Onnela, epäonnistunutta Solsidanin apinointia

Käsikirjoituksessa yritetään vimmaisesti ja epätoivoisesti matkia Solsidanin loistavaa sosiaalisten tilanteiden ymmärrystä ja huumoria, ja arjen loistavaa tilannetajua. Kuinkas sitten kävikään? Se falskaa totaalisesti ja resonoi yksioikoista, lapsellista jankutusta.
Lopun - mikäli sellaisesta voi puhua - tuhoavat vielä b-luokan näyttelijät.

Jotenkin ihan samaa epätoivoista ja säälittävää yritystä ja puuhastelua kuin Euroviisuissa: kotimaassa kilvan kehutaan pikkupiireissä ja ollaan onnellisia ja hymyillään kansikuvissa, mutta tosi paikan tullen se on kaikkien äänestysten vihonviimeinen, joka kerta.

Pistää miettimään, kannattaako hakata päätään loputtomasti seinään, eikö fiksumpaa ole odottaa, että pääsemme samalle kulttuurilliselle ja sivistyksellisille tasolle kuin ruotsalaiset, ja yritämme sitten?