Lue keskustelun säännöt.
Puolison epävakaapersoonallisuushäiriö
11.05.2019 |
Miehelläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus häiriö sekä passiivisaggressiivinen persoonallisuus. Hän on oikeastaan suoraan kuin kyseisten häiriöiden malliesimerkki käytökseltään.
Olen vuosia ollut ymmärtäväinen ja jaksanut tätä vuoristorataa. Tunteiden heittelyn laidasta laitaan vielä kestän, mutta tämä passiivisaggressiiviseen persoonaan kuuluva ominaisuus (tällaiselle ihmiselle on erittäin tärkeää ettei kukaan hänen läheisistään saa tahtoaan läpi ja hänen on pakko sanoa aina kaikkeen ei, tai inttää ihan joka asiassa vastaan, vaikka lopulta sitten pakon edessä kuitenkin myöntää olleensa väärässä. Ei ole niin pientä asiaa jossa mies ei laittaisi vastaan). Passiivisaggressiivinen persoona on alkanut puskea viime aikoina, viimeisen vuoden aikana, esille oikein huolella ja minulla alkaa olla kärsivällisyys ja jaksaminen lopussa.
Olemme käyneet pariterapiassa mutta terapeutti oli sitä mieltä että ennenkuin miehen mielenterveys on paremmassa reilussa, häiriöitä hoidetaan jne ei terapiasta ole oikein mitään apua meille. En suinkaan väitä että ongelmamme joutuisivat yksinomaan miehestä, minun jaksamiseni on äärirajoilla ja se purkautuu itkuna, kiukkuna ja puhumattomuutena. En ole siis nukkunut kunnolla enää aikoihin, sillä tilanne rassaa pahasti ja varsinkin kun mies pakenee kaikkea olemalla aina töissä, minulle kasaantuu kaikki kotona.
Persoonallisuushäiriöt ovat peräisin miehen lapsuuden käsittelemättömiä traumoista ja vasta kun saimme miehen kanssa lapsia, ne puhkesivat. En enää tunne ihmistä kenen kanssa olen naimisissa.
Mitä voin tehdä? Ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, kun arki on yhtä helvettiä miehen kanssa. Olen väsynyt tappelemaan ihan jokaisesta asiasta. Esimerkkinä viimeisin täysin hulluksi eskaloitunut riita: kysyin mieheltä vastausta, voiko hän olla lapsemme kanssa seuraavana päivänä kun minulla oli kampaaja. Mies intti että älä kysele. (Ominaista passiivisaggressiivista käytöstä, ei voi vaan antaa selkeää vastausta asiaan). Kysyin monta kertaa, että ei tarvitse sanoa kuin kyllä tai ei, sillä kampaaja on aamulla ja minun on pakko perua se ellei mies ole lapsen kanssa. Mies ei suostunut vastaamaan. Totesin sitten että perun kampaajan, kun en saa vastausta asiaan. Tästä lähti ihan älytön riita jonka seurauksena mies haukkui minut perinpohjaisesti nalkuttavaksi ämmäksi joka vain räkyttää eikä jätä häntä rauhaan. Kysyin siis aluksi lapsen hoitoasiaa 3-4 kertaa ajan kanssa ja rauhassa, eikä mies suostunut vastaamaan ja sen jälkeen kilahdin ja myönnän huutaneeni että VASTAA JOTAIN EDES!!! VASTAA VAIKKA ETTÄ EN TIEDÄ, MIETIN ASIAA, VASTAAN KOHTA, REAGOI NÄYTTÄMÄLLÄ JOTENKIN ETTÄ OLET SISÄISTÄNYT KYSYMYKSENI! Olin epätoivoinen ja vihainen.
Mies ei antanut vastausta kysymykseeni koko iltana jolloin jouduin perumaan kampaajan. Aamulla hän ihmetteli että enkö olekaan menossa kampaajalle? Tuntuu että menetän kohta oman mielenterveyteni tässä, elämä on aivan hulluutta miehen kanssa tällä hetkellä.
Hän käy 2 vkon välein käytösterapiassa, mutta en ole huomannut kuin persoonallisuus häiriöiden pahenemista terapian myötä. Tiedän että tie on pitkä ja kivinen mutta miten paljon mielenterveyspotilaan puolison on kestettävä oman hyvinvoinnin kustannuksella?
Kommentit (8)
Sulla oli otsikossa väärä häiriö, jos kerran toi passiivisaggre on se, joka haittaa eloa.
Ei sun tartte kestää, jos et kerran kestä. Ei ole mitään mitä täytyy vain, koska toinen on kipeä. Ottakaa vaikka asumusero joksikin aikaa, jos se rauhoittaisi tilannetta. Ihmetyttää, ettei terapeutti osaa neuvoa miten tuollaisessa kuvailemassasi tilanteessa kannattaisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lääkitystä, näissä sairauksissa harvoin pelkkä terapia auttaa
Vierailija kirjoitti:
Onko lääkitystä, näissä sairauksissa harvoin pelkkä terapia auttaa
Ikävä kyllä lääkitys ei näihin häiriöihin tehoa vaan nimenomaan käytös terapia (en muista onko tämä ihan oikea termi). Kun miehen diagnooseja mietittiin, hänen lääkärinsä soitti minulle ja kyseli tiettyjä asioita miehen käytöksestä, kuulemma kuuluu asiaan haastatella tällaisten ihmisten läheisiä. Tällöin lääkäri sanoi ettei näitä häiriöitä voi hoitaa lääkkeillä.
Miehelle on kaikki kaikessa ettei häntä vahingossakaan saa kukaan neuvoa tai määrätä. Hänelle kaikki asioista keskustelu on nykyään määräilyä tai minun vimmaa pomotella. Siksi emme pysty enää juurikaan mistään keskustelemaan.
Olen ottanut puheeksi eron nyt viimeisimmän riidan jälkeen, mies kun haukkui minut niin pataluhaksi ja syytti kaikista elämänsä ongelmista minua. Useimmat syytökset olivat niin mielipuolisia ettei niille voinut kuin nauraa. Otin puheeksi eron siksi että koen sen olevan helpotus miehellekin sillä hän näyttää olevan sitä mieltä että olen itse paholainen ja kaiken pahuuden lähde hänen elämässään. Hän oli aivan järkyttynyt eropuheista, eihän hän ole ikinä sanonut että tahtoisi erota minusta jne. On uuvuttavaa edes yrittää puhua tästä aiheesta kun yritän johdonmukaisesti kertoa miksi haluan erota ja miksi miehen haukkumisen ja nimittelyn jälkeen olen olettanut että eroon pääseminen minusta olisi hänellekin suuri helpotus.
- ap
Huh, kuulostaapa tutulta. Miehelläni todennäköisesti epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta tuo passiivisaggressiivinen käytös on kuin meidän elämästä myös. Olipa pysäyttävä lukea kirjoituksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh, kuulostaapa tutulta. Miehelläni todennäköisesti epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta tuo passiivisaggressiivinen käytös on kuin meidän elämästä myös. Olipa pysäyttävä lukea kirjoituksesi.
Googletapa huviksesi passiivisaggressiivinen persoonallisuushäiriö. Itselleni oli aluksi helpotus nuo miehen diagnoosit (kuten kirjoitin, mieheni käytös on aivan kuin suoraan em. Persoonallisuushäiriöiden kuvauksesta). Helpotus siksi että ajattelin ettei se olekaan niin että mies on tahallaan sellainen kuin on- olin jo todella epätoivoinen miehen käytöksen suhteen kunnes sain patistettua hänet lääkäriin ja sitä kautta persoonallisuus häiriöt diagnosoitiin. Mutta eihän se diagnoosi lopulta mitään muuta. Miehen käytös jatkui samana, pahempana jopa. Jos hän kykeni hallitsemaan tunteiden vuoristorataa eli epävakaata persoonallisuus häiriötä, korostui taas passiivisaggressiivinen persoonallisuushäiriö käytöksessä eli se ihan kaikkien asioiden hankaloittaminen ja inttäminen, vastuun välttely viimeiseen asti jne. Miehen kanssa on nykyään täysin mahdotonta tulla toimeen.
Olemme kokeilleet asumuseroa varmaan 100 kertaa mutta kerta toisensa jälkeen mies vaan luikertelee takaisin kotiin. Havahdun siihen että hän on hissukseen muuttanut takaisin kotiin. Olen niin loppu etten jaksa tapella sitten enää siinä vaiheessa asiasta ja yritän uskotella itselleni että ehkä mies nyt on muuttunut. Ja joka ikinen kerta "hyvää aikaa" kestää ehkä kaksi viikkoa jonka jälkeen mies on taas sama kiukutteleva, inttävä, elämää hankaloittava mieslapsi.
-ap
Jos tiesit että mies on kotona, niin intit kyllä ihan turhaan vastausta. Kai nyt jokainen isä lapsensa hoitaa hetken. Suhtauduit häneen oudosti. Kuin ei olisi normaali aikuinen eikä isä. Tää vaan sivusta.
Voi ei.. en osaa muuta kuin toivottaa voimia sulle. Itse varmaan eroisin. Pakko ajatella myös omaa jaksamista.