Kielletään lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

Ja alapeukkut suorastaan säteilee, kun äitiä kehottaa työstämään sitä itsetuntoa, mutta nyt... :D

Mulla ei ole hajuakaan, mistä sä puhut. No, jos haluat, että koet ahdistuksen tunteita nähdessäsi lapsia, niin eihän se multa mitenkään ole pois.

Puhun äitien kaksinaismoralimista. 

Etkä puhu. Sinä vaadit että äidin pitää sopeutua siuhen että kuka vaan solvaa häntä missä vaan, mutta sitten taas tavallisen aikuisen ihmisen kummallisten fobioiden pitäisi saada säädellä muuta maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset vanhemmat on käsittämättömän itsekkäitä. Ei jossain Italiassa äidit todellakaan jää karjuvan lapsen kanssa kirkkoon, he tajuavat mennä ulos. Suomessa lapsi saa huutaa koko vihkiseremonian tai hautaansiunaamisen ajan ja vanhemmat hymyilevät, että lapset on tuollaisia.

Tai portugalilaisessa ravintolassa lastenvaunuja ei lykitä pöytien väliin, vaunut jää ulos tai eteiseen. Suomessa lapsiperheet valloittaa osan ravintolaa ja jättää vaunut kapeille käytäville siten, että muut asiakkaat eivät pääse pöytiin tai sieltä pois.

Hmm..olin Lissabonissa vaihdossa 3kk, aikana jolloin itselläni ei ollut vielä lapsia. Meno oli todella erilaista lapsiperheillä siellä. Iltaisin klo:20-21 käytiin opiskelijaporukalla ulkona syömässä, samoin kuin paikalliset. Siellä lapset juoksi pöytien välissä leikkien piilosta ja hippaa, samalla kun aikuiset söivät ja jutustelivat toisten aikuisten kanssa!Lapset saivat näkyä ja kuulua! Kaikki nauroivat ja ottivat rennosti, aikuiset ja lapset. En ole ikinä nähnyt Suomessa vastaavaa!!

Eihän tuollainen suomalaiseen kulttuuriin kuulukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Kyllä velat on typerimpiä ihmisoä maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Eli sen sijaan, että opettelisit tunnistamaan tunteesi ja tekisit niille jotain, tyydyt siihen, että laatuaikasi menee pilalle? Se on valinta.

Ei mua ördäävät juopot haittaa. En edes näe sellaisia juuri koskaan. Jos näen, niitä näkyy jossain kadulla: miksi ne haittaisivat minua?

Mitä tulee sinun kavereidesi perhetilanteeseen: en voi todellakaan ottaa kantaa siihen, kysehän on aivan tuntemattomista ihmisistä minulle.

Kyllä minä tunteeni tunnistan. Se on ärtymys. Kerro minulle ihan suoraan, miten pystyn nauttimaan siitä kahvilassa istumisesta pääpunaisena huutava lapsi korvanjuuressa? Itse en ihan oikeasti keksi, miten pystyisin sivuuttamaan sen, sillä inhoan kaikkia muitakin kovia ääniä.

Ei minuakaan se mylvivä lapsi kadulla haittaa, tietenkään. Pointtini oli, että jos se ördäävä juoppo tulee vaikka kahvilaan tai hienoon ravintolaan möykkäämään, niin yleensä tilanne laukeaa vasta siinä vaiheessa, kun juoppo on ohjattu ulos.

Ei myöskään tarvitse ottaa kenenkään tuntemattoman ihmisen tilanteeseen kantaa, mutta asiasta voi keskustella yleisellä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Näköjään. Huvittavaa tässä on se, että en ole edes arvostellut äitejä. Olen vain kertonut, miksi suhtautumiseni lapsiin on omalta osaltani varauksellinen, ehkä jopa vihamielinen. Vastaukseksi saa pelkkää pätemistä ja vittuilua. Antaa todella kypsän kuvan näistä "keskustelijoista".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Mikä lapsen itkussa tai möykkäämisessä on niin kamalaa, että siitä tulee sinulle noin voimakas reaktio?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Näköjään. Huvittavaa tässä on se, että en ole edes arvostellut äitejä. Olen vain kertonut, miksi suhtautumiseni lapsiin on omalta osaltani varauksellinen, ehkä jopa vihamielinen. Vastaukseksi saa pelkkää pätemistä ja vittuilua. Antaa todella kypsän kuvan näistä "keskustelijoista".

Ja nyt sitten vastaat itse itsellesi. On sulla itsekeskeinen maailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Mikä lapsen itkussa tai möykkäämisessä on niin kamalaa, että siitä tulee sinulle noin voimakas reaktio?

Ihan se kova ääni, joka erottuu kohtuuttoman selkeästi muusta äänimassasta. Se tuntuu fyysisesti ikävältä korvissa ja hankaloittaa keskittymistä esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluun, lehden lukemiseen, työntekoon ym. Samalla tavalla esimerkiksi naapurin porakone ottaa korviin ja estää keskittymisen vaikka kirjan lukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Älä ihan oikeasti käytä teksteissäsi noin yleistäviä asioita. Antaa vain susta yksinkertaisen kuvan. Nythän itse hyökkäät kaikkien äitien kimppuun hyeenan lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Näköjään. Huvittavaa tässä on se, että en ole edes arvostellut äitejä. Olen vain kertonut, miksi suhtautumiseni lapsiin on omalta osaltani varauksellinen, ehkä jopa vihamielinen. Vastaukseksi saa pelkkää pätemistä ja vittuilua. Antaa todella kypsän kuvan näistä "keskustelijoista".

Ja nyt sitten vastaat itse itsellesi. On sulla itsekeskeinen maailma.

En itse asiassa vastannut. Sullahan se itsekeskeinen maailma tässä on, kun kuvittelet, että kukaan muu ei voi olla kanssasi eri mieltä kuin minä. :-D

Onhan Suomessakin se yhteisöllisyys, mutta se otetaan väkisin suomalaisten lompakosta. Kyllä minustakin vapaaehtoinen auttaminen on parempi kuin väkisin. Varmaan Suomessa olisi parempi henki tässä suhteessa, jos ei olisi olemassa noita tulonsiirtoja.

Kovasti ihmettelen joidenkin palstalaisten herkkyyttä sille asialle, että lapsilla on tosiaan kyky tehdä tilasta ja tilanteesta levoton ja että tämä luonnollisesti käy hermoille, jos on tullut paikalle juuri viettämään rentouttavaa vapaa-aikaa. Ihmeellistä että tätä ei saisi sanoa ilman että menee niin helposti ihon alle. Tulee vähän sellainen tunne ettei sanoja osaa äidiksi tultuaan enää olla olemassa ilman sitä lasta edes vähän aikaa. Onneksi tunnen ihmisiä, joilla ei ole mitään ongelmaa lapsettomien kutsujen kanssa ja jotka itsekin arvostavat aikaa ilman lapsia silloin tällöin. Hyvä tietää että heitäkin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Älä ihan oikeasti käytä teksteissäsi noin yleistäviä asioita. Antaa vain susta yksinkertaisen kuvan. Nythän itse hyökkäät kaikkien äitien kimppuun hyeenan lailla.

Tuohan on jo peruskoulusta tuttua tyttöjen tapa harrastaa verbaalista julmuutta. Luokan kuningatar kerää hovin ympärilleen ja katsoo muita nenänvartta pitkin. Antaa lempeästi hymyillen ymmärtää, että olet täysi nolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Älä ihan oikeasti käytä teksteissäsi noin yleistäviä asioita. Antaa vain susta yksinkertaisen kuvan. Nythän itse hyökkäät kaikkien äitien kimppuun hyeenan lailla.

Älä yleistä, vaan mene mielummin henkilökohtaisuuksiin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Mikä lapsen itkussa tai möykkäämisessä on niin kamalaa, että siitä tulee sinulle noin voimakas reaktio?

Ihan se kova ääni, joka erottuu kohtuuttoman selkeästi muusta äänimassasta. Se tuntuu fyysisesti ikävältä korvissa ja hankaloittaa keskittymistä esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluun, lehden lukemiseen, työntekoon ym. Samalla tavalla esimerkiksi naapurin porakone ottaa korviin ja estää keskittymisen vaikka kirjan lukemiseen.

Entä jos naapuripöytään istahtaa naislauma, jotka nauravat omille huonoille jutuilleen hyeenan lailla? Onko se ok? 

Aikamoisiin pikkulapsiin olet kyllä törmännyt, jos pääsevät huudolla samoihin sfrääreihin kuin porakone...

Kyllä se suurin ongelma taitaa olla korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Mikä lapsen itkussa tai möykkäämisessä on niin kamalaa, että siitä tulee sinulle noin voimakas reaktio?

Ihan se kova ääni, joka erottuu kohtuuttoman selkeästi muusta äänimassasta. Se tuntuu fyysisesti ikävältä korvissa ja hankaloittaa keskittymistä esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluun, lehden lukemiseen, työntekoon ym. Samalla tavalla esimerkiksi naapurin porakone ottaa korviin ja estää keskittymisen vaikka kirjan lukemiseen.

Entä jos naapuripöytään istahtaa naislauma, jotka nauravat omille huonoille jutuilleen hyeenan lailla? Onko se ok? 

Aikamoisiin pikkulapsiin olet kyllä törmännyt, jos pääsevät huudolla samoihin sfrääreihin kuin porakone...

Kyllä se suurin ongelma taitaa olla korvien välissä.

Joo joo se on jo kuultu. Sovitaanko näin, että on äitien yksityisoikeus olla pahinpia marttyyrejä sitten Jeesuksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

No, siitä huolimatta, ongelma on sinun korviesi välissä, ja jos haluat päästä siitä eroon, sinun täytyy työstää sitä. Se on ns. itse aiheutettu ongelma, ja vain itse voit päästä siitä eroon. Sinä olet aikuinen, pystyt hallitsemaan tunteitasi, kun työstät niitä. 

Semmosta se on, että kun lapsi on pieni, elämä pyörii hänen tarpeidensa ympärillä, koska hän ei osaa vielä itse niistä huolehtia. Aikuinen sen sijaan osaa, ja aikuisella on myös sellaista perspektiiviä, että hän tietää, ettei nyt käsillä oleva asiantila tule olemaan sellainen ikuisesti, vaan se muuttuu. Tosin tuntuu, että tällainen aikuisuus ei nykyään ole arvostettua, kun kaiken pitäisi tapahtua heti ja minun ehdoillani (eli lapsenomaisella ajattelutavalla).

Totta kai, mutta ei sitä lasta tarvitse aina raahata mukanaan. Onhan sillä lapsella isäkin, joka voi lasta katsoa sen aikaa, kun äiti tapaa ystäväänsä kerran puolessa vuodessa. Mikäli näin ei ole, on ehkä parempi olla tapaamatta ollenkaan, koska kukaan ei nauti noista tilanteista. Ei se äitikään.

Juu, minä pystyn hallitsemaan tunteitani, mutta tunteeni ovat myös oikeutettuja. Tuskin sinäkään ihan neutraalisti suhtaudut siihen ördäävään juoppoon. Minulle taas on ihan sama, mistä tai kenestä se epämiellyttävä ääni lähtee, lopputulos on kuitenkin sama: laatuaika pilalla.

Sinä et ole oikeutettu arvostelemaan äitejä, mutta äidit on oikeuttettu arvostelmaan sinun "pelkojasi". Äideille tyypillistä käytöstä, jos joku näyttää vähänkin heikolta hänen kimppuu voi hyökätä hyeenalauman lailla haukkumaan ja arvostelemaan ja muut komppaa vieressä.

Älä ihan oikeasti käytä teksteissäsi noin yleistäviä asioita. Antaa vain susta yksinkertaisen kuvan. Nythän itse hyökkäät kaikkien äitien kimppuun hyeenan lailla.

Tuohan on jo peruskoulusta tuttua tyttöjen tapa harrastaa verbaalista julmuutta. Luokan kuningatar kerää hovin ympärilleen ja katsoo muita nenänvartta pitkin. Antaa lempeästi hymyillen ymmärtää, että olet täysi nolla.

Ei meillä ollut kuningatarta vaan jengejä. Tosin ne ei taistelleet keskenään vaan luokalla oli hyvä henki. Yleensä tytöt liikkuu kai pareittain.

Miksi naiset usein mollaa itseään (ja toisiaan)? Miksi sinä sitä teet, mitä siitä saat? Tunnetko itse olevasi jotenkin parempi kuin muut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?

 

Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.

Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.

Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.

Mikä lapsen itkussa tai möykkäämisessä on niin kamalaa, että siitä tulee sinulle noin voimakas reaktio?

Ihan se kova ääni, joka erottuu kohtuuttoman selkeästi muusta äänimassasta. Se tuntuu fyysisesti ikävältä korvissa ja hankaloittaa keskittymistä esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluun, lehden lukemiseen, työntekoon ym. Samalla tavalla esimerkiksi naapurin porakone ottaa korviin ja estää keskittymisen vaikka kirjan lukemiseen.

Entä jos naapuripöytään istahtaa naislauma, jotka nauravat omille huonoille jutuilleen hyeenan lailla? Onko se ok? 

Aikamoisiin pikkulapsiin olet kyllä törmännyt, jos pääsevät huudolla samoihin sfrääreihin kuin porakone...

Kyllä se suurin ongelma taitaa olla korvien välissä.

Ei ole ok, samalla tavalla sekin häiritsee, kuten se möykkäävä juoppo tai kovaäänisesti riitelevä pariskunta. Kuka sellaista haluaa kuunnella? Nimenomaan kaikki kovat äänet häiritsevät keskittymistä, jos ne erottuvat kohtuuttoman selkeästi muusta äänimassasta. Kyse ei ole siitä, että lapsesta ja porakoneesta lähtee yhtä kova ääni. Kyse on siitä, että yksittäinen ääni erottuu häiritsevästi siitä muusta äänimaailmasta, jolloin se häiritsee keskittymistä.

Mun taas on vaikeaa ymmärtää, että jotkut mammat eivät ollenkaan kykene hahmottamaan, että se lapsi saattaa oikeasti häiritä muiden viihtyvyyttä. Aivan kuten joku toinen kirjoittaja täällä jo totesi: lapset tekevät usein tilasta ja ilmapiiristä levottoman. Se levottomuus ei sovi yksiin rentouttavan vapaa-ajan kanssa.

Kyllä mun mielestä Suomessakin on paljon lapsiystävällisiä ihmisiä, jotka leikittelee ja ilmeilee oman vauvani kanssa. Saadaan paljonkin positiivista huomiota kaupungilla liikkuessa. Poikkeus ovat sitten kahvilat ja ravintolat, joissa voi tulla mulkoilua (jopa niissä pikaruokaloissa tai lapsiystävällisissä ravintoloissa). Itse en jaksa noista mulkoiluista välittää, koska ajattelen, että meilläkin on oikeus syödä kaupungilla muutakin kuin omia eväitä. Vauva on 99 prosenttisesti itkemättä, koska viihtyy uusissa paikoissa, mutta toki joskus voi huudahtaa tai mölistä vähän. Itkevän vauvan kanssa lähden toki mahdollisimman pian pois. Kuulostaa aika hurjalta, että jonkun mielestä vauva ei saa olla kahvilassa, koska on _mahdollisuus_, että itku alkaa..