Kurjaa, jos adoptoi ja sitten adoptiolapsi ei juurikaan ole tekemisissä aikuisena. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Joskus adoptiolapsella on biologiset vanhemmat elossa. Biologiset vanhemmat ovat köyhiä, sairaita tms ja siksi luopuneet lapsestaan. Vanhempien elämäntilanne voi kuitenkin  parantua. Jälkiviisaasti he saattavat toivoa, että olisivat pitäneet lapsen itse.

Pienenä adoptoitu muistaa vähemmän hylkäämistraumastaan, mutta vanhempana adoptoitu voi muistaa enemmän myös biologisista vanhemmistaan.  Mielestäni on väärin kieltää adoptiolapselta täysin yhteydenpito biologisiin vanhempiin, jos he ovat elossa!!! On myös väärin kielttää lasta kutsumasta myös biologisia vanhempiaan vanhemmikseen, sillä lapsella on silloin sekä biologiset- että adoptiovanhemmat!!! 

Adoptiovanhemmat ovat olleet itsekkäitä, jos ovat tahtoneet lapsen, vaikka lapsen elämän jatkuminen biologisisten vanhempien kanssa olisi ollut mahdollista esim.  pienen lainan myöntämisen avulla tai lääkkeiden saamisen avulla. Jos olet itse rikas, et saa viedä köyhemmältä lasta ja jos sairas paranee, niin miksi lapsi ei saisi luoda uudelleen yhteyttä biovanhempiinsa jo alaikäisenä? Moni HIV-positiivinen antoi lapsensa adoptioon, mutta sai sen jälkeen toimivan lääkityksen, eikä hiv ole edennyt aids vaiheeseen, mutta kuitenkin länsimaalaiset ovat vieneet heidän lapsensa pysyvästi! He luulivat, että kuolevat ja luopuivat siksi lapsestaan!

Siis jos on varakas kehitysmaalaiseen verrattuna ja haluaa adoptoida, niin mielestäsi ei saisi adoptoida, vaan järjestää sille lapselle hyvät olot omilla vanhemmillaan.

Miten tässä täyttyy adoptoimista toivovien tarve saada adoptiolapsi?

Mun kaukainen sukulainen jäi punaorvoksi. Oli erittäin köyhää heillä ja kaupassa varakkaan perheen palvelija kysyi, saisiko adoptoida tuon pojan. Hänen äitinsä ei raaskinnut antaa poikaansa. Palvelija juoksi vielä perään ja perusteli, että hänen isäntäväkensä luona poika saisi hyvän elämän. Poika jäi äidilleen, mutta mitään mahdollisuuksia esim oppikouluun ei rahallisesti ollut.

Ei adoptiota haluava halua pelastaa lasta (eikä se edes saa olla adoption syy), vaan he haluavat itselleen lapsen.

Tästä syystä heillä ei ole halua adoption sijaan maksaa jonkun kehitysmaalaisen lapsen elämää omassa maassaan.

Nykyisten dna-sukupuiden aikakaudella voi ajan mittaan yhä useampi löytää biologiset vanhempansa.

Alkaa olla riskinä, että omaisuuksia alkaa virrata näiden lasten mukana heidän lähtömaihinsa. Tähän voi tulla joskus jopa tarkoituksellisuutta. Pitäisi varmaan säätää jotain lakeja tätä estämään.

Ensin pitää sanoa se, että minua tavallaan suuresti ärsyttää, kun ihmiset täältä tekevät omia johtopäätöksiä tietämättä kuitenkaan totuutta. Asioilla voi olla monia puolia ja "vikaa" niin adoptiolapsessa kuin vanhemmissakin. Itse en tuomitsisi kumpaakaan ja ymmärrän sen, että joillakin on muutenkin etäiset välit, vaikka olisivat ihan verisukulaisia. Omatkaan vanhempani eivät tavallaan "tunne" minua ja on etäiset välit, kun he ovat aika vaativia ihmisiä ja itse olen aina joutunut menemään heidän tahtonsa mukaan. Sitten tämä asetelma ei enää sovi, kun vihdoin alan löytää oman itseni ja muutenkin elämässä ollut vaikeuksia joihin en ole saanut heiltä apua. Tämän vuoksi on helppo ymmärtää, että adoptiolapsi kokisi "uuden kotinsa" vieraaksi, kun itsellänikin monesti samoja ajatuksia, vaikka olenkin "omien" ihmisteni parissa. Tuli mieleen myös sellaiset asiat, että ehkä nämä adoptiovanhemmat eivät ole välttämättä hyväksyneet hänen transsukupuolisuuttaan ja jotenkin olleet sitä asiaa vastaan tai ainakin hän on kokenut sen niin. Tuli vaan mieleen, kun murehti niin paljon siellä Venäjällä siskonsa suhtautumista asiaan. Tämän seikan vuoksi ymmärtäisin todella hyvin etäiset välit jos kyseessä tämä "trans-asia".

Minusta Mitte oli todella miellyttävän oloinen ja senkin vuoksi en tavallaan usko, että hän "ihan tahallaan" on eteisissä väleissä ja tietenkin niin kuin kerroin niin tämä on normaali asia monissa ihan "tavallisissakin" perheissä, eikä siihen aina tarvita edes mitään suurta draamaa. Tavallaan oli todella mukavaa "tutustua" Mitteen ja hän on minulle tavallaan esikuva, kun on itsellä samoja ajatuksia ja olisin myös tahtonut olla poika. Tavallaan olen hirveän iloinen jos hän voi hyvin ja on tyytyävinen elämäänsä kaikesta huolimatta. Itse en ole vielä pystynyt tähän, vaikka olenkin häntä monia vuosia vanhempi. Samalla taisin vähän ihastua häneen. Minusta todella kaunis ja muutenkin puoleensa vetävä ihminen. Kelpaisi kyllä todella jos huolisi minut :)Toivon hänelle kaikkea hyvää :) 

Vierailija kirjoitti:

Nykyisten dna-sukupuiden aikakaudella voi ajan mittaan yhä useampi löytää biologiset vanhempansa.

Alkaa olla riskinä, että omaisuuksia alkaa virrata näiden lasten mukana heidän lähtömaihinsa. Tähän voi tulla joskus jopa tarkoituksellisuutta. Pitäisi varmaan säätää jotain lakeja tätä estämään.

Juu, kyllä se on valtiollinen hätätila kun muutama kymmenen adoptiolasta ehkä löytää sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla adoptioperheessä vikaa.

Ei tarvitse olla vikaa, voi olla mitä läheisimmät ja rakastavimmat suhteet, mutta on luonnollista, että ihminen haluisi tuntea juurensa.

Olisi myös hyötyä, esim. itse en tiedä, mitä perinnöllisiä taipumuksia on tullut äidin puolelta. Kun katson peiliin, näen isän suvun piirteet.

Mutta kun en tunne äitiä, en edes tiedä,  mitä olen häneltä saanut - ehkä jokin ilme tms. Ehkä alttiuden johonkin sairauteen. Gynekologi aina utelee lähisuvun sairauksista - on hiukan pelottavaa, kun toinen puoli on täysin pimennossa.

Vierailija kirjoitti:

Jutusta ei selvinnyt, miten adoptioperhe oli suhtautunut Mitten seksuaaliseen suuntautumiseen. Ei ole mitenkään harvinaista, ettei biovanhemmatkaan kykene hyväksymään sellaista. On ihan selvää, ettei äiti - olipa bio tai adoptio - tunnu äidiltä, jos ei hyväksy jotain osaa lapsessaan eikä kykene tukemaan tätä elämässään. 

Tulin sanomaan myös tätä. Tuli heti ajatus ettei he ole välttämättä hyväksyneet asiaa. Paljon on tarinoita ihan tavallisista perheistä joiden jäsenet eivät ole hyväksyneet ja niinpä välit katkenneet. Minullakin sellaisia tuttavia. Itsellä on samoja ajatuksia myös ja tiedän, että jos "prosessiin" lähtisin niin minulla ei enää olisi vanhempia. Olen saanut äitini jotenkin hyväksymään homot ja ei ainakaan kehtaa minun seurassani heistä pahaa puhua, mutta on itse sanonut, että jos esim seurustelisin tytön kanssa niin olisi todella pettynyt ja surullinen. Puhumattakaan siitä, että tytär "muuttuisi" pojaksi. En voi edes kuvitella mitä siitä seuraisi. Yrittäisivät varmasti saattaa minut johonkin "pakkohoitoon" ja hylkäisivät. Eivät ole koskaan tukeneet minua missään ja jättäneet täysin yksin selviämään kaikesta. Liian voimakkaita ja ilkeitäkin ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella muiden ihmisten näkökulmasta mitään.

Olen ollut liian kiltti ja helppo lapsi heille. Nyt olenkin sitten ihan hukassa itseni kanssa ja tavallaan koko identiteetti ihan hakusessa. Tietenkin tämä on vielä pientä siihen verrattuna mitä joskut kokevat ja itselläni on tavallaan ollut sellainen perus koti, mutta kaikki tunteista puhuminen, tukeminen, avun antaminen ja ylipäätään minun ymmärtämiseni on jäänyt täysin. Eivät ole koskaan kysyneet mitää kuuluu tai miltä tuntuu. Äitini on välillä todella rasittava ihminen ja kuin kopio omasta äidistään. Ei ymmärrä toisten tunteita ja isäni on tottunut aina saamaan tahtonsa läpi.

Olen liian tunteellinen ja herkkä lapsi heille. En tahtoisi valittaa, mutta tavallaan en tunne olevani heidän kaltaisensa ja jotenkin olen erillään ollut kokoajan. Elänyt heidän kanssaan, mutta en ole ollut näkyvissä ja minun eteeni ei ole paljon tehty mitään. Tämä kaikki vaan paheni vuosien kuluessa. Olen ollut kiusattu, vaihtanut kouluja muuttojen takia, voinut muuten huonosti ja silti en ole edes apua pyytäessä saanut edes kunnollista ymmärrystä. Tämän vuoksi en pidä itseäni hirviönä jos nyt totean kadehtivani kaverini ihanaa äitiä, joka hyväksyi helposti kaverini sukupuolisen suuntautumisen. Tietenkin tälläkin äidillä on voinut olla vaikeuksia asian hyväksymisen suhteen, mutta ainakin on tukenut lastaan ja ei ole jättänyt yksin. Minun tapauksessani en kelpaa sittenkään, vaikka olenkin ainakin nykyisin ihan "tavallinen " ihminen ja vielä aina yrittänyt miellyttää vanhempia. Jos tähän vielä lisättäisiin se, että kertoisin olevani trans tai edes pukeutuisin poikamaisesti niin varmaan nopeasti saisin kuulla olevani ihan sairas ihminen. Asiat eivät aina ole niin helppoja. En voi ainakaan sanoa, että olisin ollut niin kamala lapsi, että ansaitsen  vanhempien huonon kohtelun. Itse en ole edes mistään uskonnollisesta kodista ja mietinkin monesti miten niiden parissa ovat vähemmistöihin kuuluvat tai itsensä sellaisiksi kokevat pärjäävät. No eivät monesti hyvin niinkuin se  ylen viime dokumenttikin todisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Meidän adoptioperheyhdistyksessä on kyllä ihan tavallisesti koulutettuja vanhempia ja hyvin monenlaisia lapsia. Omalla kuopuksellamme ka on yli ysin, koska hän on sekä fiksu että motivoitunut koululainen. Koulumenestys tai terveys ei kuitenkaan meille ole mikään lapsen "tason" mitta. Käsittämätön ajatus!

Jos on itse korkeasti koulutettu, voi heikompilahjainen adhd:n omaava lapsi tuntua kovin erilaiselta kuin itse on ja siksi on vaikea ymmärtää tätä.[/quot

Entä jos se heikompilahjainen adhd-lapsi olisikin biologinen lapsi, olisiko silloin helpompi ymmärtää?

Se kun olisi ihan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Voisiko olla että se yli kymmenen vuotta jonossa ollut ja lasta vaille jäänyt parsikunta jäi lasta vaille siksi että heidät katsottiin epäsopiviksi ja epämotivoituneiksi vanhemmiksi? Ei siksi että tarjolla olisi ollut vain "heikkotasoisia" lapsia. 

Jotenkin kauhea olo jäi koko kommentistasi. Perimä ja persoonan muodostuminen on sen verran mutkikas juttu että ei koskaan voi tietää mitä sieltä tulee vaikka se lapsi olisi ihan biologisesti oma. Mitä rakkautta se on jos kelpuuttaa vain terveen/helpon/fiksun/kauniin/yms yms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Meidän adoptioperheyhdistyksessä on kyllä ihan tavallisesti koulutettuja vanhempia ja hyvin monenlaisia lapsia. Omalla kuopuksellamme ka on yli ysin, koska hän on sekä fiksu että motivoitunut koululainen. Koulumenestys tai terveys ei kuitenkaan meille ole mikään lapsen "tason" mitta. Käsittämätön ajatus!

Jos on itse korkeasti koulutettu, voi heikompilahjainen adhd:n omaava lapsi tuntua kovin erilaiselta kuin itse on ja siksi on vaikea ymmärtää tätä.[/quot

Entä jos se heikompilahjainen adhd-lapsi olisikin biologinen lapsi, olisiko silloin helpompi ymmärtää?

Se kun olisi ihan mahdollista.

Yleensä lapset kuitenkin muistuttavat vanhempiaan. Se on todennäköisintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptiovanhemmaksi hakeutuu hyvin koulutettuja pariskuntia. Syynä tiukat kriteerit ja suuri rahanmeno.

Adoptiolapset taas ovat nykyään aika "huonotasoisia". Eli parhaat ja terveimmät jäävät kotimaihinsa eikä muutenkaan tarjontaa ole paljoa.

Kaveripariskunta yritti adoptoida. Heillä oli pitkä lista, mitä ongelmia he olisivat lapsessa suostuneet hyväksymään. He eivät suostuneet hyväksymään kuin pieniä sairauksia, kuten vaikka allergia tai astma. Adoptiotoimisto paheksui tätä. Lopulta he eivät sitten saaneet lasta ollenkaan. Olivat jonossa reippaasti yli 10 vuotta ja ikää alkoi tulla liikaa.

Toinen kaveripariskunta sai adoptiolapsen. He ovat kauppatieteen maisteri ja lakimies. Heidän adoptiolapsensa on diagnosoitu nyt adhd:ksi ja hieman heikompilahjaiseksi kuin keskimääräinen lapsi. Lapsi on hyvin erilainen, kuin he itse.

Voisiko olla että se yli kymmenen vuotta jonossa ollut ja lasta vaille jäänyt parsikunta jäi lasta vaille siksi että heidät katsottiin epäsopiviksi ja epämotivoituneiksi vanhemmiksi? Ei siksi että tarjolla olisi ollut vain "heikkotasoisia" lapsia. 

Jotenkin kauhea olo jäi koko kommentistasi. Perimä ja persoonan muodostuminen on sen verran mutkikas juttu että ei koskaan voi tietää mitä sieltä tulee vaikka se lapsi olisi ihan biologisesti oma. Mitä rakkautta se on jos kelpuuttaa vain terveen/helpon/fiksun/kauniin/yms yms?

Heille annettiin pitkä lista ruksittavaksi. Siinä oli valtavasti erilaisia sairauksia ja vammoja. Kysyttiin, ovatko valmiita hyväksymään.

Eivät hyväksyneet niistä kuin joitain lievimpiä.

Tietysti jokainen toivoo tervettä lasta.

Adoption välittäjä kuitenkin moitti heitä siitä, että torjuivat niin monia sairaiksi ja vammoja.

Miksi muka ei kannattaisi toivoa mahdollisimman tervettä adoptiolasta.

Ei ne adoptiovanhemmatkaan mitään täydellisiä ja enkeleitä ole. Ihan tavallisia ihmisiä. Ja heillä vielä suurempi syy salailla ja pingottaa ettei kauan toivottua viedä pois. On myös niitä jotka adoptoi tai ryhtyy sijaisvanhemmiksi ihan vaan rahan vuoksi. Ja niitä, joilla rakkaus ei syty vaikka kuinka yrittävät. Eli ihan tavallisia ihmisiä.