Työpaikkaromanssit? Kuinka moni kohdannut sitä?
Olipa sitten itse ihastunut, toinen ihastunut tai se petetyn puoliso (joka ei tiedä yleensä kuin vasta viimeisenä, jos sittenkään...), tai voitko katsoa vierestä kun työkaverit sählää? Itse en ymmärrä miten sitä voisi jatkaa työskentelyä samassa firmassa. Eikö työntekokin siitä kärsi? Jos ja kun suhde päättyy, miten olla taas kuin ei mitään tapahtunut. Entä jos puoliso sai tietää, miten jaksaa ymmärtää että siellä ne tekevät töitä samassa työpaikassa, vaikka on jo vannottu että se loppu. Kiusallista. Toisaalta erittäin tavallista nykyään, nähdäänhän sitä eniten hereilläoloajasta arkisin juuri työtovereita. Tuntuu että sitä tapahtuu yleisemmin kuin arvaakaan. Sitten jatkuu viestittelyt kotia päin, puolison ajatukset siellä jossain kun oma perhe haluaisi läsnäolevan uskollisen aviosiipan. Pahimmassa tapauksessa tulee avioeroja ja kaikki kärsivät... Pomojenkin olisi syytä joskus seurailla ketkä ovat luotettavia työntekijöitä ja pistää pellolle avionrikkojat! Ainakin vähentää palkasta sen ajan jolloin ei tehty töitä. Ärsyttävä ilmiö, kertokaa kuinka moni jossain mielessä sitä kohdannut. Itse olin se uhri, jolle kukaan ei kertonut mitään. Vieläkin ahdistaa tieto että tapaavat työaikana, vaikka kaikki loppu jo ajat sitten. Avioeroon ei onneksi päädytty, jo lastenkaan takia.
Kommentit (39)
Nainen ei vain voinut ymmärtää, että mieheni on varattu, soitteli, tekstaili, lähetti tuhmia sähköposteja. Lopulta vaihtoi työpaikkaa kun tajusi, ettei vaan onnistu. todella rasittavia tuollaiset munahaukat!
Millä alalla tapahtuu eniten? Sairaalat, joissa enemmän naisia (hoitajia) suhteessa miehiä. Vai miesvaltaisella alalla,jossa nainen harvinaisempi, mutta miehiä ympärillä?
Vierailija:
Nainen ei vain voinut ymmärtää, että mieheni on varattu, soitteli, tekstaili, lähetti tuhmia sähköposteja. Lopulta vaihtoi työpaikkaa kun tajusi, ettei vaan onnistu. todella rasittavia tuollaiset munahaukat!
Ihastuminen muuttui aika pian rakastumiseksi, molemmilla. Ja romanssi suhteeksi. Erosimme kunpikin silloisista puolisoistamme. Elämme nyt yhteistä elämää, olemme kihloissa ja naimisiin menossa.
Joo, on varmaan miehessäkin silloin vikaa, mutta kyllä teki akka itsestään pellen (ja olin monesti ihan vieressä kun puheluja ja posteja tuli ja tiedän miten mies niihin reagoi..).
Jotkut vaan ovat niin säälittäviä ja huomionhakuisia. Onneksi itsellä on itsetunto. Ja sellaisista naisista suurin osa miehistä tykkää (omani ainakin).
Oliko teillä lapsia? Missä ajassa romanssi muuttui rakkaudeksi? Jatkatteko edelleen samassa työpaikassa? Miten työtoverinne teidän puuhaa ja avioeroja katsoivat?
Löysivät toisensa, lopulta menivät naimisiin, nämä kaksi työpaikkamme sinkkua. Onnellinen stoori siis.
Tässäkin keskustelussa naista nimitetään munahaukaksi. Ihan yhtä " syyllinen" mieskin on, sanoisin tasapuolisuuden vuoksi, että pilluhaukka.
Ai niin, mutta mieshän on pettäessään kova jätkä ja naisten mies:) Nainen vain on munahaukka, huora, avionrikkoja jne. Hohhoijaa..
Mä seurustelin, mies oli vapaa. Romanssi muuttui rakkaudeksi saman tien. Jätin entiseni saman tien kun huomasimme että oli tunteita toista kohtaan. Edelleen samassa työpaikassa, tosin olen nyt hoitovapaalla. Työkaverit suhtautuneet hyvin, koska me emme MISSÄÄN vaiheessa ole kuherrelleet työpaikalla. Kun olemme töissä, olemme töissä. Kotona sitten eri tavalla ;)
Ja tosiaan, emme kumpikaan olleet naimisissa, minunkin suhteeni oli sellainen seukkailusuhde vaikka pitkään olimme olleetkin yhdessä. Lapsia ei ollut kummallakaan.
Vierailija:
Oliko teillä lapsia? Missä ajassa romanssi muuttui rakkaudeksi? Jatkatteko edelleen samassa työpaikassa? Miten työtoverinne teidän puuhaa ja avioeroja katsoivat?
Ei siinä rakastumisessa kauaa mennyt, kyllä se oli meko heti menoa. Olimme samassa työpaikassa n. pari vuotta suhteen alkamisen jälkeen. Huhumyllyhän siitä työpaikalla tuli, joka kyllä sitten laantui ajan myötä. Emme alun jälkeen enää salailleet suhdettamme, asuimmehan jo yhdessä ja kihlasormuksetkin kiiltelivät sormissa.
Vierailija:
Oliko teillä lapsia? Missä ajassa romanssi muuttui rakkaudeksi? Jatkatteko edelleen samassa työpaikassa? Miten työtoverinne teidän puuhaa ja avioeroja katsoivat?
Vierailija:
Oliko teillä lapsia? Missä ajassa romanssi muuttui rakkaudeksi? Jatkatteko edelleen samassa työpaikassa? Miten työtoverinne teidän puuhaa ja avioeroja katsoivat?
Nopeasti muuttui rakkaudeksi, kesällä rakastuimme ja syksyllä jo asuimme yhdessä. Oltiin monta vuotta samassa työpaikassa ja kohta ollaan taas =). Työkaverit vähän ihmetteli, mutta eivät enää, kun olemme yhdessä olleet 9 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja tietävät että löysin elämäni miehen. Menoa se oli, jalat alta meiningillä, ihanaa edelleen!
Nopeasti muuttui rakkaudeksi, kesällä rakastuimme ja syksyllä jo asuimme yhdessä. Oltiin monta vuotta samassa työpaikassa ja kohta ollaan taas =). Työkaverit vähän ihmetteli, mutta eivät enää, kun olemme yhdessä olleet 9 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja tietävät että löysin elämäni miehen. Menoa se oli, jalat alta meiningillä, ihanaa edelleen!
[/quote]
Niin, ja niinkauan ihanaa kunnes itse huomaat että sinua onkin petetty...Näin voi käydä milloin tahansa esim. miehesi työpaikalla, joku kaunis työkaveri vikittelee hänet pauloihinsa. Ja se onkin menoa sitten...
Tämä nainenkin oli varattu, mutta eipä tuntunut paljon painavan. Minun tietojeni mukaan eivät koskaan harrastaneet seksiä, mutta jotain muuta " pientä" oli kyllä. Nainen soittelee joskus miehelleni edelleenkin, mutta yleensä mies ei vastaa, koska ei varmaankaan halua enää mulle siitä asiasta paineita.
Yhteenvetona: Jos mies ei olisi ollut kiinnostunut tästä nykyisestä työpaikastaan, ja olisi joutunut työskentelemään tämän ex-työkaverinsa kanssa vielä hetkenkin, niin meidän liittomme natisisi liitoksistaan nyt ja pahasti.
Menikö kauan saada luottamus takaisin? Toivottavasti olette sopineet asian ja teillä menee hyvin. Ole ehdoton ja soita vaikka sille naiselle että lopettaa. Tai hänen miehellensä, mikäli miestä on.. Typeriä kiusanhenkiä aina olemassa, valitettavasti.
Näin kävi meillä. Oltiin molemmat varattuja, miehellä kaksi lastakin mutta se oli menoa kun rakastuttiin. Ei siinä paljon painaneet miehen avioliitto tai perhe tai minun ex avopuoliso. Olemme edelleen huisin rakastuneita ja on yhteinen lapsikin. Samassa työpaikassa emme enää ole koska mieheni sai paremmin palkatun homman ja eteni urallaan. Työkaverit suhtautuivat alun jälkeen tosi hyvin. JA luotan mieheeni täysin. Tiedän ettei hän tule pettämään minua koska on kanssani onnellinen mitä ei koskaan ollut ex-vaimonsa kanssa.
Ja koskaan ei voi varmuudella tietää kuinka itse avionrikkojalle käy, vaikka kuinka on vannottu ja rakastuttu, lapsikin tehty. Elämä kun heittelee aina välillä
Onneksi itsellä ja miehellä on niin paljon kunnianhimoa, että aika työpaikalla mene tasan tarkaan työn tekoon. Oksettaa tuollaiset huomionhakuiset pellet (onhan noihin törmätty) epäammatillista ja moraalitonta!
Ihan käytännön hankaluuksia siitä kyllä tuli, joskus halusi olla erilläänkin...