KOTILOT vko 30-32
Kommentit (24)
Taitaa vihdoin ne helteet tulla. Kyllä on jo aikakin!
Voi että mä olen vähän kade anttulille kun yrityksen aloitus on jo noin lähellä. Itse olen taas vähän pakitellut nelosen haaveilussa. Toisaalta olisi niin ihana saada vielä yksi; kokea yritys, plussan jännäys, raskaus, synnytys, vauva-aika jne. vielä kertaalleen, mutta toisaalta...Voi argh sentään. Mies olisi ihan valmis hurjastelemaan ilman ehkäisyä, mutta minä en. Eikö olekin outoa?! Näin etukäteen "ahdistaa" se, että tunnen olevani työnantajalle velkaa sen, että menen nyt hoitovapaan jälkeen töihin. Toisaalta myös se, että jos näitä olisi neljä niin sitten olisimme naimisissa tila-auton kanssa ainakin niin pitkään kun lapset kotona asuvat, jos siis haluaisimme porukalla jonnekin mennä. Oma jaksaminen ei oikeastaan mietitytä yhtään; kun on tähänkin asti pärjätty oikeastaan täysin omillamme, hoitoapu isovanhemmilta lähes nolla, niin miksipä ei sitten neljännenkin kanssa. No, onneksi ikää on vielä sen verran vähän ettei päätöksiä tarvitse vielä tehdä. Mutta ihan hirveän montaa vuotta en kuitenkaan haluaisi kolmosen ja mahdollisen nelosen väliin jättää. :0P
Tästä onkin hyvä jatkaa anttulin seksi kyselyyn. Me olemme aina olleet aika ahkeria sillä saralla. Keskimäärin 3-5 kertaa viikossa. Välillä on toki kausia kun ei syystä tai toisesta huvita, mutta olen kyllä, ja mieskin on, tyytyväinen seksielämään; sekä määrään että laatuun. :0)
Jaahas, nyt "vauvakainen" kuuluu huhuilevan pinniksestä. Pitänee mennä noutamaan.
adalat + tyttöset
ja minä olen aivan haltioissani, nyt sitten uskallan antaa itselleni luvan olla "RASKAANA". Siellä se pikkuinen uiskenteli, mittaa päästä pyllyyn oli n. 6cm koko vastasi viikkoja...muutama päivä oli enemmänkin mutta eipä tuo mitään kun meidän vauvelit ovat olleet aina pitkiä, joten muutoksia ei tehty eli laskettuaika pysyi 31.1.09. Kädellä rapsutti naamaansa ja aukoi suutaan, näytteli myös paraatipuoltaan ja pyöri kuin väkkärä. Vaikka näyttikin ehkä enemmän Alienilta, niin aivan ihana pikkuinen :D Niskaturvotus oli normi rajoissa, oli jopa vähemmän kuin Rassulla aikoinaan. Kahdeksan viikon päästä on sitten toinen ultra ja viikkoja onkin jo 21...aika menee kyllä todella nopeasti.
Tämä alku on ollut niin kovin raskas, kaikilta osin. Mieli on myllertänyt ja ajatukset ovat vaihdelleet ilosta kauhuun. Kaikkeen kyllä sopeutuu ja jos nyt ihan oikeasti ajatellaan niin lapsi on maailman iloisin ja onnellisin asia. Oli tippa linssissä kun ultrassa vauvaa katselin (en ole koskaan aikaisemmin vetistellyt) tuli vain mieleeni että asialla täytyy olla jokin syy...niin kovasti kun yritimme ehkäistä tapahtunutta.
Joten tulkaa perässä vain ei tämä nyt niin kovin kamalaa olekkaan.
Rassu sitten kävelee ;) toistaiseksi tukia pitkin ja hirveä huuto jos sattuu menemään paikkaan josta ei pääsekkään enään eteenpäin. Jalat ovat edelleen hassusti, mutta luulen että kun kävelyyn tulee enemmän varmuutta niin painopiste muuttuu. Pihalla ja hiekkalaatikolla tykätään olla kovasti, lisäksi keinu on kova juttu siinä jaksaisi istua vaikka kuinka ja kauan.
Kesäsää ei todellankaan ole suosinut, onneksi mekin lähdetään lauantai aamuna kohti etelän lämpöä. Muksuille ajateltiin reisussa sitten kertoa, katsotaan millainen riemu siitä repeää.
JB72 3:n K:n kotiäiti ja suprise rv 12+4
Me ollaan palailtu reissusta ja satohan se tietysti 2päivää..tänään olikin kuuma ja huomiselle vissiin luvannut kanssa hellettä=)
Onkin huomenna meillä lastenvahti ja lähtään kaksin käymään miehen kanssa juhlimassa=)
S:ää harrastetaan n1-2kertaa viikossa..viikon tauko ja miehestä huomaa että puutteeseen kuolee.Se raukka kyllä varmasti haluisi enenmänkin,aina olisi valmis=/Mutta mä oon laiskanpuoleinen..lähinnä tuntuu etten millään jaksaisi mutta sitten kun siinä ollaan niin tulee kuitenkin tunne että ihan kivaa tämä onkin=)
Meillä kävellään ulkona ja sisällä,poju oli menny tukia vastan niin pitkään ja sitten vaan lähti kävelemään,tasapaino oli jo kehittyny hyväksi..ulkona vielä muksahtaa välillä,mutta harjoitus tekee mestarin.Ja on oikee papukaija..matkii kaiken mitä puhutaan=)
Mutta äiti lähtee nukkumaan=)
Ihanaa et Jb:llä ultrassa kaikki hyvin ja mielikin sopeutunu yllätykseen=)
Peppi kun on nyt sen n.12kg ja vaan konttaa. Ikää 1v ja 4kk, niin joka paikkaan kuitenkin menee eikä pysy paikoillaan. Nytkin kun tultiin rannasta, niin polvet olivat ihan punaiset ja naarmuilla kun meni sinne pusikkoon vähän väliä. Voi jukra, alkaisi nyt kävelemään! Onko kellään ideoita noihin polviin, iho ihan parkkiintuu siitä... Pihalla kuitenkin käytän koko ajan pitkälahkeisia housuja...
Mä muuten kanssa pitkään mietin sitä neljättä lasta juuri tuon auton takia. Mutta kun meillä jo on seitsenpaikkainen, vaikka yksi sitten joutuu takaluukkuun, ja ahdasta tulee, niin silti. Tulin siihen tulokseen, että jos auto on AINOA asia jonka takia ei halua vielä yhtä lasta, niin ei se ole hyvä syy ja sitten myöhemmin kaduttaisi. Mietittiin, et about seitsemän kuopuksen syntymästä mahdutaan 7-paikkaiseen farkkuun, ja sen jälkeen esikoinen on 12v. Siitä sitten jokunen vuosi on pakko pitää ihan kunnon tila-autoa, mutta se on sitten sen ajan murhe =) Kyllä noita tila-autoja aina on. Ja kun koko tulee enempi isoja perheitä, niin kyllä niitä tila-autoja varmaan on silloinkin käytettynä... Talossa nyt on tilaa vaikka tulisi kaksoset, mutta ei nyt sentään kaksosia -eihän!?!
Olen ihan onnessani, että kohta voi jättää ehkäisyn pois. Jännittää kauheasti ja ihan liikutuin kun luin JB72:n ultrakuulumisia, josko mäkin kohta pääsisin ekaksi tekemään testiä ja sitten pahoinvoinnit ym. Samalla jännittää meneekö kaikki vielä kerran hyvin! Haluan kyllä luottaa elämään =) Haluaisin ehkä hieman pidemmän ikäeron kolmoselle ja neloselle, kuin mitä tulee jos nyt heti tärppää... Mutta mies haluaisi, että olisin jo ollut raskaana jo pidemmän aikaa, joten tämä yrityksen aloitus on oikein hyvä kompromissi, kun ei tiedä tärppääkö heti ;) Ja meillä mies on siinä vaiheessa jo hankala käännytettävä, jos Peppi olisi jo kuiva kun pitäisi alkaa touhuta neljättä. Että parempi takoa kuin rauta on kuuma, niin ollaan molemmat täysillä mukana...
Mä nautin täysin siemauksin kun Peppi on kova pottailija =) Eilen ei kakannut, ja kun kuulkaa tänään sitten teki, niin olin hyvin iloinen, että se kaikki oli sitten potassa, huh.
Huomenna mennään Korkeasaareen, kun miehellä on vapaapäivä. Ihmettelin oikein kun kävin katsomassa, mitä se maksaa: Lapset ei mitään, ja meiltä aikuisilta yht. 14€! Vähän eri kuin 105€ mikä meni Särkäniemen portilla! Vau. Joku kiva paikka on vielä edullinen... Mennään sitten vielä jonnekin ostoksille, kun esikoinen on koko kesän haaveillut hämisuikkareista, niin jos jostain vielä löytyisi...
Kirjoittelemisiin!
Meillä kanssa ollu ulkona pitkät housut koko ajan,niin ei oo polvet kyllä kulunu pojalta=)Mutta housuja on kulunut sitäkin useemmat..onnex löysin joitan esikon ja kakkosen vanhoja pöksyjä niin niillä on kontannut.Bebantheni voisi ainakin auttaa,jos illalla aina rasvaisi=)
Meillä isommat ovat käyneet isänsä kanssa korkeasaaressa ja linnanmäellä=)
Ite lähetään tukholman risteily vielä käymään.Käytiin muuten koko perhe kuvaksessa ja tuli kyllä kivoja kuvia.
Aurinkokin vihdoin paistaa=)
Ollaanpa me pudottu. Nopea nosto, ettei ihan hävitä. Nyt hiipparoin ulos muiden perässä...
Pepin polvet ovat paremmat, kun olen rannassakin laittanut hänelle pitkälahkeiset trikoot! Rannassaolo ei tehnyt hyvää tytön polville, nyt jo parempi!
Paljastettakoon nyt jotain itsestäni, tänään täytyy tehdä itselleen nimpparikakku ;)
Kirjoittelemisiin!
Anttusantulle myöhästyneet nimpparionnittelut :)
JB:lle onnittelut ihanista ultrakuulumisista!
Kyllä on ollut kurja kesä! Tänäänkin tuulee ja lämmintä 17 astetta. Muksuille tuulitakit ulkona! Ja nyt on sentäs heinäkuun loppu. Minä kun ostelin tytöille ihania kesämekkoja kaapit täyteen, niin ei niitä montaa kertaa ole keretty pitää :(
Käytiin eilen hakemassa 6-hengen ruokailusarja. Käytettynä tietty. 50€ koko satsi. Ei paha minusta.
Meidän keskimmäisen uhmaikä tuntuu vaan pahenevan. Ei usko ei mitään. Siis raivostuttavaa. Tuntuu että tahalleen ärsyttää välillä. Arghh.
Sit meidän pienin eli kotilovauva (mikä vauva?!) on sairastanut tässä 2 korvatulehdusta perä perään! Kuuri loppui tänään ja viikonlopun yöt on edelleen valvonut huutaen (suppo ei auta). Kuume sahaa edes takaisin. Soitin tervariin että mitä ihmettä tuon lapsen kans tehdään ja saatiin aika tänään puolelle päivin. Vieläkö tuo korvatulehdus voi noin kiusata tai sitten taustalla on jotain. Jospa tuo lääkäri edes ottais kokeita tai laittais lähetteen viisaampien luo. Saapa nähdä.
Kohtahan täällä alkaa plussajännityksiä tulla kun kuumeilijat aloittavat tosihommat ;) Pidän peukkuja!
AIHA ja 3 tyttöä + Enni rv 24+2
Anttulille myöhästyneet nimpparionnittelut! Ja JB oli saanut ihania ultrakuulumisia...
Täällä meilläpäin on nyt ollut ihanan kesäistä säätä. Meilläkin on tuttu ongelma tuo pienimmäisen vaatettaminen. Tuntuu aivan kauhelta tunkea pienelle pitkät housut helteellä jalkaan, mutta jos laittaa shortsit niin sitten on polvet riekaleina kun typy konttailee joka paikkaan. On meillä yhdet ihanan ohkaiset vajaamittaset henkselihousut, jotka ovatkin olleet nyt ahkerassa käytössä. Tuntuvat olevan aika vilpoiset, mutta polvet on kuitenkin suojassa. Koskahan typsy päättäisi alkaa kävelemään ihan kunnolla? Nyt ottaa sellaisia muutaman askeleen "söksyjä" esim. sohvapöydältä sohvalle tai minun kimppuuni. Toivottavasi tepastelu alkaa ennen syksyä ja sateita...
Apua! AIHAllakin on jo noin komeat viikot kasassa! Yksi kaverikin sai tässä pari päivää sitten pienen tytön. Arvatkaa mitä tekee mun vauvakuumeelle kun käydään katsomassa uutta pientä ihmistä.
adalat + tyttötrio
Me oltiin taas reissaamasa ja isommat jäi sille tielleen isälleen ja isukin sukulaisille sunnuntaihin asti.On kyllä ihan puhki olo kun helle ja lasten kansssa matkustettu.
Meillä poika teki kanssa aluksi n.pari viikkoa sellasia syöksyjä ja sitten yksi päivä lähti kävelemään..ja siitä asti on sitten kävelly tosi tukevasti.Meni niin pitkään(4kk)puita vasten että tasapaino oli kehittynyt hyväksi=)
Mulla on nyt 4päivää töitä kun mies lomalla..saa olla kuopuksen kanssa kaksin kotona ja siivota=)Pakko on vaan töihin mennä kun häät syö rahaa ja laskupino on valtava muutenkin.
Vielä on ennen loman loppua tarkoitus piipahtaa minun vanhemmilla ja sitten juhlia häitä..sit onkin kesä ohi=/Onneksi tuli lämmin ja saanut shortsejakin kaivaa esiin ees hetkeksi kaapista.
Mutta pyykkivuori kutsuu ja puhtaita pitäs heitellä kaappiin.
Nauttikaa aurinkoisista päivistä!!!
Huiskuttimelle jaksamista töihin! Mullakin on alkanut välillä tehdä mieli TÖIHIN? Mitä ihmettä, ihan kun mulla ei olisi tarpeeksi hommia ja kun kuitenkin toivon nopeata raskautumista. No, tiedä häntä mistä johtuu. Kai se on kiva vaan olla välillä ihan aatoksissaan, ja miettiä mitä muuta elämässä voisi olla.
Alan jo pikkuhiljaa siirtymään aktiivisesti myös tonne kuumepuolelle neliapiloihin. Hui! Vähänkö jännää. Siellä kyllä käy sellaset plussatuulet, että josko se olisi jo senkin puolesta hyvä pino ;o) Kävin jo jotain raapustelemassa sinne, ja lukaisen kun netissä roikun.
Adalat: Tuu vaan äkkiä perään sinne neliapiloihin mun kanssa ;) tehdään taas samaan aikaan samaa kokoluokkaa olevat vauvat. Heh =) Tiedän mitä tuollaiset pienet vauvat saa aikaan kun käy katsomassa. Mulle riitti jo se, kun keskimmäinen sai kaupasta vauvanuken alennuksesta, ja se oli niin aidon näköinen kun nukkui, sulki silmänsä ja alkoi tuhisemaan. Eli vauvakuume on kauhia, täytyy olla kun nukke saa tunteet valloilleen! Miten teillä taloprojekti etenee? Olen lukenut huolimattomasti, tai sit vaan on mennyt kesä ettei ole teidän projektitietoja tullut (rv vois olla rakennusviikko ;))
Mä odotan ja en odota Bulgarian lomaa. Stressaan jo ihan kauheasti =( Et en tiedä onko kivaa lähteä kun vaan stressaa niin kovin, että ei ees välillä tee mieli lähteä. Mut kai se iloksi muuttuu kun ollaan kentällä ja odotetaan koneeseen pääsyä...
Täällä on nyt ollut kanssa mahtavat lomailmat! Tosi kivaa, että tuntuu kesältä ja takit on voinut unohtaa =)
Anttuli: Minä olen vaan käynyt salaa kurkkimassa neliapiloita. :0) Kai tässä kuitenkin on vaan kylmästi laitettava jäitä hattuun kuumeilun suhteen. On se sitten kaikinpuolin ihanampaa jos/kun sitä nelosta oikein yrittämällä yritetään eikä tässä muun lomassa vaan "roiskita" menemään. ;0) Meidän projekti etenee tässä pikkuhiljaa tai oikeastaan tällä hetkellä rytinällä. Aikaa meni paljon maansiirtotöihin ja louhintaan, mutta nyt alkaa sitten perustusten vääntäminen. Nyt tuntuu, että pienessä ajassa on tapahtunut paljon siellä tontilla kun alkukesä oli sellaista hieromista. Nyt on kyllä sitten mieskin joutunut viettämään aika paljon aikaa siellä ja ei ole pariin viikkoon juuri ehtinyt kotona olla.
Meillä "vauvakaisen" kävely vaan vahvistuu. Nyt kävelee jo sellaisia parin metrin matkoja, mutta vielä heittää kontilleen jos jonnekin pitemmälle lähtee. On se kyllä tosi hassun näköistä kun ne jalat ovat vielä niin makkaraiset ja huvittavan näköiset ja niillä vaan talsitaan. Kovin innoissaan typy uudesta taidostaan on: kasvot loistavat ja suu on leveässä virneessä. Ja kun isommat hurraavat vieressä niin mikäs sitä on uutta taitoa esitellessä, pienet pyllähdyksetkään eivät haittaa mitään. :0D
Nyt keittämään kahvia...
adalat + tyttöset
Adalat: ei varmaan vauvaprojekti ole kauhean hyvä ajatus taloprojektin päälle. Kun kuitenkin stressiä tuppaa siitä tulemaan, eikä se ole ainakaan loppuraskaudesta hyväksi. Mä olen aika varma, että sain raskausmyrkytyksen osittain stressistä, sen vuoksi, että kun olin levossa, oireet lievittyivät niin paljon että lääkärikin sitä ihmetteli... Ja kuinka kiva sitä vauvelia sitten on tehdä kun on ensin hiukan odotellut. Kuinka yllätyksenä kavereille ja sukulaisille neljäs muuten teillä tulisi... Meidän neljäs taatusti yllättää toiset ja toiset ei yhtään ;)
Peppi muuten seisoi eilen ekaa kertaa ilman tukea! Kylppärissä meni niin pitkä aika, että sitä voi jo sanoa tuetta seisomiseksi. Neiti on nyt selvästi kehittynyt, en tiedä johtuuko harjoitteista joita saatiin fysioterapiasta vai olisko neiti nyt sitten muutenkin kehittynyt ilman niitäkin. Tiedä sitten... Mut kivalta tuntuu huomata, että tilanne nyt kehittyy, kun oli niin pitkään samana =)
Mä lähden lasten kanssa enon luokse pariksi yöksi kylään, ja mun äiti lähtee mukaan. Ajomatkaa on 250km suunta, ja ollaan kaksi yötä. Kovasti harkitsen samalla muumimaailmassa piipahtamista, mutta se nyt on tosiaan vaan harkinnan alla kun on niin arvokasta lystiä. Aika naapurissa se muumimaailma kyl olis... Mies jää kotiin ja sanoi, että tulee ihan hirmuinen ikävä perhettä. Mutta kai se osittain nauttiikin on hetken ihan omaa rauhaa ;)
Pari kertaa olen tänne yrittänyt kirjoittaa -huonolla menestyksellä. Aina kirjoitus on mennyt taivaan tuuliin...
Nyt lyhyesti: Enolan reissu on onnistuneesti takana. Kivaa oli, mut vielä kivempaa olla taas kotona!
Surullisia uutisia olen kuullut, jotka ovat painaneet mieltä. Hyvän ystävän (joka on itse rv34) siskon vauva kuoli kohtuun rv29. Ollut tosi rankkaa, kun vielä tunnen molemmat. Toisella tyhjä syli ja toisella raskas loppuraskaus =( Huh.
Itse olen nyt luopunut ehkäisystä! Eli seuraavan menkkojen alusta ei tartte laskeskella. Jännää! Tietty toi ylläoleva tapaus laittoi miettimään kaikkea. Mutta haluu vauvan niin haluu vauvan...
Kirjoittelemisiin! Lauantain jatkot =)
Anttuli
Häät tuli ja meni,olivat juuri meidän näköiset pirskeet ja kovasti tuntui kaikki viihtyvän=)Itellä on huono olo vieläkin kun juhlittiin aika kosteissa merkeissä,mutta onneksi ei tarvii toivottavasti koskaan mennä uudestaan naimisiin=)Vihkivalan vois joskus uusia;)
Mulla on uusi sukunimi ja siihen tottuminen on aika kivuliasta,tytön koulupaperinkin allerkirjotin ihan pokkana entisellä nimellä=)
Huomenna kakkonen alottaa eskarin ja esikko meni jo tänään kouluun.
Koko kesä oltu terveinä ja nyt kuopus on sitten kipee..eiköhän se jonkun korvatulehduksen taas kehitä sillekkin=/
Loppu kyllä kun seinään lämmin ilma,kauhean kylmä syksyinen sää.Jäi shortsit tosi vähälle käytöllä meidän perheessä,onneksi isommat voivat käyttää niitä ympärivuoden liikuntatunneilla.
Antun puolesta jännittää,toivottavasti pian tärppää=)Miten edelliset on tärpänneet,onko ollut pitkä yritys?Kuopuksessa kesti 7kk,mutta ei siitä kehtaa valittaa kun jotkut yrittää vuosia ja silti ei onnistu=/
Nyt roskaruuan kimppuun ja petiin..kunhan tästä kohmelosta toivutaan,alotan dieetin,pari kiloa on tainu lipsahtaa itelle miehen loman aikana kun syöty,juotu ja herkuteltu=)
En tiiä mikä viikko nyt on mutta toivon ettei haittaa että tähän kirjottelin!!
Hyvä, että pirskeet menivät hyvin! Onnea vielä kerran!
Toisaalta kivaa, että alkaa arki. Meidänkin lapsilla ehtii kerhot alkamaan ennenkuin lähdetään Bulgariaan. Kivaa, että pääsevät siihen alkuun mukaan, kolmeen kerhokertaan niin ehtivät vähän tottua ryhmään =) Kyllä mä jo odotan lomaa ihan innoissani...
Tärpeistä vielä: Esikoista yritettiin puoli vuotta, keskimmäinen ja kuopus saivat alkunsa heti... Esikoisen jälkeen meillä oli kemiallinen raskaus, mutta heti sen jälkeen tärppäsi sitten oikeasti =) Kuopusta kun alettiin vääntämään, niin siinä ehti yksi yrityskierto olla, mutta mä olin ovulaation aikaan matkoilla, joten sitä en ole laskenut ees yritykseksi...
Miten JB72:n reissu meni? Miten lapset ottivat uutisen pikkusisaruksesta? Muutkin kotilot nyt kirjoittelemaan kuulumisia...
Stressaa kun Peppi ei kävele. Alkaa neiti olla sellainen puntti kannettavaksi, että mä väsyn jo lyhyilläkin matkoilla kun yhtään ei varaa jalkoihinsa jos laskisi maahan, huoh. Ikää tulee reissussa 1v5kk, enkä usko että vielä lähtee kävelemään. Taas on ennen matkaa fysioterapiakäynti, mutta musta alkaa tuntumaan, että niistä ei ole mitään apua kuitenkaan :-/ Ahistaa vaan äitiä ne käynnit, Peppi onneksi tykkää tädistä kyllä! Housuja ei kyllä pikkusisarukselle Pepin jäljiltä jää, kaikki on niin kuluneita, että roskiin saa heittää tämän jälkeen...
Tänne on tullut pitkästä aikaa kaunis päivä, sadetutka ei näyttäis sateitakaan, jes!
T:Anttuli kera kolmikon
Hirmusti onnea tuoreelle rouvalle, Huiskuttimelle!!! :D
Meillä lähti tänään pojat taas koulutielle, esikko aloitti yläasteen(!) ja kakkonen meni,heh, kakkoselle ;) Hieman oli äidillä mieli haikeana, kun katseli esikon menoa.. sinne se lähti hieman jännittyneenä, iso reppu selässä..näytti niin pieneltä vaikka on melkein minun mittaiseni..huokaus... Kun nyt menisi hyvin sitten siellä. Välillä kyllä ihmettelen, että miten mulla voi olla noin iso lapsi jo, kun oon itsekin ihan mukula vielä :D
Joo, ja mulla jatkuu myös koulu tänä iltana, lähihoitaja opiskelut odottaa. Syyskuun alusta alkaa ensimmäinen työharjoittelu/näyttö, päiväkodissa, pikkuisen alkaa jo hermostuttaa sekin... Ja Alttikin joutuu sitten hoitotädille, eikä paikkakaan ole vielä selvillä. Ihan hirveältä tuntuu antaa poika vieraan hoitoon, huh :/ Jotensakin ahdistavan tuntuinen syksy tulossa, mut ei auta kuin kahlata läpi vaan. Miehen kanssa vähän suunniteltiin jotain etelänlomamatkaa hiihtolomaksi, niin olis ainakin jotain kivaa odotettavaa, mut en vaan tiedä kuka noit muksut huolisi viikoksi... Tää on aina tätä.
Altti on edelleen tissipoikia, oon tässä kyllä jo miettinyt, et pitäis varmaan lopetella tota imetystä, mut milläs lopetat, kun toinen kiljuu perään, että anna, anna ja mammaa!!! Ja kiljuu varsinkin yöllä... Meillä herätään vieläkin 2-3 kertaa ainakin mammalle joka yö. Siihen on niin tottunut ;) Altti nukkuu pääasiassa mun vieressä, mutta oma sänkykin on jo tuotu ihan mun sängyn viereen kiinni ja joskus laitan sen siihen kun se on nukahtanut. Sieltä se sit mönkii viereen kun herää. Mammalle. :)
Oli muuten ikävä uutinen tänään lehdessä, että nuori äiti oli kuollut keisarileikkaukseen ja vauva jäi äidittömäksi :( Niin surullista :( Kyllä ne kouraisee tuollaiset tapaukset. Ihan tuli mieleen se Mammutin synnytys, mutta se onneksi päättyi lopulta hyvin, luojan kiitos. Huh, on se aina niin arvaamatonta, lasten hankinta, ja elämä yleensäkin... Pistää miettimään.
Luna kera poikakatraansa
ihanaa oli ja aurinko paistoi, välillä mittari kipusi +38c joten ei tarvinnut villahousuja. Rassu nautti hiekkakakkujen tekemisestä ja mereen konttaamisesta. Isommat uivat niin että pelkäsin jo niiden saavan kidukset, kaikin puolin reissu oli onnistunut ja miehen kanssa saatiin akut ladatuksi.
Esikko oli vauvasta haltioissaan...jos se sitten olisi se tyttö, mutta kyllä kuulemma poikakin kelpaa ;D Kakkonen tokaisi vain "mökökökkö" tyyliinsä -jaa, mä kyllä heitän sen kalliolta. Mutta nyt tuo näyttää jo sopeutuneen ajatukseen kun kerta pääsee tupla isonveljen rooliin.
Arki pärähtikin sitten vauhdilla käyntiin, kun vasta lauantaina iltapäivällä tultiin kotiin. Kyllä oli maanantai aamuna tohinaa kun lähdettiin kouluun ja eskariin, mutta eiköhän tähän rytmiin ja lähtemiseen pian totu.
Rassu kävelee tuettuna kylläkin jo melko hyvin ja kun on kengät jalassa niin vauhti on melkoinen, on oikein seitsemän peninkulman saappaat. Kovasti tapailee sanoja ja puhetta tulee kuin pienestä papupadasta. Päiväunet ovat kutistuneet yksiin puolentoistatunnin uniin ja iltasella ollaan jo kello 19 ihan töttöröö. Yöt kuitenkin menee keskeytyksettä, mitä nyt vähän on itkeskellyt poskihampaita tehdessään. Pottailu menee niin ja näin, välistä tuntuukin etten olisi ikinä lapsia hoitanutkaan :_| Maitopullosta ajattelin pojan tässä piakkoin vierottaa kun kerta mukista juo hyvin.
Eipä täällä muuten mitään ihmeellistä, masu kasvaa omaa tahtiaan ja viikot vierivät liiankin nopeasti. Nyt se vauhti vasta kiihtyykin kun arki on menoa täynnä.
Mukavaa viikkoa kaikille
JB72 3:n K:n kotiäiti rv 15+4(hui)
Kiva, että oli hyvät pippalot! Onnea nyt sitten paljon tuoreelle rouvalle! Muistan kyllä itsekin miten hankalaa oli muistaa uusi sukunimi alkuun. Monesti tunsi itsensä "vähän" tyhmäksi esitteli itsensä ensin vanhalla sukunimellä ja sitten "eiku siis xxx". :0)
Onnea myös kaikkien koululaisille taas alkaneelle koulutielle! Itse odottelen kerhojen alkua. Toisaalta tylsää kun tulee taas syksy, vaikka eipä tämä kesä mikään kummoinen ole ollutkaan, mutta toisaalta kiva kun tulee taas ihan erilailla ohjelmaa viikkoihin.
Lunallekin tsempit koulunkäyntiin! Kyllä se siitä lähtee sujumaan, vaikka etukäteen varmasti mietityttää käytännön järjestelyt.
adalat + tyttötrio
Meilläkin arki pukkasi liian nopeasti päälle..olo on kehno vieläkin viikonlopulta ja meille on yövieraita tulossa tänään.Ystäviä joita nähdään harvoin tulevat tänään ja kotia on ollu pakko raivata kuntoon=)Kakkonen oli tänään eka päivän eskarissa,pidettiin eilinen vielä vapaata.
On kyllä huono äiti fiilis kun esikko sanoi että taas pitäs kirjat päällystää,vaikka ette te viime vuonakaan jaksaneet päälystää minulta kun yhen kirjan...kaikkeen ei vain taivu ja kerkiä=)ja vanhempain ilta kutsua pukkaa kovasti tulemaan..kalenterikin on jonnekkin kesän aikana tuupattu ja nyt sille ois taas käyttöä.
Kuopus on ihan nuhainen vieläkin ja ollut koko aamupäivän tosi kiukkunen=/Täytyy kattoo jos ei tuosta ala piristymään niin käyttää tarkistaa nuo korvat.
Mä oon taas ens viikonlopun töissä,mutta sitten teen vasta pikkujouluissa seuraavan kerran,on tässä arjessa niin paljon hommaa,niin en kehtaa itteeni uuvuttaa.Kotona oon aatellu olla 2009vuoden loppuun,saan sitten tuota kakkosta saatella ekalla syksyn kouluun yms..mutta mistäpä sitä tietää miten elämä vie..alustavasti on puhuttu että ehkäisy jää vuoden päästä pois.
Mutta nyt jatkamaan siivouksia!!
Ja täällä on ollut aivan surkea ilma... Ollaanko päästy peräti kolme kertaa rantaan, vaikka meiltä on ihan kävelymatka, n.400m, tuollaiseen ihanaan lapsiystävälliseen rantaan. Peppi tykkää muuten mielettömästi olla rannalla, että kyllä mentäisiin jos vain olisi lämmintä eikä niin pirun tuulista koko ajan! Ei tarvitsis auringon koko ajan paistaa, mutta kun ei olis +16 aamulla kun herätään! Ei voi edes kuvitella Pepin laittamista uima-asuun. On se ihanaa, että ollaan lähdössä sinne Bulgariaan =) =)
Kuukuppia tulin tänne hehkuttamaan... Nyt olen kaksi viimeistä kiertoa ollut sinut kapistuksen kanssa, enkä tiedä mitään joka olisi helpottanut naisen elämää niin paljon kuin se!! Ihan kuin menkkoja ei olis ollutkaan, vaikka ne just loppuivat! Ei mitään valumista, ei ällöttäviä siteitä, ei katkonaisia yöunia runsaan vuodon takia... Ja miten mä ajattelin, et kuukuppi on jotenkin ällöttävä, kun mun mielestä nyt siteet ja tampoonit on tosi iso YÖK! Ja enpähän ole osaltani lisäämässä siteistä kasaantuvaa vuorta, Suomessakin kuulemma 300 miljoonaa kappaletta vuodessa!? Mä voisin hehkuttaa kuppia kaikille jotka jaksaa kuunnella, ja tekin rakkaat siskot saatte nyt osanne ;o) Ja hei, mä olen muuten nyt jo säästänyt kupin rahoina takasin, et tosi hyvin!
Kovasti odotan JB72:n ultrakuulumisia =) Meillä mies jo ihan malttamattomana odottaa, että olisin jo raskaana, ja yksi kierto enää ja sit mennään TJOT meiningillä. Täytyy ainakin yrittää, että ens vuoden puolella syntyisi. Miehen nyt aina saa innostumaan petipuuhiin =) Mä ihmettelen aina, kun joku pystyy sanomaan, et milloin lapsi on saanut alkunsa. Siis mitä? Meillä on kyllä sitten ehkä melko paljon tuota ässää, koska meillä ei ole koskaan ollut yhtäkään kiertoa, mistä vois sanoa, milloin on tärpännyt...
Entä voisko näin, kun nimettöminä kirjoitellaan, pistää pystyyn seksi-gallupin? Kun ei oikein perhekerhossa tule otettua puheeksi, eikä muutenkaan mulla ainakaan edes kavereiden kanssa. Ja meillä kaikilla myös se kolme lasta. Kuinka usein harrastatte seksiä? Entä, korvaako laatu määrän, tai toiste päin? Jospa mä sitten aloitan kun kerran kyselenkin...
Meillä harrastetaan seksiä 1-4krt viikossa, joskus monena päivänä peräkkäin. Joskus pikana miehen mieliksi, useimmiten kyllä pitkän kaavan mukaan jotta minäkin pääsen mukaan =) Olen tyytyväinen tilanteeseen, mies on tyytyväinen, ainakin sanoo olevansa, mutta olisi valmis useamminkin (varmasti sen takia innoissaan vauvayrityksestä)...
Tässähän näitä kysymyksiä, ja kirjoitelkaahan rohkeasti tai muuten vaan kuulumisia! Jospa saataisiin iso pino aikaiseksi ;)
Anttuli kera poppoonsa