Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan harkinnut palaavasi kotiseudullesi?
kotiin vai ei?
26.05.2019 |
Ja jos lopulta haaveesi toteutit - miten kävi?
Tuntuuko elämä tutuilla seuduilla yhtä mukavalta kuin esim, lapsena / nuorena milloin siellä olit ollut? Löytyikö seudulta mielekästä tekemistä näin aikuisena?
Tuntuuko, että kuulut sinne? Ottivatko seudun asukkaat sinut kuin vastaan?
Ja saitko vastaavaa työtä mitä teit aiemmalla paikkakunnalla? Oliko työnsaanti haasteellista?
Ja jos mukanasi muutti lapsia, miten he sopeutuivat seudulla kasvamaan? Tuliko sanomista, että haluavat palata sinne mistä lähditte?
Itse tuollaista päässäni pyörittelen, mutta en vielä ihan tosissani. Jos itsekseen asuisi, sitten olisi vapaa tekemään mitä vain, mutta kun on lapsia, ei voi isoja ratkaisuja tehdä non vain.
Kun nämä asiat hidastaa päätöksen tekoa.
A/ Vanhin lapseni lähtee ammattikouluun vasta syksyllä 2020. Valmistuu siitä kolmen vuoden päästä. Hänen pitää koulunsa käydä täällä seudulla. Ei voi käydä jossain muualla.
B/ Keskimmäinen on 10v silloin kun vanhin lapseni valmistuu. En tiedä miltä hänestä sitten tuntuisi, jos / kun äiti ja kuopus muuttaisivat tältä seudulta pois.
C/ Kuopus on täyttämässä 8v, kun olisi ehkä mahdollisuus muuttoon. Eli eskarin ja 1 luokan kävisi täällä. 2-luokalle pitäisi mennä sinne minne muuttaisimme. Mutta voiko käydä niin, että jää uudessa paikassa kaveripiirin ulkopuolelle? Ettei löydäkään kavereita itsellensä.
On sekin tietysti tässä, kun on täällä koko aikuis-ikänsä asunut, niin löytääkö paikkaansa kotiseudulta? Että kannattaako koko ideaa edes harkitakaan? Saako seudulta yhtä hyvin töitä, kuin täältäkin? Asumiskustannukset (vuokra) saattavat ehkä olla halvempia kuin täällä.
Ja kun keskimmäinen joka tapauksessa tänne seudulle jää, niin miten sitten tapaamiskuviot hoidetaan. Välimatkaa paikkakuntien välillä on noin 190km. Kokisin itse kyllä työlääksi hakea hänet noin 2t ajomatkan päästä. Siinä olisi suunnilleen kummaltakin puoliväli asuin-paikkakuntien välillä. Enkä tiedä miten lapsi mahtaisi osata noin 10v ikäisestä asti kulkea matkan junalla? Minulle tuo juna-ratkaisu olisi paras.
Kommentit (39)
Asun reilun 500 kmn päässä seudulta, jolla muu sukuni ja lapsuuden ystävät asuvat. Olen elänyt 18 ensimmäistä elinvuottani siellä ja opiskelin riivatusti, että pääsisin sieltä pois. 36 vuotta olen elänyt tyytyväisenä muualla ja ikinä ei ole tehnyt mieli eli palata takaisin.
Tästä perspektiivistä 190 km ei ole matka eikä mikään, mitä käki päätät muuttaa. Toki kannattaa huomioida, että tuskinpa kotiseudulla sijaan kaikki on entisellään. Ihmisetkin ovat menneet elämässään eteenpäin , joten joka tapauksessa joudut aloittamaan kaiken siellä alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun reilun 500 kmn päässä seudulta, jolla muu sukuni ja lapsuuden ystävät asuvat. Olen elänyt 18 ensimmäistä elinvuottani siellä ja opiskelin riivatusti, että pääsisin sieltä pois. 36 vuotta olen elänyt tyytyväisenä muualla ja ikinä ei ole tehnyt mieli eli palata takaisin.
Tästä perspektiivistä 190 km ei ole matka eikä mikään, mitä käki päätät muuttaa. Toki kannattaa huomioida, että tuskinpa kotiseudulla sijaan kaikki on entisellään. Ihmisetkin ovat menneet elämässään eteenpäin , joten joka tapauksessa joudut aloittamaan kaiken siellä alusta.
Työmahdollisuuksien vähyys on se päällimmäinen ongelma. Jos ei ole työtä, seuraavaksi alkaisi katsella miten pääsisi muuttamaan takaisin. Jos paikkakunnan työtilanne olisi toinen niin päätös olisi ihan toisella tavalla helppo jo pelkästään asumiskustannusten halpenemisen takia
Harkitsin kun perin sieltä kiinteistöjä, mutta hylkäsin ajatuksen nopeasti. Ei vaan olisi toiminut. Ei toimisi edes sitten kun joskus olen vanha ja eläkkeellä. Se on maaseutua ja mulle ei vaan sovi niin tiiviit suhteet naapureihin.
Poikani on sittemmin muuttanut sinne. Ensimmäinen vuosi oli kai aika hirveä, varsinkin verrattuna aikaisempaan melko idealistiseen lapsuuden mummolalomamielikuvaan, mutta sitten hän yhtäkkiä tottui ja nt ei suostu lähtemään sieltä enää millään.
En ikinä tule muuttamaan takaisin kotiseudulle. Muutin sieltä heti pois kuin vain oli mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen palaamassa. Asuin täällä "muualla" yli 30 vuotta. Lapseni ovat jo aikuisia.
Työpaikka löytyi, koulutusta vastaava työ, paremmalla palkalla ja maineekkaammalla työnantajalla.
Saa nähdä, miten alkaa mennä. Onnellinen ja tyytyväinen olen päätökseeni.
Mikä kenellekin on kotiseutu?
Mulla vanhempien kotiseutu josta muutin vauvana pois mutta kävin lomila, sitten tuo oma lapsuuden kotiseutu, sitten tämä nykyinen kouluiästä alkaen kotiseutu.
Mikä on mun kotiseutu, en ihan tiedä.
Haaveilen kyllä maalle muutosta parin vuoden päähän mutta se ei ole yksikään näistä edellisistä kotiseuduista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin toistakymmentä vuotta muualla. Palasin erinäisistä syistä ja kotiuduin uudelleen. Alku oli tottakai kankea, tuntui että olin kaukana 'kaikesta'. Siihen tottui ja aloin löytää hienoja ja hyviä juttuja kotiseudultani. Nyt tuskin juurtuisin enää muualle. Tunnen olevani kotona. Mielestäni en ole sokeutunut nykyasumiseni huonoille puolille, enemmänkin oppinut elämään niiden kanssa.
Mielestäni ihminen kyllä juurtuu minne vain jos haluaa. Jos olisin muuttanut isompaan kaupunkiin nuorena olisin varmasti aikanaan muuttunut kaupunkilaiseksi. Sisarelleni on pitkäaikaisen kaupunkiasumisen aikana käynyt näin, joskus naureskelemme miten asuinpaikka muuttaa ihmistä ja mielipiteitä. Pikkukinasteluja syntyy välillä. :)
Olen siellä jo. Rakensimme tänne kotiseudulleni kotimme 15 vuotta sitten maailmalla oltujen vuosien jälkeen ja en usko, että meitä saa täältä pakottamallakaan pois. Lapsemme ovat jo teinejä ja he saavat tietenkin aikanaan tehdä mitä haluavat, mutta tämä paikka on kaikkien mielestä se paras.
Tämä on sopivan pieni, mutta kuitenkin iso, lähellä on runsaasti kaunista luontoa, mutta kymmenessä minuutissa pääsee kaupunkiin. Julkisilla pääsee hyvin ja ulkoilureittejä on hyvin paljon, samoin harrastusmahdollisuuksia. Ilmapiiri on ollut aina hyvä ja yhteishenkeä riittää. Vanhempanikin asuvat vielä lähellä, joten tämä on paikoista paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pala somali ikinä täällä hyvä nuori nainen ja raha.
Minulle kotiseutu on se, missä olen asunut koko itsenäisen elämäni. Olen joskus harkinnut synnyinseudulle palaamista parempien työllisyysmahdollisuuksien takia, mutta eläminen siellä kävisi kuitenkin liian kalliiksi. Enkä oikeastaan koskaan viihtynyt siellä, siksi lähdinkin muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, asuuko keskimmäinen lapsesi siis isänsä luona? Kuinka usein hän on luonasi?
Keskimmäinen on luonani 2 viikonloppua kuukaudessa. Ja nyt kesällä, viikon kesälomalla, kuten viime kesänäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Osittain muutin iäkkäiden vanhempieni vuoksi. 4 vuotta kestin siellä. Aluksi olin ihan tyytyväinen pienen paikkakunnan rauhaan ja lyhyisiin välimatkoihin hektisten kaupunkivuosien jälkeen. Pääsin jotenkin sisälle kaupunkiin kun liityin harrastusryhmään ja sain uusia kavereita sieltä ja olimme monessa tapahtumassa mukana. Ilman tätä olisin ollut kovin ulkopuolinen sillä minulla ei montaa vanhaa ystävää kaupungissa ollut.
Sitten alkoi kaihertamaan. Tylsää, lenkkipolut aina samat ei mitään vaihtelua, en löytänyt samanhenkistä keskusteluseuraa, sairauden hoidot vaikeita kun sairaala 100 km päässä samoin paremmat palvelut, kaikkialla autiutta ja tyhjää, ihmisiä ei näy kuin 9-11 välillä kun maalaiset käy lypsyn jälkeen kaupungissa, kulttuuritarjonta on epävireinen harrastelijakuoro ja haitarinsoittoa ja tietenkin KARAOKEA! Viimeinen niitti oli kun minusta alettiin levittelemään perättömiä juoruja ja päin naamaakin puhuttiin tympeästi. Monilla ajatusmaailma oli aika yksinkertainen esim. keskellä päivää ei saa käydä kaupassa sillä se on joutilaan ihmisen merkki ja että nainen ei saa harrastaa muuta kuin marjojen poimimista ja leipomista. Esim. lukeminen. kuntosali ja taideharrastukset ovat jonninjoutavien ja laiskojen kaupunkilaisten vouhotuksia. Ihmisen tulee asua maalla omakotitalossa tai muuten ei ole edes ihminen. Ja sielläkin tietyillä säännöillä, pihaa ei saa laittaa mieleisekseen tai kylä jauhaa monta vuotta että miten se sekin sen väriseksi aidan maalasi.
Nyt olen jo muuttanut pois lapsuusmaisemista takaisin tänne missä aikuisuuteni olen elänyt. Olen tyytyväinen enkä lähde täältä enää pois. Itse asiassa kyllästyin lapsuuden kaupunkiin niin että nyt en haluaisi vierailla siellä ollenkaan...
Itselläni ei ole lapsia. Sinuna kysyisin heidän mielipidettään ja keskustelisin heidän kanssaan.
Itse voit laittaa plussia ja miinuksia ylös ja miettiä mitkä asiat ovat painavimpia.
En. 23 vuotta Espoon vilinässä asumista riitti, muutin maseutumaisiin maisemiin kehyskuntaan. Ja tarkoitus on muuttaa vielä ns. oikeasti kauemmas maalle kun elämäntilanne siihen taipuu. Eli sitten jos onnistunut löytämään töitä haluamaltani suunnalta...
Ei tosin mulla olisi ees varaa asua lapsuusmaisemissani, kun vuokralle en halua ja vähintään rivariasunnon haluisin, ihan malttaita se maksaa Espoossa. Ja inhoan siellä sit ihmisvilinää yms. Plus alue on jo muuttunut siitä mitä se lapsena oli, paljon rakennettu lisää ja tuhottu luontoa alta. Välillä kun vanhemmilla vierailee niin pienä nostalgian hetkiä toki syntyy kun alueella kävelee ja muistelee lapsuusmuistoja, mutta tiiän että en siellä pitemmän päälle viihtyisi. Tykkään enemmn pikkukaupunkien ja kylien hengestä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Osittain muutin iäkkäiden vanhempieni vuoksi. 4 vuotta kestin siellä. Aluksi olin ihan tyytyväinen pienen paikkakunnan rauhaan ja lyhyisiin välimatkoihin hektisten kaupunkivuosien jälkeen. Pääsin jotenkin sisälle kaupunkiin kun liityin harrastusryhmään ja sain uusia kavereita sieltä ja olimme monessa tapahtumassa mukana. Ilman tätä olisin ollut kovin ulkopuolinen sillä minulla ei montaa vanhaa ystävää kaupungissa ollut.
Sitten alkoi kaihertamaan. Tylsää, lenkkipolut aina samat ei mitään vaihtelua, en löytänyt samanhenkistä keskusteluseuraa, sairauden hoidot vaikeita kun sairaala 100 km päässä samoin paremmat palvelut, kaikkialla autiutta ja tyhjää, ihmisiä ei näy kuin 9-11 välillä kun maalaiset käy lypsyn jälkeen kaupungissa, kulttuuritarjonta on epävireinen harrastelijakuoro ja haitarinsoittoa ja tietenkin KARAOKEA! Viimeinen niitti oli kun minusta alettiin levittelemään perättömiä juoruja ja päin naamaakin puhuttiin tympeästi. Monilla ajatusmaailma oli aika yksinkertainen esim. keskellä päivää ei saa käydä kaupassa sillä se on joutilaan ihmisen merkki ja että nainen ei saa harrastaa muuta kuin marjojen poimimista ja leipomista. Esim. lukeminen. kuntosali ja taideharrastukset ovat jonninjoutavien ja laiskojen kaupunkilaisten vouhotuksia. Ihmisen tulee asua maalla omakotitalossa tai muuten ei ole edes ihminen. Ja sielläkin tietyillä säännöillä, pihaa ei saa laittaa mieleisekseen tai kylä jauhaa monta vuotta että miten se sekin sen väriseksi aidan maalasi.
Nyt olen jo muuttanut pois lapsuusmaisemista takaisin tänne missä aikuisuuteni olen elänyt. Olen tyytyväinen enkä lähde täältä enää pois. Itse asiassa kyllästyin lapsuuden kaupunkiin niin että nyt en haluaisi vierailla siellä ollenkaan...
Itselläni ei ole lapsia. Sinuna kysyisin heidän mielipidettään ja keskustelisin heidän kanssaan.
Itse voit laittaa plussia ja miinuksia ylös ja miettiä mitkä asiat ovat painavimpia.
Ihan mielenkiinnosta, missä peräjönsterissä on tällaista? Ei tuo ole mikään kaupunki.
Täällä on ollut se "Muutan Kiteelle" -ketju, ja tiedän, että jopa pikkuruisella ja umpimaalaisella Kiteen kylällä (anteeksi, kaupunkihan sekin on) on monipuolisemmat harrastusmahdollisuudet. Eikä sielläkään naapureiden kyräily ole tuollaista kyttäämistä ja sekaantumista.
En ole koskaan kotiseudultani lähtenytkään. Toivoisin kyllä, että moni junantuoma palaisi juurilleen ja täällä Stadin seudulla olisi vähän väljempää eikä jokaiselle 500 neliön tontille tarvitsisi rakentaa minitaloja maalta muuttaneille.
Itseäni houkuttaisi tosi paljon kotiseuduille muuttaminen. Siellä olisi jopa tiedossa omakotitalo, johon muuttaa, entinen mummolani. Kaiken lisäksi tämä omakotitalo olisi ihan omien vanhempieni naapurissa, mistä itse pitäisin todella paljon. Ja muutenkin tulevaisuutta ajatellen voisi olla ihan hyvä, että lasten isovanhemmat asuisivat naapurissa. Omillekin vanhemmilleni oli aikoinaan siunaus, että mummo ja pappa asuivat naapurissa.
Puolisoa tämä muutto ei vaan innosta, koska hänen mielestään vanha kotikyläni on liian syrjissä. Onhan se toki tietyllä tapaa aika syrjässä, kun lähimpään kaupunkiin on 30 km ja sekin on pieni maalaiskaupunki. Mutta itseäni se silti houkuttelisi niin paljon. Itse en koe tarvetta asua kovin lähellä isompia kaupunkeja. Mutta näin parisuhteessa pitää kuitenkin huomioida myös toisen näkemyksiä. Tosin jos töitä sieltä päin löytyy jommallekummalle, niin silloin varmaan muutetaan joka tapauksessa. Itse olen sellaisella alalla, että vanhoilta kotiseuduiltani voisi jopa löytyä töitä.
Nuoruuteni kotipaikkakunta on kuoleva kunta, joka ei ole ymmärtänyt edes liittyä toiseen kuntaan.
Siellä on iltaisin ja viikonloppuisin hiljaista, ihmiset kai kökkivät kotonansa ja puutarhassaan. Mitään ei tapahdu, paitsi että kaikki käyvät ABC:llä autolla jotain asiaa toimittamassa, etteivät tuntisi olevansa aivan yksin maailmassa.
Harrastusmahdollisuuksia ei ole, paitsi sauvakävely ja joku rupuinen kuntosali. Ja kansalaisopisto tietysti.
Joka paikkaan ajetaan omalla autolla ja ruuat haetaan kaukaa isosta peltomarketista, kun omassa kunnassa ei ole tarpeeksi isoa markettia. Oman paikkakunnan yrittäjiä ei tueta, kun on niin kätevää ostaa kaikki kauempaa Prismasta. Tuleehan siinä vähän virkistystäkin, kun käy maakunnan pääkaupungissa. Tuntee aivan kuin matkalla olisi ollut.
Kunnantalo ja koulut ovat luonnollisesti homeessa, eikä kunnalla olisi oikein varaa korjata kunnolla (jyrätä maan tasalle ja rakentaa uusia). Kunnan työntekijät viroissaan oireilevat ja loputtomasti pidetään keskenään palavereja ja tiedotustilaisuuksia, vaikka oikeasti pitäisi laittaa lappu luukulle koko kunnassa ja pakkosiirtää koko kuoleva porukka lähimpään suureen kaupunkiin.
Ihmiset ovat vaivaisia, ovatpa he vanhoja tai ei. Vaivaisuus tulee ylipainosta ja autolla ajelemisesta, arkiliikuntaa ei harrasteta, koska työ on muka niin kuormittavaa (oikeasti tuhat kertaa leppoisampaa kuin työ kaupungissa työmatkoineen). Isoa vatsaa raahataan sitten paikasta toiseen vaivalloisesti, mutta ollaan kuitenkin kunniallisia työmarkkinakansalaisia, kun on annettu työn vammauttaa. Työhän se on tärkeintä ja onhan "maalla" niin hyvä asua.
Pah.
Joka päivä on mielessä palata sinne rauhalliseen kotikylään.
Ei tämä meluisassa ahtaassa ja ahdistavassa kaupungissa eläminen ole mitään oikeaa elämää mulle.