Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riita miehen kanssa: kumpi on rankempaa, olla töissä vai hoitovapaalla pienen lapsen / vauvan kanssa
18.05.2019 |
Joka viikko tuntuu tulevan samasta asiasta riitaa :( . Mies on meillä tällä hetkellä se, joka käy töissä. Minä olen 1v 3kk ikäisen kanssa hoitovapaalla. Minun mielestä kotona lapsen kanssa on paljon paljon rankempaa, lapsi vaatii jatkuvaa huomiota, taukoja ei juurikaan ole, öisin joutuu heräämään lapsen vuoksi, kaikkialle minne menisi pitää ottaa se vauva ja nytten taapero mukaan, edes vessassa ei koskaan saa käydä rauhassa, plus ei ole työkavereita eikä sellaista kivaa. Ennen lasta tein vuosia täyttä työpäivää, joten minulla on mihin verrata. Töissä oli paljon helpompaa ja kevyempää. Mies taas väittää että saan suunnilleen lomailla joka päivä vain ja hänellä on paljon rankempi elämä kun joutuu käymään töissä. Ratkaistaa tämä riita, koska me emme osaa. Mies ei usko minua että minulla on rankkaa, ei millään suostu itse kokeilemaan hoitovapaata mutta hermostuu jos joskus vähän sanon, että oli rankka päivä tänään (koska kuulemma hänellä oli paljon rankempi koska joutui olemaan töissä eikä kotona).
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko raskasta vai ei, riippuu pitkälti millaiset eväät ja kotikasvatuksen haluaa lapselleen antaa, sillä 1,5v lapsi on vielä täysin vanhempien armoilla tai sitten oman onnensa nojassa. Ja nämä vaihtelevat suuresti lapsilla ja on sattumaa saako ne lapsi kotoa vai ei ja on riippuvainen vanhemmista.
Jos kotona opetetaan alkeellisimmat käytöstavat ja kotikasvatus, luetaan paljon, opetetaan kädentaitoja, ulkoillaan ja liikutaan, piirretään, tutustutaan luontoon ja eläimiin, pidetään ruokailusuosituksesta kiinni, annetaan lapselle virikkeitä, huolehditaan siisteyskasvatuksesta ja hygeniasta, annetaan syliä, hellyyttä ja turvaa jne. niin kyllä hän se vie aikaa ja voimavaroja.
Jos lapsi elää oman onnensa nojassa ja välipalat noukkii pöydästä tai ei ulkoile, niin onhan sitä aikaa, tehdä vaikka kotitöitä.
Jo tuon ikäisen ulkoiluun pitäisi varata aikaa 2-3h päivässä, joka on yli yksi kolmannes työpäivästä ja ne muutamat tunnit jää muuhun hoivaan, joka ei ole paljon.
Ja kyllähän noita lapsia näkee, miten on lapsia kotona hoidettu ja kasvatettu, kun ei edes osata tervehtiä, kiusataan muita ja kiroillaan ja haistatellaan päiväkodissa ja koulussa ja varastellaan.
Uskoisin, että moni niistä vanhemmista, jotka panostavat lapsen kasvatukseen myös nauttivat kotonaolosta erityisen paljon, eivätkä pidä sitä niin raskaana. Jos vain makaa sohvalla lapsen kiljuessa tyytymättömänä vieressä, niin päähän siinä hajoaa.
Tuota en ymmärrä, etteikö kotitöitä ja lapseen panostamista/kasvatusta voisi tehdä samanaikaisesti. Esim. pyykkihuollossa opetellaan värejä, vaatekappaleiden nimiä, voidaan laskea asioita, etsiä samanlaisia, opitaan auttamaan ja kiittämään avusta. Kaiken lisäksi tämä on yleensä kivaa lapsen mielestä, samoin kuin lähes kaikki kotityöt.
En tiedä että minkälaisia lapsia sulla on mutta esikoiseni roikkui lahkeessa kiinni ap:n lapsen ikäisenä kun laitoin ruokaa. Pyykkejä kun laitoin kuivumaan niin saman tien kiskoi niitä alas. Kun koneeseen pisti pyykkiä niin heti kiskoi niitä pois jos selkäni käänsin. Pesuohjelma piti tietysti myös sammuttaa kesken ohjelman. Imuria pelkäsi ihan hysteerisesti. Isin syliin piti päästä turvaan jotta sain imuroitua. Kaikki kirjat piti ottaa hyllystä alas vähintään kerran päivässä ja lelulaatikon piti mielellään kumota nurin kanssa. Haarukan ja lusikan käyttö oli sillä asteella että ruokaa löytyi kaikkialta syöttötuolin ympäriltä. Ihannetilanne olisi tietysti se että lasta voisi opettaa samalla kun tekee kotitöitä mutta kuinka monen 1.5 vuotias on niin rauhallinen että se onnistuu?
Olen vanhempi joka panostaa varhaiskasvatukseen jo koulutuksen ja työkokemuksenkin takia mutta ei se mikään nautinto ole. Se mikä on ihanaa on ne hetket kun kerkee istumaan sinne sohvalle ja lapsi tulee syliin ja halaamaan.
Kuulostaapa vaikealta. Meillä 1,5 v oli suuren osan ajasta sylissä, kun laitoin ruokaa tai syöttötuolissa valjailla sidottuna, ettei tipu. Pyykkejä ei lapset yletä repimään pois ulkotelineestä. Pesukoneelle en päästänyt yksikseen. Jos otti vaatteita koneesta pois, laitoin ne takaisin. Pian halusi auttaa, koska siitä sai kehuja. Imuria pelättiin myös meillä. Käytin usein harjaa. Sylissä olivat imuroinnin aikaan. Hyllyillä ei ollut mitään lapsille sopimatonta lasten korkeudella. Lelulaatikon sai tyhjentää, illalla taas täytettiin. Valtaosa leluista oli laatikoissa kaapissa, annoin laatikko kerrallaan tutkittavaksi. Syödessä tietenkin tuli sotkua, kuuluu asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu lapsesta, ja toisaalta siitä työpaikastakin, eli tilannekohtaista...
On mullakin tuttavia joiden vauva nukkui 3-5h päikkäreitä, oli muutenkin helppo ja perustyytyväinen vauva, mahtoi olla kivaa ja helppoa, oli aikaa pitää koti siistinä, kokkailla, leipoa, lepäillä ja harrastaa...
Ennen lapsen syntymää itkin aamuisin töihin lähtiessä miehelleni, että en halua töihin. Olin ihan burnoutin partaalla. Työ stressasi aivan mahdottomasti. Kun tulin raskaaksi, niin töissäkin helpotti, tiesin ettei tarvi kauaa enää jaksaa niin "pääsee kotiin vuodeksi, ihan sama millainen vauva tulee"...
Omalle kohdallemme ei sattunutkaan sellaista perustyytyväistä keskivertovauvaa, vaan haastavampi, itkuinen ja allerginen yksilö joka ei nukkunut ensimmäiseen puoleen vuoteen kuin 10-20min päikkäreitä. Yöllä heräsi 3-6 kertaa joka yö syömään tai tuttia kaipailemaan vuoden ikäiseksi asti. Lisäksi on temperamenttinen ja erittäin energinen ja touhukas lapsi.
En pystynyt olla edes vuotta kotona, lapsi aloitti hoidon heti kun oppi kävelemään, eli hieman alle 11kk ikäisenä, ja minä pääsin takaisin töihin, nimenomaan lepäämään!
Eipä ole töissä stressannut enää, kyllä on helppoa ja mukavaa. Ei työasiat jaksa enää vaivata niin paljon, enkä ota niistä stressiä niin henkilökohtaisesti itseeni. Saa syödä rauhassa ja käydä vessassa rauhassa. Toimistossa on suhteellisen hiljaista, vaikka kiireisinä päivinä puhelin soikin jatkuvasti, ja palavereita riittää. Lapsi viihtyi heti alusta asti hoidossa erinomaisesti, siellä on leikkikavereita ja toimintaa päivät täynnä!
Toinen lapsi tulossa, ja mikäli sattuu olemaan hieman rauhallisempi ja tyytyväisempi tapaus, niin kuka tietää, ehkä olen kotona vaikka pari vuotta?! Jos toinenkin sattuu olemaan yhtä vilkas ja vaikeasti viihdytettävä, niin luultavasti palaan viimeistään vuoden jälkeen taas takaisin töihin LEPÄÄMÄÄN.
Nyt kun saa päivät olla töissä ns "rauhassa" niin jaksaa kyllä viihdyttää sitä esikoista iltaisinkin paremmin. Esikoinen taas saa siellä hoidossa niin paljon toimintaa että viihtyy myös kotona hieman paremmin.
Kaikilla on parempi olla nyt.
Eikä varmaan liene yllätys, että mieskin tietää varsin hyvin, että kotona on aina rankempaa kuin töissä? :) Tästä meillä ei onneksi ole edes tarvinnut keskustella, kun se on ollut itsestäänselvää. Onhan mieskin ollut lapsen kanssa kahden, kun mulla on ollut työreissu tms muu meno, joten hänkin tietää hyvin miten rankkaa se on olla kotona pienen pyörremyrskyn kanssa. Ja tästäkin huolimatta mies jää ihan vapaaehtoisesti heinäkuuksi isyyslomalle kun lapsen hoitopaikka on kiinni. Hän haluaa myös olla lapsen kanssa kahden, ja antaa lapselle sitä "isiaikaa", vaikka se rankkaa onkin. Sitä töihinpaluuta sitten taas osaa arvostaa ihan erilailla, kun kuukauden verran viihdyttää touhukasta taaperoa kaiket päivät...
No jos molemmat on päivän päätteksi yhtä puhki, voi sanoa, että molemmilla on ollut yhtä raskas päivä.
Meillä lapsi valvotti lähes 3v. Ei puhettakaan että oisin pystynyt töissä käymään. Nyt voin jo harkita töitä, lapsi täyttää syksyllä 4v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippunee lapsesta. Meillä oli sama tilanne, olin lapsen kanssa kotona reilut kaksi vuotta miehen käydessä töissä. Mies tosin kyllä tiesi, että hänellä on töissä helpompaa kuin minulla kotona. Vauvavuotena olin väsymys- ja hermoromahduskuoleman partaalla vatsavaivaisen koliikkilapsen kanssa joka ei nukkunut yöllä eikä päivällä. Ehkä joskus niihin aikoihin kun lapsi läheni 1,5 vuoden ikää, alkoi arki tuntua vähemmän kuormittavalta ja itse oli saanut tuohon mennessä eroa vauvavuoteen siinä määrin, että alkoi herätä eloon ja jaksoi tehdä ja ajatella jotain omia juttujakin. Koska ei ollut työpaikkaa mihin palata, aloitin opiskelut kun lapsi oli noin 2-vuotias ja vähän sen jälkeen hän aloitti päivähoidon 4h/pvä, jossa käy nytkin kun täyttää pian 2,5 vuotta. Tällä mennään varmaan ainakin niin kauan kun opintoni kestävät, kokopäivähoitoon ei tee mieli vielä pientä lasta laittaa. Mutta siis kysymykseesi liittyen - riippuu lapsesta. Itsekin olin ennen lapsen syntymää ollut työelämässä muutamia vuosia ja huomasin kyllä heti alkuunsa että tämä lapsen hoitaminen se vasta onkin rankkaa. Työssäkäyminen oli siihen vauva-arkeen verrattuna pelkkää lauleskelua ja päiväkävelyä. Eri asia varmaan sitten, jos olisi ollut tyytyväinen, hyvin kasvava ja syövä ja nukkuva vauva, jolla ei ole mitään vatsanpuruja tai ihottumia ja jos ylipäätään synnytys olisi mennyt oppikirjojen mukaan ja maitoa tullut tisseistä kuin hanoista - mutta eihän se elämä koskaan näin toimi. :) Tulin äidiksi kohtalaisen "vanhana", 29-vuotiaana ja ennen äitiyttäni minulla ei ollut mitään käsitystä siitä miten rankkaa vanhemmuus on, minä todella oikeasti vähättelin sitä mitä äidit tekevät. Enää en voi tuota tehdä, se on niin iso työ ja sillä on SUORA vaikutus kasvavan lapsen koko loppuelämään. Se oli itselle kyllä märkä rätti päin naamaa, suoraan sanottuna. Yhteiskunta ei ole enää perhemyönteinen, eivätkä vanhemmat saa usein sukulaisiltaan ja ystäviltä sellaista tukea kuin edelliset sukupolvet. Äitien uupumusta on turha vähätellä, sen sijaan heille tulisi tarjota kaikki tuki ja apu kuin mahdollista. Vanhemmuus ei ole helppoa, varsinkaan hyvä vanhemmuus.
Ehkä sen mitä voisin vihjata, on että älkää etsikö miehesi kanssa riidanaiheita (niitä kyllä löytyy), vaan yrittäkää auttaa toinen toistanne parhaanne mukaan. Miettikää, että olette yhdessä saaneet oman lapsen. Jos asiaa todella ajattelee, niin se on aivan ihmeellinen asia. Sinulla on rankkaa, mutta se ei kestä ikuisesti. Vauva oppii vielä (todennäköisesti aika pian, vähintään vuoden päästä) nukkumaan yöt läpeensä, hän oppii syömään itse, pukemaan itse, käymään potalla ja puhumaan. Sitten se helpottaa huomattavasti.
Kaikkea hyvää!
Ei ole mitään oikeaa vastausta kun kaikki riippuu ihan siitä työstä, lapsesta/lapsista ja lapsen vanhemmista.
Jos vaikka "vihaa" omaa työtään niin hoitovapaa on varmasti helpompaa. Jos taas tykkää työstään yli kaiken ja ei viihdy kotona oli lapsia tai ei niin hoitovapaa on varmasti tosi raskasta. Riippuu siis täysin tilanteesta.
Itselle hoitovapaa 2 lapsen kanssa oli helppoa ja aivan ihanaa. Toki lapset oli perusterveitä ja arki sujui mainiosti ja mieskin yhä rakasti ja arvosti joten mikäs siinä oli ollessa. Olin kotona lasten kanssa niinkuin halusin. Miehellä oli vaativa työ mutta hän jaksoi olla hyvä isä iltaisin ja viikonloppuisin niin minulla oli myös tarvittaessa omaa aikaa. Olemme muutenkin perhekeskeisiä ihmisiä niin pikkulapsiaika oli meille normaali asia kaikkineen iloineen ja pikku suruineenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote/]
Tuota en ymmärrä, etteikö kotitöitä ja lapseen panostamista/kasvatusta voisi tehdä samanaikaisesti. Esim. pyykkihuollossa opetellaan värejä, vaatekappaleiden nimiä, voidaan laskea asioita, etsiä samanlaisia, opitaan auttamaan ja kiittämään avusta. Kaiken lisäksi tämä on yleensä kivaa lapsen mielestä, samoin kuin lähes kaikki kotityöt.[/quote]
Jep, jep. Meillä vilkas 2,5v, jonka kanssa voidaan niitä värejä opetella sen 5 sek ja sitten lentää sukat pyykkitelineeltä nurkkaan naurun säestyksellä. Tykkää kovasti auttaa äitiä ruoan laitossa, siirtää tuolin hellalle ja kaataa öljyä pannulle ja muuta todella turvallista ja stressitöntä. Jos ovet eivät ole takalukossa, avaa ne ja juoksee pihalle kun käyn vessassa tms.
On totta, että lapsi tykkää kotitäöistä. Usen hakee imurin oma-aloitteisesti ja imuroi. Sitten noukin leegoja ja muita pikkuesineitä pölypussista.
Kyse ei edes ole mistään erityislapsesta, mutta lapsissa on todellakin eroja. Ei sitä edes tajua, ennenkuin kokee tällaisen vilperin.
Ärsyttävä toi termi; TAAPERO! Yritätteks hakee jottain lisäsäälipisteitä?
Itse olette hankkineet, oma on ongelmanne! Pelisäännöt kannattaa tehdä valmiiksi jo ennen hankkimista.
Se tehkööt töitä kummalla on parempi tienesti tai terveyden perusteella.
Jännästi et maininnut miehes työtä, että mitä tekee? Eli todennäköisesti miehes on oikeassa tämän suhteen, kun et uskaltanut heti avauksessa kertoa tarkemmin millaista työtä ja kuinka pitkiä päiviä vääntää.
Toimistotyöt nyt eiole kovinkaan haastavia kun vertaa vaikka metsuriin tai putkimiehen duunii.
Alue: Aihe vapaa
Siellä töissähän voi lepäillä huonosti nukutun yön jälkeen. Siellä töissähän on niin paljon helpompaa kuin kotona.