Lue keskustelun säännöt.
Kielletään lapset
10.05.2019 |
Kommentit (112)
Eniten minua häiritsee ne kännykkäänsä joka paikassa huutavat pimut ja jätkät. Siis kahden tunnin junamatka edellisillan ruodintaa tai tärkeilevää pisneksentekoa ravintolassa kesken ruokailun. Eniten ihmetyttää tarve HUUTAA sinne puhelimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä Suomessakin on paljon lapsiystävällisiä ihmisiä, jotka leikittelee ja ilmeilee oman vauvani kanssa. Saadaan paljonkin positiivista huomiota kaupungilla liikkuessa. Poikkeus ovat sitten kahvilat ja ravintolat, joissa voi tulla mulkoilua (jopa niissä pikaruokaloissa tai lapsiystävällisissä ravintoloissa). Itse en jaksa noista mulkoiluista välittää, koska ajattelen, että meilläkin on oikeus syödä kaupungilla muutakin kuin omia eväitä. Vauva on 99 prosenttisesti itkemättä, koska viihtyy uusissa paikoissa, mutta toki joskus voi huudahtaa tai mölistä vähän. Itkevän vauvan kanssa lähden toki mahdollisimman pian pois. Kuulostaa aika hurjalta, että jonkun mielestä vauva ei saa olla kahvilassa, koska on _mahdollisuus_, että itku alkaa..
Ei tarvitse vääristellä sanomisia. En sanonut, ettei vauva saisi olla kahvilassa, koska on mahdollisuus, että itku alkaa. Kuvailin vain itsessäni herääviä ajatuksia ja tunteita, kun vauva tulee kahvilaan. Näissä on ero.
Jos lapsi alkaa huutamaan missä tahansa tilaisuudessa, jossa on tarkoitus olla hiljaa, on itsestään selvää (ainakin minulle ja miehelleni) että lapsen kanssa lähdetään ulos.
Esim. hautajaisissa meillä on ollut käytäntö, että minun sukulaisteni hautajaisissa mieheni lähtee lapsen kanssa ulos, jos lapsi väsyy kesken tilaisuuden, ja mieheni sukulaisen hautajaisissa se olen ollut minä, joka on lapsen kanssa ulkona. Tästä ei ole edes neuvoteltu. Tämä on ollut meille itsestäänselvyys. Mieheni papan hautajaisissa näytti siltä, että sama käytäntö on koko suvulla. Siellä ulkona oli nimittäin myös mieheni serkkujen puolisoita lapsiaan vahtimassa.
Tilaisuuksissa, joissa molemmilla on yhtä suuret intressit olla paikalla, me olemme vuorotelleet siinä, kumpi lähtee lasten kanssa ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:
Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.
Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.
Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.
Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.
Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.
Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.
Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.
Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:
Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.
Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.
Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.
Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.
Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.
No jo on jos ei lapset saa edes leikkipuistossa olla lapsia.
Ps. Ennen huudettiin kerrostalon pihalla "äiti tuu ikkunaan, täällä huuta minä". Aina lapsista on tullut ääntä. Ennen sitä siedettiin, nykyään ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.
Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.
Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.
Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.
Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.
Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:
Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.
Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.
Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.
Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.
Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.
No jo on jos ei lapset saa edes leikkipuistossa olla lapsia.
Ps. Ennen huudettiin kerrostalon pihalla "äiti tuu ikkunaan, täällä huuta minä". Aina lapsista on tullut ääntä. Ennen sitä siedettiin, nykyään ei.
Kyllä minäkin annan lasten karjua leikkipuistossa. Jos se jotain häiritsee, niin sori siitä.... Mä en tosin istu leikkipuistossa naama kännyssä tai tabletissa, mutta mä olenkin yli 30.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.
Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.
Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.
Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.
Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.
Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.
Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset vanhemmat on käsittämättömän itsekkäitä. Ei jossain Italiassa äidit todellakaan jää karjuvan lapsen kanssa kirkkoon, he tajuavat mennä ulos. Suomessa lapsi saa huutaa koko vihkiseremonian tai hautaansiunaamisen ajan ja vanhemmat hymyilevät, että lapset on tuollaisia.
Tai portugalilaisessa ravintolassa lastenvaunuja ei lykitä pöytien väliin, vaunut jää ulos tai eteiseen. Suomessa lapsiperheet valloittaa osan ravintolaa ja jättää vaunut kapeille käytäville siten, että muut asiakkaat eivät pääse pöytiin tai sieltä pois.
Taidat olla lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsivihamielisyyteni syy on se kitinä ja huuto. Jos menen vaikka kahvilaan ja sinne tulee äiti pikkulapsensa kanssa, alan heti pelkäämään, että lapsi alkaa itkeä ja möykätä. Samalla tavalla pelkäisin vaikkapa tukevasti humaloitunutta, eli vihamielisyyteni ei kohdistu pelkästään lapsiin.
Kannattaa työstää sitä pelkoa. Tuossahan ongelmana ei ole se lapsi, vaan se, että alat pelätä ja se aiheuttaa sinussa stressiä. Mitä oikeastaan pelkäät? Miksi se on niin paha juttu? Mitkä reaktiot heräävät kehossasi?
Pelko on ehkä vähän turhan voimakas sana. Mutta alan heti ajatella "voi ei, kohta toi lapsi alkaa huutaa" - ja aika usein niin myös käy. Siinä menee sitten se oma rauhallinen, rentoutumiseen tarkoitettu hetki pilalle. Tai jos joku kaveriäiti on ottanut lapsensa mukaan, niin eihän siinä mitään kunnollista keskustelua synny, kun kaikki pyörii lapsen tarpeiden ympärillä.
Tässä se pointti just tuleekin. Kyse ei ole siitä että suomalaiset lapset ja niiden äidit olisi poikkeuksellisen itsekkäitä ja huonostikäyttäytyviä.
Kyseon siitä että meille on syntynyt itsekkäiden minäminä-aikuisten joukko, jotka eivät ole ollenkaan tottuneita lapsiin.
Millä tavalla tottumattomuus tekee ihmisestä itsekkään?
Ei mitenkään. Missä niin sanottiin, lue tarkemmin.
Mutta kun itsekäs ihminen tottuu lapsiin, esim tulee itse äidiksi, niin hänkin sietää niitä paremmin.
Tai ehkä sinun pitäisi opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin.
Ei äidiksi tuleminen ja oman sietokyvyn kasvu ole oikeutus huonoille käytöstavoille. Jos esimerkiksi minusta tulisi nyt äiti, ja alkaisin sietää lasten huutoa paremmin, minulla olisi edelleen velvollisuus kantaa korteni kekoon myös muiden ihmisten viihtyvyyden edistämiseksi, ei vain omani ja lapseni. Tämä vaikuttaa olevan joillekin itsekkäille lapsiperheellisille aivan käsittämätöntä, ei onneksi kaikille.
Et vieläkään tajunnut. Lapsiin tottuneet ihmiset tajuaa ettei ne huuda jatkuvasti, ei välttämättä ollenkaan, tai huuto loppuu helposti. Mitä sinä et tajua. Lisäksi tuntevat helpommin empatiaa lapsia kohtaan ja ajattelevat että söpö vauva. Tuokin sinulta puuttuu. Oot vähän sairaan oloinen... ja erittäin minäminä-itsekäs.
Rauhoitu hyvä ihminen, ei tämä nyt noin vakava asia sentään ole. Laske vaikka kymmeneen ennen kuin vastaat, niin et pääse ihan täysin itseäsi nolaamaan.
Juu se on ihan totta, etten tunne empatiaa vauvoja kohtaan yhtään sen enempää tai vähempää kuin muitakaan kohtaan. Minulle ne ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eivätkä tarvitse erityiskohtelua. Enkä odota myöskään itselleni erityiskohtelua, toisin kuin sinä ilmeisesti.
Mutta kyllä minäkin sen tiedän, etteivät lapset koko aikaa huuda. Ei sitä varten tarvitse olla tottunut lapsiin. Sinulta taisi sen sijaan mennä ohi, että pidän kaikkia kovia ääniä epämiellyttävinä, vaikka ne olisivatkin hetkellisiä. En tee eroa vauvan huudon tai työkoneen välillä, koska en pidä kovista äänistä. Se ei tee minusta itsekästä. Itsekäs on se, joka ei vie sitä huutavaa lasta esimerkiksi kirkosta pihalle rauhoittumaan, tai joka antaa lapsensa juosta ja rymytä ravintolassa, johon ihmiset ovat tulleet rentoutumaan.
Jos kovat äänet ovat noin mieltä järkyttäviä, niin miten olisi vastamelukuulokkeet ympärivuorokautiseen käyttöön?
Mikä siinä asiallisessa keskustelussa on niin vaikeaa? Miksi pitää kärjistää ja yrittää asettaa toinen naurunalaiseksi? Ei ihmekään, että koulukiusaaminen rehottaa suomalaisessa koulujärjestelmässä, kun vanhemmat näyttävät niin hienoa esimerkkiä jälkikasvulleen.
Kovat äänet eivät ole minulle "mieltä järkyttäviä". Ne ovat epämiellyttäviä. Vai luoko pauhaava työkone korvan juuressa susta jollain tavalla miellyttävää äänimaisemaa, jos yrität vaikka lukea kirjaa?
Vierailija kirjoitti:
Asustelen talossa, jonka takapihan jälkeen on laitettu iso, julkinen puisto. Läpi vuoden siellä on tämä näky:
Mammoja istumassa penkeillä, kännykkä tai tabletti naamassa kiinni.
Samalla lapset huutavat, rääkyvät ja riehuvat yksin ympäriinsä.
Kaikkea saa huutaa, kiroilla ja siis sitä "RÄÄÄÄÄÄGGGHHH!"-kiljumista ei kukaan lopeta sieltä penkiltä.
Talvella kuuluu sisälle asti, vaikka kämpässä uudet ovet ja ikkunat. Kesällä tilanne pahempi, kun haluan nauttia terassisäistä pihallani, tai haluan pitää ikkunoita päivän aikana auki.
Tuntuu, että nykypäivän nuoret vanhemmat (alle 30v) kasvattavat aika hellin ottein ja vapaasti lapsensa, koska kuria ei osata antaa tai pitää yllä - sama ilmiöhän on näkyvissä meidän kouluissa, kun kalapuikkoriidasta kutsutaan poliisit. Olen itse 34v ja lapseton tällä hetkellä, eli en mikään ikäloppu talokyttääjä.
Herää kysymys, että miksi olet muuttanut leikkipuiston viereen. Olen lapseton, mutta ollut ihan omasta lapsuudesta asti siinä käsityksessä että ammoisista ajoista asti on lapsista lähtenyt ääntä silloin kun ne leikkivät porukalla ulkona. Jos sitä ei kestä, niin ei kannata muuttaa puistojen, päiväkotien ja koulujen viereen.
Ei tänne kukaan halua muutenkaan lisääntyä. Suomi on mennyt sairaaksi ja turvattomaksi. Mamukoita joka nurkalla, ei täällä uskalla lapsiaan päästää ulos ettei niitä kaapata tai pakkonussita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset vanhemmat on käsittämättömän itsekkäitä. Ei jossain Italiassa äidit todellakaan jää karjuvan lapsen kanssa kirkkoon, he tajuavat mennä ulos. Suomessa lapsi saa huutaa koko vihkiseremonian tai hautaansiunaamisen ajan ja vanhemmat hymyilevät, että lapset on tuollaisia.
Tai portugalilaisessa ravintolassa lastenvaunuja ei lykitä pöytien väliin, vaunut jää ulos tai eteiseen. Suomessa lapsiperheet valloittaa osan ravintolaa ja jättää vaunut kapeille käytäville siten, että muut asiakkaat eivät pääse pöytiin tai sieltä pois.
Hauskaa, että otit Italian ja Portugalin puheeksi! Muistathan myös, että Italiassa ja Portugalissa kaikilla on tapana huomioida lapsia, joten lasten kanssa on helpompi mennä joka paikkaan. Jos lapsi itkee, ympärillä olevat ihmiset usein auttavat lapsen kanssa.
Olet väärässä. Portugalissa lapsi saa huomiota vain, jos on kiltisti ja hiljaa. Italiassa ravintolassa itkevää lasta taivastellaan hetki ja ohjataan perhe sitten pois.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollaista se on. Suomessa äiti saa olla lapsensa kanssa ainoastaan kotona ja leikkipuistossa.
Äitiyden pitää olla raskasta ja ilotonta ja muun maailman poissulkevaa - se opetetaan heti synnytyssairaalassa ja adoptiohakumatkalla.
Ja kaikilla, aivan kaikilla on oikeus tulla haukkumaan ja paheksumaan aivan kaikesta.
Mutta sinä itse valitset uhriutua. Tee niin kuin huvittaa ja naura, kun joku yrittää kahlita sinua.
Kikattavat naiset, örveltävät miehet, räkivät nuoret, itkevät ja kiljuvat lapset, työkoneet, haukkuvat koirat, jne ärsyttävät, joten ei lapset missään erikoisasemassa ole, vaikka itsekyyttänne vanhemmat näin luulee. Olette vain yksi kärpsenkakka tavattoman monen ärsyttävän asian joukussa. Tämän, kun hyväksytte ehkä äitys on hippasen helpompaa.