Kurjaa, jos adoptoi ja sitten adoptiolapsi ei juurikaan ole tekemisissä aikuisena. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan.  En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on. 

No kun adoptioperheellä on ollut suuri halu ja sitoutuneisuus saada laspsi. Se on niin vaikeaa ja kallista.

Luulisi olleen myös valtava halu sen adoptiosuhteen onnistumiseen.

Halu nyt on ihan eri asia kuin taidot. Haluaahan todella moni bio lapsenkin, mutta ei silti osaa alkuunkaan kasvattaa tai tarjota tasapainoista hyvää kasvuympäristöä. Toinen vanhempoi ei esimerkiksi hoida lasta, juo viikonloput tai istuu viikonloput baarissa jne. Halu ei takaa yhtään mitään. 

Ja adoptiolapsi ei ole missään velvollisuudessa kiittä ketään siksi, että lapsen saaminen oli kallista. Sairas ajattelutapa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan.  En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on. 

No kun adoptioperheellä on ollut suuri halu ja sitoutuneisuus saada laspsi. Se on niin vaikeaa ja kallista.

Luulisi olleen myös valtava halu sen adoptiosuhteen onnistumiseen.

Adoptioperheitä on monenlaisia. Kaikki eivät ole hyviä vanhempia. Adoptiolapsilla on myös aina erityistarpeIta, sillä he ovat varhain kokeneet hylkäämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.

Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.

Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.

Ei se adoptiolapsi ole mitään velkaa kenellekään.

Koen, että nykyään ihmiset ovat liian itsekeskeisiä.

Minusta lapset ovat velkaa vanhemmilleen lapsuudessa saadun huolenpidon

Mutta sen velanmaksun pitöisi tapahtua omasta velvollisuudentunnosta vanhempiaan kohtaan.

Ennen vanhaan lapset hoitivat vanhempansa lain mukaan. Laki muutettiin 1960-luvulla.

Luulen, että pian lapsille laitetaan taas vastuu vanhemmistaan raha säästön takia.

Menehän nyt siitä hourimasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan.  En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on. 

No kun adoptioperheellä on ollut suuri halu ja sitoutuneisuus saada laspsi. Se on niin vaikeaa ja kallista.

Luulisi olleen myös valtava halu sen adoptiosuhteen onnistumiseen.

Halu nyt on ihan eri asia kuin taidot. Haluaahan todella moni bio lapsenkin, mutta ei silti osaa alkuunkaan kasvattaa tai tarjota tasapainoista hyvää kasvuympäristöä. Toinen vanhempoi ei esimerkiksi hoida lasta, juo viikonloput tai istuu viikonloput baarissa jne. Halu ei takaa yhtään mitään. 

Ja adoptiolapsi ei ole missään velvollisuudessa kiittä ketään siksi, että lapsen saaminen oli kallista. Sairas ajattelutapa. 

Biolapsi ja adoptiolapsi on elämänsä velkaa.

Sehän on fakta, että adoptiolapsi on aina jollain tasolla erityislapsi. Tausta voi aiheuttaa oireilua, varsinkin hylkäyskokemus. Tietenkin biolapsenkin kanssa voi esiintyä ties mitä ongelmia. Ja adoptiolapsen kanssa kaikki voi mennä upeasti, mutta lapsen kipukohtien käsittelyyn on hyvä varautua.

Ja minä muuten kyllä koen olevani kiitollisuudenvelassa vanhemmilleni, he ovat tehneet paljon vuokseni ja tinkineet omastaan. Paskoille vanhemmille en kokisi olevani kiitollisuudenvelassa. Ihan biolapsi olen.

Monella adoptiolapsella on jo niin monenlaista traumaa ja neurologista häiriötä siinä taustalla, että ei se lopputulos aina ole onnistunut, vaikka vanhemmat yrittäisivät mitä.

Varsinkin Venäjältä tulee paljon lapsia, joiden äideillä on ollut raskaudenaikaista päihteidenkäyttöä. Se jättää jälkensä.

Kaikki adoptiovanhemmat eivät ole hyviä, lähinnä keskiluokkaisen menestyneitä ja varakkaita, mutta eivät välttämättä rakastavia.

Mutta joskus myös adoptiolapset kuvittelevat, kuinka omat biovanhemmat olisivat olleet ne täydelliset ja että kaikki biovanhemmat olisivat lapsilleen hyviä vanhempia, eivätkä anna mitään arvoa hyvillekään adoptiovanhemmille, hylkäystraumakin tietysti taustalla...

Lapsettomuus on myös trauma ja adoptilapsenkin suorittama välien katkaisu eli hylkääminen voi traumatisoida adoptiovanhemmatkin hylkäämistraumalla - ensin ei saa lasta  ja sitten adoptilapsikin hylkää...

- varmaankin yksi syy siihen, miksi moni lapseton ei adoptoi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.

Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.

Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.

Ei se adoptiolapsi ole mitään velkaa kenellekään.

Koen, että nykyään ihmiset ovat liian itsekeskeisiä.

Minusta lapset ovat velkaa vanhemmilleen lapsuudessa saadun huolenpidon

Mutta sen velanmaksun pitöisi tapahtua omasta velvollisuudentunnosta vanhempiaan kohtaan.

Ennen vanhaan lapset hoitivat vanhempansa lain mukaan. Laki muutettiin 1960-luvulla.

Luulen, että pian lapsille laitetaan taas vastuu vanhemmistaan raha säästön takia.

Minä en ole pyytänyt saada syntyä paskoille vanhemmille paskaan perheeseen. Jos minulta kysytään, niin olisin halunnut kuol—la jo synnytyksessä, mielellään ennen sitä.

Ei lapsi ole vastuussa omasta syntymästään eikä lapsi ole vanhemmille mitään velkaa. Vanhemmat itse ovat vastuussa siitä, lisääntyvätkö vai eivät ja vähimmäis vaatimuksena pitäisi jokaisen vanhemman kohdalla olla kyvykkyys vanhemmaksi. Valitettavasti näitä asioita ei vanhemmilta kysytä, joten epäkelvot yksilöt pääsevät lisääntymään. Jos tekee sen tietoisen valinnan, että lisääntyy, niin on lapselleen velkaa hyvän, turvallisen ja rakastavan lapsuuden. Se lapsi ei ole mitään velkaa eikä lapsi ole vanhempia varten, vaan juuri päin vastoin.

Jos haluat jonkun egosi jatkeeksi, niin hanki ennemmin vaikka robotti tai ala harrastamaan siistiä harrastusta, josta saat egosi pönkitystä. Jätä lisääntyminen niille, jotka siihen aidosti kykenevät.

Vanhemmat, edes adoptiovanhemmat, ei omista lapsiaan.

Voihan tuossa olla kyse siitäkin, etteivät adoptiovanhemmat halua olla juurikaan tekemisissä Mitten kanssa. Mitte kertoi, ettei adoptioäiti tunnu äidiltä, mutta tuntuuko adoptioäidistä adoptiotytär tyttäreltä? Jos perheeseen on Mitten jälkeen syntynytkin biolapsia, on ihan mahdollista, että äidin tunteet ovatkin olleet biolapsiaan kohtaan erilaisia kuin adoptiolastaan kohtaan. Tai jos Mitte on ollut taustansa vuoksi tavallista vaativampi lapsi, on adoptiovanhemmat saattaneet pettyä, kun Mitte ei olekaan ollut säälittävä reppana, jonka tehtävänä olisi tuntea suunnatonta kiitollisuutta päästyään pois lastenkodista. Ohjelmasta kuitenkin selvisi, että Mitte ei ollut mitenkään kärsinyt lastenkodissa olostaan vaan aikuiset siellä olivat olleet Mittelle oikein ihania. Joten ei syy välttämättä ole ollut lainkaan Mittessä vaan adoptiovanhemmissa, mutta fiksuna ihmisenä Mitte ei kuitenkaan tuonut näitä asioita ohjelmassa esille. 

Käy sääliksi tuon adoptiolapsen adoptiovanhempia.

Adoptio on epäonnistunut täysin. Valtavasti rahanmenoa ja työtä vuosien varrella ja kun lapsi on aikuinen, ei yhteyttä häneen enää olekaan ollenkaan.

Tietty nuo adoptiovanhemmat luulivat saavansa elämänpituisen vanhempi-lapsi suhteen.

Tuntuu siltä, että tuo lapsi yritti etsiä paremmat vanhemmat Venäjältä.

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki pettyvät vanhempiinsa jossain vaiheessa jollain tavalla. Adoptoidulla on mahdollisuus kuvitella että ne "omat oikeat" vanhemmat ovat täydellisiä ja elämä olisi silkkaa onnelaa jos pääsisi heidän luokseen, vaan eihän se elämä niin mene.

Harva adoptoitu kuvittelee tuollaisia, enemmänkin heidän täytyy käydä läpi pettymyksen tunteita siitä, että biologiset vanhemmat ovat hylänneet heidät. On täysin luonnollista, että jokainen haluaa tietoa juuristaan. Adoptiolapsen kannalta mahdollisimman avoin adoptio on parasta.

Ainakin Kadonneen jäljillä ohjelmassa kaikilla etsijöillä tuntuu olevan todella ihannoivat ja suuret odotukset biovanhempiensa ja sukunsa suhteen.

Joskus adoptiolapsella on biologiset vanhemmat elossa. Biologiset vanhemmat ovat köyhiä, sairaita tms ja siksi luopuneet lapsestaan. Vanhempien elämäntilanne voi kuitenkin  parantua. Jälkiviisaasti he saattavat toivoa, että olisivat pitäneet lapsen itse.

Pienenä adoptoitu muistaa vähemmän hylkäämistraumastaan, mutta vanhempana adoptoitu voi muistaa enemmän myös biologisista vanhemmistaan.  Mielestäni on väärin kieltää adoptiolapselta täysin yhteydenpito biologisiin vanhempiin, jos he ovat elossa!!! On myös väärin kielttää lasta kutsumasta myös biologisia vanhempiaan vanhemmikseen, sillä lapsella on silloin sekä biologiset- että adoptiovanhemmat!!! 

Adoptiovanhemmat ovat olleet itsekkäitä, jos ovat tahtoneet lapsen, vaikka lapsen elämän jatkuminen biologisisten vanhempien kanssa olisi ollut mahdollista esim.  pienen lainan myöntämisen avulla tai lääkkeiden saamisen avulla. Jos olet itse rikas, et saa viedä köyhemmältä lasta ja jos sairas paranee, niin miksi lapsi ei saisi luoda uudelleen yhteyttä biovanhempiinsa jo alaikäisenä? Moni HIV-positiivinen antoi lapsensa adoptioon, mutta sai sen jälkeen toimivan lääkityksen, eikä hiv ole edennyt aids vaiheeseen, mutta kuitenkin länsimaalaiset ovat vieneet heidän lapsensa pysyvästi! He luulivat, että kuolevat ja luopuivat siksi lapsestaan!

Miksi adoptiolapsille ylipäätään pitää kertoa, että ovat adotoitu? Jos siis ihonväri on sama. Mitä väliä sillä on, mist reiästä tähän maailmaan on putkahtanu? Pääasia on se, kuka kasvattaa ja rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.

Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.

Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.

Olen eri mieltä adoptio (ja bio)vanhempana. Vanhemmuus on huolenpitoa ja välittämistä. Vanhempana haluan lapsieni parasta. Jos heidän tarvitsee etsiä juuriaan, ottaa etäisyyttä tai käsitellä jotain lapsuudestaan pyrin antamaan tukeni. Jos he ovat onnettomia olen surullinen, mutta en tietenkään pettynyt. Eivät he ole minulle mitään velkaa. Lisäksi me adoptiovanhemmat ollaan ihan tavallisia ihmisiä eikä mitään supervanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Meidän adoptioperheyhdistyksessä on kyllä ihan tavallisesti koulutettuja vanhempia ja hyvin monenlaisia lapsia. Omalla kuopuksellamme ka on yli ysin, koska hän on sekä fiksu että motivoitunut koululainen. Koulumenestys tai terveys ei kuitenkaan meille ole mikään lapsen "tason" mitta. Käsittämätön ajatus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, miksi ihmeessä se adoptoitu olisi jotenkin erilainen kuin bio lapsi? Jos perheen kanssa ei ole kaikki ollut muutenkaan hyvin, ei välttämättä ole mitään syytä illäpitää erityisen lämpimiä välejä muutenkaan.  En itsekään ollut vuosiin juuri tekemisissä perheeni kanssa ennen isäni kuolemaa ja ihan bio lapsi olen. Melkoisesti vedetty tässä kyllä mutkia suoriksi ja tehty omia johtopäätöksi', että adoptio on ainoa syy välien viilenemiseen. Näin tuskin on. 

No kun adoptioperheellä on ollut suuri halu ja sitoutuneisuus saada laspsi. Se on niin vaikeaa ja kallista.

Luulisi olleen myös valtava halu sen adoptiosuhteen onnistumiseen.

Tottakai jokainen haluaa lähtökohtaisesti onnellisen perheen ja läheiset välit lapsiinsa. Miksi adoptiovanhemmat enemmän kuin biot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen tilanne on varmaan erittäin suuri pettymys adoptiovanhempien kannalta.

Adoptiovanhemmaksi on hyvin vaikeaa päästä ja se on kamalan kallista. Siinä on suuri motivaatio lapsen saamiseen ja suuret odotukset onnistumiselle.

Adoptiovanhemmaksi seuloutuu parhaat ja motivoituneimmat. Biovanhemmalta ei kysytä henkistä puolta.

Olen eri mieltä adoptio (ja bio)vanhempana. Vanhemmuus on huolenpitoa ja välittämistä. Vanhempana haluan lapsieni parasta. Jos heidän tarvitsee etsiä juuriaan, ottaa etäisyyttä tai käsitellä jotain lapsuudestaan pyrin antamaan tukeni. Jos he ovat onnettomia olen surullinen, mutta en tietenkään pettynyt. Eivät he ole minulle mitään velkaa. Lisäksi me adoptiovanhemmat ollaan ihan tavallisia ihmisiä eikä mitään supervanhempia.

Koska sulla on myös biolapsi, ajattelet noin.

Jso sulla olisi vain yksi adoptiolapsi, laskisit kaiken sen varaan. Odottaisit myös aikuisena yhteydenpitoa. Moni hankkii lapsia myös vanhuudenturvaksi. (siis pitämään puolia, kun itse ei kykene)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Meidän adoptioperheyhdistyksessä on kyllä ihan tavallisesti koulutettuja vanhempia ja hyvin monenlaisia lapsia. Omalla kuopuksellamme ka on yli ysin, koska hän on sekä fiksu että motivoitunut koululainen. Koulumenestys tai terveys ei kuitenkaan meille ole mikään lapsen "tason" mitta. Käsittämätön ajatus!

Jos on itse korkeasti koulutettu, voi heikompilahjainen adhd:n omaava lapsi tuntua kovin erilaiselta kuin itse on ja siksi on vaikea ymmärtää tätä.