Mies on alkanut rähistä ja huutaa ilta kaudet sekä kontrolloida menemisiäni
Mies huutaa minulle koko ajan jostain, muistelee ikivanhoja joita vetää esiin yksinään nostamassaan riidassa, syyttelee minua vastuunpakoilusta, mitään ei voi sanoa väliin koska hän alkaa takertua yksittäisiin sanoihin tai vääntää sanomiseni ihan oudoksi. Toisin sanoen tuollaisen hyökkäyksen tultua en pysty puolustautumaan mitenkään ja olen selkeästi alakynnessä. Yleensä myös silloin kun olen väsynyt tai melkein unessa, niin tuo rähinä alkaa, joten en pysty tavallaan pakenemaankaan siltä tai tuntuisi tosi oudolta lähteä niihin aikoihin ulos omasta kodistaan.
Olemme kolmikymppisiä, ja haen yliopistoon tässä yhteishaussa. Pääsykokeet ovat pian, mutta olen erehtynyt silti lukemisen lomassa tapaamassa ystäviä (sitä en olisi saanut tehdä), siivonnut, ottanut jonain viikonloppuiltana rennosti ja joskus yksinkertaisesti niiden pitkien lukupäivien päätteeksi viettänyt koko viikonlopun avaamattakaan kirjaa. Sanomattakin selvää, että mies on ottanut herneet kun en tee enempää, ainoa vain ettei koko ala kiinnosta niin paljoa kuin mihin hän minua painostaa paneutumaan ja olen menossa muihin pääsykokeisiin myös, jotka eivät olleet miehen prioriteettilistalla. Surkuhupaisinta onkin, että hän stressaa puolestani ja syyttelee minua siitä, etten kuulemma stressaa riittävästi pääsykokeita varten, vaikka en tajua mitä hyötyä siitä on. Toisekseen tajusin ettei koko ala kiinnosta niin paljoa, että menettäisin koko sosiaalista elämääni sen takia, niin kuin mies nyt yrittää sanella. Tämä asetelma tuntuu hullulta, ihan kuin olisin joku murrosikäinen jota isä läksyttää. Totta kai olen alkanut suhtautumaan tähän siten, että olen alkanut vastustaa koko ideaa hakea koko kouluun eli tavallaan alan olemaan periaatteen vuoksi vastahankaan "sinä et minua määrää". Miehen käytös ei hirveästi kannusta ja varsinkin jos hänen suhtautumisena on sitä, että hän rähisee kaiken aikaa, niin ensimmäinen reaktio ei ole hihkaista kyllä herra ja mennä kiltisti tekemään sitä mitä mies käskee.
Ainoa vain, ettei tämä piirre ulotu pelkästään pääsykokeisiin. Tässä on ollut kaikenlaisia tapauksia, mutta miehen tapa kantaa huolta alkaa näyttää sittenkin siltä, että hän kontrolloi. Toisin sanoen jos menen tapaamaan kavereitani viihteelle, niin minun pitäisi ennen yhtä olla kotona tai muuten hän lähtee etsimään minua vaikka mikään hätä ei olisikaan. Tuossa muutama viikko sitten tapasin kaupungilla kaveriani, ja itseltäni loppui akku etten saanut bussilippua. Erosimme kaverin kanssa ja pyysin laittamaan viestiä, niin kaveri kirjoitti miehelleni että menen baariin lataamaan puhelinta ja tulen kun saan sen verran virtaa että kotiin asti kestää.
No eikö tuttu auto sahaa pitkin katuja, kun viimein sen laturini ja puhelimeni kanssa tulin ulos kuppilasta ja olin menossa pysäkille. Mies myös rähisi, kun olin kehdannut juoda olutta ja hän räyhäsi koko matkan miten olen holtiton ja asetan itseni vaaraan. Siitä riidasta ei tullut loppua, koska totta kai suutuin koska hän kohtelee minua vuoroin kuin alkoholistia tai sitten kuin lasta.
Sain myös työpaikan, jossa työvuorot menevät joskus yhteen asti yöllä, niin aluksi sekin oli ok mutta nyt mies on alkanut puhumaan siitäkin et eiks olisi parempi jos kuitenkin jättäisin sen paikan, koska se on vähän arveluttavalla alueella...
Onkohan mies pettänyt itse vai mikä ihme tässä hiertää, koska tuo käytös (kauhea kiukuttelu ja menojen kontrollointi) on alkanut voimistua viimeisen puolen vuoden aikana?
Kommentit (42)
Miksi haet kouluun/alalle minne mies haluaa etkä sinä itse?
Miksi katselet tuollaista käytöstä?
No minun entinen kontrolloija, holhooja, kyttääjä, alistaja, syyllistäjä ja sanelija taisi kyllä pettää.
En tiedä sitten tästä sinun "isännästäsi".
Mutta onko tuolla mitään väliä, kun eihän tuollaisen ihmisen kanssa voi olla, jos ei halua tulla täysin nujerretuksi ja katkeroitua loppuiäkseen.
Hän tykkää käyttää valtaa. No olethan hänen omaisuuttansa ja hänen esineensä/koiransa/alamaisensa.
Mitä näet hänessä?
Saa olla aika upporikas nalle wahlruus tai aika hyvän näköinen isomunainen adonis, että kompensoisi tuollaisen mielevikaisen käytöksen.
Hienoa, että tällä kertaa mies raivoaa jo aloituksessa. Vähän vaihtelua.
Kissa pöydälle ja sano ukolle missä mennään ja että ero tulee ellei peli muutu.
Ja jos ei muutu, niin sitten lähdet kävelemään.
Vastaako mies teidän laskuistanne ja muista menoistanne siksi, että sinä saisit opiskella pääsykokeisiin käymättä samaan aikaan töissä? Jos, niin se kyllä antaa hänelle oikeuden myös odottaa sinun panostavan niihin kokeisiin.
Sitä en ymmärrä, miksi haet alalle, joka ei kiinnosta.
Pakene. Mulla oli yksi eksä joka kontrolloi lähes kaikkea. Ei olisi päästänyt mihinkään. Kerran erään pahan riidan päätteeksi päätin "alistua kohtalooni", menin sänkyyn "odottelemaan miestä" ja katsoin että mies menee suihkuun. Annoin miehen olettaa että kaikki on hyvin ja hän on oikeassa, ei muuta kuin kamat kantoon ja juoksin niin pitkälle kuin jaloistani pääsin, vielä tänä päivänäkään en ole kyseistä ihmistä nähnyt, siihen päättyi neljän vuoden parisuhde. Tarinan opetus, pakene kun voit! :D
Vierailija kirjoitti:
Miksi haet kouluun/alalle minne mies haluaa etkä sinä itse?
Miksi katselet tuollaista käytöstä?
Halusin alalle joskus, nyt realiteetit alkavat puskea vastaan eli en koe sitä omakseni. Miehelle on jäänyt päälle että se on ainoa oikea tie, ja painostaa kaiken aikaa tekemään sen eteen ihan hirveästi vaikka se ei ole edes mahdollista. Olen aina ollut hyvä koulussa, mutta en niin hyvä, että jaksaisin uhrata koko elämääni yhden pääsykokeen eteen. Tämän takia meillä on ollut ristiriitoja.
Käytös on alkanut vastikään, ja siksi ihmettelenkin. Ap
Ap, ei se miehen käytös tuosta helpompaan suuntaan muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vastaako mies teidän laskuistanne ja muista menoistanne siksi, että sinä saisit opiskella pääsykokeisiin käymättä samaan aikaan töissä? Jos, niin se kyllä antaa hänelle oikeuden myös odottaa sinun panostavan niihin kokeisiin.
Sitä en ymmärrä, miksi haet alalle, joka ei kiinnosta.
Eiköhän oikeus odottaa panostusta ja suoranaisella pakottavalla painostuksella ole vissi ero! En todellakaan odottanut, että hän alkaa marisemaan kuin teinille, joka katsoo televisiota liian pitkään illalla. Luen päivisin ja luen niin paljon kuin kapasiteetti kestää, mutta se ei silti tarkoita sitä etten voisi käydä vaihteeksi ulkona. Mies laskee puolestani päiviä, tunteja ja viikkoja ja vielä siihen sävyyn miten menee ainakin nyt penkin alle kun olen menettänyt lukuaikaa näin ja näin paljon.. Todella kannustavaa.
Vierailija kirjoitti:
Pakene. Mulla oli yksi eksä joka kontrolloi lähes kaikkea. Ei olisi päästänyt mihinkään. Kerran erään pahan riidan päätteeksi päätin "alistua kohtalooni", menin sänkyyn "odottelemaan miestä" ja katsoin että mies menee suihkuun. Annoin miehen olettaa että kaikki on hyvin ja hän on oikeassa, ei muuta kuin kamat kantoon ja juoksin niin pitkälle kuin jaloistani pääsin, vielä tänä päivänäkään en ole kyseistä ihmistä nähnyt, siihen päättyi neljän vuoden parisuhde. Tarinan opetus, pakene kun voit! :D
Mihin kaikkeen eksäsi kontrolli ulottui? Oliko hän mustasukkainen? Mihin lopulta menit kun nappasit tavarat kantoosi ja lähdit? Ap
Mitä ap sanoisit ystävällesi, jos hän kysyisi neuvoa tällaisessa tilanteessa? Kannustaisitko jatkamaan tuollaisessa suhteessa ja lähtemään opiskelemaan alaa, jota ei itse halua? Vai kehoittaisitko tekemään ihan muita ratkaisuja?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap sanoisit ystävällesi, jos hän kysyisi neuvoa tällaisessa tilanteessa? Kannustaisitko jatkamaan tuollaisessa suhteessa ja lähtemään opiskelemaan alaa, jota ei itse halua? Vai kehoittaisitko tekemään ihan muita ratkaisuja?
Vaikea sanoa, koska en pysty näkemään tilannetta nyt kauhean selkeästi. Ulkopuolelta on helpompi nähdä kokonaisuus, mutta kovin onnellinen en ole ja tuntuu että olen ihan turta. Ap
Unohdin mainita, että miehen kanssa yhdessä liikkumisesta on tullut hankalaa, koska hän oikoo kaiken aikaa sanomisiani. Kerron vääriä juttuja, heitän väärää huumoria, ja hän saattaa oikoa käyttämiäni sanoja tai alkaa läksyttämään minua kavereitten kuullen "ei noin saa sanoa!" alkamalla sijaisloukkaantua kaverin puolesta. Eli saatan nähdä ystävää, jonka kanssa olen tuntenut kauemmin kuin miehen kanssa, ja heitän vanhaa insidehuumoria, niin mies alkaa huutamaan päälle nolaten koko porukan. Yleensä olen jättänyt miehen siihen seisomaan ja lähtenyt edeltä, mutta sitten kuulen taas siitä miten olen lapsellinen ja reagoin pakenemalla ongelmia. Ap
Kuulostaa siltä, että teillä on erilaiset elämänarvot. Sinä haluat bailata, etkä ole tosissaan opiskelun kanssa.
Miestä ehkä hiertää tämä.
Se ei tietenkään oikeuta häntä käyttäytymään kontrolloivasti.
Mitä jos ottaisit ihan suoraan puheeksi tulevaisuutenne? Kuulostaa siltä, että odotatte elämältä eri asioita.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kakkahattutäti kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että teillä on erilaiset elämänarvot. Sinä haluat bailata, etkä ole tosissaan opiskelun kanssa.
Miestä ehkä hiertää tämä.
Se ei tietenkään oikeuta häntä käyttäytymään kontrolloivasti.
Mitä jos ottaisit ihan suoraan puheeksi tulevaisuutenne? Kuulostaa siltä, että odotatte elämältä eri asioita.
Kuules Kakkahattutäti. Jos luit yhtään aloitustani, niin siinä kerrotaan selkeästi että täällä luetaan. Sen sijaan siellä ei lukenut mitään, että haluaisin vain bailata, vaan omaan terveet tasapainoiset ihmissuhteet, joihin sisältyy säännöllinen kasvokkain tapaaminen. Näytä minulle ihminen, joka ei voisi olla urasuuntautunut mutta aktiivinen kodin ulkopuolella. Anteeksi, mutta tuollainen ihme yleistäminen ärsyttää muutaman lauseen perusteella.
Miestä hiertää tasan se, etten tee niin kuin hän määrää. Hän on nyt määrännyt minut kotiarestiin siksi aikaa, kun pääsykokeet ovat päällä. Odotamme tulevaisuudelta tismalleen samanlaisia asioita, joten älä tule lässyttämään tuollaista p kaa minun aloitukseeni jossa tulet puolustelemaan miehen henkistä väkivaltaa.
Ap
Lähde vielä kun voit! Kun emotionaalinen kaltoinkohtelu on tuota luokkaa, ei se todellakaan ole sillä tasolla että mies muutaman keskustelun jälkeen parantaisi tapansa. Hän ei tule näkemään omissa tavoissaan mitään väärää, sillä hänelle tärkeintä on sinun nolaamisesi ja holhoamisesi jotta se saisi hänet näyttämään paremmalta. Hänen prioriteettinsa ovat oman egon pönkittämisessä, ja sinun kauttasi se on hyvin helppoa. Jätä mies välittömästi ja elä sellaista elämää jota ohjaat vain sinä, niin tulet olemaan paljon onnellisempi.
Lue tekstisi ja mieti hetki.
Eroa.