Miten kestää ahdistus puolison iltamenoista pettämisen jälkeen?
Puoliso petti ja sen jälkeen hänen iltamenonsa, joita ei kyllä kovin usein ole, ovat aiheuttaneet minussa järjetöntä pelkoa ja ahdistusta. Yritin miehelle puhua asiasta ja hän raivostui, uhkaili erolla (vaikka väitti ettei itse halua erota), vaihtoi puheenaihetta ja lopulta lähti reissuun vihaisena. Tästä jäi itselle entistäkin kamalampi olo. Miten tämän ahdistuksen kanssa oppii selviämään?
Luulin että se helpottaisi puhumalla miehen kanssa tuntemuksistani, mutta tilanne vain paheni. Tuntuu todella kamalalta olla yksin ja miettiä asioita. Ei ole ketään, jonka voisin pyytää seurakseni tai kenen kanssa jutella. Odotan kauhulla iltaa, koska tiedän että sen jälkeen kun saan lapset nukkumaan, tulee loppuyöstä todella pitkä ja tuskainen.
Vaikka kuinka yritän ajatella että hän kyllä pettää uudelleen jos pettääkseen on, enkä voi sille mitään, niin jo ajatus siitä tuntuu hirveältä. Tiedän että olisi pitänyt olla kertomatta ahdistuksestani, mutta kun jotenkin kuvittelin että kun keskustelemme asiasta hetken, minulle tulisi rauhallisempi olo. Vituttaa kun menin asiasta mainitsemaan, koska en olisi halunnut pilata hänen reissuaan enkä että hän lähtee vihaisena.
Kommentit (24)
Jätä se sika! Minä en kattoisi ukon pettämistä, ukko lentäisi kuin leppäkeihäs. Siinä rikotaan perus luottamus ja toisen ihmisen arvostus/kunnioitus tosi pahasti. En voisi rakastaa moista ukkoa!
Mitä nämä miehen iltamenot ovat? Kuinka usein niitä on? Onko hän silloin aina yötä olosuhteiden vuoksi vai omasta halustaan?
En kysy sillä, etteikö saisi olla, mutta jos on pettänyt niin hän voisi ajatella joskus niinkin, että ei ole yötä joka kerta vaan tulee kotiin. Siksi, että kun tietää, että sinua vaivaa nämä poissaolot.
Mies tulisi hiukan vastaan kun on itse kerran pettänyt ja luottamus on mennyt.
Hiukan ristiriitaista, mies on pettänyt ja sinä antanut anteeksi, nyt mies suuttuu ja uhkaa erolla, eikö se ole sinä, jos kenen, jonka pitäisi uhkailla erolla? Ei ainakaan mies. Noin niinkuin järjellä ajatellen.
Erolla uhkailu ei auta mitään vaan tilanne pitäisi saada muulla tavoin keskustelua.
Oletko kovin kiltti ja mies tietää sen? Tuossa on itua, että menet joskus omiin menoihin. Et kostaaksesi vaa ihan itsesi tähden ja siksi ettei mies pidä sinua itsestäänselvyytenä joka istuu kotona häntä odottamassa teki mies mitä tahansa.
Mies myös varmaan tietää sen, ettet haluaisi erota, sekin on tavallaan miehelle valttikortti, jos hän haluaa sitä käyttää, siksi hän uskaltaa itse uhkailla erolla kun tietää ettei sinulla ole siihen vastavetoa.
Ikävä sanoa, mutta jotenkin tuntuu, että mies on niskanpäållä, ainakin hän itse tuntee niin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä ettei eroon tarvitse toisen lupaa. Mutta kun minä en halua erota. Olemme olleet pitkään yhdessä ja meillä on niin paljon muutakin kuin tuo pettämiskeissi, vaikka se sitten ajoittain vaivaakin. Rakastan miestäni, hän on hyvä ihminen, vaikkakin joskus helvetin tyhmä (pettäminen ja valehtelu). Tiedän ettei hän sitäkään tehnyt minua satuttaakseen, enkä jaksa uskoa, että hän minua kiusatakseen reagoi keskusteluyrityksiini niinkuin reagoi. Hän ei vaan osaa käsitellä asiaa, kuten en minäkään yksin.
Muutamassa viestissä oli konkreettisia neuvoja selviämiseen vaikeiden tunteiden kanssa, suuri kiitos niistä vastaajalle❤️
Kuulehan, pitkä se oli minunkin parisuhteeni. 28 vuotta oltiin yhdessä, mutta minä tunnen itseni sen verran hyvin, että en koskaan kykenisi antamaan täysin anteeksi. Minulle luottamus on yksi tärkeimmistä parisuhteen peruspilareista ja kun se rikotaan, niin se on siinä. Yksikään pettäjä tuskin väittääkään halunneensa satuttaa toista tahallaan, mutta tosiasia on se, että pettäjä keksii aina itselleen mieluisia selityksiä. Tottakai se on karmaisevaa, kun ihminen , jonka luulee tuntevansa tekee jotain noin moraalitonta. Jos todella aiot jatkaa miehesi kanssa, niin sinun on kyettävä antamaan teko anteeksi, ellet siihen kykene, tulet jatkossakin kärsimään. Itsellesi sinä eniten teet hallaa jäämällä suhteeseen.
No ei tietenkään pettäjä halua asiaa käsitellä, ei hän asiasta juurikaan kärsinyt, mitä nyt saaminen saattaa olla vaikeampaa. Sai ja nautti kuitenkin täysin rinnoin aikaisemmin vieraan kanssa ja tarjonnasta.
Vaimoni ihastui, nautti ja petti, petti ja nautti. Muna kelpasi, seuraukset eivät.
Ja nykyään hän suuttuu joka kerta, kun otan asioita puheeksi. Ja asiat nousevat esiin aina ja melko pienestä, siihen riittää mainiosti mainitut iltamenot. Potentiaalinen mahdollisuus jatkaa pettämistäni. Petetyn osa ei ole helppo pettäjään verrattuna.
Itse haluaisin nimenomaan selvittää asiat omalta kannaltani. Hänen mielestään asiat on selvitetty eikä niihin pidä palata. Itse olen täysin eri mieltä. Samaistun täysin aloittajaan, mutta edustaen toista sukupuolta.
Jos pettäisin itse, haluaisin tottakai kiinnijäädessäni käsitellä (ja mahdollisesti kärsiä) mahdollisimman vähän.