Miten sinut otettiin vastaan miehen sukuun?

Nihkeästi.

Huonosti, anoppi ilmoitti miehelle että kuka tahansa miniä onkaan, OLEN PÄÄTTÄNYT INHOTA SITÄ. Tämä päätös tehtiin ennenkuin tiedi minusta mitään tai koskaan oli nähnytkäön.

Ja on inhonnut ja ei pidä yhteyttä, ei tapaa lapsenlapsiaan lainkaan eikä kyllä soita pojalleenkaan. Ei ole tullut yhdenkään lapsemme ristiäisiin tai synttäreille koskaan.

Hyvin. Miehellä oli isänsä mukanaan sinä iltana kun iski minut - minut oli siis jo etukäteen hyväksytetty;) Anoppi on hyväätarkoittava mutta vähän rasittava ihminen, silti käydään kylässä ja tekstailee minulle jolloin vastaan kyllä. Sisko ja veli ovat mukavia, veli tosin autistisen rajamailla.

Todella hyvin. :) Ensitapaamisella appivanhemmat heti halasivat, ensivaikutelmani taisi kelvata.

Miehen sisko on ihan huippu ja appivanhempien kanssa tosiaan tulen hyvin juttuun. Anoppi jopa lähettelee sydämiä whatsappissa, otan siitä ehkä vähän paineita kyllä... Nuorempana meillä oli miehen kanssa muutama myrskyisä riita ja anoppi soitteli silloin ja kyseli vointiani jne. Ei yrittänyt puuttua asioihimme enkä kokenut sitä ärsyttävänä, päinvastoin - sovitteli asioita poikansa kanssa puolestani.

Juu olen kyllä jopa melkein läheisempi appivanhempieni kanssa kuin omieni. Vaikka arvostan omiakin vanhempia ja heidän rakkauttaan todella paljon enkä mitään eilisiä virheitä märehdi.

Mutta juu, hyvin otettiin vastaan ja hyvin on kohdeltu. :)

Vierailija kirjoitti:

Huonosti, vihamielisesti ja väheksyen, mutta samalla teeskennellen, että olen pidetty.

Sama juttu. Minun kohdallani syy oli pelkästään siinä, että olen miestäni vanhempi. Ajan kanssa, tutustuttuaan minuun ovat pikkuhiljaa luopuneet inhostaan ja miehen äiti jopa pitää minusta.

Jaa, enpä tiedä. En voi itse sietää miesystäväni äitiä, joka on itseään täynnä oleva wannabe-elitisti. Itselläni on niin erilaiset elämänarvot, että on ihan tuskaa viettää kyseisen rouvan kanssa iltoja aina välillä. Yleensä pyrin skippaamaan tapaamiset, mikäli vain mahdollista.

Tulin ovesta sisään, niin appi totesi:"Ai se on noin hyvännäköinen! Mulla oli vaan sellainen pitkänokkainen... "

Menin hämilleni.

Entisen sukuun huonosti. Nykyisen sukuun aivan ihanasti.  Siitä voi varmaan päätellä monta asiaa... ;) 

Miehen siskot eivät puhuneet minulle sanaakaan koko 3v yhdessäolon aikana. Eivätpä silti muutenkaan puhu kuin keskenään. Miehen isä väheksyi kovaan ääneen koko ajan poikaansa, ihmetteli minulle ääneen kuinka itselleni olen ottanut noin laiskan miehen. Miehen äiti päältäpäin mukava mutta en koskaan erityisesti lähentynyt hänen kanssaan. Ero tuli kun yksi siskoista keksi aloittaa kohtauksen ja alkaa itkemään sukujuhlissa, koska nousin pöydästä etsiäkseni seuraa, joka ei puhuisi mieheni eksästä jatkuvasti. 

Anoppi on aina ollut oikein ihana, appi ei ole 5 vuoden aikana sanonut suoraan minulle varmaan yli kymmentä sanaa. :D miehen suku on aika uskonnollinen, ja osa ei minusta pidä, mieheltä on suhteen alkuaikoina tivattu uskonnollista suuntautumistani ja on sanonut etten kuulu kirkkoon. On naljailtu ja hymähdelty, kun olen kieltäytynyt lähtemästä kirkkoon, ja valitettu suoraan päin naamaa liian lyhyestä hameesta (juuri polven yläpuolelle) ja lävistyksistä (korvarustossa 2kpl + nenän sieraimessa 1kpl, melko huomaamattomia ovat).

Ensimmäisen miehen sukuun tosi hyvin, olin todella tervetullut. Nyt uusperheenä myös. Osalla sisaruksista olen havainnut jotain suhtautumisongelmaa. Nykyisen miehen joillakin sukulaisilla on ehkä myös lojaliteettiongelmia, koska miehen exällä mielenterveyden kanssa haastetta, eivätkä kaikki ihmissuhteet ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla. Näin kauniisti muotoillen.

Hyvin. Kaikki on tosi innoissaan mut ottanut vastaan ja aina pyytää kylään ym. Ainoa joka ei minusta jostain syystä pidä on miehen veljen vaimo. Ollaan ihan eri tyylisiä mutta mä sentään yritän tulla juttuun ja keksiä jutun aiheita, hän ei.

Minua ei otettu mielihyvin vastaan vaimoni suvussa, joka on suht suuri. Vaimollani on yksi veli ja kaksi sisarta, sekä lapset ja lapsenlapset. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. -----Vaimoni veli sanoi jo seurustelumme alkuvaiheessa, ettei halua koskaan tavata minua. Se tuntuu yhä sielussani, kun hänet tapaan. Emme ole enää puhelinväleissäkään nykyisin. -----Vaimoni sisko tuli meille ensivisiitille ja spontaanisti halin häntä. Sain vastauksekseni pyörivät silmät. Sama nainen ja hänen veljensä keskustelivat ja olin siinä mukana, mutta minulle ei edes suotu katsetta samoin poislähdön aikaan eteisessä vaimon siskot eivät hyvästelleet minua.  -----Vietimme vaimon siskon 70-vuotispäiviä mieheni mökillä. iso ryhmä sukua astui tupaamme. Tunsin kylmiä väreitä kun istuin yksin nurkassa, omassa mökissäni ja muut käänsivät selkänsä minulle. Vaimo oli tietenkin lähelläni, mutta muut, hohhoijaa, mitä sakkia. -------Koskaan he eivät toivottaneet minua tervetulleeksi sukuunsa, ei edes häissämme, paskiaiset. ----Olimme 50 täyttäneitä kun tapasimme ja vaimo oli vielä tuolloin naimisissa onnettomasti. Minuun iskettiin leimaksi "avioliiton rikkoja."  Vaimohan pakeni onnetonta avioliittoon kanssani.----- Olemme olleen yhdessä 20 vuotta, täytän 70v pian. 

Pitkin hampain. Mieheni on ulkomaalainen ja miehen vanhemmat olivat ensimmäiset kymmenen vuotta sitä mieltä että olen mieheni kanssa  vain saadakseni miehen kotimaan kansalaisuuden ja että pääsen käsiksi miehen suvun rahoihin. 

Nyt ollaan oltu naimisissa jo melkein 20 vuotta, en ole edelleenkään hakenut kansalaisuutta ja suuren osan ajasta olen ollut perheen pääasiallinen elättäjä kun mies on perustanut omaa yritystä, talokin on minun nimissäni. Eikä olla ikinä saatu tai pyydetty miehen vanhemmilta penniäkään. 

Isovanhemmat pitävät kuitenin kovasti lapsenlapsistaan vaikka minusta eivät edelleenkään pidä. En jaksa enää yrittää miellyttää, tapaan heitä pari kertaa vuodessa, pidän välit kohteliaan etäisinä ja olen puhumatta rumasti heistä lasten kuullen, toivon heidän toimivan samoin mutten ole varma. Lapset ja mies tapaavat isovanhempia kerran kuussa. 

Surettaa kyllä sillä oma perheeni ja sukuni on ottanut miehen lämpimästi vastaan heti ensimetreiltä. 

xa0elg kirjoitti:

Onneksi on mies, joka pitää 100% puoliani

kiusaaja-sukulaisia vastaan. Niin sen pitää ollakin.

Aina ihmetyttää missä ne miehet on. Vai eikö vaimo saa sanaa suustaan. Olen kerran antanut sisareni ja äitini kuulla kunniansa kun yrittivät silloista tyttöystävää perinteisesti pompottaa.

Todella hyvin. Anoppini mielestä olen parasta, mitä hänen pojalleen on tapahtunut ja voisi tapahtua.

Minulla on ollut koko ajan rakastettu olo.

Anoppi ja appiukko loistavasti. Anoppi oli mulle kuin toinen äiti, nyt valitettavasti jo menehtynyt.

Yksi miehen siskoista oli aika nihkeä alkuun, mutta vuodet ovat tasoittaneet.

Olemme olleet yhdessä 20 vuotta.

Huonosti, kateellista sakkia ovat. Pieni suku joka keskenään pahoissa riidoissa. Mieskin sanonut että paremmin menee kun ei olla tekemisissä. Sopii mulle. Mm. Yritetty painostaa naimisiin.

Aluksi hyvin ( luulin niin)...

Juntisti. Ei yritettykään tutustua, vaan lörpöteltiin arkisia asioita vuodesta toiseen. Hääpuheessa mokattiin totaalisesti, eikä löydetty mitään kivaa sanottavaa tai toivotettu tervetulleeksi kuten asiaan kuuluu. Ei olla oikeastaan koskaan tutustuttu ihmisinä näiden yli 20 vuoden aikana. Tällaisia on varmaan paljon, mutta itselleni vierasta. Jäävät ihmissuhteet varsin pintapuolisiksi näin.