Työpaikkaromanssit? Kuinka moni kohdannut sitä?
Olipa sitten itse ihastunut, toinen ihastunut tai se petetyn puoliso (joka ei tiedä yleensä kuin vasta viimeisenä, jos sittenkään...), tai voitko katsoa vierestä kun työkaverit sählää? Itse en ymmärrä miten sitä voisi jatkaa työskentelyä samassa firmassa. Eikö työntekokin siitä kärsi? Jos ja kun suhde päättyy, miten olla taas kuin ei mitään tapahtunut. Entä jos puoliso sai tietää, miten jaksaa ymmärtää että siellä ne tekevät töitä samassa työpaikassa, vaikka on jo vannottu että se loppu. Kiusallista. Toisaalta erittäin tavallista nykyään, nähdäänhän sitä eniten hereilläoloajasta arkisin juuri työtovereita. Tuntuu että sitä tapahtuu yleisemmin kuin arvaakaan. Sitten jatkuu viestittelyt kotia päin, puolison ajatukset siellä jossain kun oma perhe haluaisi läsnäolevan uskollisen aviosiipan. Pahimmassa tapauksessa tulee avioeroja ja kaikki kärsivät... Pomojenkin olisi syytä joskus seurailla ketkä ovat luotettavia työntekijöitä ja pistää pellolle avionrikkojat! Ainakin vähentää palkasta sen ajan jolloin ei tehty töitä. Ärsyttävä ilmiö, kertokaa kuinka moni jossain mielessä sitä kohdannut. Itse olin se uhri, jolle kukaan ei kertonut mitään. Vieläkin ahdistaa tieto että tapaavat työaikana, vaikka kaikki loppu jo ajat sitten. Avioeroon ei onneksi päädytty, jo lastenkaan takia.
Kommentit (39)
Vierailija:
Onneksi itsellä ja miehellä on niin paljon kunnianhimoa, että aika työpaikalla mene tasan tarkaan työn tekoon. Oksettaa tuollaiset huomionhakuiset pellet (onhan noihin törmätty) epäammatillista ja moraalitonta!
Sain selville asian pikkuhiljaa. Olin jo jonkin aikaa kiinnittänyt kotona huomiota siihen, miten paljon mies puhui tästä työkaveristaan. Aluksi pidin sitä ihan viattomana, mutta sitten jutut alkoi olla jokapäiväisiä lähes (tyyliin " et usko miten hauskan jutun Kaisa tänään kertoi!" ). Sitten aloin tarkkailla puhelinta, enkä aluksi löytänyt mitään. Lopulta otin selville tuon naisen koko nimen ja puhelinnumeron, ja löysinkin kyseisen numeron miehen puhelimesta sukunimen perusteella. Sitten kysäisin asiasta eräältä miehen toiselta työkaverilta, ja hän vahvisti, että lounastunnit ja muutkin viettävät usein yhdessä, siis mieheni ja tämä nainen. Kännissä samainen työkaveri tunnusti, että myös pikkujouluissa ovat istuskelleet kahdestaan pöydässä ja jotain siinä hipeltäneet, tms..
Kysyin mieheltä suoraan, eikä myöntänyt mitään. Lopulta sitten kertoi, että se työkaveri on soitellut ja tekstaillut, ja että on hän tekstaillut takaisin päin myös. Se työkaveri piti minua ihan pellenään, kutsui mieheni heille kylään (yksin), mutta onneksi mies ei mennyt. Tosin kerran kävi heillä auttamassa kirjahyllyn kasaamisessa (ikäänkuin työkaverin oma mies ei olisi osannut). Uskon kuitenkin miestäni siinä, että seksiä ei heillä ollut -pakko uskoa, jotta meidän suhteellamme on jotain tulevaisuutta.
t.20
Varattuja oltiin mekin, ja niin vain oli tosi menoa kun rakastuttiin. Ei meitäkään paljoa muut painaneet, perheet ja puolisot. Kummankin silloinen suhde oli lopun partaalla. Mieheni ex-avokki oli pihtari, jota ei seksi kiinnostanut. Mieheni kuvailikin päässeensä seitsemän vuoden kahleesta eroon:) On muuten erittäin onnellinen mies minun kanssani. Ja minä hänen kanssaan! Kyllä kannatti!
Paras ystävättereni on ollut jo 10 vuotta yhdessä työpaikkarakkautensa kanssa. Nyt heillä on lapsi. Ja naimisissa kolmatta vuotta.
Vierailija:
16, heillähän voi olla kotona...
Vierailija:
16, heillähän voi olla kotona...
Tosiasiassa ei kukaan elä yhdessä ja hanki lapsia minkään pirttihirmun kanssa. 7 vuotta pihtausta ei kuulosta uskottavalta. Jonain päivänä tekee saman tempun tälle uudellekin naiselle. Mihin mies tavoistaan pääsisi?
Itse soitin tälle naikkoselle. Vannoi ettei kahvia pitemmälle mennyt. Hänelläkin 3 lasta, sekö oli este sitten, mikä lie? Uhkasin kertoa hänen miehelle, mutta se on vielä aseena. Mutta miten luottamus oikeasti palaa...
tosin sitä pitääkin miettiä, mikä on se juttu, että toinen osapuoli on alistunut mihin tahansa kohteluun!
Minuahän petti myöskin työkaverinsa kanssa ja jätin hänet. Nyt on naimisissa tämän työkaverin kanssa, mutta eiköhän mene tämäkin vaimo pian vaihtoon kun löytyy työpaikalta sopiva uusi.
Siellä kaksi opettajaa sitten menivät naimisiin keskenään.
Siellä oli myös toinen opettaja pariskunta jo ennenstään.
Mukavaa!
meillä ei ollut mitään salasuhdetta. Avoliitto oli loppumassa jo muutenkin - myönnän auliisti, että olisi ollut kaiken kannalta parempi, jos liitto olisi loppunut jo aikaisemmin ja mieskin ehtinyt käsitellä sen asian ennen meidän suhteen alkua, aiheutti nimittäin aika raskaat ajat meille ennen pitkää. Nyt ollaan oltu yhdessä 3 vuotta. Samassa työpaikassa emme tosin olleet suhteemme alkamisen jälkeen enää kuin muutaman viikon, mikä tosin ei mitenkään liittynyt meidän suhteeseen. En tuntenut miestä myöskään työpaikalla ennen tätä yhtä virkistysretkeä...
ja ei, ei pelota että mies löytää joskus toisen. Niin saattaa ehkä käydä, mutta niin saattaa käydä ihan kenelle tahansa - se on nähty moneen kertaan.
No olenhan mä sen ex-muijan useastikin nähnyt ja kuullut. Tiukkapipo blondattu läski. Ja kaiken lisäksi ihan käsittömättömän nariseva ääni. Oli vaan naiselta synnyksin jälkeen seksihalut kadonneet, mutta kilot ja ihrat jääneet. Ja lapsi oli " vahinko" , joka sai alkunsa kuukauden seurustelun jälkeen. Muija oli muka syönyt pillereitä (valehteli niistä), halusi siis vain saada lapsen. Mun mielestä sai kyllä ansionsa mukaan! Onko sulla enemmänkin ennustajan taitoja:)?
Vierailija:
Tosiasiassa ei kukaan elä yhdessä ja hanki lapsia minkään pirttihirmun kanssa. 7 vuotta pihtausta ei kuulosta uskottavalta. Jonain päivänä tekee saman tempun tälle uudellekin naiselle. Mihin mies tavoistaan pääsisi?
Tarkoitin enemmänkin, että yleensä nämä pettäjämiehet on samanlaisia. Mukavaa, että sinun miehesi ei ole sellainen.
Mutta jos pirttihirmu tekee oharit ehkäsyn kanssa ja mies ajattelee lastaan, niin hyvinkin voi elää yhdessä. Mun mies olisi ollut valmis lähtemään siitä suhteesta lapsen syntymän jälkeen, kun ex-muija muuttui vähitellen pihtaavaksi kahlekuningattareksi. Oli siis yhdessä lapsen takia, kunnes löysi minut, elämänsä rakkauden:)
Vierailija:
Tosiasiassa ei kukaan elä yhdessä ja hanki lapsia minkään pirttihirmun kanssa. 7 vuotta pihtausta ei kuulosta uskottavalta. Jonain päivänä tekee saman tempun tälle uudellekin naiselle. Mihin mies tavoistaan pääsisi?
ensin vanha suhde romukoppaan ja sitten vasta uutta pintaan. Ja itse katson tälläistä kuhertelua työpaikalla pahalla silmällä.
T. esimies
Jos siis suhde muuttuu muuksi kuin työtoveruudeksi, toisen on vaihdettava paikkaa.
Kuulin muilta työkavereilta, että heillä kummallakin oli seurustelukumppani, kun romanssi puhkesi. Kyseessä olevan pariskunnan kanssa oli kuulemma vaikea työskennellä, kun molemmilla oli vaikeaa taistella tunteitaan vastaan ja loppujen lopuksi sanoa näkemiin entisille kumppaneilleen.
No, minun tullessa töihin tilanne oli se, että tää pari ei koskaan voineet olla samassa vuorossa, varsinkaan iltavuorossa, koska oli lapsenhoito-ongelmia. Sitten joulut ja muut juhlapyhät he aina toivoivat, että molemmilla on vapaata.