Lue keskustelun säännöt.
Mikä kumma siinä on, että muuten fiksut aikuiset kertovat todella henkilökohtaisia asioita lapsistaan
01.06.2019 |
Näin ylppäreiden yms. aikana taas tuli mieleen, miten ihmeessä yllättävän monet ns. fiksutkin ihmiset surutta kertovat työkavereilleen yms. puolitutuille (aikuisten) lastensa todella henkilökohtaisia asioita. Olen lapseton nelikymppinen nainen ja minua hämmentää, miten tiedän ventovieraista ihmisistä todella henkilökohtaisia asioita, heidän vanhempiensa kertomana.
Yksi esimerkki: työkaverini, eläkeikää lähentelevä akateemisesti koulutettu rouva, jolla on 3 lasta. Nuorimmainen kirjoitti pari vuotta sitten ylioppilaaksi eikä ole onnistunut pääsemään opiskelemaan haluamalleen alalle, jonne on kieltämättä kovin vaikea päästä. Tiedän aika lailla kaiken tämän tyttären itsetunto-ongelmista, lohtusyömisestä, pääsykokeisiin lukemisen ahdistuksesta ja unettomuudesta. Keskimmäisestä lapsestaan (aikuinen mies) tämä työkaveri on kertonut etenkin liittyen poikansa vaimoon. On pohtinut ja analysoinut nuorenparin suhdetta ja etenkin miniänsä vanhemmuutta varsin kärkkäin sanakääntein. Vanhimmasta lapsestaan hän on myös kertonut aika lailla kaiken mahdollisen, joskin tämä lapsi on kaikkein menestynein (ja puolisokin on mieluista anopille), joten hänestä kuulemme lähinnä hehkuttavia kertomuksia.
Toinen työkaveri taas on hyvin yksityiskohtaisesti kertonut 9-luokkalaisen poikansa seurustelukuviot, niille naureskellen ja hihitellen. Osan on saanut selville urkkimalla pojan käyttämiä some-tilejä, osan on saanut selville pojan isältä (poika avautunut henkilökohtaisesta asiasta luottamuksella isälleen, isä kertoo äidille, äiti kertoo työpaikan lounastunnilla koko pöytäseurueelle). Kolmas työkaveri on käynyt seikkaperäisesti läpi tyttärensä kevään yo-kirjoituksia ja poikaystäväkuvioita. Tosin paljoa hänellä ei ole kerrottavaa, lähinnä hän spekuloi tyttärensä asioilla ja harmittelee kovasti sitä, että tytär on niin salaperäinen henkilökohtaisten asioidensa suhteen. (Fiksu tytär, tajuaa ettei äitiinsä ole luottamista!). Ja nämä kaikki esimerkit siis tämän kevään aikana, vuosien varrelta on vaikka kuinka paljon vastaavia esimerkkejä!
Mutta olisi kiva kuulla vanhempien näkökulma, eli mitä ihmettä ajattelette jakaessanne työkavereille tai muille puolitutuille lastenne todella henkilökohtaisia, usein luottamuksella kerrottuja asioita? Ymmärrän, että jotain yleisellä tasolla voi jakaa, tyyliin "Pekka sai kesätöitä Ikeasta", mutta ei "Pekkaa jännitti työhaastattelu niin paljon, että maha meni kuralle". Hyvänä perussääntönä voisi pitää sitä, että ei kertoisi mitään mitä ko. henkilö itse ei voisi kertoa samalle kuulijakunnalle. Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Oudompaa on se että sä kerrot tuon kaiken tänne
Sinä taidat olla juuri näitä lastensa asioita kuuluttajia. Voisitko perustella, miksi teet niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityistä on se että tuota harrastavat jotkut jotka ovat todella haluttomia kertomaan mitään itsestään. Mutta lapsistaan kertovat kaiken.
Mun teinipoikani sanoo usein: "Mikään ei ole säälittävämpää kuin keski-ikäiset somettamassa jatkuvasti lapsistaan. Hankkisivat OMAA elämänsisältöä". Itsekin ajattelen, että lapset kertokoot maailmalle asiansa, jos haluavat. Se ei ole minun tehtäväni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudompaa on se että sä kerrot tuon kaiken tänne
Sinä taidat olla juuri näitä lastensa asioita kuuluttajia. Voisitko perustella, miksi teet niin?
En todellakaan ole. Kunnioitan lasteni ylsityisyyttä.
En vaan tajua miksi piti noin tarkkaan kertoa, pienemmilläkin yksityiskohdilla tajuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ihmiset eivät pidä lapsiaan itsestään erillisinä, kunnioituksen ja salaisuuksien säilyttämisen arvoisina ihmisinä.
Melko yleistä tuollainen. Täälläkin keskustellee monissa keskusteluissa ihmisiä joille se lapsi on jonkinlainen itsen jatke eikä mikään erillinen, itsellinen toimija.
Vierailija kirjoitti:
Munhausenit kyseessä... ;(
Münchhausen by proxy on myös ikävä piirre vanhemmassa mutta täysin eri juttu.
Vanhempi joka vaikkapa syöttää ylenmäärin suolaa lapselle jotta tämä sairastuu ja poseeraa sitten huolestuneena hoitohenkilöstön edessä sairastaa Münchhausen by proxya.
Vanhempi joka jaarittelee lapsensa yksityisasioista kärsii lähinnä terveiden rajpjen puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa vielä, unohtui tuosta ekasta viestistä.
Siinäkin mielessä tämä teema koskettaa minua, koska oma äitini oli aikanaan juuri samanlainen minun ja veljeni asioista juoruilija. Niin töissään kuin vaikkapa lähikaupan kassalla (hän asuu maalla, siellä tapana jutella kassan tädille kuulumiset) kertoi meidän lasten asioista ummet ja lammet. Etenkin veljestäni hän oli kovin ylpeä ja kehuskeli veljeni yliopisto-opinnoilla ulkomaalaisessa huippuyliopistossa. Myös minun opiskeluasiat ja poikaystäväkuviot kerrottiin surutta eteenpäin. Äidillä oli varmaan tausta-ajatuksena tuoda esiin, miten hänen kauniilla tyttärellään "riittää miesten kanssa vientiä isossa maailmassa ja on hieno opiskelupaikka" jne. Lopulta ymmärsin lopettaa henkilökohtaisten asioiden jakamisen äitini kanssa.
Äidille pilkka osui niin sanotusti omaan nilkkaan, kun veljeni sairastui vakavasti psyykkisesti. Kun äiti oli vuosia kertonut pitkin kyliä nero-veljestäni hehkutustarinoita, oli hänelle liian kova kynnys kertoa se, että veli oli suljetulla osastolla itsemurhayrityksen vuoksi. Niinpä äiti yritti viedä huomion veljestäni minuun, mutta siinä vaiheessa olin tajunnut jo olla kertomatta äidille luottamuksellisia asioita. Nyt äitini on sitä ikäluokkaa, että ystävällään ja tuttavillaan on lapsenlapsia ja keskustelut pyörii paljolti lastenlasten asioissa. Siinäkin mielessä äiti on nyt katkera ja jopa vihainen, kun hänellä ei ole lapsenlapsia, joista jutella tutuille ja joiden kuvia jakaa Facebookissa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oudompaa on se että sä kerrot tuon kaiken tänne
Sinä taidat olla juuri näitä lastensa asioita kuuluttajia. Voisitko perustella, miksi teet niin?
En todellakaan ole. Kunnioitan lasteni ylsityisyyttä.
En vaan tajua miksi piti noin tarkkaan kertoa, pienemmilläkin yksityiskohdilla tajuaa.
Ko. ihmiset eivät taatusti ole tunnistettavissa, ja jos esimerkkien vanhemmat (eli työkaverini) sattuvat lukemaan tätä palstaa, niin hyvä vaan saada heille pieni muistutus siitä, että toimintansa on tökeröä. Oman tunnistettavuuteni puolesta en ole huolissani, sillä meitä on töissä niin paljon ihmisiä. Halusin vähän avata näitä keissejä sen takia, että ehkä tämä saa joidenkin juoruilevien vanhempien silmät auki. Aidot esimerkit koskettavat tunnetasolla enemmän kuin "älä kerro lapsesi asioista töissä" ja saavat siten enemmän vaikuttavuutta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma äitini oli samanlainen. ehkä se on vaan keino kertoa jotain mehukasta, saada itselleen huomiota.
erityisen tökeröä on kertoa luottamuksellisia asioita, sairauksia, tai, kuten valitettavan monet äidit tekee, esim. lukemalla lasten päiväkirjaa. kyllähän sen omista asioistaan kertomisen välttää tuollakin tavalla.
Jotkut naiset ovat sellaisia jotka eivät treffeillä kerro mitään itsestään tai kysy mitään minusta, mutta kertovat yksityiskohtaisesti kaikki lastensa asiat. Ääritapauksessa vaikka yhdynnän aikana. Voi kuulostaa joltain Siskonpeti-sketsiltä, mutta olen kyllä kohdannut sellaisenkin naisen joka on orgasmin saatuaan jatkanut keskustelua tyyliin: "Niin meidän Tiina sai eilen Wilma-viestin että hän on hyvä piirtämään mutta käyttäytyy kuvistunneilla liian uhmakkaasti..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut kertovat yksityisasioistaan ja uskovat, että niitä ei levitellä muille, vaan ne on kerrottu luottamuksellisesti. Tässä on kertoja nyt tehnyt väärän arvion siitä, kenelle kannattaa kertoa.
Toki on olemassa myös tyyppejä, jotka kertovat koko elämäntarinansa jokaiselle, joka vain jaksaa kuunnella, näillä kertojilla on suuri tarve tulla vain kuulluksi, he eivät kysy koskaan kuulumisiasi, eivätkä ymmärrä, että kaikki eivät halua toimia heidän terapeutteinaan.
Mielestäni on järkevämpää kertoa yksityiasioistaan vain luottoystävälle tai puolisolle
IHmisellä on jokuu tarve jakaa hetkensä. Mä en oikein ymmärrä tätä. Sen ymmärtää että aioista keskustellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
IHmisellä on jokuu tarve jakaa hetkensä. Mä en oikein ymmärrä tätä. Sen ymmärtää että aioista keskustellaan.
Siis sellaiset hetket että siiinä ei ole mitään järkevääää sisältöä. Sen on jotain tunnetta ja haluaaa ikuistaa ja näyttää, leveillä yms..
Lähes samaan kategoriaan menee ylenpalttinen lapsen kuvien laitto internetiin. Minne on kadonnut se valistus että kun kuvansa kerran nettiin laittaa sitä ei saa ikinä pois? Toki kun kuvia on massoittain niin yksittäiset kuvat tuskin nousevat mitenkään erityisiksi kenenkään mielestä mutta jokaisella pitäisi olla oikeus olla laittamatta kuvaansa yleiseen levitykseen jos ei halua.
Narsistiseen vanhemmuuteen kuuluu lasten asioiden jakaminen kaikille ja omien asioiden salailu....
Normaalit vanhemmat ei tee tuota.
Minua kammottaa koko some. En ole siellä ollenkaan. Mielestäni omat ja perheeni asiat ei kuulu kenellekään muulle ja jos jotain kerrotaan, se menee suoraan kasvotusten tai puhelimessa. Minusta on outoa, että aikuiset ihmiset satsaavat niin paljon someen. Onko esim.yhtään matkaa, josta ei ole tehty postauksia? En pidä myöskään siitä, että en voi mitenkään oikeasti vaikuttaa, mihin kuvani ja tekstini oikeasti päätyisivät somessa.
Mun äiti oli kanssa tollanen. Tarkoitus on nöyryyttää lasta. Kertoi kaikkia noloja juttuja, vaikka kaupan kassalle, eikä lopettanut vaikka asiasta mainitsi. Ei muutenkaan halua mulle mitään hyvää... kateellinen on. Nyt aikuisena ymmärrän olematta kertomatta mitään...
Kuulostaa tutulta. Poistaa facebookiin mm.sisarukseni mielenterveysongelmat ja niiden tämän hetkisen tilanteen, kysymättä lainkaan sisarukselta haluaako hän jokaisen kumminkaiman tietävän hänen sairaskertomuksensa.
Oudompaa on se että sä kerrot tuon kaiken tänne