Riita miehen kanssa: kumpi on rankempaa, olla töissä vai hoitovapaalla pienen lapsen / vauvan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin pitäisi määritellä mitä se rankkuus tarkoittaa. Ja miksi ylipäänsä kilpailla tuollaisesta? Yrittäkää tehdä molempien elämästä helpompaa, älkääkä tuhlatko energiaa moiseen lapselliseen vatvomiseen.

Onko se kilpailua? Siis se menee niin, että jos joskus erehdyn sanomaan, että oli rankka päivä, niin mies hermostuu siitä ja alkaa jankkaamaan miten hänellä oli rankempi ja on aina rankempi. Sitten yleensä itse olen hiljaa, koska minun tunteet lytättiin. Ap

Eihän teidän ongelma ole, ettette ole samaa mieltä siitä, kummalla on rankempaa. Teidän ongelmanne on, että miehen (ja ehkä myös sun?) mielestä valittaa saa vain, jos on objektiivisesti mitattuna vaikeammassa tilanteessa.

Eli voitte joko todeta, että kumpikaan teistä ei voi kokea päiväänsä rankaksi, kun ruandalaisella 20 lapsen yksinhuoltajalla on rankempaa. Tai sitten teidän pitää tunnustaa, että päivä voi olla rankka vaikkei se ole rankin mahdollinen ja toista voi tukea vaikka itseäkin väsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluat siis, että sanomme miehesi olevan väärässä? 

Enhän minä sitä kysynyt vaan kysyin mitä mieltä te muut oikeasti olette asiasta. Koska minun mielestä ihan aidosti töissä oli todella paljon kevyempää kuin nyt kotona hoitovapaalla. Ap

Ei todellakaan ole töissä kevyempää . Miehesi on oikeassa. Sinä olet niin täysin väärässä kun voi vaan ihminen olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon mies on kotona lapsen kanssa ja tekee kotitöitä? Ehdottomasti helpointa oli elää sinkkuna ja käydä töissä. Ylityötkään eivät haitanneet, kun ei ollut kiire kotiin. Pienen lapsen kanssa kotona oli raskasta, kun koko ajan piti olla valmiudessa eikä mies tehnyt kotona mitään. Ainakin minä koin lasten kanssa kotona olemisen raskaana, tuntui, että elämä oli yhtä minuuttiaikataulua. Mies tuli ruokatunnilla kotiin syömään, jolloin ruuan piti olla tiettyyn aikaan valmis ja ruoka piti olla valmis myös silloin, kun mies tuli töistä. Kun mies oli reissussa, oli minullakin helpompaa vaikka olin yksin lasten kanssa. Kotikin pysyi siistimpänä.

Sen miehenkö takia sä olit kotiäitinä?

Niinkö siinä luki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluat siis, että sanomme miehesi olevan väärässä? 

Enhän minä sitä kysynyt vaan kysyin mitä mieltä te muut oikeasti olette asiasta. Koska minun mielestä ihan aidosti töissä oli todella paljon kevyempää kuin nyt kotona hoitovapaalla. Ap

Ei todellakaan ole töissä kevyempää . Miehesi on oikeassa. Sinä olet niin täysin väärässä kun voi vaan ihminen olla.

Sittenhän ap:n miehellä ei voi olla mitään sitä vastaan, että hän jää lapsen kanssa hoitovapaalle. Ap ajattelee vain miehensä parasta, kun hän haluaa miehen kotiin. Kumma, ettei mies tartu mahdollisuuteen.

Meillä on kaksi lasta (5- ja 2,5- vuotias). Olemme mieheni kanssa pitäneet molemmat hoitovapaata (minun ehtoni ennen lastentekoa oli, että myös mies hoitaa lapsia osan aikaa kotona). Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että tapahtui töissä mitä tahansa, niin kotona olevalla on aina rankempaa. Etenkin nyt kun lapset ovat vanhempia ja vaativat virikkeitä erilailla kuin pienempinä. Vauvan kanssa kotona olo oli helppoa, kahdet päiväunet ja imetystä siinä välissä. Meillä aloitti molemmat lapset varhaiskasvatuksessa 1,5-vuotiaana.

Tästä ei kuitenkaan kannata tehdä kilpailua. Ja nyt jaat myös lastenhoitovastuutta miehellesi! On eri asia olla lasten kanssa koko päivä kuin pari tuntia työpäivän jälkeen. Itse kaipasin vanhempain-/hoitovapaan aikana työyhteisöä, aikuisia ihmisiä (ettei joku koko ajan huuda "äiti!") ja älyllistä haastetta. 

Ap ei selvästikään voi hyvin. Tärkein syy tähän taitaa olla se ettei ap:n mies tunnu arvostavan yhteisen lapsen hoitamista kotona. Taitaa olla aika laittaa lapsi päiväkotiin ja ap töihin.

Totta kait kotona lapsen kanssa on rankempaa, jos alle 3v, sillä tuon ikäinen tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja valvontaa ja eikä hetkeksikään voi jättäå yksin.

Olen sh ja olin lapsen ensimmäiset kaksi vuotta kotona ja kyllä se kävi työstå ja koti oli usein kuin pommin jäljiltä ja kaipasin työelämän kahvi- ja ruokataukoja ja aikuisia ympärille.

Ja sitten kun mies jäi kotiin, kun lapsi oli 2v ja hän myös koki koti-isävuoden henkisesti rankaksi, joskin antoisaksi, vaikka on yläkoulun ope.

Yleensä kun tulin kotiin, hoitovastuu välittömästi siirtyi minulle ja mies halusi olla hetken yksin, kävi lenkillä tai kaupassa ja kotityöt tehtiin yhdessä, myös silloin kun olin kotona.

Olen ollut kahteen otteeseen lapsien kanssa hoitovapaalla kotona. Mun mielestä kotona oli rankempaa, kuin töissä. Töissä on kahvi- ja ruokatauot. On seuraa muista aikuisista. Vaikka työkin on vaativaa.

Olen yläasteen opettaja. Itselleni kotona oleminen oli selvästi rankempaa kuin töissä. Henkinen sitovuus ja jatkuvat keskeytykset eli ettei voi hallita pienimpiäkään tilanteita (wc -käynnit ym.) lasten valveillaoloaikana lasten ollessa pieniä kuormittivat itseäni. Töissä tiedän, että kun kello soi, oppilaat lähtevät yleensä pois luokasta ja ennalta tiedossani olevan ajan kuluttua tulee taas uusi joukko oppilaita. Jos joku oppilas jää välitunniksi luokkaan, se johtuu siitä, että olen määrännyt hänet esim. tekemään unohtuneen kotitehtävän. Jos en pysty olemaan seuraavaa välituntia luokassa, oppilaalle voi sanoa, että hän tekee unohtuneen tehtävän seuraavalle tunnille. Tässä siis esimerkki, miten pystyn hallitsemaan työpäivääni tietyssä määrin.

Työpäivät koulumaailmassa eivät todellakaan ole useinkaan hallittavissa muun kuin välituntikellojen osalta, mutta jotenkin koen työni kuitenkin sellaiseksi, että hallitsen sen. Työni on kyllä kiireistä, mutta rentouttavampaa minulle kuin kotona oleminen.

Samoin aikuiskontaktien puute vaivasi minua. Tottakai näin toisia kotiäitejä, mutta itselleni se ei ollut lainkaan sama asia kuin tavata työpaikan samanhenkisiä ihmisiä päivittäin.

Ihmiset ovat erilaisia.

Tottakai kotona on paljon rankempaa kuin töissä. Sen tietåä esim mieheni joka oli lomautettuna puoli vuotta ja sen ajan lapsen kanssa ja itse tein 3-vuorotyötä ja lapsi oli lomautuksen alkaessa 1v4kk.

Kun lomautus loppui niin miehen sanat oli huh pääsee töihin levähtämään.

Joskus joulun ja uuden vuoden välissä ole itsekin ajatellut ettå olisi jo toinen tammikuuta niin pääsisi töihin kun siellä saa edes ajatella jonkun (lapsen) sitä koko ajan keskeyttämättä

Naiset ei ole yhtään parempia kestämään sitå turhauttavaa kotona oloa pienen lapsen tai lasten kanssa. Vagina ei tee siitä yhtään mukavampaa eikä luontevampaa. Lapsen syntyessä naiseen ei myöskään ilmesty mitään lastenhoitomanuaalia. Samalla tavalla se naisen ja miehen pitää kaikki opetella. Ei se ole dna:ssa

Ethän sä tiedä tismalleen millanen työpäivä sun miehellä on ollut? Ellet sitten sä ole ollut samassa paikassa töissä samassa asemassa..

Kuulostatte joka tapauksessa vähän lapsellisilta, kun kiukuttelette siitä, kummalla on rankempaa. Johtuneeko siitä että molemmat olette stressaantuneita ja huonot puolet tulee esille.

Töissä voi olla raskaampaa tai sitten ei, mitä tähän nyt pitäisi vastata kun ei ole edes tietoa mitä miehesi tekee työkseen. Veikkaan kyllä että aloitus on provoilua että saadaan herkullisesta aiheesta kunnon sota käyntiin.

Mä rakastin olla lasten kanssa kotona. Jatkuvaa lomaa ilman aikatauluja ja stressiä. Kotityöt sai tehdä rauhassa ja pitää vaikka kuinka monta kahvitaukoa. Töissä (olen johtava psykologi) on jatkuvaa stressiä, kiirettä ja valitusta. Puhelin soi ja sähköpostia paukkaa. Koko ajan riittämätön olo.

Pahinta kuitenkin oli heti hoitovapaan jälkeen töihin palattua. Lapset jatkuvasti kipeinä, kotitöt vielä illalla hoidettavana ja minuuttiaikataulu, että ehtii hakemaan lapset päikystä yms.

Mikä siinä lapsen kanssa kotona lekottelussa on niin rankkaa?

Olen vela ja en voi kuvitella, että samanlaisia paineita kuin tulee tärkeistä projekteista ja ongelsmista niiden kanssa aikataulujen painaessa päälle tulisi lapsen kanssa ollessa. Siinähän ei ole mitään aikakriittistä. Mutta valistakaa minua.

Naurettavaa edes väittää, että kotona olisi rankempaa. Ei se mitään lokoilua ole, mutta stressaavaan työhön verrattuna rennompaa.

Jos mietin tilannetta ilman, että syyllistän ketään, kysehän on siitä, että ap kokee henkistä sitovuutta liiaksi ja se kuormittaa häntä kuten hyvin usein kotiäitejä. Fyysisesti kotona oleminen ei usein kuormita, mutta henkinen kourmitus saa mielen niin väsyneeksi, ettei näe kuin negatiivisia asioita.

Ap siis tarvitsisi apua tilanteeseensa, mutta hän ei saa sitä mieheltään, ja tämän koen epäreiluksi tilanteeksi. Mielestäni periaate parisuhteessa on, että jos toinen tarvitsee apua, toista autetaan jos vain suinkin pystyy.

Ap siis kokee, että he eivät ole miehen kanssa tiimi vaan he ovat tällä hetkellä, ainakin tässä asiassa, eri puolilla /joukkueissa. Miten tähän ratkaisu?

Rauhallinen keskustelu miehen kanssa siitä, minkä kumpikin kokee raskaaksi. Vaikka toinen kokisi jonkun asian raskaaksi ja toinen jonkun toisen, kyse on toisen tunteiden kunnioittamisesta ja empatiakyvystä. Parisuhteessa tärkeintä on toisen kunnioitus ja empatia, ei samanlaiset ajatukset ja tunteet.

Jos keskustelu ei kotona onnistu, suosittelen pariterapiaa tai esim. perheneuvolassa käyntiä.

Jos saa antaa neuvon niin nauti lapsestasi ja muuta asennettasi. Lapsi on vain hetken pieni ja niitä suloisia yhdessäolon hetkiä ei ole enää hänen kasvettua. Tiedän kokemuksesta että työorientoitunut tuntee syyllisyyttä, mutta anna nyt itsellesi lupa olla yhdessä lapsesi kanssa. Noin pienen kanssa voit hyvin järjestää olemisesi ja elämisesi lapsen rytmin kanssa yhteensopivaksi. Omalle tyttärelle jolla on nyt vauva, terotan, miten tärkeää on nukkua ja ulkoilla, ne voi hyvin rytmittää yhteen vauvan tarpeiden kanssa. On tyytyväinen iloinen vauva kun äiti on tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsen kanssa kotona lekottelussa on niin rankkaa?

Olen vela ja en voi kuvitella, että samanlaisia paineita kuin tulee tärkeistä projekteista ja ongelsmista niiden kanssa aikataulujen painaessa päälle tulisi lapsen kanssa ollessa. Siinähän ei ole mitään aikakriittistä. Mutta valistakaa minua.

Minulla on kaksi lasta ja olen ollut heidän kanssaan kotona yhteensä yli neljä vuotta enkä silti voi ymmärtää miten kotonaolo voisi olla rankempaa kuin töissä. Enemmän minua työstressi pitää öisin hereillä kuin lapset (vaikka lapsetkin valvottivat ihan riittävästi).

Te, jotka sanotte että töissä on helpompaa, niin mitä ajattelette viikonlopuista ja lomista? Ovatko nekin rankempia kuin työpäivät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsen kanssa kotona lekottelussa on niin rankkaa?

Olen vela ja en voi kuvitella, että samanlaisia paineita kuin tulee tärkeistä projekteista ja ongelsmista niiden kanssa aikataulujen painaessa päälle tulisi lapsen kanssa ollessa. Siinähän ei ole mitään aikakriittistä. Mutta valistakaa minua.

Minulla on kaksi lasta ja olen ollut heidän kanssaan kotona yhteensä yli neljä vuotta enkä silti voi ymmärtää miten kotonaolo voisi olla rankempaa kuin töissä. Enemmän minua työstressi pitää öisin hereillä kuin lapset (vaikka lapsetkin valvottivat ihan riittävästi).

Te, jotka sanotte että töissä on helpompaa, niin mitä ajattelette viikonlopuista ja lomista? Ovatko nekin rankempia kuin työpäivät?

Lomat ja viikonloput ovat eri asia kuin lapsen hoitaminen hoitovapaalla. Olemme mieheni kanssa molemmat korkeasti koulutettuja. Kyllä itseäni söi kotona olemissa se älyllisen kapasiteetin vajaakäyttö. Nyt kun elämä on tasapainossa, saan käydä töissä (minulla on vakituinen työpaikka, josta olen kiitollinen), saan viettää lasten kanssa aikaa ja saan harrastaa, niin koko perhe voi paremmin. Koen olevani tarpeellinen kaikkialla.

Hoitovapaa on rankkaa verrattuna lapsettoman työelämään. mutta kyllä se rankin kombo on lapsi + työ. Usko pois, mutta miehesi kuormittuu myös lapsesta. En tiedä yhtään perhettä, jossa naisen väitteistä huolimatta miehen kuorma ei kasvaisi lapsista. Kotona oleminen on helpompaa kuin käydä töissä ja vapaa-aikana huolehtia perheestä.