöä". Itsekin ajattelen, että lapset kertokoot maailmalle asiansa, jos haluavat. Se ei ole minun tehtäväni.
Word. Tosiaan, siksi ne kertovat lapsistaan, koska ei heillä ole kerta kaikkiaan mitään muuta mistä puhua. Ei mitään omaa, he elävät lastensa kautta.
Näin miehenä on aivan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää naisten tarvetta juoruilla ja kertoa joka pieninkin yksityiskohta työkavereista, työkaverien puolisoista, työkaverien lapsista jne. Vaimoni juuri ja juuri ymmärtää auttavasti mitä teen työkseni. Minä sen sijaan tiedän pienintä yksityiskohtaa myöden kaiken vaimoni työkavereiden ihmissuhteista ym. kuulumisista - eikä kiinnosta paskan vertaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä on aivan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää naisten tarvetta juoruilla ja kertoa joka pieninkin yksityiskohta työkavereista, työkaverien puolisoista, työkaverien lapsista jne. Vaimoni juuri ja juuri ymmärtää auttavasti mitä teen työkseni. Minä sen sijaan tiedän pienintä yksityiskohtaa myöden kaiken vaimoni työkavereiden ihmissuhteista ym. kuulumisista - eikä kiinnosta paskan vertaa!
No onpas taas yleistävää, naisethan ovat sellainen homogeeninen massa.. eikun..
On kuule ihan naisenakin vaikea ymmärtää toisten asioista puhumista ja sitä osaa kyllä ihan niin miehet kuin naiset. Naapurinukko on sellainen kyttääjä ja kertoilee toisten asioista selän takana, juuri sellaisia asioita joista asianomaiset varmasti haluaisi aivan itse päättää keille kertoo. Minun mieheni ei tiedä työkavereistani mitään enkä minä hänen, puhutaan kotona esimerkiksi ilmiöistä ja tapahtumista, luetaan kirjoja, katsomme elokuvia joista keskustelemme jälkikäteen, filosofisia juttuja etc mutta emme läyhää muista heidän selkien takana, emme työkavereista, lapsistamme työkavereille, naapureista, ylipäätään kenestäkään.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kertovat yksityisasioistaan ja uskovat, että niitä ei levitellä muille, vaan ne on kerrottu luottamuksellisesti. Tässä on kertoja nyt tehnyt väärän arvion siitä, kenelle kannattaa kertoa.
Toki on olemassa myös tyyppejä, jotka kertovat koko elämäntarinansa jokaiselle, joka vain jaksaa kuunnella, näillä kertojilla on suuri tarve tulla vain kuulluksi, he eivät kysy koskaan kuulumisiasi, eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät halua toimia heidän terapeutteinaan.
Mielestäni on järkevämpää kertoa yksityiasioistaan vain luottoystävälle tai puolisolle
Sekin on yksilöllinen juttu, mikä kenellekin on yksityisasia ja mikä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi työkaveri kertoo ihan kaiken lapsistaan, vanhemmistaan ja miehestään. Hän on nyt niin väsynyt ja stressaantunut perheensä ongelmista, että ilmeisesti tarvitsee purkautua jollekin.
Oma lukunsa sitten työkaverit, jotka loukkaantuvat siitä, etten kerro lasteni asioita, edes silloin kun kysyvät, vaan vastaan lyhyesti ja vaihdan puheenaihetta tai sanon suoraan, että lasten asioista puhuminen ei ole oikein soveliasta. Ei minulla ole heidän lupaansa kertoa. Mutta tästä sitten aletaan taas helposti päätellä, että lapset on jotain ongelmatapauksia. Eivät he ole, tavallisia nuoria, joista toisella jotain sairautta, mutta ei minun asiani ole kertoa edes tänne sitä sen enempää. Lasteni asiat ovat heidän omia asioitaan. Kertovat mulle jos kertovat, tehtäväni ei ole selvitellä niitä työkavereille. Mulle taas työkaveri (miespuolinen pomo, mainitsen siksi, kun aina oletetaan, että nää on vain naisia), on kertonut opiskelevan tyttärensä ihan kaikki asiat, jopa arvosanoja myöten tai kuinka tämä myöhästyi bussista. Ihan normaali tytär, mutta isä ei näytä päästävän irti, kun puuttuu joka asiaan ja puhuu kuin pikkulapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli tollanen lörppäsuu, kun olin teini. Osittain vieläkin. Sillä erotuksella, että mun äiti on ollut aina maailma lämpimin ja ihanin ihminen. Puhuu siksi, kun lapsen asiat kuormittavat häntä. No tämähän ei puhumista oikeuta. Terapeutti olisi oikea osoite.
Nyt olen 3-kymppinen ja pitkän tauon jälkeen äiti teki kyllä pohjanoteerauksen. Jouduin gyn.leikkaukseen ja tästä oli puhunut monille laajassa ystäväpiirissään. Olivat muutkin puhuneet aikuisten lastensa ongelmista. Olin todella pettynyt ja suutuin vuosikausien jälkeen äitille ekaa kertaa. Äitini puolustautui sillä, että luuli minun oleva avoin, niinhän olenkin, mutta rajat kaikella.
Tämä on keskisuuri kaupunki ja lähes joka kerta, kun menen keskustaan, törmään vähintään ohimennen johonkin äidille tuttuun kasvoon ja mieleen tulee, tietääkö hänkin leikkauksestani. Yhteisten tuttujen kautta tieto on voinut kantautua myös työpaikalleni (olen hoitovapaalla). Että joo, miettikää äidit!!
Mun mielestä olis outoa jos vanhemmat eivät puhuisi omista lapsistaan mutta toki positiivisia asioita eikä liian intiimejä asioita tietenkään joista ei omalta kohdaltakaan kertoisi. Nimittäin lapset kertovat myös juttuja vanhemmistaan. Ja usein vieläpä tosi intiimejä asioita, vanhempien suhdeongelmista jne. Että tuo kertominen menee kumminkin päin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että suurin osa vanhemmista kuitenkin osaa kertoa lapsistaan ihan sopivalla tavalla. Lähimpien ystävieni kanssa saatan pohtia miten murrosikäisen lapsen kanssa toimitaan, ihan vertaistukea hakeakseni. Työpaikan kahvipöydässä taas saatan puhua esim. vaikka lapsen uudesta harrastuksesta, mutta siitäkin lyhyesti. Yleensäkin yritän olla puhumatta työkavereiden tai puolituttujen kanssa lapsista, koskaan ei tiedä kuinka kipeä aihe se jollekin on.
Mutta yksi positiivinen esimerkki kun kertoo lasten asioista puolitutuille. Olin erään yhdistyksen kokouksessa ja siinä kahvitellessa tuli puheeksi lasten kesätyöt. Kerroin, että oma lapseni ei ollut saanut mitään paikkaa ja kaikki lapsen kaverit kuitenkin saivat jonkin paikan. Samassa pöydässä istunut rouva sitten vinkkasi samantien yhden paikan ja sinne haettuaan lapsi sai kesätyön.
Muistan kuinka päivää ennen äitini 50-vuotisjuhlia minulla alkoi kuukautiset. Syntymäpäivillään hän päätti julistaa puolen suvun kuullen kuinka hänen tyttärestään on tullut nainen. Ei ollut silloin 13-vuotiaana elämäni ylpein hetki. Luojan kiitos mitään somea ei ollut olemassakaan silloin.
En minäkään ymmärrä noin yksityiskohtaista kertomista. Se vielä menee kun oma äiti kertoo suurinpiirtein ihmisille että mikä mulla on meno, mutta ei yhtään tarkemmin.
Minulla on työkaveri joka ei kerro omista asioistaan koskaan mitään. Ei edes harrastuksistaan tai kesälomareissustaan. Kertoi kuitenkin kovaan ääneen kuinka hänen lapseltaan poistettiin iso pätkä suolta ja kuinka lapsensa suolensa toimi ennen ja jälkeen avanteen. Muksunsa on teini-ikäinen. En tiedä miksi halusi että puoli kylää saa kuulla hänen lapsensa suolen toiminnasta.
Hän myöskin ihmettelee välillä miksi se "Joona-Petteri" ei enää kerro asioitaan äidilleen tai tuo tyttöjä näytille!
Mun äiti juoruaa ties mitkä asiat sukulaisille ja naapureillensa. En siksi enää kerro mitään arkaluontoista koska en halua että sen tietää sitten ties ketkä, sillä on joku tarve jakaa muiden asioita eteenpäin. Rikkonut myös vaitiolovelvollisuutta töidensä suhteen. Ikävää minusta, kun ei voi luottaa ja jotkut asiat salailtava. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa ja ihmettelen myös miksi jotkut noin toimivat.
No kaikille ei riitä edes omien lasten asioiden juoruaminen, vaan laajentavat piiriä. Kotikyläni on aika pieni ja lukion jälkeen olin samassa työpaikassa kaverini äidin kanssa. Järkytys oli aika suuri, kun tajusin, että kaverini oli puhunut jotain asioita äidilleen minusta (kotiasioistani) ja tämä äiti sitten levitti niitä yhteisellä työpaikallamme.
Kyllä oli mukava tunne tietää, että minua katsellessaan työkaverit miettivät yksityiskohtaista selostusta isäpuolen riehunnasta viime lauantaina. Totta kai nyt aikuisena tajuan, että minulla ei ollut mitään hävettävää, mutta alta kakskymppisenä olisin jättänyt kuitenkin ne asiat työpaikalla puhumatta. Senkin tajuan, että tuskin ne pikkukylällä mitään salaisuuksia olivat, mutta silti, tunsin ihan kauheaa häpeää ja nolotti mennä töihin.
Kaveruus oli kyllä entinen ja sain opetuksen maailmasta ja luottamuksesta.
Mun äiti oli tuollainen. Kerroin hänelle jonkun asian luottamuksella niin samana iltana kuulin kun kertoi puhelimessa sitä siskolleen.. samaten lupasi ettei kerro erästä asiaa isälleni niin seuraavana päivänä isä tuli kysymään siitä. Sitten ihmettelee miksei luoteta ja jutella hänelle asioista näin aikuisena. Säästä voidaan puhua.