Lue keskustelun säännöt.
Mitä ihmettä elämässäni tapahtuu? Tuntuu, että kaikki on nyt minua vastaan. Mikä ihmeen vaihe tämä on?
30.05.2019 |
Onko teillä tällaisia kausia elämässä? Moni asia menee pieleen, kuulet muilta jatkuvasti kylmiä kommentteja ja tunnet olosi ahdistuneeksi ja ulkopuoliseksi.
Nämä ovat pieniä asioita, jotka alkavat kerääntyä ja tuntua jo taakalta.
Anteeksi valitus mutta pakko jonnekin kirjoittaa.
Minulla oli seesteinen ja mukava vaihe tuossa juuri, pääsin käsiksi sisäiseen pahaan olooni ja tavoitteita. Halusin pitkästä aikaa tehdä elämästäni juuri sellaista kun sen haluan olevan ja siihen oli mahdollisuus. Oli rauhaa ja hyvä olla yksin sekä toimia asioiden kanssa omien päätöksen ja arvojen mukaisesti.
Olin mukana elämässä, läsnä ja pyrkivä sekä määrätietoinen vaikkakin edelleen täysin kesken.
No päätin palata vanhaan elämääni hetkeksi, eli edelliseen työpaikkaan ja kaupunkiin.
Tämä on väliaikaista ja jatkan tämän loputtua siitä mihin jäin, eli rakentamaan oman näköistä arkea.
Asiat on kyllä jotenkin järjestynyt niin kuin ajattelin. On paljon töitä ja asunto jossa saan olla ehkä kauden loppuun.
Kuitenkin kaikki säästöt mitä ajattelin nyt kerryttää alkaa tulemaan itseäni vastaan.
Kaikki hajoaa jota tarvitsen päivittäiseen käyttööni joka saa minut ahdistumaan taloudellisen puolen kanssa.
Töitä tosiaan on paljon mutta se on hyvin epämääräistä ja huonosti organisoitu, tiedän olevani jaksamisen äärirajoilla pian ja lisäksi motivaatio on kateissa, pelkään uupuvani uudestaan ja kadottavani itseni.
Omat tavoitteet hyvinvoinnin puolesta ei ole mennyt kovin hyvin aloitettuani tämän vaiheen. Olin todella hyvässä alussa asioiden kanssa mutta nyt tuntuu, että sekin hidastuu ja joudun jatkamaan elämäni tärkeitä tavoitteita sitten kun tämä on loppunut.
Minua myös haukutaan nyt paljon. Kuittaillaan ja tunnen olevani erityisen typerä ja jollain tavoin elämän kanssa enemmän hukassa.
Esimerkiksi minua on sanottu pöljäksi, tullut arvostelevia katseita, paljon negatiivista vihiä asioitani ja tekojani kohtaan, painoani on arvosteltu aika monesta suunnasta vaikka olen sen eteen tehnyt töitä ja paljon tyyväisempi itseeni.
Siis hyvin paljon outoja kommentteja sieltä ja täältä jatkuvalla syötöllä ja olen alkanut tuntemaan itseni riittämättömäksi.
Jotenkin todella arvottomaksi ja oudoksi.
Olen täysin oman tien kulkijana tällä hetkellä ja yksinäinen muutenkin ollut melko pitkään. Haluan vain erakoitua ja lähteä kotiin jatkamaan omaa elämääni ilman pilkkaa ja riittämättömyyden tunnetta.
Oikeasti en ole edes ollut kenellekään mitenkään ilkeä tai muutenkaan mielestäni ansainnut piikittelyä. Tuntuu, että minua rangaistaan jostain.
Ehkä se sitten johtuu siitä, kun töissä on paljon epäkohtia ja siellä ihmiset haukkuvat paljon ympärillään olevia niin olen itsekin siinä negatiivisessa virrassa myöskin alkanut arvostelemaan ääneen ja tunnen siitä huonoa omatuntoa. En haluaisi tehdä sitä, se ei tunnu hyvältä. Toisaalta en tiedä pitäisikö miellyttää etten saa lisää ikäviä ja outoja katseita ja kommentteja ja tunnen enemmän oloni kurjaksi vai vain pokkana olla reagoimatta vaikka suunnilleen anellaan hyväksyntää asioita jotka ehkä itse näen arvojeni vastaisena.
Päivittäin on jotain ihmeellistä joka saa ahdistumaan. En tunne olevani nyt lainkaan oikeassa paikassa ja masentaa usein.
Pelottaa saanko mitään tavoitteita saavutettua nyt minkä takia tähän hommaan edes lähdin.
Tietysti työni hoidan hyvin ja saan siitä hyvää palautetta ainakin useimmiten mutta henkilökohtaiseen tilanteeseen ja elämääni tuntuu tulevan nyt paljon iskuja.
Vanhaan ei kannata palata.
Taas tuli huomattua. Tuntuu, että mitä enemmän elämässäni menen eteenpäin niin joudun luopumaan oikeastaan kaikesta vanhasta ja rakentamaan uutta. Koskaan palaamisesta ei ole koitunut hyvää, paitsi ehkä jotain oppia.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut sama tämän vuoden alusta. Sitä ennen olin tehnyt elämässäni "parannusta", lopettanut alkoholin suurkulutuksen, alkanut meditoimaan ja kuntoilemaan. Olin tosi onnellinen kun (yli)paino laski, olo oli henkisesti hyrisevän hyvä (eikä epämääräisen levoton kuten ennen) ja olin tavalliseen arkeeni tyytyväinen.
No, sitten tammikuussa kaaduin liukkaalla. Selkärangastani murtui nikamahaarake sekä häntäluu. Nikamahaarake oli juuri siinä rajalla että pitäisikö leikata, mutta ei tarvinnut ja pääsin kotiin toipumaan. Seuraavana päivänä hakiessani postia laatikolta kaaduin uudestaan. Tällä kertaa murtui oikea ranne, jolla otin vastaan ettei selkä tai pää osu maahan. Ranteessa oli paha pirstalemurtuma ja se jouduttiin leikkaamaan. Sairaalasta päästyäni oli tosi vaikeaa, koska asun yksin eikä ole mitään apua, ja oikea käsi paketissa ja selkä paskana ei oikein pystynyt esim. syömään tai peseytymään. Tilasin joka päivä siis pizzaa ja söin kuin joku eläin ilman haarukkaa tai veistä, järsimällä lätyn reunasta suoraan suulla.
Loppuiko epäonni tähän? Ei... Eräänä päivänä kun nielin minulle leikkauksen jälkihoitoon määrättyä kipulääkettä, se menikin henkitorveen. Olin todella vähällä kuolla yksin kotiini tablettiin tukehtuen. Mutta kun taju oli jo ihan menossa ja korvista äänet hiljeni, tuli voimakas oksennusreflekti ja tabletti tuli ulos. Aloin pelätä lääkkeiden nielemistä mutta en kestänyt kipua ilman. Seuraavana päivänä kävi sama, mutta sain yskittyä "väärään kurkkuun" menneen tabletin ulos. Tämän jälkeen pureskelin tabletit. Tästä toivuttuani äitini soitti, ja kertoi että isäni on yliopistollisessa keskussairaalassa sydänkohtauksen saaneena. Hänelle pitäisi tehdä kiireellisesti ohitusleikkaus. En päässyt edes isää katsomaan vammojeni takia. Onneksi isä sentään selvisi. Seuraava epäonni: vanhempani olivat ottaneet koirani hoitoon kun loukkaannuin. Koiralla on kystinuria ja sen pitää ehdottomasti syödä vähäproteiinista ruokaa, mutta äitipä ei ollut uskonut ja oli syöttänyt tavallisia koiranruokia. Lopputulos: koiralle tuli munuaiskiviä ja se oli kuolla leikkaukseen jossa asia hoidettiin. Kun seuraavan kerran näin koiran, se ei ollut enää entisensä. Leikkauksen aikana oli tullut komplikaatioita ja sillä ilmeisesti oli jonkinlainen aivovaurio.
Sitten aikanaan palasin töihin. Siellä yhtäkkiä jouduin ihan muihin hommiin kuin ennen, ja tiimiin jossa minua alettiin heti syrjiä ja kiusata. Lisäksi en osaa töitä joita minun pitää tehdä. Taidan saada tähän vielä potkutkin muun paskan päälle. Ai niin, ja raha-asiat meni persiilleen, kun jouduin korvaamaan oikeuden päätöksellä myymästäni asunnosta, josta löytyi homevaurio, merkittävän summan ostajalle + oikeudenkäyntikulut. Ei ole raittius pitänyt eikä terveet elämäntavat, ei...
Olet kuitenkin vielä hengissä. Murtumat paranee aikanaan. Ehkä tämän tarinan opetus on että koskaan ei mene niin huonosti, etteikö voisi mennä vielä huonommin eli tavallaan kun harmittelee jotain asiaa, manaa lisää onnettomuutta.
Kannattaa olla kiitollinen joka päivästä mikä ei ole aivan hirveä sekä varsinkin pitää huolta itsestään. Turhat juomiset ja syömiset ei vie mitään eteenpäin.
Lisään vielä että ehkä eniten tuskaa tuo, jos on joutunut vaikka toisen pahuuden, rikoksen kohteeksi. Ja tekijä pääsee kuin koira veräjästä. Sulle tapahtuneiden tapaturmien kaltaiset vaan tapahtuu vähän kuin luonnononnettomuudet. Ne ei johdu mistään pahuudesta vaan huonoa tuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella ikävä tilanne.. Ympäristön negatiivisuus todella on tarttuvaa ja olen itsekin nähnyt sen, kuinka huonolla johtamisella saadaan työyhteisö toimimaan kuin olisivat lauma eskarilaisia hiekkalaatikolla.
Työpaikan vaihtaminen olisi varmasti paras vaihtoehto, jos se on tilanteessasi mahdollista.
Toisaalta tämä ei varmasti ole viimeinen haaste, joka tulee koettelemaan uutta elämäsi suuntaa. Voisiko tähän suhtautua oppimiskokemuksena, jossa teet pieniä muutoksia siihen, miten tilanteisiin reagoit, miten osoitat jämäkkyyttä ja pidät oman tilasi ja niin edelleen? Opettele pitämään omista arvoista ja tavoitteista kiinni myös stressin keskellä.
Sanoit, että henkilökohtaiseen elämääsi tulee paljon iskuja. Se voi tuossa ympäristössä helposti johtua siitä, että positiivisuutesi ja uskalluksesi tavoitella parempaa huomataan ja sitä myös kadehditaan. Kypsymätön reaktio tällöin on hyökätä itsetuntoasi kohtaan laukomalla henkilökohtaisuuksia ja yrittää saada siten sinut lannistumaan. Älä anna heidän lapsellisuutensa pilata sitä mielentilaa, jonka olet rohkeudella saavuttanut. Vedä rajat siihen, kuinka annat itseäsi kohdella. Typeräksi haukkuminen tai painon kommentointi ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Tällöin voit tehdä toiselle asiallisesti selväksi, ettet hyväksy noita kommentteja. ("En ole pyytänyt mielipidettäsi painostani.", "Tuo on töykeää. Voisitko olla purkamatta pahaa oloasi minuun?", "Keskityttäisiinkö vain niihin asioihin, joilla on merkitystä työn kannalta, kiitos.") Suhtaudu muihin asiallisesti ja pidä pahanilmanlintuihin etäisyyttä. Pyri toimimaan arvojesi mukaisesti myös silloin kun sinua provosoidaan.
Ja pidä vaan tiiviisti mielessä se, mihin asti olet päässyt ja millaista elämää tavoittelet. Hyvät ja huonot ajat vuorottelevat aina. Eikä se hyvä muuten tuntuisi puoliksikaan niin hyvältä, jos ei olisi välissä kokenut myös huonoja hetkiä. Elektroniikan rikkoutuminen on tietysti vain kaiken lisäksi kurjaa sattumaa. Toisaalta voit ajatella, että onneksi rikkoutuivat nyt, kun rahaa ilmeisesti oli muutenkin jäämässä ylimääräiseen. :)
Tsemppiä! <3
Voi olipa ihana viesti. ♥
En tiedä tosiaan mistä piikittely joutuu. Onko vain huumoria, jonka otan itseeni.
Vai onko se kenties vain provosointia ja lannistamista oman sisäisen pahan olon vuoksi. Olen helppo kohde.
Näistä kommentoijista yksi oli johtajani.
En tiedä miksi hän tuntuu aina haukkuvan minua ja sitten ottaa sanansa pois ja kehuu kaksin verroin. Se on jotain huumoria, jota en ymmärrä mutta toisaalta hyvin nöyryyttävää.
Jos hän minua sanoo tyhmäksi muiden läsnäollessa niin se myös antaa viestiä muille, että on hyväksyttävää lokeroida minut vajaammaksi. Myös käyttäytyy toisinaan minua kohtaan kuin vajaaälyistä ja näin ollen alan itse provosoimaan hänen tapaansa työskennellä ihan ääneen, josta saa lisää tulta pesään. Siinä vaiheessa olen astunut varpaille mutta en osaa olla täysin hiljaakaan. En osaa ylistää häntä enää vaikka muut sitä tekevät, sillä olen huomannut että hänen arvonsa on pitää itsensä toisten yläpuolella oli sen hinta sitten mikä tahansa.
Nykyään välillämme on jo jotain sanatonta katkeruutta. Sen huomaa ihan katsekontaktista vaikka ennen kun olin hyvin alistuva ja vielä tunnollisenpi niin sain osakseni ymmärrystä enemmän ja tunsin kuuluvan perheeseen.
Ainakin siihen saakka kunnes paloin loppuun sillä suorittamisella ja jouduin poistumaan kuvioista hetkeksi. Sen jälkeen välimme ovat olleet aika ristiriitaiset eikä minussa ole enää juuri kunnioitettavaa näköjään.
Tuo ei ole edes pahin solvaus mitä suustaan on tullut, sieltä on tullut vaikka ja mitä.
Enkä tietystikään ole ainoa, tekee sitä myös muille mutta erona on nyt, että kunnioitukseni on laskenut tämän myötä.
Tietysti kiitollinen olen monesta asiasta tämänkin henkilön tapauksessa mutta kuitenkin sisälläni olen alkanut ymmärtämään kokonaisuutta, joka pistää miettimään aika paljon missä ja miten itse elämäni haluan viettää.
Yritän nyt pitää kuitenkin puoleni kaiken kaikkiaan, he eivät tiedä mitä elämässäni on tapahtunut ja kuinka pitkälle olen päässyt. Olen ylpeä itsestäni mutta tosiaan lannistaa välillä, onko tavoitteiden pääsyssä oikeasti ollut mitään merkitystä kun näen miten muut reagoivat tai muuten vain näkevät minut jonain mitä en ole.
Ehkä alistun siihen reppanan rooliin jollain tavalla mutta oikeastaan minulle alkaa olemaan ihan sama vaikka saisin kenkää, jos pyrin toimimaan tällaisia asioita vastaan.
Tietysti joskus mustempikin ja hieman kettuileva huumori on hauskaa mutta sen ei pitäisi olla tarkoitus loukata tai mennä rajojen yli.
En halua tosiaan olla mukana negatiivisessa toiminnassa ja olen huomannut, että olen kuitenkin ajautunut siihen myös itsekin.
Nyt täytyy kyllä muuttaa kelkan suuntaa ja toimia kuten itse tahdon. Täytyy ottaa se tietynlainen panssari nyt tiukemmin esiin ja muistaa tärkeät asiat.
Työpaikan vaihto ollut kyllä mielessä viime aikoina, niin ihmeellistä touhua toisinaan.
Minulla olisi valinnanvaraakin hyvin.
Mutta tätä leikkiä en nyt halua jättää kesken omasta valinnastani, tiedän tämän olevan väliaikaista vaikkakin vakkaripaikkaakin on tarjottu. Melkein otin mutta olen onnellinen, että päädyin kirjoittamaan määräaikaisen sopimuksen.
Kiitos!
Tällaisia viestejä kaipaisinkin, että pystyn ajattelemaan tilanteen positiivisessakin valossa enkä heittäydy täysin kyynistyneeksi ja itseäni vastaan vaikka on itsessänikin petrattavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut sama tämän vuoden alusta. Sitä ennen olin tehnyt elämässäni "parannusta", lopettanut alkoholin suurkulutuksen, alkanut meditoimaan ja kuntoilemaan. Olin tosi onnellinen kun (yli)paino laski, olo oli henkisesti hyrisevän hyvä (eikä epämääräisen levoton kuten ennen) ja olin tavalliseen arkeeni tyytyväinen.
No, sitten tammikuussa kaaduin liukkaalla. Selkärangastani murtui nikamahaarake sekä häntäluu. Nikamahaarake oli juuri siinä rajalla että pitäisikö leikata, mutta ei tarvinnut ja pääsin kotiin toipumaan. Seuraavana päivänä hakiessani postia laatikolta kaaduin uudestaan. Tällä kertaa murtui oikea ranne, jolla otin vastaan ettei selkä tai pää osu maahan. Ranteessa oli paha pirstalemurtuma ja se jouduttiin leikkaamaan. Sairaalasta päästyäni oli tosi vaikeaa, koska asun yksin eikä ole mitään apua, ja oikea käsi paketissa ja selkä paskana ei oikein pystynyt esim. syömään tai peseytymään. Tilasin joka päivä siis pizzaa ja söin kuin joku eläin ilman haarukkaa tai veistä, järsimällä lätyn reunasta suoraan suulla.
Loppuiko epäonni tähän? Ei... Eräänä päivänä kun nielin minulle leikkauksen jälkihoitoon määrättyä kipulääkettä, se menikin henkitorveen. Olin todella vähällä kuolla yksin kotiini tablettiin tukehtuen. Mutta kun taju oli jo ihan menossa ja korvista äänet hiljeni, tuli voimakas oksennusreflekti ja tabletti tuli ulos. Aloin pelätä lääkkeiden nielemistä mutta en kestänyt kipua ilman. Seuraavana päivänä kävi sama, mutta sain yskittyä "väärään kurkkuun" menneen tabletin ulos. Tämän jälkeen pureskelin tabletit. Tästä toivuttuani äitini soitti, ja kertoi että isäni on yliopistollisessa keskussairaalassa sydänkohtauksen saaneena. Hänelle pitäisi tehdä kiireellisesti ohitusleikkaus. En päässyt edes isää katsomaan vammojeni takia. Onneksi isä sentään selvisi. Seuraava epäonni: vanhempani olivat ottaneet koirani hoitoon kun loukkaannuin. Koiralla on kystinuria ja sen pitää ehdottomasti syödä vähäproteiinista ruokaa, mutta äitipä ei ollut uskonut ja oli syöttänyt tavallisia koiranruokia. Lopputulos: koiralle tuli munuaiskiviä ja se oli kuolla leikkaukseen jossa asia hoidettiin. Kun seuraavan kerran näin koiran, se ei ollut enää entisensä. Leikkauksen aikana oli tullut komplikaatioita ja sillä ilmeisesti oli jonkinlainen aivovaurio.
Sitten aikanaan palasin töihin. Siellä yhtäkkiä jouduin ihan muihin hommiin kuin ennen, ja tiimiin jossa minua alettiin heti syrjiä ja kiusata. Lisäksi en osaa töitä joita minun pitää tehdä. Taidan saada tähän vielä potkutkin muun paskan päälle. Ai niin, ja raha-asiat meni persiilleen, kun jouduin korvaamaan oikeuden päätöksellä myymästäni asunnosta, josta löytyi homevaurio, merkittävän summan ostajalle + oikeudenkäyntikulut. Ei ole raittius pitänyt eikä terveet elämäntavat, ei...
16 lisää, täällä tukehduttiin melkein juustoon kun lisäsin pakastepitsan päälle lisäjuuston kun ajattelin hakea lohtua siitä. Siinä kun kako sitä kurkusta pois ettei kuole, kerkesi ajatuksissa käydä näinkö minä kuolen? Lisäjuustoon pakastepitsassa yksin. Sen jälkeen vähän naurattikin. Jäi kyllä pieni pelko, mutta tätähän tää elämä on. Vaaroja.
Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee pois, sanoi Gösta Sundqvist aikoinaan ja niinhän se on. Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja kaikelle ei voi hyvällä tahdollakaan mitään.
Olin toissapäivänä hirvikolarissa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin, kukaan ei loukkaantunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli koossa, vauhtia 80 ja muuta liikennettä paljon. Metsähallituksen puolelle mentiin ja säästyttiin nokkakolarilta. Mut osaanko tai pitääkö olla kiitollinen? En, koska vituttaa, tiedä mitä pelkotiloja tästäkin tulee vielä entisten päälle. Vaikka en usko Jumalaan tai kohtaloon, niin välillä tuntuu, että nämä vastoinkäymiset suorastaan vainoavat mua, vaikka ei se niin voi olla, silkkaa sattumaa.
Aika monella ihmisellä on itsestä riippumattomia vaikeuksia ja ongelmia, kun asioita oikein ajattelee, vaikka tuskaisena sitä ajattelee olevansa ainoa, jolla on ongelmia. Kannattaa herkällä korvalla kuunnella muita ja suhteuttaa omat vaikeutensa. Vaikka vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska ihmiset ovat erilaisia, niin kannattaa katsella maailmaa oman navan ulkopuolella, niin saa vähän uutta perspektiiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. kenkiin piikit liukkailla.
2.kahvat kuntoon kotona. riskikartoittakaa etukäteen sitä kotia.
on kausia jolloin mikään ei suju ja sairautta ja kuolemaa on. Se kuuluu elämään. Juhlikaa aina kun aihetta on siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee pois, sanoi Gösta Sundqvist aikoinaan ja niinhän se on. Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja kaikelle ei voi hyvällä tahdollakaan mitään.
Olin toissapäivänä hirvikolarissa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin, kukaan ei loukkaantunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli koossa, vauhtia 80 ja muuta liikennettä paljon. Metsähallituksen puolelle mentiin ja säästyttiin nokkakolarilta. Mut osaanko tai pitääkö olla kiitollinen? En, koska vituttaa, tiedä mitä pelkotiloja tästäkin tulee vielä entisten päälle. Vaikka en usko Jumalaan tai kohtaloon, niin välillä tuntuu, että nämä vastoinkäymiset suorastaan vainoavat mua, vaikka ei se niin voi olla, silkkaa sattumaa.
Aika monella ihmisellä on itsestä riippumattomia vaikeuksia ja ongelmia, kun asioita oikein ajattelee, vaikka tuskaisena sitä ajattelee olevansa ainoa, jolla on ongelmia. Kannattaa herkällä korvalla kuunnella muita ja suhteuttaa omat vaikeutensa. Vaikka vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska ihmiset ovat erilaisia, niin kannattaa katsella maailmaa oman navan ulkopuolella, niin saa vähän uutta perspektiiviä.
Siis miten sille hirvelle kävi????
Mulla oli nuoresta kaveri joka päätti satsata koko elämänsä hakemaan turvaa rahasta ja puski ja puski töitä saadakseen rahaa ja nähdäkseen kaiken ja saadakseen kaiken. Nyt olemme vanhempina samanikäisiä mutta hänellä koko terveys mennyttä ja kroppa muusia, ja yhä vaan haaveilee saavansa lisärahaa. Ymmärrän niin että hän ei ikinä hoksannut ettei se turva tule siitä rahasta ja saamisesta vaan jakamisesta ja tyytymisestä kohtuuteen. Hän on todella kova valittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee pois, sanoi Gösta Sundqvist aikoinaan ja niinhän se on. Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja kaikelle ei voi hyvällä tahdollakaan mitään.
Olin toissapäivänä hirvikolarissa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin, kukaan ei loukkaantunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli koossa, vauhtia 80 ja muuta liikennettä paljon. Metsähallituksen puolelle mentiin ja säästyttiin nokkakolarilta. Mut osaanko tai pitääkö olla kiitollinen? En, koska vituttaa, tiedä mitä pelkotiloja tästäkin tulee vielä entisten päälle. Vaikka en usko Jumalaan tai kohtaloon, niin välillä tuntuu, että nämä vastoinkäymiset suorastaan vainoavat mua, vaikka ei se niin voi olla, silkkaa sattumaa.
Aika monella ihmisellä on itsestä riippumattomia vaikeuksia ja ongelmia, kun asioita oikein ajattelee, vaikka tuskaisena sitä ajattelee olevansa ainoa, jolla on ongelmia. Kannattaa herkällä korvalla kuunnella muita ja suhteuttaa omat vaikeutensa. Vaikka vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska ihmiset ovat erilaisia, niin kannattaa katsella maailmaa oman navan ulkopuolella, niin saa vähän uutta perspektiiviä.
Siis miten sille hirvelle kävi????
Meni parempiin suihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee pois, sanoi Gösta Sundqvist aikoinaan ja niinhän se on. Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja kaikelle ei voi hyvällä tahdollakaan mitään.
Olin toissapäivänä hirvikolarissa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin, kukaan ei loukkaantunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli koossa, vauhtia 80 ja muuta liikennettä paljon. Metsähallituksen puolelle mentiin ja säästyttiin nokkakolarilta. Mut osaanko tai pitääkö olla kiitollinen? En, koska vituttaa, tiedä mitä pelkotiloja tästäkin tulee vielä entisten päälle. Vaikka en usko Jumalaan tai kohtaloon, niin välillä tuntuu, että nämä vastoinkäymiset suorastaan vainoavat mua, vaikka ei se niin voi olla, silkkaa sattumaa.
Aika monella ihmisellä on itsestä riippumattomia vaikeuksia ja ongelmia, kun asioita oikein ajattelee, vaikka tuskaisena sitä ajattelee olevansa ainoa, jolla on ongelmia. Kannattaa herkällä korvalla kuunnella muita ja suhteuttaa omat vaikeutensa. Vaikka vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska ihmiset ovat erilaisia, niin kannattaa katsella maailmaa oman navan ulkopuolella, niin saa vähän uutta perspektiiviä.
Siis miten sille hirvelle kävi????
Meni parempiin suihin.
:( No ei ollut tahallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vetovoimanlaki. Ajatelkaa hyvää, tehkää hyvää, saatte hyvää. Uskokaa itseenne ja siihen että elämä kantaa. Antakaa hyvän virrata luoksenne!
Tämä. Lopetin uhrina olemisen ja ajattelemisen miksi minulle käy näin? kysymys itsessään on järjetön, ei maaiilmaa/muita ihmisiä kiinnosta mitä sinulle kuuluu, sinua pitää itseäsi kiinnostaa mitä sinulle kuuluu. Ei siihen ole vastausta tai niin hullunkurista kuin se onkin niin melkein kaikki on itsestä/reagoinnista ja omasta asenteesta kiinni miten selviät. Opetelkaa ajattelemaan niitä asioita mitä haluatte ja pitämään itsestänne huolta. Opetelkaa uskomaan itseenne ja aivan mahdottomiinkin asioihin niin tulette huomaamaan että ne tapahtuvat aikanaan kyllä. Olen itse muuttanut vuosien aikana ajatteluni, käytökseni ja uskomukset ja voin sanoa että elän joka hetki ja päivä kuin uutta kaunista elämää. Älkää väheksykö ajatusten voimaa. Strenght and honor.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli nuoresta kaveri joka päätti satsata koko elämänsä hakemaan turvaa rahasta ja puski ja puski töitä saadakseen rahaa ja nähdäkseen kaiken ja saadakseen kaiken. Nyt olemme vanhempina samanikäisiä mutta hänellä koko terveys mennyttä ja kroppa muusia, ja yhä vaan haaveilee saavansa lisärahaa. Ymmärrän niin että hän ei ikinä hoksannut ettei se turva tule siitä rahasta ja saamisesta vaan jakamisesta ja tyytymisestä kohtuuteen. Hän on todella kova valittaja.
Tuo rahakaverini oli altistunut kommunismille mutta minä luin Raamattua jo pienestä ja opin mikä on tärkeämpää. Hän pilkaa minua yhä uskostani, mutta minä ymmärrän häntä myös syvästi. Hän ei ikinä malttanut pysähtyä ja alussa ei saanut hyvää siementä ja alkua. Elämä on. Huomenna minä voin olla pulassa ja hän auttaja niin täällä kaikkea tapahtuu kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin jo kauan sitten koulu ja työ maailmassa että joku joutui aina vuorollaan selän takana parjatuksi ja juoruttavaksi vaikka oli mukana illan vietoissakin ja yhteis ilmapiiri oli näennäisesti hyvä eikä suurempia riitoja ollut.Se vain tapahtui salakavalasti.Joillakin saattaa mennä hyvin jopa 10 vuotta ettei joudu kohteeksi.
Aikoinaan epäilin että nyt taisi titteli napsahtaa omalle kohdalle pitkän hyvän kauden jälkeen.Ihmisten käytös muuttui ja en tiedä mitä niin kauheeta olen tehnyt että tämä on sen arvoista.En ole ollut yhteyksissä niihin etteivät riko minua enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on helvetin kovaa ja sitten sitä kuolee pois, sanoi Gösta Sundqvist aikoinaan ja niinhän se on. Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja kaikelle ei voi hyvällä tahdollakaan mitään.
Olin toissapäivänä hirvikolarissa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin, kukaan ei loukkaantunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset oli koossa, vauhtia 80 ja muuta liikennettä paljon. Metsähallituksen puolelle mentiin ja säästyttiin nokkakolarilta. Mut osaanko tai pitääkö olla kiitollinen? En, koska vituttaa, tiedä mitä pelkotiloja tästäkin tulee vielä entisten päälle. Vaikka en usko Jumalaan tai kohtaloon, niin välillä tuntuu, että nämä vastoinkäymiset suorastaan vainoavat mua, vaikka ei se niin voi olla, silkkaa sattumaa.
Aika monella ihmisellä on itsestä riippumattomia vaikeuksia ja ongelmia, kun asioita oikein ajattelee, vaikka tuskaisena sitä ajattelee olevansa ainoa, jolla on ongelmia. Kannattaa herkällä korvalla kuunnella muita ja suhteuttaa omat vaikeutensa. Vaikka vastoinkäymisiä ei voi verrata, koska ihmiset ovat erilaisia, niin kannattaa katsella maailmaa oman navan ulkopuolella, niin saa vähän uutta perspektiiviä.
Siis miten sille hirvelle kävi????
Hirvi piti ampua. En pidä sitä henkilönä.
Todella ikävä tilanne.. Ympäristön negatiivisuus todella on tarttuvaa ja olen itsekin nähnyt sen, kuinka huonolla johtamisella saadaan työyhteisö toimimaan kuin olisivat lauma eskarilaisia hiekkalaatikolla.
Työpaikan vaihtaminen olisi varmasti paras vaihtoehto, jos se on tilanteessasi mahdollista.
Toisaalta tämä ei varmasti ole viimeinen haaste, joka tulee koettelemaan uutta elämäsi suuntaa. Voisiko tähän suhtautua oppimiskokemuksena, jossa teet pieniä muutoksia siihen, miten tilanteisiin reagoit, miten osoitat jämäkkyyttä ja pidät oman tilasi ja niin edelleen? Opettele pitämään omista arvoista ja tavoitteista kiinni myös stressin keskellä.
Sanoit, että henkilökohtaiseen elämääsi tulee paljon iskuja. Se voi tuossa ympäristössä helposti johtua siitä, että positiivisuutesi ja uskalluksesi tavoitella parempaa huomataan ja sitä myös kadehditaan. Kypsymätön reaktio tällöin on hyökätä itsetuntoasi kohtaan laukomalla henkilökohtaisuuksia ja yrittää saada siten sinut lannistumaan. Älä anna heidän lapsellisuutensa pilata sitä mielentilaa, jonka olet rohkeudella saavuttanut. Vedä rajat siihen, kuinka annat itseäsi kohdella. Typeräksi haukkuminen tai painon kommentointi ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Tällöin voit tehdä toiselle asiallisesti selväksi, ettet hyväksy noita kommentteja. ("En ole pyytänyt mielipidettäsi painostani.", "Tuo on töykeää. Voisitko olla purkamatta pahaa oloasi minuun?", "Keskityttäisiinkö vain niihin asioihin, joilla on merkitystä työn kannalta, kiitos.") Suhtaudu muihin asiallisesti ja pidä pahanilmanlintuihin etäisyyttä. Pyri toimimaan arvojesi mukaisesti myös silloin kun sinua provosoidaan.
Ja pidä vaan tiiviisti mielessä se, mihin asti olet päässyt ja millaista elämää tavoittelet. Hyvät ja huonot ajat vuorottelevat aina. Eikä se hyvä muuten tuntuisi puoliksikaan niin hyvältä, jos ei olisi välissä kokenut myös huonoja hetkiä. Elektroniikan rikkoutuminen on tietysti vain kaiken lisäksi kurjaa sattumaa. Toisaalta voit ajatella, että onneksi rikkoutuivat nyt, kun rahaa ilmeisesti oli muutenkin jäämässä ylimääräiseen. :)
Tsemppiä! <3