Säälittävän säälittävämpääkin säälittävmäpi avautuminen
Minulle on menneisyydessä tapahtunut niin paljon asioita, joita en pysty kantamaan. Asioita, joita en oikeasti olisi voinut ottaa harteilleni. Ihmiset ovat satuttaneet minua ja satuttaneet uudestaan. Enää en halua päästää ihmisiä lähelle ja se on hirveintä, kun joku yrittää päästä panssarini läpi. Kuin haavoja revittäisiin yksitellen auki. Usein ihmiset luovuttavat pian, mutta jotkut jatkavat pidempään. Miksi? Jos selkeästi en halua päästää ihmisiä lähelle niin miksi pitää pakolla satuttaa toista? Miksi ei voi vain hoitaa sitä pakollista kanssakäymistä ja sitten unohtaa niin molemmat pääsevät eteen päin. Useimmat eivät välitä lainkaan, mutta sitten on näitä, jotka haluavat tietää sinusta kaiken ja varsinkin sen, mitä salaat. Sitten esittävät ahdistavia kysymyksiään. Taustalla on vain tavoite päästä haavoittamaan sinua taas. Mistä tällainen satuttamisen halu tulee täysin vierailta ihmisiltä? Näkeekö minusta, että minua voi lyödä?
Kommentit (2)
Kyseleminen voi johtua nimenomaan siitä, että toinen haluaa päästä lähellesi ja tuntea sinut aidosti. Sanotaan, että nykyisyyttä ei voi ymmärtää tuntematta historiaa. Tämä pätee myös ihmisiin.
Tietenkään mitään ei ole pakko kertoa jos ei halua. Mutta jos asiat painavat sinua niin paljon, että toinen sen ehkä päällepäin näkee, suosittelen ainakin yrittämään asioiden avaamista. Saatat yllättyä positiivisesti ja huomata olosi helpottuvan ja ihmissuhteen samalla syvenevän. Uskon, että todellakin vain harvalla on tarkoituksena satuttaa sinua.
Ja niin. Avautumisesi ei ollut millään lailla säälittävä. Ennemmin sanoisin että rohkea.
Ehkä kaikki eivät ole pahoin aikein liikkeellä. Voi kysellä siksi, että haluaa auttaa. Sinä päätät mitä kerrot, kukaan ei voi pakottaa sinua kertomaan asioita, joita et halua. Mutta puhuminen auttaa. Jos sinua on kiusattu, niin ymmärrän varautuneisuutesi. On paljon ihmisiä, joilla ei ole tarve eikä varsinkaan halu kiusata. Tsemppiä