Teini-ikäinen loukkaa puheillaan joka päivä

Et mielestäsi ansaitse noin kovaa tuomiota virheistäsi?

Tuolla lauseella aika vahvasti kumoat omien virheiden vakavuuden. Kumoat täysin teiniltä oikeuden tuntea niin kuin hän nyt tuntee. Ajattelet, no eihän se nyt niin vakavaa ole, minä olin huono ihminen mutta toisella ei ole oikeutta olla siitä vihainen koska "minä tiedostan sen nyt enkä tehnyt sitä tahallaan".

Sinä olet kasvanut ihmisenä, mikset anna samaa mahdollisuutta lapsellesi joka hänkin on keskeneräinen monella tapaa? Luulisi äidillä olevan myötätuntoa omaa lastaan kohtaan. Tule pois sieltä kuplastasi, ja hyväksy omat virheesi itse.

Nyt sinulla on tilaisuus ryhtyä hyväksi äidiksi, lapsethan tarvitsevat rakkautta eniten silloin kun ansaitsevat sitä vähiten. Eli sanot teinillesi, että hänellä on oikeus olla vihainen, olet ollut aiemmin ikävä ihminen, mutta rakastat häntä joka tapauksessa. Älä kuuntele yksittäisiä solvauksia vaan viestiä niiden takana. Teinit puhuvat mitä sattuu, heillä käy aivoissa niin kova kuhina ja osa päästä on ihan tukossa. Itselläni on esiteini, joka puhuu välillä rumasti, vaikka ollaan onnellinen perhe ja häntä on aina kohdeltu hyvin.

Menneitä virheitä et voi korjata, mutta jokainen päivä on uusi tilaisuus toimia paremmin. 

Jokainen tällainen tarina on liikaa. Olen itse raivopään äidin "kasvatti", jonka kanssa välit eivät korjaantuneet koskaan - ei silti, ei hän sitä ikinä kovin ponnekkaasti yrittänytkään. Pohjimmiltaan kyse oli ehkä siitä, että olimme äitini kanssa hyvin hyvin erilaiset ihmiset. Hän ei ikinä pystynyt näkemään tai ymmärtämään erilaisuuttani, vaan odotti tai oletti, että olisin ollut jollain tapaa samanlainen kuin hän ja siten olisin ollut, toiminut ja ajatellut asioista samoin kuin hän. No, ei se mennyt niin. 

Oman lapseni kanssa olen tietoisesti toiminut toisin ja heti alusta lähtien yrittänyt ymmärtää sen, ettei hän ole kaltaiseni, vaan oma ainutlaatuinen itsensä, jota minun on syytä kunnioittaa. Lopputuloksena kodissani asuu maailman ihanin teini, jonka kanssa on erinomaiset, luottamukselliset välit. Kyllä hänenkin kanssaan välillä turbulenssia on, mutta kesto on muutaman minuutin ja loppuu aina siihen, että hän toteaa että "äiti, kyllähän sä tiedät etten ollut tosissani". 

Oma neuvoni ap:lle on, että vaihda näkökulmaa. Mieti, että teinisi olisikin esim. työkaverisi. Miten häntä kohtelisit, miten hänelle puhuisit ja miten hänen asioitaan kunnioittaisit? Toki teinillä on teinin jutut, eivätkä sinänsä mene yksi yhteen työkaveri-vertaukseen, mutta se oma osuus?

Toinen asia on, ettei teinit ole tyhmiä. Pyydä anteeksi, kerro miten huonosti olet aiemmin toiminut ja kerro miten häntä rakastat. Siitä se lähtee toivon mukaan.

Ei liity nyt varsinaisesti sinuun, mutta vaikean teinin näkökulma: minun koko lapsuuteni vanhemmat tappelivat, huusivat Ja Jopa kävivät kii toisiinsa. Lapsia lyötiin ja suututtiin vahingoista, esim jos lasi kaatui. Vanhemmat saivat haukkua meitä ja lyödä mutta auta armias jos sanoit mitään vastaan, vaikka vain kysyit että miksi joku asia ei ole sallittu. Pelkäsin vanhempiani kuollakseni.

Sitten kun tulin teini ikään tajusin etteivät he ole jumalia, minä voin tehdä elämässäni omia päätöksiä ja elää eritavalla. Äiti koki tämän uhkana hänen vallalleen ja alkoi sanelemaan mm. Kenen kaveri saan olla.. jos hän ei pitänyt jostakusta, en ikinä päässyt ulos hänen kanssaan ja piti valehdella mihin olen menossa.

Sitten olin teini jonka elääkseen ja hengittääkseen oli valehdeltava ja taisteltava oikeudestani edes valita kaverini itse.

Vielä tänäkään päivänä äiti ei nää että hän itsekin oli aiheuttamassa ongelmia käytöksellään. Hän sanoo että jos vaan olisin elänyt koko elämäni niinkuin hän haluaa, ei mitään ongelmia olisi :)

Ahaa, näin siis syntyvät ja muovautuvat ne ihmiset, jotka käyttävät läheisiään sujuvasti pzkasankoina, nyrkkeilysäkkeinä ja kynnysmattoina. Kotoa opittua. Hruottile äitiäsi, käske se tappaa itsensä ja se vain rakastaa sua niin vtusti, on se niiiiiin ehana, silittää tai siis yrittää silittää päätä ja mä kerrosn sille, kuinka ällöttävä vanha ruma läski se on ja kuinka kaikki inhoaa sitä. 

Teini-iässä aistii kyllä, kuka aidosti pitää sinusta ja mikä on taas vain teennäistä, ulkoaopittua 'lapset on aina etusijalla, rakastan lapsiani vaikka en välttämättä heidän tekojaan' ym konsulttipzkaa. 

Teette erittäin arvokasta työtä, te kynnysmatot ja haisevat tiskirätit, ilman teitä kouluampujia ja muita ostoskeskusten pommittajia olisi miljoona kertaa enemmän.

Kannattaa kertoa sille teinille avoimesti mitä sulle on tapahtunut ja kertoa että siksi olet ollut itse huono äiti ja pahoitella vilpittömästi. Vain noin välit voi korjautua.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu varmasti kurjalta kuulla tuollaisia, vaikka tietäisikin, että lauseissa on mukana rutkasti "teinilisää". Nyt ei auta muu kuin olla kärsivällinen. Kerroit, että olet aiemmin ilmaissut vain negatiivisia tunteita, haukkunut lasta etkä ollut tarpeeksi läsnä. On hieno asia, että olet alkanut muuttaa käytöstäsi ja hakea teille apua. On kuitenkin muistettava, että teini on varhaislapsuudestaan asti saanut sinulta tietynlaisen mallin ilmaista tunteitaan ja omaa pahaa mieltään. Lapset oppivat tehokkaimmin esimerkistä omien tunteidensa käsittelyä ja tunteiden ilmaisua muille. Viimeiset kaksi vuotta olet ollut parempi esimerkki, mutta kaksi vuotta on lyhyt aika. Sinun on pyrittävä säilyttämään uusi elämänasenteesi, älä lähde enää mukaan negatiivisuuden kierteeseen. Ole teinille avoin aiemmista ongelmistasi. Vastaanotto voi olla negatiivinen, mutta yritä ymmärtää hänen taustaansa - sinä itse et ole pystynyt olla parempi ihminen negatiivisten kokemustesi vuoksi, joten ei ole ihme, jos se ei ole teinillekään helppoa teidän aiemman perhedynamiikkanne vuoksi.

Olen varma, että välinne voivat vielä parantua huomattavasti vuosien myötä, jos jatkat johdonmukaisesti hyvällä tiellä. Kun teini aikuistuu ja saa elämänkokemusta, hän alkaa paremmin ymmärtämään, kuinka pahoillasi olet ja mistä käytöksessäsi on ollut kyse. Käyttäytymismallien muuttaminen on kuitenkin hidasta, ja teineillä tulee muutenkin ylilyöntejä, vaikka olisivat saaneet hyvän mallin muiden kohtelulle ja omien tunteiden ilmaisulle lapsuudenperheestään. Älä ota noita tappamisjuttuja ja muita liian kirjaimellisesti, kyse ei ole oikeasti mistään silmittömästä vihasta sinua kohtaan. Teini ei vaan parhaillaan parempaan pysty, mutta toivottavasti oppii ajan myötä parempia käyttäytymismalleja.

Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi.

Toisinaan tilanne tuntuu kuin pahalta unelta josta haluaisi vain herätä,ahdistus todellisuudesta kulkee mukanani joka hetki,kuitenkin haluaa uskoa pieniinkin hyviin hetkiin että ne johdattavat johonkin parempaan joku päivä,kun lapseni on aikuinen ja ymmärtää olosuhteensa paremmin.

Täytyy olla aika häiriintynyt lapsi jos puhuu noin. Nahkavyö parantaa. Näytin kerran lapsena isälle keskisormea ja sain nahkavyöstä. Sen jälkeen opin, että ei pelleillä, koska talossa on mies. Talossa on 110kg mies joka nostaa penkistä 160kg ja se voima mikä siirtyy siihen nahkavyöhön riittää repimään selkä ja persélihan auki pikku kakaralta. Viikko pitää nukkua mahallaan ja penkillä istua etukumarassa.

Lapset on kuin koiria. Pitää olla rajat ja kumpikaan ei kunnioita heikkoa johtajaa.

Vierailija kirjoitti:

Et mielestäsi ansaitse noin kovaa tuomiota virheistäsi?

Tuolla lauseella aika vahvasti kumoat omien virheiden vakavuuden. Kumoat täysin teiniltä oikeuden tuntea niin kuin hän nyt tuntee. Ajattelet, no eihän se nyt niin vakavaa ole, minä olin huono ihminen mutta toisella ei ole oikeutta olla siitä vihainen koska "minä tiedostan sen nyt enkä tehnyt sitä tahallaan".

Sinä olet kasvanut ihmisenä, mikset anna samaa mahdollisuutta lapsellesi joka hänkin on keskeneräinen monella tapaa? Luulisi äidillä olevan myötätuntoa omaa lastaan kohtaan. Tule pois sieltä kuplastasi, ja hyväksy omat virheesi itse.

Joka i-k-i-n-e-n päivä itke sitä miten on käyny-tietenkin salaa.En vähättele mitään.Yritän vain ymmärtää elämää.

Itsekin annoin anteeksi vanhemmilleni. En sitä heille ole kertonut mutta ymmärrän ettei sairas mieli voinut itselleen mitään.

Todellakin ymmärrän että ansaitsen lapseltani kaiken vihapuheen.Toisaalta en ymmärrä mitä niiin pahaa olen tenhyt että hän haluaa tappaa minut,ja minä joka koin pahinta mahdollista omassa lapsuudessani en ikinä näin kellekkään toivonut.Ymmärrän toki myös senkin että meillä kaikilla on omat vahvuudet ja heikkoudet.

Velvollisuuden tunteeni on myös niin vahva,että tiedän etten voisi lopettaa omaa elämääni juuri tästä syystä..en halua paeta! ap

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tällainen tarina on liikaa. Olen itse raivopään äidin "kasvatti", jonka kanssa välit eivät korjaantuneet koskaan - ei silti, ei hän sitä ikinä kovin ponnekkaasti yrittänytkään. Pohjimmiltaan kyse oli ehkä siitä, että olimme äitini kanssa hyvin hyvin erilaiset ihmiset. Hän ei ikinä pystynyt näkemään tai ymmärtämään erilaisuuttani, vaan odotti tai oletti, että olisin ollut jollain tapaa samanlainen kuin hän ja siten olisin ollut, toiminut ja ajatellut asioista samoin kuin hän. No, ei se mennyt niin. 

Oman lapseni kanssa olen tietoisesti toiminut toisin ja heti alusta lähtien yrittänyt ymmärtää sen, ettei hän ole kaltaiseni, vaan oma ainutlaatuinen itsensä, jota minun on syytä kunnioittaa. Lopputuloksena kodissani asuu maailman ihanin teini, jonka kanssa on erinomaiset, luottamukselliset välit. Kyllä hänenkin kanssaan välillä turbulenssia on, mutta kesto on muutaman minuutin ja loppuu aina siihen, että hän toteaa että "äiti, kyllähän sä tiedät etten ollut tosissani". 

Oma neuvoni ap:lle on, että vaihda näkökulmaa. Mieti, että teinisi olisikin esim. työkaverisi. Miten häntä kohtelisit, miten hänelle puhuisit ja miten hänen asioitaan kunnioittaisit? Toki teinillä on teinin jutut, eivätkä sinänsä mene yksi yhteen työkaveri-vertaukseen, mutta se oma osuus?

Tätä juuri olen tehnyt,vaihtanut näkökulmaa.Liian myöhään siihen nähden jotta asiat voisivat korjaantua nopeammin.

En minä suuttunut kun lapseni sanoo haluvansa tappaa minut tai tanssivansa haudallani.Olin hiljaa,ja pidätin kyyneleeni,kunnes olin yksin.Minä yritän,niin paljon että haluan jaksaa vaikka se usein tuntuu jo liian raskaalta.

Toinen asia on, ettei teinit ole tyhmiä. Pyydä anteeksi, kerro miten huonosti olet aiemmin toiminut ja kerro miten häntä rakastat. Siitä se lähtee toivon mukaan.

Tätä juuri olen tehnyt,vaihtanut näkökulmaa.Liian myöhään siihen nähden jotta asiat voisivat korjaantua nopeammin.

En minä suuttunut kun lapseni sanoo haluvansa tappaa minut tai tanssivansa haudallani.Olin hiljaa,ja pidätin kyyneleeni,kunnes olin yksin.Minä yritän,niin paljon että haluan jaksaa vaikka se usein tuntuu jo liian raskaalta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet osaltasi tuon pahan olon teinin sisälle aiheutunut, olet nyt velvollinen ottamaan sen vastaan että hän voi jatkaa elämää vähän keventyneenä.

Näin olen sen ymmärtänytkin,saan takaisin mitä itse olen antanut ja se minun on kestettävä.

Toivon vain jaksavani vielä...

Vierailija kirjoitti:

Nyt vähän uskoa tulevaisuuteen! MInulla on myös teini, joka haukkui minua jatkuvasti vuosikausia. En yleensä lähtenyt mukaan, vaikka joskus tuli kyllä itsekin syyllistyttyä ihan samaan haukkumiseen provosoituna. Ajattelin jo, että tästä ei nyt vaan tule tämän lapsen kanssa yhtään mitään, ja potkin hänet sitten aikanaan pihalle ja keitän viinerikahvit itselleni sen juhlan kunniaksi. Noh, sitten ihan puskista eräänä päivänä kyseinen ääliö pyysi anteeksi ilkeyttään ja sanoi, että hänen käytöksensä tuntuu hänestä pahalta! Olin kuin puulla päähän lyöty. Siitä se sitten lähti ns. aikuistumaan. Koeta olla ystävällinen sille teiniparalle, vielä se joskus fiksuuntuu.

Ihana kuulla tämä! Ap

Vierailija kirjoitti:

huono äiti olen ollut monta vuotta.En ole osannut näyttää muuta kuin negatiivisia tunteita,olen itse haukkunut hänen ollessaan pienempi,en ole ollut läsnä yms... En mielestäni ansaitse näin kovaa tuomiota virheistäni.

No tämä on sinun mielipiteesi, teini ilmeisesti kokee toisin ja purkaa nyt pahaa oloaan noista virheistäsi näin, kun ei muuta mallia ole ehkä saanut. Itsemurhallasihan kivasti viimeistelisit lapsen traumat, huh huh.

No tämä juuri on auttanut jaksamaan...en voi paeta ja aiheuttaa enemmän tuskaa lapselleni.

Sanoo että tapa itsesi-ja tappaisin?Kyllä,ymmärrän minkä trauman ja tragedian se aiheuttaisi.Toisaalta kärsivä minä haluaisi vain haistattaa paskat maailmalle josta lähden kuitenkin-olen ihminen,siinä missä jokainen!

Mutta ei,en luovuta en helpolla.Vielä täällä olen...

ap