Miten sinut otettiin vastaan miehen sukuun?

Minut kastettiin mieheni sukuun ja sain 666 tatuoinnin otsaani.

Eivät tiedä että olen olemassa. Tai meidän yhteinen lapsi. Varmaan jos joskus tullaan tapaamaan voi olla aluksi jäätävää.

Hyvin. Paras anoppi  ja appiukko. Miehen molemmat siskot ja veli on aivan ihania. Kerrankin tunnun kuuluvan johonkin aidosti. He ovat aitoja ihmisiä eikä teeskentelijöitä.

Exän vanhemmat ja suku oli suoraan jostain hullunkurisesta sarjasta missä ei ole mitään järkeä ja siinä suhteessa tiesin etten todellakaa kuulu porukkaan. Exä oli muutenkin mammanpoika ja en jaksanut sellaista tyyppiä yhtään. Exä kosi, kun itse pyörittelin eroa mielessä. Sanoin en mene naimisiin kanssasi, koska tässä suhteessa ei ole mitään järkeä enää. Nyt saa exä olla äitinsä kainalossa niin kun haluaa. Minuahan syytettiin tietenkin kaikesta ja sain ihan serkkuja myöten facebookkiin haukkumista silloin. Oli mukava estää koko suku kertaheitolla ja vaihdon puhnumeroakin samalla. Kyllä ihmisissä on eroa paljon.

Anoppi halasi spontaanisti ja sanoo, että olen just niin ihana kuin mieheni sanoi.

onneksi asuvat 600km päässä, niin ei tarvi ajatella

Onneksi on mies, joka pitää 100% puoliani

kiusaaja-sukulaisia vastaan. Niin sen pitää ollakin.

Olen miettinyt, että yksinkertaisesti kateus tai sukulaisten omat

epäonnistumiset voivat kanavoitua ilman syytä tapahtuvaan

vihanpitoon. Olen hoikka ja koulutettu eli myrkkyä mieheni suvulle.

Jälkeenpäin olen kuullut, että minuun suhtauduttiin aluksi (ennen kuin kukaan oli tavannut minua) vähän epäröiden, koska olin kaupungista ja mies maalta. Sitten kun tapasin heidät, niin kaikki ottivat avosylin vastaan. Itseasiassa kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään ikävää, vaikka miehen veljen vaimo on kyllä saanut kuulla (tosin joskus ehkä ihan aiheestakin).

Epävakaita hulluja miehen suku täynnä, etenkin äitinsä, joten mitään välejä ei oikeastaan edes ole, mieskään ei siis pidä yhteyttä äitiinsä. Miehen veli on ihan ok tyyppi, harvemmin häntäkään näkee tosin kun asuu kaukana. Huonot välit eivät johdu minusta, tosin anoppi tietenkin yritti väittää että minun syytä kaikki :D kummasti vaan oli kaikkea ongelmaa jo kauan ennen kuin olin miestäni edes tavannut.

Huonosti.

On arvosteltu koulutus, työ, ulkonäkö, perhetausta, persoonallisuus. Ihan kaikki minussa on väärin ja huonosti. Jopa makuaistini on vääränlainen 😂

Suhteen kestävyyttä on epäilty koko ajan. Kaikki muut miehen sisarukset ovat eronneet vähintään kerran. Vain minun ja mieheni suhde on kestänyt.

Rahan tavoittelusta myös syyttävät ja ovat tehneet testamentin jolla minut suljetaan ulos suvun perinnöstä.

En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta tai omaisuudesta. Olen onnellinen kun saan elää omaa pientä elämääni ja toteuttaa itseäni.

Miehen suvussa raha näyttää olevan ykkösprioriteetti. Mies kokee minun asenteeni ja arvoni rauhoittaviksi ja rentouttaviksi. Sanoo, että olen hyväksi hänen mielenterveydelleen. Varmaan niin onkin, sillä olen jonkinlainen pakopaikka kylmistä rahakeskeisistä arvoista.

Miehen suvun silmissä olen ultimate paha, joka yrittää viedä suvun omaisuuden.

Aloimme seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina. Appivanhemmat tekivät kaikkensa hankaloittaakseen suhdettamme, rajoittaen tapaamisia. Käskivät mieheni viikonloppuisinkin kotiin alkuillasta, ettei vaan vietetty vklp iltoja yhdessä. No, siitä on lähes 10 vuotta aikaa ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä. Appivanhemmat jääneet, jostain kumman syystä, aika etäisiksi vaikka ihan mukavia ovatkin.

Miehen suvussa on aika erikoisiakin tyyppejä mutta ehkä siksi juuri ovat ottaneet oikein hyvin ja luonnollisesti minut vastaan. Siellä ei oikein ihmetellä mitään todetaan vain että "sekin teki nyt niin" ja se on sitten siinä. Kukin hoitaa omat asiansa mutta jos pyytää apua niin aina sitä on saanut.

Vähän liiankin hyvin, olin miehen kanssa vasta aloittanut seurustelun ja kutsu kävi jo kaikkiin sukujuhliin ja sukutapaamisiin joita on koko ajan. Mies ei tunnu ymmärtävän ollenkaan että vieraat ihmiset vaivaannuttavat minua ja joudun olemaan koko ajan epämukavuusalueellani. Sukua tunkee kotiini nyt jo silloinkin kun mies ei ole itse paikalla. Minut on kasvatettu niin etten mitenkään pysty sanomaan että tämä on liikaa. Kaikki ovat todella ihania ja ystävällisiä minulle. Huokaus. 

Epäiltiin kaikesta. Kun vikaa ei löytynyt, niitä keksittiin.

Erittäin hyvin.

Miehen sukulaiset on kaikki haudassa. Varmaan viileähkö vastaanotto sitten aikanaan.

Hyvin otettiin vastaan. Ihana Anoppi, meistä tuli ystäviä ja käytiin yhdessä teatterissa ja jopa matkoilla. Appi on rauhallinen mies ja viihtyy meidän lasten kanssa. Valitettavasti Anoppi menehtyi 3 vuotta sitten ja suren vieläkin. Miehen muu suku on aivan mielettömiä tyyppejä täynnä ja aina on hauskaa yhdessä. Meillä on jopa WhatsApp ryhmä jonne tulee hauskoja viestejä. Minun suku on sitten hankala, ja onneksi ei tarvitsee pitää yhteyttä usein. Äitini on todella mukava, mutta muut sukulaiset ovat sitten todella hankalia.

Aluksi en ollut ihan varma, mutta nyt ajatellen ihan kivasti on otettu vastaan. Miehen vanhemmat ovat ihania ja kilttejä ihmisiä, vaikka ihan kaikkea en aina ymmärrä.. joitakin mielipiteitä ehkä en aina ihan allekirjoita. Mutta pidän heistä kyllä paljon <3 Miehen kanssa on oltu nyt 10 vuotta yhdessä ja yksi lapsikin on siunaantunut tässä ajassa. 

Viimeisin ihana teko miehen vanhemmilta oli lähettää synttärikortti onnittelut. Tulin siitä oikein hyvällä mielelle :) 

Ihan hyvin, hieman varovaisesti, olin heidän silmissään todella nuori (mieheni on 10v vanhempi ja vanhempiensa iltatähti joten vanhempansa olivat jo tuolloin 70+).

Myöhemmin minuun paremmin tutustuttuaan appiukolla oli vaikeuksia niellä "moderniuteni", en nimittäin kuulu kirkkoon, juhli mitään kirkollisia merkkipäiviä tai ole mikään kodin hengetär, mutta hoidan meidän yhteisessä taloudessa oikeastaan kaikki paperi- ja raha-asiat. Oli saada sydänkohtauksen kun yhteen muuttaessamme alkoi poikansa kanssa keskustella sähkösopimuksista ja vakuutuksista ja mieheni vain totesi ettei tiedä kun tyttöystävä ne hoitaa.

Ajan myötä on oppinut vain nyrpeästi hymähtämään ja nielemään mielipiteensä meidän "rooleista", joten ihan hyvin menee!

Loput perheestään on alun ikäerojärkytyksestä toivuttuaan aina kohdelleet minua kuin perheenjäsentä!

Hyvin - tosin toistaiseksi ollaan "tavattu" vaan Skypen valityksella, kun miehen suku asuu Ir4nissa.

Olen puhunut hanen siskonsa, veljensa ja vanhempiensa kanssa. Sisko on nyt lahettamassa mulle yllatyspakettia, sen verran sain selville etta sielta on tulossa ainakin huivi (ei siis hij4b haha), korvakoruja ja tyynynpaallisia (koristetyynyihin) :) 

Vanhempansa ovat onnellisia etta heidan poikansa on loytanyt naisen, jonka kanssa on onnellinen.

Aika hyvin, ottaen huomioon etta olen itse yli nelikymppinen ja mies taytti just 30, eika lapsia ole suunnitelmissa vaikka fysiologisesti (ehka) viela olisikin mahdollista. :) 

Ensi vuonna sitten "sukuloimaan" (ellei tule s0ta)!