Kurjaa, jos adoptoi ja sitten adoptiolapsi ei juurikaan ole tekemisissä aikuisena. Linkki
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006105620.html
Tässäkin adoptoitu 19-vuotias kertoo, että ei ole juurikaan tekemisissä adoptioperheeseensä ja etsii oikeita juuriaan. Hänet oli viety laitokseen suoraan synnäriltä. Sieltä sitten adoptoitiin.
Eipä näemmä kaikille muodostu adoptiovanhempiinsa samanlaista suhdetta kuin biovanhempiin.
Tämä kannattaa adoptoivien muistaa, sillä jos tietää realiteetit, ei tule turhan suuria odotuksia ja pettyy. Adoptoivat hahkuttavat adoptiota liikaa sellaisena, että se on täysin sama asia kuin biolapsi.
Kommentit (52)
Olen ihan biolapsi enkä ole tekemisissä vanhempieni kanssa. Tunnen vaikka kuinka plajon biolapsia jotka näkee vanhempansa jouluna.
Ihan samahan se on biolasten ja -vanhempien kesken, ei ole takuuta, että yhteyksiä pidetään aikuisina.
Tuo jutun lapsi ainakin etsii sukuaan ja haluaa liittyä mieluummin heihin.
Taitaa olla adoptioperheessä vikaa.
Vierailija kirjoitti:
No ei moni biologinenkaan lapsi ole tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Just olin sanomassa samaa, en ole ollut 20 vuoteen tekemisissä vanhempieni kanssaja heiltä on jäänyt näkemättä mun naimisiinmeno, valmistuminen, lasten syntymät ja lapsenlapset ylipäätään.
Näin käy kun hakkaa ja kaltoinkohtelee lapsiaan, ihan biovanhempina.
Moni parikymppinen ottaa etäisyyttä lapsuudenperheeseensä ja etsii itseään. Pikemminkin se on terve kehitys.
Jutusta ei selvinnyt, miten adoptioperhe oli suhtautunut Mitten seksuaaliseen suuntautumiseen. Ei ole mitenkään harvinaista, ettei biovanhemmatkaan kykene hyväksymään sellaista. On ihan selvää, ettei äiti - olipa bio tai adoptio - tunnu äidiltä, jos ei hyväksy jotain osaa lapsessaan eikä kykene tukemaan tätä elämässään.
Kaikki pettyvät vanhempiinsa jossain vaiheessa jollain tavalla. Adoptoidulla on mahdollisuus kuvitella että ne "omat oikeat" vanhemmat ovat täydellisiä ja elämä olisi silkkaa onnelaa jos pääsisi heidän luokseen, vaan eihän se elämä niin mene.
Joka kerta kun katsotaan kadonneen jäljillä - ohjelmaa niin mä sanon miehelle että voikun mäkin olisin adoptoitu 🙈 olis vielä mahdollisuus löytää joku normaali sukulainen.
Ja ei, en mä ole. Ja ei, en ole vanhempieni tai lapsuuden perheeni kanssa missään väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pettyvät vanhempiinsa jossain vaiheessa jollain tavalla. Adoptoidulla on mahdollisuus kuvitella että ne "omat oikeat" vanhemmat ovat täydellisiä ja elämä olisi silkkaa onnelaa jos pääsisi heidän luokseen, vaan eihän se elämä niin mene.
Harva adoptoitu kuvittelee tuollaisia, enemmänkin heidän täytyy käydä läpi pettymyksen tunteita siitä, että biologiset vanhemmat ovat hylänneet heidät. On täysin luonnollista, että jokainen haluaa tietoa juuristaan. Adoptiolapsen kannalta mahdollisimman avoin adoptio on parasta.
Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.
Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.
Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.
Jos lapsesta luovuttiin heti synnäriltä, niin on omituista, että hän oli 5 vuotta lastenkodissa.
Olisihan hänellä ollut valtavasti ottajia jo vauvana.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta luovuttiin heti synnäriltä, niin on omituista, että hän oli 5 vuotta lastenkodissa.
Olisihan hänellä ollut valtavasti ottajia jo vauvana.
Oliko maa siis Venäjä? Siellä oli omat kiemuransa ja äitikin on voinut kieltäytyä vaan kuvitellut hakevansa lapsen takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta luovuttiin heti synnäriltä, niin on omituista, että hän oli 5 vuotta lastenkodissa.
Olisihan hänellä ollut valtavasti ottajia jo vauvana.
Oliko maa siis Venäjä? Siellä oli omat kiemuransa ja äitikin on voinut kieltäytyä vaan kuvitellut hakevansa lapsen takaisin.
Juu, Venäjä
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.
Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.
Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.
Ei se adoptiolapsi ole mitään velkaa kenellekään.
Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan. En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.
Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.
Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.
Ei se adoptiolapsi ole mitään velkaa kenellekään.
Koen, että nykyään ihmiset ovat liian itsekeskeisiä.
Minusta lapset ovat velkaa vanhemmilleen lapsuudessa saadun huolenpidon
Mutta sen velanmaksun pitöisi tapahtua omasta velvollisuudentunnosta vanhempiaan kohtaan.
Ennen vanhaan lapset hoitivat vanhempansa lain mukaan. Laki muutettiin 1960-luvulla.
Luulen, että pian lapsille laitetaan taas vastuu vanhemmistaan raha säästön takia.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan. En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on.
No kun adoptioperheellä on ollut suuri halu ja sitoutuneisuus saada laspsi. Se on niin vaikeaa ja kallista.
Luulisi olleen myös valtava halu sen adoptiosuhteen onnistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pettyvät vanhempiinsa jossain vaiheessa jollain tavalla. Adoptoidulla on mahdollisuus kuvitella että ne "omat oikeat" vanhemmat ovat täydellisiä ja elämä olisi silkkaa onnelaa jos pääsisi heidän luokseen, vaan eihän se elämä niin mene.
Voi olla, mutta tuota esiintyy enemmän sijoitettujen lasten kohdalla.
No ei moni biologinenkaan lapsi ole tekemisissä vanhempiensa kanssa.