Riita miehen kanssa: kumpi on rankempaa, olla töissä vai hoitovapaalla pienen lapsen / vauvan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Kotona voi säätää ja tehdä omaan tahtiin.

Työssä taas kaikki on tietyllä tavalla ” määrätty” teitpä mitä mitä työtä tahansa.

Jos kotona on fyysisesti rankkaa, niin ainakaan kotona olevalla ei ole mitään henkisiä paineita eikä stressiä, joita työ saattaa aiheuttaa. Toki vastuu lapsesta, muuten on vapaa,

eikä ole pomoa eikä työkavereita niskassa.

Eli kyllä se kotona oleminen on helpompaa, turha väittää muuta.

Kuka pystyy kasvattamaan lapsia ilman henkisiä paineita jos on fyysisesti aivan poikki? Siis kuka jaksaa lähteä hyvillä mielin sinne leikkipuistoon huonosti nukutun yön jälkeen?Entäs ne askartelut, satuhetket, loruttelut ja laulamiset? Ja tietenkin on vielä ne kotityöt ja terveellinen monipuolinen ruoka joka pitäisi käydä ostamassa ja tekemässä. Leikkikavereitakin pitää kutsua äiteineen kylään ja sitä varten pitää siivota ja leipoa. Meillä menee lapset syksyllä päiväkotiin ja ajattelen ihan onnella sitä että sitten monet noista jutuista on ulkoistettu. Mulla on lääkärin diagnosoima raudanpuute mikä väsyttää välillä tosi paljon ja sama tilanne on monella pienen lapsen äidillä varsinkin jos on synnyttänyt useamman lapsen pienellä aikavälillä. Mulla on myös älyttömän huonosti nukkuvat lapset. Kuopus herätti vielä helmikuussa 3-15 krt yössä. Esikoinen ei enää aina nuku päikkäreitä joten mulla ei välttämättä ole minkäänlaista taukoa päivän aikana toisin kuin miehelläni.

Mutta mun mies tunnustaakin aina että mulla on rankempaa kotona. Mä kuitenkin hoidan lapset olin kipeä tai en. Kun hän on sairas niin hän pitää sairauslomaa ja nukkuu sillä aikaa kun mä hoidan lapset.

Hei, kaikki vaan valittaa, miten rankkaa lapsen kanssa kotona on, mutta vieläkin kaipaisin tietoa siitä, että miksi. Esimerkiksi tuo ap:n 1v 3kk taapero ei todellakaan vaadi jatkuvaa huomiota, tokihan se välillä nukkuukin tai puuhailee omiaan.  Lisäksi on minulle usein sanottu, miten ihanaa vauva- ja taaperoaika on, miten se yhtäkkiä onkin niin kamalan rankkaa?

-se vela

No riippuu tietysti työstä, mutta itse ollessani 7 viikkoa kotona kahdestaan vajaan vuoden ikäisen kanssa isyyslomalla niin se oli paljon paljon helpompaa ja kevyempää kuin olla töissä, samoin kun olen joka toinen viikko tehnyt kolmepäiväistä työviikkoa ollen to, pe, la su lapsen kanssa kotona kahdestaan lapsen ollessa 3-5 -vuotias on tämä ollut helpompaa ja kevyempää kuin töissä. Työskentelen yksityisenä työterveyslääkärinä. Paljon raskaampaa ja vaativampaa on ratkaista koko ajan ihmisten ongelmia ja tehdä vaativia työkykyarvioita ja laatia lausuntoja Kelalle ja vakuutusyhtiöille sekä osallistua yritysten ohjausryhmiin, tehdä työpaikkaselvityksiä ja pitää neuvotteluita yms. Etenkin psyykkisesti sairaiden työkykyarviot lausuntoineen ovat paljon kuormittavampaa puuhaa kuin käydä lapsen kanssa huvipuistossa tai Hoplopissa tai kauppakeskuksessa tai katsella lastenohjelmia tai pelata tabletilla tms. Isyyslomalla taas lapsen ollessa päiväunilla ehti tehdä vaikka mitä mukavaa tai hyödyllistä kotona ollessa enkä muista lapsen hereillä ollessakaan lapsen kanssa olleen kovin raskasta viettää aikaa.

Jos lapsen kanssa kotona olosta maksettaisiin kuten töistä niin jäisin heti pois töistä niin kuin varmaan suurin osa. Tai jos töistä ei maksettaisi ollenkaan palkkaa niin varmaan suurin osa jäisi pois töistä kotiin vaikka kotona lapsi olisikin "vaivana"

Tuohon auttaa se, että annat miehen kokeilee kotona olemista. Eikä mitään "Emmätaho", vaan sanot että olet kyllästynyt pimpittämiseen, mies jääköön lapsen kanssa yksin niin näkee onko se pelkkää lomalla olemista.

Mies ottakoot lomaa, ja olkoon kokonaan vastuussa lapsesta. Lähde sinä vaikka reissuun siksi aikaa, niin lapsi ei ole kiinni sinussa, ja sinä et voi osallistua ja auttaa.

Ehkä se mies sitten huomaa, että kotona lapsen kanssa oleilu ei ole pelkkää laiskottelua. Ei varsinkaan sitten, kun lapsi oppii kävelemään ja aukomaan kaikki ovet ja laatikot. Ja teillähän on nyt tuo tilanne, ei ole enää sylivauva.

Lähde vaikka viikoksi tai viikonlopuksi pois ja jätä lapsi isälleen. Kysy sitten, että oliko pelkkää lomailua? Ja muista valittaa siitä, että koti on sotkuinen, pyykkivuori yltää ulko-ovelle asti, kaupassa ei ole käyty, tiskejä joka puolella, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona voi säätää ja tehdä omaan tahtiin.

Työssä taas kaikki on tietyllä tavalla ” määrätty” teitpä mitä mitä työtä tahansa.

Jos kotona on fyysisesti rankkaa, niin ainakaan kotona olevalla ei ole mitään henkisiä paineita eikä stressiä, joita työ saattaa aiheuttaa. Toki vastuu lapsesta, muuten on vapaa,

eikä ole pomoa eikä työkavereita niskassa.

Eli kyllä se kotona oleminen on helpompaa, turha väittää muuta.

Kuka pystyy kasvattamaan lapsia ilman henkisiä paineita jos on fyysisesti aivan poikki? Siis kuka jaksaa lähteä hyvillä mielin sinne leikkipuistoon huonosti nukutun yön jälkeen?Entäs ne askartelut, satuhetket, loruttelut ja laulamiset? Ja tietenkin on vielä ne kotityöt ja terveellinen monipuolinen ruoka joka pitäisi käydä ostamassa ja tekemässä. Leikkikavereitakin pitää kutsua äiteineen kylään ja sitä varten pitää siivota ja leipoa. Meillä menee lapset syksyllä päiväkotiin ja ajattelen ihan onnella sitä että sitten monet noista jutuista on ulkoistettu. Mulla on lääkärin diagnosoima raudanpuute mikä väsyttää välillä tosi paljon ja sama tilanne on monella pienen lapsen äidillä varsinkin jos on synnyttänyt useamman lapsen pienellä aikavälillä. Mulla on myös älyttömän huonosti nukkuvat lapset. Kuopus herätti vielä helmikuussa 3-15 krt yössä. Esikoinen ei enää aina nuku päikkäreitä joten mulla ei välttämättä ole minkäänlaista taukoa päivän aikana toisin kuin miehelläni.

Mutta mun mies tunnustaakin aina että mulla on rankempaa kotona. Mä kuitenkin hoidan lapset olin kipeä tai en. Kun hän on sairas niin hän pitää sairauslomaa ja nukkuu sillä aikaa kun mä hoidan lapset.

Oikeastiko luulet, että sitten kun lapset ovat päiväkodissa, on helpompaa? Lapset voivat edelleen herättää sen 15*yö. Herätät aamulla lapset syvästä unesta ja hiki päässä saat heille vaatteet päälle. Samoin itselle vaatteet, hiukset ja meikki. 8t stressaavaa työtä, kiireellä hakemaan kiukkuisia lapsia hoidosta. Vauhdilla ruoanteko, syöminen, kaikki mahdolliset kotityöt ja yritys viettää aikaa lasten kanssa. Tosi rentoa.

Vierailija kirjoitti:

Jos töissä on helpompaa, kuin kotona, niin missä hemmetissä te olette duunissa?

Ja juoruiletteko siellä työpaikalla päivät pitkät, ja teette vain näön vuoksi silloin tällöin jotain pientä.

Kellä on varaa pitää tuollaisia työntekijöitä.

Kun kotona on vain yksi ainoa pieni terve lapsi hoidettavana, ja vielä siitä valittaa, niin

kyllä täytyy olla vika korvien välissä.

No mä teen keskittymistä vaativaa suunnittelutyötä. Kollegat ei kiipeä kirjahyllyyn sillä aikaa kun yritän vääntää köntsän pyttyyn ovi auki, kuunnellen mitä ne tekee ja valmiina syöksymään portaita perässä pökäle puolivälissä riippuen. Töissä on kahvitauko, ja vaikka kollegalla on asiaa kesken tauon, hän ei heittäydy itkupotkuraivareissaan lattialla ja huuda varttia vaikka sanot että nyt ei ehdi palaveri alkaa parin minsan kuluttua, kuten lapsi jonka yrität saada ymmärtämään että hetki pitää malttaa että ruoka nostetaan uunista ennenkuin se on pilalla ja sitten kootaan palikkatorni uusiksi. Kollegat ei revi tietsikastani näppäimiä, jos kesken duunin hoidan jonkun oman laskunmaksun, ajanvarauksen tms nettiasian, ne jopa on hiljaa kun puhun puhelimeen.

Kyllä mulla oli reilun vuoden vanhan kanssa päivä, kun laitoin miehelle viestin töihin että tuo kebapit tulessaan, en ollut edes ehtinyt aloittaa ruuanlaittoa.

Ja mä sain sentään nukkua yöt, kuvittelepa että hoidat samat duunit tolkuttomassa univajeessa. Muksu alkoi valvittaa meitä vasta kun kumpikin olimme palanneet takaisin työelämään ja lapsi aloitti hoidossa.

Se jonka mies oli kotona ilman päikkäreitä.

Mun mielestä on ikävää, että mies sanoo tuolla tavalla takaisin, kun toteat, että oli rankka päivä. Se rankkuus suhteutuu aina senhetkiseen elämäntilanteeseen. Esimerkiksi itsellä viime vuonna, kun vielä opiskelin, rankka päivä oli sellainen, että päivällä oli pari luentoa ja tentti, eli yhteensä 6 tuntia. Sitten joku kouluhomma vielä illasta ja treenit/lenkki. Nyt taas täyspäiväistä työtä tekevänä itselle rankka päivä on sellainen, kun on töissä 7-17, kotona ruoanlaitto ja siivoamista ja harrastukset. Lapsia ei ole, mutta varmasti rankan päivän määritelmä olisi taas ihan eri lasten kanssa.

Sitten vielä se työn kuormittavuus riippuu työstä, itse omassa työssäni joudun tekemään paljon aivotyötä ja mekaanista naputtelua on hyvin vähän. Jatkuvasti on pakko olla tarkkaavaisena, joten päivän jälkeen aivot käy todella hitaalla. Sitten taas toisaalta sillä kotona olevalla vanhemmalla voi olla tilanne, jossa lapsi vaatii erityisen paljon huomiota ja apua, jolloin päivät ovat huomattavasti kuormittavampia. 

Vastaan yleistäen, että töissä on rankempaa.

Tämä pätee jos työ ei ole unelmiesi duuni tai nousukiitoon ampaissut unelmayrityksesi. Ja jos vauva/lapsi on normaali, imetys sujuu ja äiti terve. (Ja äidillä on seuraa edes jonkin verran, muuten pää pehmenee ja se on rankkaa) Eli noin 90 % tapauksista työ lienee paljon tai ainakin vähän rankempaa. Se 10 % kun kotona olo on rankempaa ei kuitenkaan ole sitten kovinkaan harvinaista.

Ja riippuu myös kuinka se töissäkäyvän vapaa-aika kuluu. Jos on viinaan menevä tai katoaa harrastuksiinsa niin sehän triplaa kotonaolevan työmäärän. Ja jos kotona oleva heittäytyy masennuksen vietäväksi (eikä hae apua) niin se taas triplaa sen työssäkäyvän työmäärän.

Vierailija kirjoitti:

Hei, kaikki vaan valittaa, miten rankkaa lapsen kanssa kotona on, mutta vieläkin kaipaisin tietoa siitä, että miksi. Esimerkiksi tuo ap:n 1v 3kk taapero ei todellakaan vaadi jatkuvaa huomiota, tokihan se välillä nukkuukin tai puuhailee omiaan.  Lisäksi on minulle usein sanottu, miten ihanaa vauva- ja taaperoaika on, miten se yhtäkkiä onkin niin kamalan rankkaa?

-se vela

Mitä ihmettä? Et ole vissiin ikinä ollut lasten kanssa missään tekemisissä. Minusta lapsen ikävuosi 1-2 on ollut raskain, kun sen ikäinen ehtii ja keksii tehdä vaikka mitä, mutta mitään järkeä tekemisissä ei ole. Heti kun selkänsä kääntää, lapsi keksii jotain mielenkiintoista. Pienen lapsen kanssa ei ikinä voi olla ajatuksissaan vaan aina pitää toisella korvalla kuunnella, mitä lapsi tekee.

Vauvan ja lapsen kasvamista ja uusien taitojen oppimista on ihana seurata. Se ei poista sitä, että aika on työläs ja rasittava. Juokseehan jotkut maratonejakin vaikka jo harjoittelu on s**tanan tylsää, itse kilpailu yhtä h*lvettiä ja silti juoksijat hehkuttavat, miten hieno kokemus se on. Ei ole, sanoo vapaaehtoisesti maratoniton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos töissä on helpompaa, kuin kotona, niin missä hemmetissä te olette duunissa?

Ja juoruiletteko siellä työpaikalla päivät pitkät, ja teette vain näön vuoksi silloin tällöin jotain pientä.

Kellä on varaa pitää tuollaisia työntekijöitä.

Kun kotona on vain yksi ainoa pieni terve lapsi hoidettavana, ja vielä siitä valittaa, niin

kyllä täytyy olla vika korvien välissä.

No mä teen keskittymistä vaativaa suunnittelutyötä. Kollegat ei kiipeä kirjahyllyyn sillä aikaa kun yritän vääntää köntsän pyttyyn ovi auki, kuunnellen mitä ne tekee ja valmiina syöksymään portaita perässä pökäle puolivälissä riippuen. Töissä on kahvitauko, ja vaikka kollegalla on asiaa kesken tauon, hän ei heittäydy itkupotkuraivareissaan lattialla ja huuda varttia vaikka sanot että nyt ei ehdi palaveri alkaa parin minsan kuluttua, kuten lapsi jonka yrität saada ymmärtämään että hetki pitää malttaa että ruoka nostetaan uunista ennenkuin se on pilalla ja sitten kootaan palikkatorni uusiksi. Kollegat ei revi tietsikastani näppäimiä, jos kesken duunin hoidan jonkun oman laskunmaksun, ajanvarauksen tms nettiasian, ne jopa on hiljaa kun puhun puhelimeen.

Kyllä mulla oli reilun vuoden vanhan kanssa päivä, kun laitoin miehelle viestin töihin että tuo kebapit tulessaan, en ollut edes ehtinyt aloittaa ruuanlaittoa.

Ja mä sain sentään nukkua yöt, kuvittelepa että hoidat samat duunit tolkuttomassa univajeessa. Muksu alkoi valvittaa meitä vasta kun kumpikin olimme palanneet takaisin työelämään ja lapsi aloitti hoidossa.

Se jonka mies oli kotona ilman päikkäreitä.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Hei, kaikki vaan valittaa, miten rankkaa lapsen kanssa kotona on, mutta vieläkin kaipaisin tietoa siitä, että miksi. Esimerkiksi tuo ap:n 1v 3kk taapero ei todellakaan vaadi jatkuvaa huomiota, tokihan se välillä nukkuukin tai puuhailee omiaan.  Lisäksi on minulle usein sanottu, miten ihanaa vauva- ja taaperoaika on, miten se yhtäkkiä onkin niin kamalan rankkaa?

-se vela

Lapset on kaikki niin erilaisia. Joku saattaa roikkua koko aika jalassa niin että joudut tekemään ne ruoat ja kotityöt silloin kun lapsi on päikkärillä. Tai joku toinen lapsi saattaa herättää puolen tunnin välein yöllä jolloin äiti yrittää nukkua päikkärit samaan aikaan kuin lapsi. Kummassakin tapauksessa äiti on tosi kovilla. Tai sitten on sellaisia äitejä niin kuin minä että yritän järjestää lapsilleni samanlaisia juttuja kuin päiväkodissakin tehtäisiin. Eli tuon ikäiselle luin ja lauloin paljon. Yritettiin ulkoilla paljon ja tein monipuolista ruokaa. Järjestin myös tapaamisia muiden samanikäisten kanssa. Monet näistä tekemisteni asioista on itse asiassa neuvolankin suosittelemia. Varmaan aika harva äiti vaan pelaa pleikkaa samalla kun se lapsi leikkii siinä vieressä nätisti. Ja varmaan aika harva äiti tarjoaa lapsilleen pelkkää valmisruokaa.

Riippuu paljon työpaikasta ja montako lasta kotona on hoidettavana. Meillä vuoden sisään syntynyt kaksi lasta, jolloin vauvavuotena kotona olo oli rankempaa kuin töissä. Nyt lapset 10v, (siivoja käy säännöllisesti), joten kolmevuorotyössä teholla paljon rasittavampaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona voi säätää ja tehdä omaan tahtiin.

Työssä taas kaikki on tietyllä tavalla ” määrätty” teitpä mitä mitä työtä tahansa.

Jos kotona on fyysisesti rankkaa, niin ainakaan kotona olevalla ei ole mitään henkisiä paineita eikä stressiä, joita työ saattaa aiheuttaa. Toki vastuu lapsesta, muuten on vapaa,

eikä ole pomoa eikä työkavereita niskassa.

Eli kyllä se kotona oleminen on helpompaa, turha väittää muuta.

Kuka pystyy kasvattamaan lapsia ilman henkisiä paineita jos on fyysisesti aivan poikki? Siis kuka jaksaa lähteä hyvillä mielin sinne leikkipuistoon huonosti nukutun yön jälkeen?Entäs ne askartelut, satuhetket, loruttelut ja laulamiset? Ja tietenkin on vielä ne kotityöt ja terveellinen monipuolinen ruoka joka pitäisi käydä ostamassa ja tekemässä. Leikkikavereitakin pitää kutsua äiteineen kylään ja sitä varten pitää siivota ja leipoa. Meillä menee lapset syksyllä päiväkotiin ja ajattelen ihan onnella sitä että sitten monet noista jutuista on ulkoistettu. Mulla on lääkärin diagnosoima raudanpuute mikä väsyttää välillä tosi paljon ja sama tilanne on monella pienen lapsen äidillä varsinkin jos on synnyttänyt useamman lapsen pienellä aikavälillä. Mulla on myös älyttömän huonosti nukkuvat lapset. Kuopus herätti vielä helmikuussa 3-15 krt yössä. Esikoinen ei enää aina nuku päikkäreitä joten mulla ei välttämättä ole minkäänlaista taukoa päivän aikana toisin kuin miehelläni.

Mutta mun mies tunnustaakin aina että mulla on rankempaa kotona. Mä kuitenkin hoidan lapset olin kipeä tai en. Kun hän on sairas niin hän pitää sairauslomaa ja nukkuu sillä aikaa kun mä hoidan lapset.

Oikeastiko luulet, että sitten kun lapset ovat päiväkodissa, on helpompaa? Lapset voivat edelleen herättää sen 15*yö. Herätät aamulla lapset syvästä unesta ja hiki päässä saat heille vaatteet päälle. Samoin itselle vaatteet, hiukset ja meikki. 8t stressaavaa työtä, kiireellä hakemaan kiukkuisia lapsia hoidosta. Vauhdilla ruoanteko, syöminen, kaikki mahdolliset kotityöt ja yritys viettää aikaa lasten kanssa. Tosi rentoa.

Voi, kiitos mielenkiinnosta. Kuten sanoin niin se lapsi herätteli monta kertaa vielä helmikuussa. Nyt nukkuu jo hyvin. 😇 En kai mä muuten olisikaan töihin palaamassa. Ihan varmasti rankkaa tulee olemaan mutta sitten ei tarvitse enää stressata sitä etten ole vielä järjestänyt ikätovereita kylään, lukenut, laulanut, askarrellut, ulkoillut tms. lasten kanssa. Mää olen yrittänyt hoitaa lapseni sillä ajatuksella että ne ei jää mitään paitsi olemalla kotona mun kanssa. Itse olen työskennellyt päiväkodissa.

Olen töissä vientiteollisuudessa jossa on isoja projekteja ja työ on juuri sellaista, jota kuvataan "miehen vaativaksi työksi". Aikatauluja, vaativia asiakkaita, matkustusta jne. Arvatkaapa kuinka moni miehistä kertoo tulevansa töihin lepäämään kun perheeseen on syntynyt (uusi) lapsi... Aika moni. Teen samankaltaista töitä mutta isossa kuvassa kotona olo tulee olemaan paljon raskaampaa kuin töissä olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona voi säätää ja tehdä omaan tahtiin.

Työssä taas kaikki on tietyllä tavalla ” määrätty” teitpä mitä mitä työtä tahansa.

Jos kotona on fyysisesti rankkaa, niin ainakaan kotona olevalla ei ole mitään henkisiä paineita eikä stressiä, joita työ saattaa aiheuttaa. Toki vastuu lapsesta, muuten on vapaa,

eikä ole pomoa eikä työkavereita niskassa.

Eli kyllä se kotona oleminen on helpompaa, turha väittää muuta.

Kuka pystyy kasvattamaan lapsia ilman henkisiä paineita jos on fyysisesti aivan poikki? Siis kuka jaksaa lähteä hyvillä mielin sinne leikkipuistoon huonosti nukutun yön jälkeen?Entäs ne askartelut, satuhetket, loruttelut ja laulamiset? Ja tietenkin on vielä ne kotityöt ja terveellinen monipuolinen ruoka joka pitäisi käydä ostamassa ja tekemässä. Leikkikavereitakin pitää kutsua äiteineen kylään ja sitä varten pitää siivota ja leipoa. Meillä menee lapset syksyllä päiväkotiin ja ajattelen ihan onnella sitä että sitten monet noista jutuista on ulkoistettu. Mulla on lääkärin diagnosoima raudanpuute mikä väsyttää välillä tosi paljon ja sama tilanne on monella pienen lapsen äidillä varsinkin jos on synnyttänyt useamman lapsen pienellä aikavälillä. Mulla on myös älyttömän huonosti nukkuvat lapset. Kuopus herätti vielä helmikuussa 3-15 krt yössä. Esikoinen ei enää aina nuku päikkäreitä joten mulla ei välttämättä ole minkäänlaista taukoa päivän aikana toisin kuin miehelläni.

Mutta mun mies tunnustaakin aina että mulla on rankempaa kotona. Mä kuitenkin hoidan lapset olin kipeä tai en. Kun hän on sairas niin hän pitää sairauslomaa ja nukkuu sillä aikaa kun mä hoidan lapset.

Mun ratkaisu tähän on että jätän kaikki nämä pois: "lähteä hyvillä mielin sinne leikkipuistoon huonosti nukutun yön jälkeen?Entäs ne askartelut, satuhetket, loruttelut ja laulamiset? Ja tietenkin on vielä ne kotityöt ja terveellinen monipuolinen ruoka joka pitäisi käydä ostamassa ja tekemässä. Leikkikavereitakin pitää kutsua äiteineen kylään ja sitä varten pitää siivota ja leipoa"

Silti töissä oleminen on kivempaa koska tykkään työstäni, mies taas olisi mieluummin kotona koska inhoaa työtään.

Jos ei ole pakko mihinkään lähteä, en todellakaan lähde huonosti nukutun yön jälkeen. Lapsi/lapset osaa leikkiä myös kotona ihan keskenään. Lapsia ei tarvi jatkuvasti leikittää ja viihdyttää, se on vain karhunpalvelus lapselle. Iltasatu on ihan hyvä tapa, mutta kyllä lapsen on ihan hyvä katsoa telkkarista kivoja piirrettyjäkin. Eikä kovin pienen kanssa tarvi mitään askarrellakaan, piirrelköön itsekseen, sitten kun pitää saksien käyttöä opetella niin tehdään yhdessä mutta sitä ei tarvi tehdä pitkään kerrallaan eikä joka päivä. Ruokien ei tarvi aina olla niin terveellisiä, jos ei jaksa tehdä ruokaa niin sitten oikaistaan, suomalaiset einekset on oikein hyviä, puhumattakaan puolivalmisteista. Ja miksi ihmeessä jos lapset tulee leikkimään pitäisi siivota ja leipoa? Ne kersat sotkee kun ne leikkii, vasta sitten siivotaan jos jaksetaan, ja kavereiden äideille kelpaa ihan varmasti kaupan keksit ja jos on pullaa niin se on jo plussaa, monille riittää kahvikin tai joku muu juotava.

Itse ainakin pyöritän neljän lapsen kotia viikonloput kun vaimo lähtee joka viikonloppuisin menemään ja saa arki-iltaisin halutessaan juosta riennoissa.

Yleensä sunnuntain paasaan vielä vaimoa kun on niin krapula ja ei kuulemma enää koskaan pitäis juoda.

Välillä sit riidellään kunnolla kun vaimo valittaa et voi kun sais lomaa välillä. Täytyy sanoa et parisuhteet on hanurista vaikka lapsiani rakastan.

No nyt tulossa viikon kesäloma ja lähden lasten kanssa sukulaisille et vaimo saa taas olla kun niin raskasta.

Arkisin on siis yhden 2 vuotiaan kanssa kotona joka hyvin omatoiminen.

Tätä leikkiä jatkunut jo reilun vuoden ja rahat ei tahdo riittää palkkapäivään, kun ylitöitä ei saa tehdä kun se on sitä mun hauskaa vapaa-aikaa ja pois lasten hoidosta.

Myös se, mistä pitää ja mitä osaa tehdä, vaikuttaa kotonaolon/töiden raskauteen.

Esim. minä väittäisin olevani aika hyvä kotitöissä. Siis ruoanlaitto ja siivous käy nopeasti. Lisäksi pystyin tekemään "mitä tahansa" esim. ruokaa, käymään wc:ssä, siivoaman, syömään lapsen ollessa kantoliinassa (ja toinenkin vessan tai keittiön lattialla mukana). Nautin loruttelusta, vauvajumpasta, vaunukävelyistä ja puistoilusta. Se ei siis ollut raskasta.

Sen sijaan lasten ollessa pieniä olin tuore ja hieman epävarma esimies. Uusia asioita tuli koko ajan vastaan ja tuntui etten aina tiedä miten pitäisi toimia. Kauhean stressaavaa.

Yhden kanssa kotona olo on lomaa. Tämä on minun mielipiteeni. Saa alapeukuttaa.

Aika lapsellista on, jos tuosta asiasta täytyy joka ikinen viikko riidellä :O

Molemmilla voi olla rankkaa, mutta te olette annettu toisillenne tueksi ja avuksi. Ette sitä varten, että vuoronoperään säälille itseänne ja voivottelette, kun elämä on niin rankkaa :(

Terapiaa ja kiireellä!

Vierailija kirjoitti:

Yhden kanssa kotona olo on lomaa. Tämä on minun mielipiteeni. Saa alapeukuttaa.

Jatkan vielä. Oli äärettömän tylsää välillä, kun ei ollut mitään tekemistä ja pitkäveteistä. Mutta toisaalta päätin, että nautitaanpa kerrankin tällaisesta ajasta, kun elämä on hidasta ja rauhallista ja mihinkään ei ole kiire. Kotona olin esikoisen kanssa siihen, että hän täytti 2v.