Lue keskustelun säännöt.
Vanhemman ja (aikuisen) lapsen käsitys menneisyydestä eroaa - kumpi on oikeassa vai onko kukaan?
23.05.2019 |
Äitini mielestä lapsuudessani ei ollut mitään vikaa, kaikki oli hyvin ja hän teki aina parhaansa mutta minä vaan olin hankala lapsi. Olen kuulemma nykyäänkin, liian erilainen ja vaikeampi kuin sisarukseni.
Minä taas muistan lapsuuteni ahdistavana aikana. Meiltä ei puuttunut mitään perusjuttuja eikä pahoinpidelty tai mitään vastaavaa (ainakaan meitä lapsia) eikä kotona ollut päihteiden käyttöä mutta päällimmäinen tunne minulla oli koko ajan hylätyksi tulemisen pelko tai kokemus, ahdistus, yksinäisyys ja näkymättömyys. Sama on jatkunut aikuisiällä suhteessa vanhempiin (suhde onkin nyt tauolla ja voin sanoa että voin oikeasti paremmin).
Kuka tässä nyt on oikeassa? Jos minua on ahdistanut lähes koko lapsuusajan ja sen jälkeenkin olen kokenut suhteen vanhempiin tukahduttavana ja ahdistavana, jossa en tule ollenkaan nähdyksi ja kuulluksi, niin ei kai se voi olla vain oman pääni tuotosta? Kai se jostain kertoo? Ei kai lapsi voi syntyä sellaiseksi, että olisi ahdistunut ilman syytä, vaan se ahdistus on oire jostain? Entä jos olisin ollut syyttä ahdistunut ja vaikea jne, eikö minut olisi silloin(kin) pitänyt saada jonkun avun piiriin eikä jättää yksin? Minulla on nykyään diagnosoitua mt-ongelmia joiden muistan selvästi syntyneen tietyssä iässä lapsena ja olen ihmetellut miksi vanhemmat eivät reagoineet niihin mitenkään. Vertauksena nyt vaikka tämän hetkisiin työkavereihin joilla ei ole velvollisuutta olla kiinnostuneita minun hyvinvoinnistani mutta huolehtivat silti joissain tilanteissa että onko minulla kaikki hyvin.
Kommentit (67)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet oikeassa. Ja nyt sinä elät onnellisena elämäsi loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän me erilaisin eväin tänne synnytään.
Sinun muistot ovat tietysti sinun muistojasi ja sinulla on niihin oikeus.
Olet nyt aikuinen. Vanhempasi on toinen ihminen, erillinen sinusta. Hänellä on omat muistonsa ja omat tunteensa, ja myös hänellä on oikeus niihin.
Tietysti on. Olen vaan ihmeissäni miten muistot/käsitykset jostain ajanjaksosta ja tapahtumista voivat erota näin. Kun muistaa oman lapsuutensa kaoottisena, ahdistavana ja yksinäisenä aikana jolloin ei tuntenut itseään rakastetuksi, on aika vaikea esim tuntea kiintymystä omiin vanhempiin. Väistämättä se muisto häiritsee suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä?
Eikä sinua vaivaa epäselvät asiat elämässä?
Vaikea kysymys. Jos joku kokee jonkun asian jotenkin niin silloinhan se itse tuntemus on tosi.
Noin pyrin ajattelemaan oman sisarukseni ajatuksista koskien lapsuuttaan. En lähde väittämään, että hän olisi väärässä vaikka kukaan muu ei ole kokenut/nähnyt asioita samoin kun hän.
Hänen oma kokemuksensa on siis tosi, kokemuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiaan eivät laiminlyö normaalit ihmiset. Älä siis odota normaalin ihmisen käytöstä. On hyvin harvinaista että nämä tunnustaisivat kaltoinkohtelun, joten mitään validointia et heiltä tule koskaan saamaan. Käytkö terapiassa, tarvitset ehkä apua tämän sisäistämiseen?
Jokaisella on oikeus omiin tunteisiin. Sulla on oma kokemusmaailma. Sulla on oikeus kokea asiat niin kuin koet. Sun vanhemmilla oma kokemusmaailmansa. Näkisin tämän asian niin että vanhemman tulisi ymmärtää tämä. Vanhempi voisi yrittää tajuta asioita lapsen näkökulmasta. Helppoa se ei ole. Toivon, että saisit keskusteluyhteyden auki vanhempiisi. Heidän olisi hyvä tulla enemmän kuin puoli tiehen vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä?
Eikä sinua vaivaa epäselvät asiat elämässä?
Ei. Koska ei ole esim. mitenkään epäselvää, että maailma on mustavalkoinen vain jos näemme sen pelkästään omien lasien läpi.
Vanhemmillasi on omat taustansa, omat muistonsa omista lapsuuksistaan, ja luultavasti ovat tehneet parhaansa vanhempina, niillä eväillä ja voimavaroilla mitä heillä silloin oli.
Se että se ei riittänyt sinulle, on sinun totuutesi.
Miksi se siitä sitten tulee. Jos et halua lähteä ymmärtämään omia vanhempiasi eivätkä he jaksa muistella menneitä vuosiaan ja ymmärtää sinua, niin anna olla. Menet terapiaan, pidät etäisyyttä vanhempiin ja sillä siisti.
Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kysymys. Jos joku kokee jonkun asian jotenkin niin silloinhan se itse tuntemus on tosi.
Noin pyrin ajattelemaan oman sisarukseni ajatuksista koskien lapsuuttaan. En lähde väittämään, että hän olisi väärässä vaikka kukaan muu ei ole kokenut/nähnyt asioita samoin kun hän.
Hänen oma kokemuksensa on siis tosi, kokemuksena.
Sisarukset ovat eri ikäisiä ja usein tulevat kohdelluksi eri lailla. Ja lapset ovat lapsia, ette te muut ole välttämättä huomanneet mikäli yhtä sisarusta on kohdeltu erilailla kuin teitä. Etenkään,jos hän on vanhin.
Muistot eivät ole luotettavia.
Aivot toimivat sillä tavalla, että aina jotain asiaa muistellessa muisto "ladataan" aivoista, käsitellään sitä, ja "tallennetaan" vanhan muiston päälle.
Ajan myötä muistot voivat muuttua täysin alkuperäisistä.
Samasta syystä silminnäkijähavainnot ovat hyvin epäluotettavia ja useampi ihminen voi luoda samasta tilanteesta täysin toisistaan eroavia havaintoja, vaikka kaikki ovat omasta mielestään oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus omiin tunteisiin. Sulla on oma kokemusmaailma. Sulla on oikeus kokea asiat niin kuin koet. Sun vanhemmilla oma kokemusmaailmansa. Näkisin tämän asian niin että vanhemman tulisi ymmärtää tämä. Vanhempi voisi yrittää tajuta asioita lapsen näkökulmasta. Helppoa se ei ole. Toivon, että saisit keskusteluyhteyden auki vanhempiisi. Heidän olisi hyvä tulla enemmän kuin puoli tiehen vastaan.
Aivan typerä neuvo aloittajan kysymykseen kun kerran kysyjä ei täällä ole se vanhempi.
Minäkin voin antaa sinulle semmoisen neuvon että Trumpin olisi hyvä nähdä maailma vähän muultakin kannalta. Oliko hyvä neuvo? No, toteuta se.
Ihmissuhteet on aina kahden kauppa. Joissa tulisikin aina pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan miettiä olisikohan kummassakin vikaa. Tässä kisassa ei ole voittajaa, joten opetele hyväksymään itsesi vikoinen päivineen. Sinä et ole virheetön, joten et voi täydellisyyttä muiltakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että kysyit täältä. Täällähän se tiedetään.
Kumpikin on oikeassa.
Äitisi kokemukset ovat oikeat hänen kannaltaan. Näin hän koki silloin ja nyt. Et voi kieltää äitiäsi kokemasta näin.
Mutta yhtälailla sinun kokemuksesi lapsuudestasi ja nykyhetkestä ovat oikeita. Selkeästi et ole saanut vanhemmiltasi lapsuudessa kaikkea sitä mitä olisit tarvinnut. Ja edelleen koet ettet saa tarvitsemaasi. Heillä ei ollut kykyä ymmärtää ja antaa tarvitsemaasi asioita. Se ei ole sinun vika eikä oikeastaan heidänkään. Näin nyt vain valitettavasti kävi.
Äitisi kommentti että olit erilainen on varmaan totta. Itsekin olet kokenut olevasi erilainen kuin sisaruksesi. Vanhemmillasi ei vain ole kykyä ymmärtää erilsisuuttasi riittävän hyvin.
Voisitko suhtautua heihin niin että he ovat oman rajallisuutensa vankeja ja yrität ymmärtää että et ole täydellinen eivätkä hekään ole mutta näillä korteilla nyt vaan pelataan.
Tsemppiä ap
On mahdollista että olette vain niin perustavalla tavalla erilaisia ihmisiä että ette kohtaa oikein henkisellä tasolla. Äitisi ei ole ymmärtänyt tunteitasi ja tarpeitasi koska ne ovat eronneet niin paljon hänen omistaan. Sinä taas olet kokenut tämän ymmärtämättömyyden hylkäämisenä joka on toki hyvin luonnollista. Ja edelleenkään että ymmärrä toisianne ettekä sitä miten näette asiat. Äitisi on varmaan omalla tavallaan sinua rakastanut mutta ei ole pystynyt luomaan sellaista yhteyttä jota olisit kaivannut. Etkä sinäkään ole osannut ja pystynyt sitä omalta osaltasi edistämään.
Itse kohtaan aina välillä ihmisiä joiden ajatuksenjuoksu ja tunnemaailma tuntuu laukkaavaan niin erilaisissa sfääreissä että koko kommunikaatiosta ei tunnu tulevan mitään. Silloin aina olen tyytyväinen että sellainen ihminen ei ole minulle puolisona tai lapsena. Vaikka varmasti voisin lasta rakastaa, en usko että pystyisin saamaan häneen koskaan sellaista yhteyttä kuin saan lapseen jonka kanssa tunnen suurempaa yhteyden tunnetta.
Katsoin äskettäin Prisman dokumentin muistin toiminnasta. Siinä kerrottiin, että osa muistoistamme on virheellisiä, vaikka itse uskomme niiden olevan oikeita. Joka kerta, kun ajattelemme jotain tiettyä muistoa, se muuttuu. Ihmiselle voidaan myös syöttää valemuistoja ja hän alkaa uskoa niiden olevan oikeita. Siksi on mahdotonta sanoa, kumman osapuolen muistot ovat paikkansapitäviä, ellei asioista ole videoita tms. todisteita.
On hyvin mahdollista, että sinä olet kokenut asiat eri tavalla kuin vanhempasi. Jos olet ollut hiljainen lapsi ja pitänyt asiat oman pääsi sisällä etkä ole kertonut että tunnet itsesi hylätyksi ja ahdistuneeksi, vanhempasi eivät ole voineet tietää sitä. Ehkä he ovat vain ajatelleet, että olit rauhallinen ja kiltti lapsi.
Mielenterveysongelmasi eivät välttämättä ole vanhempiesi syytä, aivosi vain toimivat virheellisesti. Mainitsemassani ohjelmassa puhuttiin depressiivisestä realismista eli ihminen muistaa varsinkin negatiiviset asiat liian selvästi. Onnellisuuden salaisuus saattaa olla se, että ihminen unohtaa pahat asiat tai tulkitsee ne itse hyviksi.
Kumpikaan ei ole absoluuttisen oikeassa, koska ihmisen muistot vääristyvät, eivät ne ole mitään videolaatua. Turha siis odottaa, että vanhempasi tulisi koskaan hyväksymään muistosi juuri sellaisena kuin sinä sen koet. Mitä ahdistuneena syntymiseen tulee, niin ihmisillä on kyllä biologisia ominaisuuksia asioiden kokemiseen "yleensä positiivisena" tai "yleensä negatiivisena" jo syntymästä lähtien. Toivottavasti löydätte toisenne siinä mielessä, että ymmärrätte, ettei kummankaan kokemus ole väärä, se on erilainen ja totuus on jossain tuolla ulkona.
Eri ihmiset voivat kokea saman tilanteen hyvin erilailla ja kaikilla on oikeus omiin tunteisiinsa. Tämä ei silti tarkoita, että jokainen osapuoli olisi yleisesti ottaen toiminut rakentavasti tai nk. oikein. Todennäköisesti vanhempiesi rahkeet eivät vain ole riittäneet enempään ja ovat aidosti yrittäneet parhaansa. Sinun tuntemuksesi kertoo omaa tarinaansa: vanhempiesi paras ei ole ollut riittävä. Ei onnellisen lapsuuden elänyt ahdistu jo lapsena ilman mitään syytä. Luottaisin sinuna omaan tulkintaani ja yrittäisin käsitellä asian niin, että saat jätettyä lapsuuden historiaan. Se vie vuosia ja pulpahtelee yllättäen pintaan vielä senkin jälkeen, kun luulet jo käsitelleesi asiat. Esim. omien lasten saaminen on tilanne, jossa helposti lapsuuden varjot palaavat. Työstäminen kannattaa ja osa sitä voi hyvin olla etäisyyden ottaminen vanhempiin.
No kyllähän me erilaisin eväin tänne synnytään.
Sinun muistot ovat tietysti sinun muistojasi ja sinulla on niihin oikeus.
Olet nyt aikuinen. Vanhempasi on toinen ihminen, erillinen sinusta. Hänellä on omat muistonsa ja omat tunteensa, ja myös hänellä on oikeus niihin.