Hävettääkö teitä "seiskan" todistuksen saaneiden lasten äitejä?
Kun isovanhemmat, sukulaiset ja naapurit kysyvät, millaisen todistuksen lapsenne sai, hävittääkö teitä kertoa, että teillä on "seiskan" lapsi? Sellaisella todistuksella kun ei mitään arvoa ole.
Kommentit (89)
Ei voisi enää aikuisena vähempää kiinnostaa ihmisten kouluarvosanat, ei niillä ole enää merkitystä, vaan nousee arvoon ihan muut asiat. Olin itse ns. kympin tyttö ja ylisuorittaja, seiskan saaminen tuntui silloin ihan painajaiselta. Lukiossa sitten uuvuin, sain masennusdiagnoosin ja sit vielä vähän myöhemmin paljon muita rankkoja asioita elämässä ja muutama mielenterveysdiagnoosi ja fyysinen sairaus lisää. Ei ne kympit paljoa lohduta tai valtavat harrastuslistat, kun terveys on ihan vaakalaudalla. Opin, mikä on oikeasti tärkeää ja olemaan iloinen pienistä asioista, kun tuosta kaikesta selvisin. Katson ihmisessä ensisijaisesti arvoja, ajatuksia ja sisäistä kauneutta. Joten ihan oikeasti, arvostakaa ihmisiä riippumatta, mitä numeroita ne saa. Seiskan todistuksella voi aivan mainiosti päästä korkeallekin ja kympin todistuksen lapsesta voi tulla myöhemmin toivonsa menettänyt ja masentunut nuori.
Ei. Toinen lapsista saa seiskoja, toinen kymppejä. Seiskataso on toiselle lapselle ok. Oon itse ollut kympin oppilas, joten ehkä olen saanut jo tyydytettyä tarpeen menestyä. Mulle tärkeintä on, että lapset kasvavat tasapainoisiksi ja löytävät oman alansa, oman juttunsa.
^ Ja minulla ei ole siis lapsia, en tarkoita, että täytyisi kannustaa pistää koulunkäynti läskiksi, vaan totta kai kannustaa opiskeluun ja uteliaisuuteen, muttei veren maku suussa eikä antaa viestiä, ettei kelpaa kuin ysit ja kympit. Ja huomioida, että on parempi olla sisältä kaunis ja rakastettava huonommalla todistuksella kuin mätämuna loistavall todistuksella.
Hän joka kirjoitteli että merkonomin tutkinto ei ole missään arvossa. Oletko tietoinen opintouudistuksesta? 1.8.2019 alkaen merkonomi suorittaa 120op. Aiemmin 80op. Ytot lukiota vastaavia. Koulutus on muuttunut ja ammattikoulusta mennään korkeakouluun. Moni jopa halutumpana tietotaidoiltaan työmarkkinoille.
Tyhmä ajattelutapa puhua seiskan tai kympin oppilaista. Toi juna meni 20vuotta sitten.
Miten se Jari Sinkkonen sanoikaan: yhtä rakkaita ja hyviä on ne 7 oppilaat ja muistakaa kehua myös niitä.
Poikani luokalla (pääsee nyt 8 luokalta ).On yksi äiti joka aina puhuu kun meidän "Maija " saa vain 9 ja kymppiä.Jopa oppilaat ovat puhuneet kuinka opettaja jo ala-asteella kehui ja palkitsi esim suklaalevyllä tytön kevätjuhlissa kun sain hyvän keskiarvon.Minulle poikani on rakas vaikka todistus ei tule olemaan huippu.Se onkin väärin lapsia jopa kiusataan jos ei pärjää ja saa hyviä numeroita.
Vierailija kirjoitti:
Miten se Jari Sinkkonen sanoikaan: yhtä rakkaita ja hyviä on ne 7 oppilaat ja muistakaa kehua myös niitä.
Poikani luokalla (pääsee nyt 8 luokalta ).On yksi äiti joka aina puhuu kun meidän "Maija " saa vain 9 ja kymppiä.Jopa oppilaat ovat puhuneet kuinka opettaja jo ala-asteella kehui ja palkitsi esim suklaalevyllä tytön kevätjuhlissa kun sain hyvän keskiarvon.Minulle poikani on rakas vaikka todistus ei tule olemaan huippu.Se onkin väärin lapsia jopa kiusataan jos ei pärjää ja saa hyviä numeroita.
Ole huoleti, ihan yhtä paljon sitä 10-tyttöä kiusataan, jos ei jopa enempi.
Kyllä hävettää valtavasti, hänestä kun tuli tohtori.
Tämä. Nämä ihmiset ei omaa omaa elämää, vaan kaikki päteminen lasten kautta.