Kielletään lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuollaista se on. Suomessa äiti saa olla lapsensa kanssa ainoastaan kotona ja leikkipuistossa.

Äitiyden pitää olla raskasta ja ilotonta ja muun maailman poissulkevaa - se opetetaan heti synnytyssairaalassa ja adoptiohakumatkalla.

Ja kaikilla, aivan kaikilla on oikeus tulla haukkumaan ja paheksumaan aivan kaikesta.

Itsetunto. Jos ei koe itseään arvokkaaksi äitinä , se tuo väistämättä ongelmia kaikkiin vanhenmuuteen liittyvissä asioissa. Itseään arvostavan äitiin kohdistuva asiaton käytös ja pahat sanat menevät sanojan puutteellisuuden piikkiin, kun tietää sen oman arvonsa vikoineen kaikkineen.

Miksiköhän tämä kommentti sai näin nuivasti plussia? Näinhän tuo on, että kun ymmärtää omat vahvuutensa ja heikkoutensa, niin mikään ja kukaan ei hetkauta sinua suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuollaista se on. Suomessa äiti saa olla lapsensa kanssa ainoastaan kotona ja leikkipuistossa.

Äitiyden pitää olla raskasta ja ilotonta ja muun maailman poissulkevaa - se opetetaan heti synnytyssairaalassa ja adoptiohakumatkalla.

Ja kaikilla, aivan kaikilla on oikeus tulla haukkumaan ja paheksumaan aivan kaikesta.

Itsetunto. Jos ei koe itseään arvokkaaksi äitinä , se tuo väistämättä ongelmia kaikkiin vanhenmuuteen liittyvissä asioissa. Itseään arvostavan äitiin kohdistuva asiaton käytös ja pahat sanat menevät sanojan puutteellisuuden piikkiin, kun tietää sen oman arvonsa vikoineen kaikkineen.

Miksiköhän tämä kommentti sai näin nuivasti plussia? Näinhän tuo on, että kun ymmärtää omat vahvuutensa ja heikkoutensa, niin mikään ja kukaan ei hetkauta sinua suuntaan tai toiseen.

Äidit otti itseensä ja kokivat tämän syyllistävänä kommenttina. (lue vastus toiselta sivulta)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuollaista se on. Suomessa äiti saa olla lapsensa kanssa ainoastaan kotona ja leikkipuistossa.

Äitiyden pitää olla raskasta ja ilotonta ja muun maailman poissulkevaa - se opetetaan heti synnytyssairaalassa ja adoptiohakumatkalla.

Ja kaikilla, aivan kaikilla on oikeus tulla haukkumaan ja paheksumaan aivan kaikesta.

Itsetunto. Jos ei koe itseään arvokkaaksi äitinä , se tuo väistämättä ongelmia kaikkiin vanhenmuuteen liittyvissä asioissa. Itseään arvostavan äitiin kohdistuva asiaton käytös ja pahat sanat menevät sanojan puutteellisuuden piikkiin, kun tietää sen oman arvonsa vikoineen kaikkineen.

Miksiköhän tämä kommentti sai näin nuivasti plussia? Näinhän tuo on, että kun ymmärtää omat vahvuutensa ja heikkoutensa, niin mikään ja kukaan ei hetkauta sinua suuntaan tai toiseen.

Äidit otti itseensä ja kokivat tämän syyllistävänä kommenttina. (lue vastus toiselta sivulta)

Ja opettele nyt edes kirjoittamaan sana vastaus oikein ennen kuin tulet paasaamaan mitään. :D

Vierailija kirjoitti:

Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:

Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.

Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.

Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.

Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.

Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.

Muuta metsän keskelle. Lapsilla on täysi oikeus meluta puistossa, vaikka se ajaisi sinut hourulaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Eli sen sijaan, että opettelisit tunnistamaan tunteesi ja tekisit niille jotain, tyydyt siihen, että laatuaikasi menee pilalle? Se on valinta.

Ei mua ördäävät juopot haittaa. En edes näe sellaisia juuri koskaan. Jos näen, niitä näkyy jossain kadulla: miksi ne haittaisivat minua?

Mitä tulee sinun kavereidesi perhetilanteeseen: en voi todellakaan ottaa kantaa siihen, kysehän on aivan tuntemattomista ihmisistä minulle.

Kyllä minä tunteeni tunnistan. Se on ärtymys. Kerro minulle ihan suoraan, miten pystyn nauttimaan siitä kahvilassa istumisesta pääpunaisena huutava lapsi korvanjuuressa? Itse en ihan oikeasti keksi, miten pystyisin sivuuttamaan sen, sillä inhoan kaikkia muitakin kovia ääniä.

Ei minuakaan se mylvivä lapsi kadulla haittaa, tietenkään. Pointtini oli, että jos se ördäävä juoppo tulee vaikka kahvilaan tai hienoon ravintolaan möykkäämään, niin yleensä tilanne laukeaa vasta siinä vaiheessa, kun juoppo on ohjattu ulos.

Ei myöskään tarvitse ottaa kenenkään tuntemattoman ihmisen tilanteeseen kantaa, mutta asiasta voi keskustella yleisellä tasolla.

Se, että tosissasi vertaat lasta ördäävään juoppoon kertoo sinusta paljon. Ajatuksesi eivät ole normaaleja. Kannattaa hankkia terapiakontakti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?

Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.

Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.

Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.

Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.

Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.

Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.

Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.

Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.

Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?

Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.

Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?

Vähän herkillä tunnut kyllä olevan tämän asian kanssa. Oletko äänten suhteen erityisherkkä? Entä ne vastamelukuulokkeet, miksi ne eivät olisi sinulle vaihtoehto, jos äänet ovat sinulle niin kovin _epämiellyttäviä_? 

Pauhaava työkone ja itkevä vauva eivät ole verrannollisia. Pauhaavan työkoneen viereen en menisi lukemaan, tuskin kukaan siihen viereen erityisesti hakeutuu kirjan kanssa, jos on tarkoitus viettää itsekseen hetki? Itkevän vauvan vieressä olen monestikin lukenut, samalla keinuttanut kehtoa ja uppoutunut jännäriin. No problem. Eikä ollut edes oma lapsi kyseessä!

Jos haluat tuon edellisen viestin tulkita koulukiusaamiseksi, niin ole hyvä vaan. Ihmekään että kiusaamista tapahtuu paljon, kun ihan jokainen väärin muotoiltu lause tai väärä termi halutaan tulkita/kokea kiusaamisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:

Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.

Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.

Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.

Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.

Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.

Mitäh?! Lapset ei saa enää meluta edes ulkona? :D Miten lapsi sitten oppi pitämään puoliaan ja käymään omat sotansa ellei saa edes leikkipuistossa temuta rauhassa vaan aikuisten pitäsi olla koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Eli sen sijaan, että opettelisit tunnistamaan tunteesi ja tekisit niille jotain, tyydyt siihen, että laatuaikasi menee pilalle? Se on valinta.

Ei mua ördäävät juopot haittaa. En edes näe sellaisia juuri koskaan. Jos näen, niitä näkyy jossain kadulla: miksi ne haittaisivat minua?

Mitä tulee sinun kavereidesi perhetilanteeseen: en voi todellakaan ottaa kantaa siihen, kysehän on aivan tuntemattomista ihmisistä minulle.

Kyllä minä tunteeni tunnistan. Se on ärtymys. Kerro minulle ihan suoraan, miten pystyn nauttimaan siitä kahvilassa istumisesta pääpunaisena huutava lapsi korvanjuuressa? Itse en ihan oikeasti keksi, miten pystyisin sivuuttamaan sen, sillä inhoan kaikkia muitakin kovia ääniä.

Ei minuakaan se mylvivä lapsi kadulla haittaa, tietenkään. Pointtini oli, että jos se ördäävä juoppo tulee vaikka kahvilaan tai hienoon ravintolaan möykkäämään, niin yleensä tilanne laukeaa vasta siinä vaiheessa, kun juoppo on ohjattu ulos.

Ei myöskään tarvitse ottaa kenenkään tuntemattoman ihmisen tilanteeseen kantaa, mutta asiasta voi keskustella yleisellä tasolla.

Se, että tosissasi vertaat lasta ördäävään juoppoon kertoo sinusta paljon. Ajatuksesi eivät ole normaaleja. Kannattaa hankkia terapiakontakti.

Älä viitsi haukkua. Mieti asiaa siltä kannalta, että ihmiselle, joka ei lapsen huutoon ole tottunut, se on epämiellyttävä ja keskittymistä häiritsevä kova ääni siinä missä sen ördäävän juopon möykkä. Yritä edes ymmärtää ennen kuin solvaat. Vaikka ethän sinä osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?

Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.

Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.

Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.

Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.

Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.

Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.

Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.

Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.

Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?

Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.

Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?

Vähän herkillä tunnut kyllä olevan tämän asian kanssa. Oletko äänten suhteen erityisherkkä? Entä ne vastamelukuulokkeet, miksi ne eivät olisi sinulle vaihtoehto, jos äänet ovat sinulle niin kovin _epämiellyttäviä_? 

Pauhaava työkone ja itkevä vauva eivät ole verrannollisia. Pauhaavan työkoneen viereen en menisi lukemaan, tuskin kukaan siihen viereen erityisesti hakeutuu kirjan kanssa, jos on tarkoitus viettää itsekseen hetki? Itkevän vauvan vieressä olen monestikin lukenut, samalla keinuttanut kehtoa ja uppoutunut jännäriin. No problem. Eikä ollut edes oma lapsi kyseessä!

Jos haluat tuon edellisen viestin tulkita koulukiusaamiseksi, niin ole hyvä vaan. Ihmekään että kiusaamista tapahtuu paljon, kun ihan jokainen väärin muotoiltu lause tai väärä termi halutaan tulkita/kokea kiusaamisena.

Siinähän se pointti juuri onkin: äidit, jotka ovat tottuneet lapsen huutoon, eivät näytä ymmärtävän, että meille, jotka emme ole, se huuto nimenomaan on samaistettavissa työkoneeseen. Meille on ihan sama, mikä sen epämiellyttävän äänen lähde on, se pilaa joka tapauksessa keskittymisen.

En ole myöskään erityisherkkä äänille. Ei tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeava. Kaikki lapsettomat tuttavani, oma mieheni mukaanlukien, mainitsevat nimenomaan lapsista lähtevän kovan äänen "inhonsa" motiiviksi. Sotku ja pelko sotkeentumisesta tulee listassa toisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?

Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.

Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.

Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.

Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.

Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.

Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.

Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.

Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.

Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?

Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.

Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?

Vähän herkillä tunnut kyllä olevan tämän asian kanssa. Oletko äänten suhteen erityisherkkä? Entä ne vastamelukuulokkeet, miksi ne eivät olisi sinulle vaihtoehto, jos äänet ovat sinulle niin kovin _epämiellyttäviä_? 

Pauhaava työkone ja itkevä vauva eivät ole verrannollisia. Pauhaavan työkoneen viereen en menisi lukemaan, tuskin kukaan siihen viereen erityisesti hakeutuu kirjan kanssa, jos on tarkoitus viettää itsekseen hetki? Itkevän vauvan vieressä olen monestikin lukenut, samalla keinuttanut kehtoa ja uppoutunut jännäriin. No problem. Eikä ollut edes oma lapsi kyseessä!

Jos haluat tuon edellisen viestin tulkita koulukiusaamiseksi, niin ole hyvä vaan. Ihmekään että kiusaamista tapahtuu paljon, kun ihan jokainen väärin muotoiltu lause tai väärä termi halutaan tulkita/kokea kiusaamisena.

Siinähän se pointti juuri onkin: äidit, jotka ovat tottuneet lapsen huutoon, eivät näytä ymmärtävän, että meille, jotka emme ole, se huuto nimenomaan on samaistettavissa työkoneeseen. Meille on ihan sama, mikä sen epämiellyttävän äänen lähde on, se pilaa joka tapauksessa keskittymisen.

En ole myöskään erityisherkkä äänille. Ei tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeava. Kaikki lapsettomat tuttavani, oma mieheni mukaanlukien, mainitsevat nimenomaan lapsista lähtevän kovan äänen "inhonsa" motiiviksi. Sotku ja pelko sotkeentumisesta tulee listassa toisena.

Täällä palstalla taitaa olla jokunen ihminen, joille minulle rakas kallisarvoinen nyytti = kaikille kallisarvoinen. Muuten ovat sydämettömiä ja lyhytpinnaisia ilkeitä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?

Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.

Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.

Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.

Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.

Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.

Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.

Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.

Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.

Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?

Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.

Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?

Vähän herkillä tunnut kyllä olevan tämän asian kanssa. Oletko äänten suhteen erityisherkkä? Entä ne vastamelukuulokkeet, miksi ne eivät olisi sinulle vaihtoehto, jos äänet ovat sinulle niin kovin _epämiellyttäviä_? 

Pauhaava työkone ja itkevä vauva eivät ole verrannollisia. Pauhaavan työkoneen viereen en menisi lukemaan, tuskin kukaan siihen viereen erityisesti hakeutuu kirjan kanssa, jos on tarkoitus viettää itsekseen hetki? Itkevän vauvan vieressä olen monestikin lukenut, samalla keinuttanut kehtoa ja uppoutunut jännäriin. No problem. Eikä ollut edes oma lapsi kyseessä!

Jos haluat tuon edellisen viestin tulkita koulukiusaamiseksi, niin ole hyvä vaan. Ihmekään että kiusaamista tapahtuu paljon, kun ihan jokainen väärin muotoiltu lause tai väärä termi halutaan tulkita/kokea kiusaamisena.

Siinähän se pointti juuri onkin: äidit, jotka ovat tottuneet lapsen huutoon, eivät näytä ymmärtävän, että meille, jotka emme ole, se huuto nimenomaan on samaistettavissa työkoneeseen. Meille on ihan sama, mikä sen epämiellyttävän äänen lähde on, se pilaa joka tapauksessa keskittymisen.

En ole myöskään erityisherkkä äänille. Ei tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeava. Kaikki lapsettomat tuttavani, oma mieheni mukaanlukien, mainitsevat nimenomaan lapsista lähtevän kovan äänen "inhonsa" motiiviksi. Sotku ja pelko sotkeentumisesta tulee listassa toisena.

Täällä palstalla taitaa olla jokunen ihminen, joille minulle rakas kallisarvoinen nyytti = kaikille kallisarvoinen. Muuten ovat sydämettömiä ja lyhytpinnaisia ilkeitä ihmisiä.

Suorastaan sairaita, ihan terapiaan pitäisi lähteä.

Minua todella hämmästyttää joidenkin kirjoittajien kyvyttömyys ymmärtää meidän lapsiin tottumattomien näkökulmaa vaikkapa siihen lapsen huutoon ja itkuun. Se on oikeasti häiritsevää ja ikävää, "ylimääräistä" melusaastetta meille.

Lisäksi ihmetytti tuossa linkin jutussa jonkun äidin ajatus, että meidän muiden pitäisi jollakin tavalla noteerata itsellemme vieraan ja merkityksettömän lapsen harmitus ja ruveta hauskuuttamaan ja piristämään tätä. Minun mielestäni neutraalin suhtautumisen pitää riittää. En siis näe mitään syytä, miksi jonkun toisen lapsesta pitäisi olla niin julmetun kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?

Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.

Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.

Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.

Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.

Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.

Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.

Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.

Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.

Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?

Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.

Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?

Vähän herkillä tunnut kyllä olevan tämän asian kanssa. Oletko äänten suhteen erityisherkkä? Entä ne vastamelukuulokkeet, miksi ne eivät olisi sinulle vaihtoehto, jos äänet ovat sinulle niin kovin _epämiellyttäviä_? 

Pauhaava työkone ja itkevä vauva eivät ole verrannollisia. Pauhaavan työkoneen viereen en menisi lukemaan, tuskin kukaan siihen viereen erityisesti hakeutuu kirjan kanssa, jos on tarkoitus viettää itsekseen hetki? Itkevän vauvan vieressä olen monestikin lukenut, samalla keinuttanut kehtoa ja uppoutunut jännäriin. No problem. Eikä ollut edes oma lapsi kyseessä!

Jos haluat tuon edellisen viestin tulkita koulukiusaamiseksi, niin ole hyvä vaan. Ihmekään että kiusaamista tapahtuu paljon, kun ihan jokainen väärin muotoiltu lause tai väärä termi halutaan tulkita/kokea kiusaamisena.

Siinähän se pointti juuri onkin: äidit, jotka ovat tottuneet lapsen huutoon, eivät näytä ymmärtävän, että meille, jotka emme ole, se huuto nimenomaan on samaistettavissa työkoneeseen. Meille on ihan sama, mikä sen epämiellyttävän äänen lähde on, se pilaa joka tapauksessa keskittymisen.

En ole myöskään erityisherkkä äänille. Ei tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeava. Kaikki lapsettomat tuttavani, oma mieheni mukaanlukien, mainitsevat nimenomaan lapsista lähtevän kovan äänen "inhonsa" motiiviksi. Sotku ja pelko sotkeentumisesta tulee listassa toisena.

Täällä palstalla taitaa olla jokunen ihminen, joille minulle rakas kallisarvoinen nyytti = kaikille kallisarvoinen. Muuten ovat sydämettömiä ja lyhytpinnaisia ilkeitä ihmisiä.

Suorastaan sairaita, ihan terapiaan pitäisi lähteä.

Minua todella hämmästyttää joidenkin kirjoittajien kyvyttömyys ymmärtää meidän lapsiin tottumattomien näkökulmaa vaikkapa siihen lapsen huutoon ja itkuun. Se on oikeasti häiritsevää ja ikävää, "ylimääräistä" melusaastetta meille.

Lisäksi ihmetytti tuossa linkin jutussa jonkun äidin ajatus, että meidän muiden pitäisi jollakin tavalla noteerata itsellemme vieraan ja merkityksettömän lapsen harmitus ja ruveta hauskuuttamaan ja piristämään tätä. Minun mielestäni neutraalin suhtautumisen pitää riittää. En siis näe mitään syytä, miksi jonkun toisen lapsesta pitäisi olla niin julmetun kiinnostunut.

Niin... Kuka tietää, ehkä tulonsiirrot saavat sen tunteen osalle äideistä, että heidän oma nyyttinsä on kaiken keskus. Jotkut jopa lainaavat toisilta kulttuureilta iskulauseita tyyliin "koko kylä kasvattaa lapsen" jne. Näissä ihailevissa monikulttuurisissa sitaateissa tosin aina kätevästi sivuutetaan se, että meillä kylä maksaa niitä tulonsiirtoja siinä missä muualla taas ei.

Mut joo. Välillä tulee vastaan ihan kantasuomalaisia pienten lasten åitejä, jotka alkavat mielessään nakittaa sinua tehtäviin saman tien kun tapaavat sinut ensimmäistä kertaa. Joillakin nyt on tämä strategia elämästä selviämiseen. Todellakaan koko väestö ei noudata tätä, mutta noita kannattaa varoa silti.876