Lue keskustelun säännöt.
Miten syrjäytymisestä selviää takaisin yhteiskuntakelpoiseksi?
24.05.2019 |
Tarkoitan tilaa jossa on masentunut, jumahtanut työttömyyteen, velkoihin, toivottomuuteen yms. moninaisiin ongelmiin. Auttaako esim. julkinen terveydenhuolto ja muut viranomaiset kuntoutumisessa vai onko vain itse jotenkin väkisin pyristeltävä niiden tukiverkkojen varassa joita mahdollisesti on.
Mulla on esim. pelkoja työelämän suhteen kun oon jokaisessa työpaikassa viimeisten vuosien sisällä kokenut ikävää käytöstä. En nyt ala erittelemään mitä se on. Osana syrjäytymistä joka tapahtui reilu pari kuukautta sitten edellisen työn jälkeen oon miettiny onko tää kohdallani vain jotain normaalia taantumaa, oonko vain sellainen, että oon ansainnut tämän.
Mä en edes ole siinä kaikkein säälittävimmässä tilassa jossa monet kovaonnisimmat on, mutta silti tää toivottomuus ja näköalattomuus ajavat tilaan jossa en enää osaa ratkaista ongelmia, ajatella enää edes kunnolla (ajatukset seisoo) ja pienetkin mitättömät vastoinkäymiset lamaa.
Voisivatko nyt sitten ne joita tälläkin palstalla näkee saarnaamassa elämänhallinnasta selittää miten sen elämän saa hallintaan ja miten toivottomuus selätetään. Ihan pienetkin asiat kun voivat varmaan sysätä muutokseen voitte nyt jakaa vinkkinne.
Kommentit (36)
Olin 14 vuotta työttömänä syrjäytyneenä. Niukkaa elämää etuuksilla, masennusta, missään ei viitsinyt käydä, ei nähdä kavereita etc. Pääsin lopulta tukityöllistettynä kiinni työelämään ja nyt vakituisessa toimistotyössä valtion virastossa. Säännölliset tulot luo turvallisuutta ja hyödyttömyyden tunne on helpottanut. Työssä joutuu aina välillä kohtaamaan kritiikkiä ja ikäviä imisiä mutta se vaan täytyy kestää. Kauhean herkkänahkainen ei voi olla. Masennusta minulla on edelleen välillä mutta jaksan olla sosiaalisempi ja minulla on jotenkin parempi itsetunto työssäkäynnin kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä niin kauan että onnistut. Hyväksy se tosiasia että et ole uniikki lumihiutale vaan kuten kaikki me muutkin ihan normi jamppa ja kukaan ei ole sinulle velkaa mitään.
Ei ole oikopolkuja ja voin kova työ luo sen mitä jotkut onneksi kutsuu. Tämä pätee niin parisuhteisiin kuten työelämään.
Tai jos kuulostaa liian rankalta niin voit viettää loppuelämäsi sossurottana.
Monet masentuneet työttömät lähettelee 150 työhakemusta eri paikkoihin ilman, että tulee kutsua haastatteluun. Miksi? No siksi kun yliyritetään hampaat irvessä ohi omien voimavarojen.
Terve, siis henkisesti ja fyysisesti terve ihminen kyllä onnistuu elämässään ja jaksaa painaa töitä. Sairas ihminen taas ponnistelee katkeamispisteessä ja on ikään kuin ohjelmoitu epäonnistumaan. Sitä on toivottomuus. Sitä ei myöskään helpota kuittailu uniikista lumihiutaleesta, koska tuskinpa kovin monella on syrjäytymisessä siitä kyse, että piti saada peruskoulupohjalta helppo työ toimitusjohtajana.
Mä oon esimerkiksi ollut kyllä ihan vuosia työelämässä. Mihin oon siellä törmännyt on se, että siellä pitää jaksaa olla aina tehokas ja kova tai muuten joutuu jonkun k-pään silmätikuksi. Tai jos työnlaadusta kuulee jotain se on negatiivista ja tuskin koskaan positiivista.
Suomi on tässä vielä ok toisin kuin jotkut työpaikat ulkomailla joissa voidaan jättää palkatkin maksamatta. Oletko kokenut sellaista? Työelämä on raskasta ja henkisesti uuvuttavaa kun saa pelätä aina uuden työn suhteen mitä ikävyyksiä siellä taas on.
Mä kun en ole IKINÄ ollut työpaikassa jossa olisin voinut alusta loppuun kokea viihtyväni ja jossa olisin tuntenut, että mua kohdellaan hyvin ja arvostetaan!
Mun, mä, minä minä minä.
Työnantaja ottaa sinut töihin töitä tekemään ja maksaa siitä palkkaa. Jos muut tekevät 100% töistään ja sinä teet 60% töistä, niin sitten muut joutuvat paikkaamaan sinun tekemäsi vajeen ja sinä joudut silmätikuksi.
Oletko koskaan miettinyt asiaa muun kuin oman napasi ympäriltä?
Oon kyllä ollut tehokas muttei se riitä. Ymmärrätkö? Et. Älä vastaa tähän ketjuun, trolli. Tuskin olet koskaan ollut töissäkään. Ap
Ainoa tilanne missä tehokas ja tunnollinen työntekijä laitetaan ulos on jos sosiaaliset taidot ovat pesukarhun luokkaa.
Eikä tarvitse olla mikään seurapiirieläin, vaan ihan perusnormaalit käytöstavat riittävät.
Käytöstavat on yksi perusedellytys, mutta sen lisäksi tarvitaan yritykseen ja työyhteisöön sopiva ulkomuoto, ikävä kyllä tämä on tosiasia, mutta piilotetaan aina jonkin muun syyn taakse.
Ihan ensimmäisenä kannattaa unohtaa haave, että töissä olisi kivaa ja kivat työkaverit. Olen jäämässä muutaman vuoden päästä vanhuuseläkkeelle ja ihan jokaisessa työpaikassa, jossa olen vuosikymmenten varrella ollut, on vähintään yksi mulkero. Yleensä useampi. Kun opettelee asennoitumaan niin, että töissä käydään tekemässä töitä ja sitäkin rahan takia, elämä helpottuu. On sitten vain ylimääräistä plussaa, jos työkin on kivaa ja kivat työkaverit.
Sun kannattaa myös tarkistaa elämäntapasi. Syötkö terveellisesti, liikutko ja ulkoiletko tarpeeksi ja nukutko riittävästi? D-vitamiinilisä voisi olla myös hyvä, jos et vielä käytä. Jos susta tuntuu, ettei oikein mikään tuota sulle iloa, kirjoita lista niistä asioista, jotka tuottivat sulle iloa joskus aikaisemmin. Onko sulla mitään asioita, joista saat onnistumisen tunteita? Jos ei ole, voisitko jostain löytää sellaisia? Mulla on ollut mm käsityöt. Koulussa kutonen kässässä, mutta opettelin aikuisena tekemään käsitöitä. Mitä taitavammaksi tulin, sitä enemmän tunsin iloa ja onnistumisen tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Lahjoitan amnestyllle 20 e kk. Soitti tossa joku aiika sitten ja kyseli tuostaa naisiin kohdistuvasta väkivalllasta. En osannnu siihen oikein muuuta vastata kuin syrjäytymiisen ja alkoholikäyytön ehkäääiseminen.
Onko sulla todettu laaja-alainen oppimisvaikeus? Mielenkiinnosta kyselen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä niin kauan että onnistut. Hyväksy se tosiasia että et ole uniikki lumihiutale vaan kuten kaikki me muutkin ihan normi jamppa ja kukaan ei ole sinulle velkaa mitään.
Ei ole oikopolkuja ja voin kova työ luo sen mitä jotkut onneksi kutsuu. Tämä pätee niin parisuhteisiin kuten työelämään.
Tai jos kuulostaa liian rankalta niin voit viettää loppuelämäsi sossurottana.
Monet masentuneet työttömät lähettelee 150 työhakemusta eri paikkoihin ilman, että tulee kutsua haastatteluun. Miksi? No siksi kun yliyritetään hampaat irvessä ohi omien voimavarojen.
Terve, siis henkisesti ja fyysisesti terve ihminen kyllä onnistuu elämässään ja jaksaa painaa töitä. Sairas ihminen taas ponnistelee katkeamispisteessä ja on ikään kuin ohjelmoitu epäonnistumaan. Sitä on toivottomuus. Sitä ei myöskään helpota kuittailu uniikista lumihiutaleesta, koska tuskinpa kovin monella on syrjäytymisessä siitä kyse, että piti saada peruskoulupohjalta helppo työ toimitusjohtajana.
Mä oon esimerkiksi ollut kyllä ihan vuosia työelämässä. Mihin oon siellä törmännyt on se, että siellä pitää jaksaa olla aina tehokas ja kova tai muuten joutuu jonkun k-pään silmätikuksi. Tai jos työnlaadusta kuulee jotain se on negatiivista ja tuskin koskaan positiivista.
Suomi on tässä vielä ok toisin kuin jotkut työpaikat ulkomailla joissa voidaan jättää palkatkin maksamatta. Oletko kokenut sellaista? Työelämä on raskasta ja henkisesti uuvuttavaa kun saa pelätä aina uuden työn suhteen mitä ikävyyksiä siellä taas on.
Mä kun en ole IKINÄ ollut työpaikassa jossa olisin voinut alusta loppuun kokea viihtyväni ja jossa olisin tuntenut, että mua kohdellaan hyvin ja arvostetaan!
Mun, mä, minä minä minä.
Työnantaja ottaa sinut töihin töitä tekemään ja maksaa siitä palkkaa. Jos muut tekevät 100% töistään ja sinä teet 60% töistä, niin sitten muut joutuvat paikkaamaan sinun tekemäsi vajeen ja sinä joudut silmätikuksi.
Oletko koskaan miettinyt asiaa muun kuin oman napasi ympäriltä?
Oon kyllä ollut tehokas muttei se riitä. Ymmärrätkö? Et. Älä vastaa tähän ketjuun, trolli. Tuskin olet koskaan ollut töissäkään. Ap
Ainoa tilanne missä tehokas ja tunnollinen työntekijä laitetaan ulos on jos sosiaaliset taidot ovat pesukarhun luokkaa.
Eikä tarvitse olla mikään seurapiirieläin, vaan ihan perusnormaalit käytöstavat riittävät.
Pesukarhu ilmoittautuu! Kiitos tästäkin nimityksestä. Rakkaalla ihmisellä on monta nimeä, vai miten se meni! 😂🤣🐭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohje numero 1: tee säästösuunnitelma, ala säästää ja sijoittaa
Ohje numero 2: (liittyen 1:sen onnistumiseen) älä osta mitään turhaa eli ei eineksiä, karkkia, iltapäivälehtiä, kaljaa joka viikonloppu (1 hyvä olut korvaa monta huonoa), ei turhaa matkailua, käytä pyörää, myy auto, myy muutakin tavaraa
Ohje numero 3: mene lenkille
Ohje numero 4: lopeta vauvapalstan selailu ja tänne kirjoittelu, poista puhelimesta turhat sovellukset, rajoita netissä olemista reilusti
Ohje numero 5: nuku tarpeeksi
Ohje numero 6: avaa suusi esimiehelle, jos työpaikalla on paskaa
Ohje numero 7: tee ammatinvalintatesti, käy ammatinvalintapsykologilla ja mitä haluat loppuelämälläsi tehdä. Ehkä löydät uuden suunnan.
https://yle.fi/uutiset/3-10254257?utm_source=facebook&utm_campaign=yleu…
Pesukarhut ovat somia ja uutteria! 🐁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, täällähän on paljon hyviä vastauksia. Ap
Mä kyllä koen, että sosiaaliset taitoni ovat aivan hyvät. Edellisessä työpaikassa tulinkin muiden kanssa hyvin toimeen paitsi pomon. Hän se lopulta savusti pihalle. Sitä ennen haukkui kyllä selän takana. Muutenkin kiusaamista on tullut koettua siellä sun täällä. Kai mun persoonassa on jotain mitä pitää päästä lyttäämään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan tämän syövän nyt ensin selättää..
Vierailija kirjoitti:
Puolisollani oli aika voimakas syrjäytymiskehitys myös. Elämä koostui itsemurhayksiöstä, isän kuolemasta, yksinäisyydestä, pienen paikkakunnan ahdasmielisyydestä, baaritutuista, velkaantumisesta ja toivottomuudesta.
Sitten hän löysi lukemisen, aloitti Esko Valtaojasta. Pian sen jälkeen minä tulin kuvioihin. Nyt velat on maksettu, itseä etsitty ja opittu paljon. Osa-aikaista työtäkin on, ja opiskelua.
Eli jonkinlainen henkinen herääminen voi olla avainsana!
Tuo tuossa masentaakin, henkinen herääminen siis. Kun puuttuu se sysäys. Matkustin ulkomailla ja masennuin vain siitä miten paljon huonommin muualla on asiat. Se ei siis tuonut vaan vei. Ei mitään armoa eikä pois pääsyä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin kovaa vauhtia menossa tuohon putkeen, mutta minut pelasti kaveri joka suositteli mua töihin firmaan jossa itse oli silloin. Ja tietty se että harrastuksen ja osittain kesken jääneen koulutuksen ansiosta osasin ohjelmointia.
Työnantaja ottaa sinut töihin töitä tekemään ja maksaa siitä palkkaa. Jos muut tekevät 60% töistään ja sinä teet 100% töistä, niin sitten sinä joudut silmätikuksi.
Oletko koskaan miettinyt asiaa muun kuin oman napasi ympäriltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh. En osaa edes ottaa vastaan neuvoja. Antaa olla. Ei tästä tule mitään. Ap
Faith kirjoitti:
Varmaan pienin askelin. Yhden elämänalueen korjautuminen edes hieman muuttaa tilannetta nopeasti ja lisää toivoa, madaltaa kynnystä ottaa seuraava askel.
Syrjäytyneellä koko elämä voi näyttäytyä kaaoksena ja se lamauttaa. Joskus varmaan tarvitaan ammattilaista, joka auttaa laatimaan sen pieninä askelina etenevän suunnitelman.
Tää oli varmaan ketjun paras vastaus. Kiitos. Ap
Toivottomuuteen ja näköalattomuuteen auttaa parhaiten omien haaveinen kiteyttäminen ja niiden toteuttaminen. Suomessa on vaikea päästä pohjamudista takaisin ylös joten siinä välissä voi keskittyä elämään elämäänsä pääosin itseään varten. Keksi harrastus josta pyrit tekemään työn jota aidosti tykkäät tehdä sen 8 tuntia päivässä, rytmitä normielämäsi siihen harrastukseen ihan niinkuin olisit työelämässä, Ma-Pe aina 4-8 tuntia päivässä pyrit "työskentelemään" harrastuksiasi.
Köyhänäkin on onneksi varaa silti saada niitä onnistumisen tunteita kun saat sen fiiliksen "työpäivän" jälkeen että olet aidosti saanut jotain aikaiseksi ja voit hyvällä omallatunnolla lyödä läskiksi ja laiskaksi viikonloppuisin. Jos työmarkkinat ovat epäreilut ja epätasaiset, silloinhan se on periaatteessa se ja sama pyritkö unelmaduuniin vai et, koska jopa ne surkeat p-duunit ovat kiven alla.