te jotka olette menettäneet hevosenne....
Haluaisin kuulla muitakin tapauksia,minun hevonen kuoli maaliskuussa -03 että aikaa on jo mutta vieläkin mielessä usein.
Siltä oli tarhassa mennyt sääriluu poikki n.10cm vuohisen yläpuolelta vasemmasta takajalasta.
Eläinlääkärin kirjoittamassa paperissa lukee että jalka oli kiinni vain jänteiden ja nahan varassa...
Siitä ei siis olisi ikinä enää hevosta saanutkaan.
Eläinlääkäri nukutti hepan.
Seuraavana päivänä alkoikin sitten kova haudankaivajan hommaaminen,sillä olihan maaliskuu ja maat jäässä.
Onneksi eräs tuttu mies suostui tulemaan kaivurillaan kaivamaan haudan.
Hevoseni sai viimeisen leposijan vanhempieni luona,metsässä rauhalliselta paikalta,jossa se nukkuu meidän koiran vieressä.
Olen istuttanut sinne monivuotisia kukkia jne.
Uutta hevosta en ole enää laittanut,nyt alkaa tuntua siltä että voisin hevosen ostaa,mutta ei ne enää tunnu samalta.
Kommentit (2)
joulukuun 17.2000.
Herra oli 21 vuotias " teräsvaari" , terve ollut siihen saakka. Viikon ajan laihtui, maanantaina oli tarkoitus tilata eläinlääkäri katsomaan, muuten oli kyllä pirteä eikä mitään merkkejä antanut tulevasta.
Sunnuntai aamuna menin aamutallia tekemään, ruuna makasi ihan ruhjeilla karsinassaan. Soitin eläinlääkärin tietysti heti, mutta ei pitänyt tapausta kiireellisenä. Soitin kavereita avuksi, yritettiin saada hevonen ylös, ei noussut. Yritti, mutta takapää ei toiminut kunnolla, vaan rymähti aina alas takaisin. Vihdoin iltapäivällä saapui eläinlääkäri. Sydän oli pettämäisillään. Vahva sivuääni kuului. Rakas ruunani lopetettin karsinaan ja haudattiin pihallemme.
Sama juttu kuin monilla, suru oli kova pitkään ja vieläkin kyynel nousee välillä silmäkulmaan kun muistelen ruunavainaata.
...lopetettiin lokakuun 8. päivä 1999. Siitä on siis niin kauan ja vieläkin nousee pala kurkkuun, kun tätäkin kirjotan!! Sille tuli puhkuri, jota vastaan vuosi taisteltiin, mutta näin oli parempi. Se ei ollut vielä niin huono, että olisi ollut tuskainen, mutta hengittäminen oli jo työlästä. Eli kun laidunkausi päättyi, oli pakko tehdä päätös.
Tutun hevosmiehen tamma varsoi meille kaksi vuotta sitten orivarsan, joka on nyt tässä kotona kasvamassa. Sillä on todella pitkä matka, että paikkaa edes jotenkuten tammani tilaa sydämessä. Aika venkura tapaus, meillä ei oikein yhteistyö toimi, mutta mieheni onneksi tulee sen kanssa juttuun.
Olisin pitänyt tamman taatusti sen elämän loppuun saakka, vieläkin harmittaa, ettei sitä enää ole!!!!!!!!!!! :' (