Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut taaperot kitisee ja kiljuu kokoajan?
09.05.2019 |
Tarkoitan jotain 1v. Hereilläoloaika on sellaista jatkuvaa kiljumista ja kitinää. Nukkumaankin mennään vaan huudon kanssa. Ihan kuin olisivat kokoajan tyytymättömiä. Se kiljuminen varsinkin on ihan kamalaa.
Kommentit (82)
0-1v tai edes 2v ei ääntelyt ei minua ihmetytä, mutta muutaman kerran törmännyt 3v tai vanhempiin lapsiin, jotka päästävät aivan ihmeellisiä KORVIA RIIPIVIÄ kiljahduksia. Oikeasti niin kovalla volyymilla, että melkein lähellä olevat lasit särkyy. Eikä niiden vanhemmat yleensä sano niille yhtikäs mitään. On niin kuin niitä kakaroita olis olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Testasin taannoin yhden vastaan tulleen kiljujan. Oli kyse perheestä, jonka ensimmäisenä tiellä kulki äiti ja perässä aina muutaman metrin välein kolme lasta. Viimeisenä käveli ehkä 6-7-vuotias tyttö, joka piti tauotonta kovaa kiljuna-vinkuna-ääntä ainakin sen 50-100 metriä, jonka heidät vastaan tullessaan näin. Ei siis itkenyt, ei puhunut, vaan vinkui tai kirkui kurkunpäästä niin kuin yllättävän monet lapset tuntuvat tekevän. Aina, kun menen talostani ulos, kuuluu jostain vastaavaa, koska taloni sijaitsee lähellä lasten leikkipaikkaa ja pelikenttää. Kohdatessamme tein tytön kohdalla muutaman samanlaisen vinkaisun ja siihen loppui tytönkin vinkuna. Tyttö tuijotti minua hetken silmät selällään ja jatkoi matkaansa - hiljaa. Näin ja kuulin perheen menoa selkäni takana toiset sata metriä ja ainakaan tänä aikana ei kuulunut enää mitään kiljumista.
Luulen, että monen kiljuja-vinkujan kohdalla on kyse vain käsittämättömästä tavasta. Huonotkin tavat saavat olla, koska vanhemmat eivät huomauta ei-toivotusta ja ohjaa hyvään käytökseen. Erityislapsiakin toki on, mutta enemmän on ajattelemattomasti käyttäytyviä tollukoita.
Varmaan se vanhempien välinpitämättömyys/vuorovaikutusongelma voi olla syynä. Lapsi ei saa normaalisti huomiota ennen kuin alkaa kitistä ja kiljua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien laps
Itse en muuta tehnytkään raskausaikana kuin stressasin. Lapsesta tuli helppo ja rauhallinen kaikin puolin, joka ei kitise turhasta.
Mun kuopus on ainakin aika draamakuningas joka saa itkupotkuraivarit joka asiasta. Tai oli, nyt jo melkein koululaisena sietää asioita paremmin. Vauvana hän oli tyytyväinen ja rauhallinen, mutta kun sai jalat alleen niin on ollut ihan mahdoton menijä. Ja kun kielletään niin hermo menee. Tai jos ja kun sattuu johonkin (vauvana tuntui ettei ole edes kipuherkkä, esim verikokeet ei häirinneet ollenkaan, sekin muuttui). Tai kun isosisko on nopeampi kävelemään. Tai jos lautanen on väärin aseteltu pöydälle. Huono syömään ja nälkäkiukkuun taipuvainen.
On myös atooppista ihoa, astmaattista taipumusta, siitepölyallergiaa, huonot rauta-arvot, jatkuvasti kipeänä, en tiedä liittyykö nämä asiat yhteen vai onko luonne vaan temperamenttinen. On toki myös ihanan innokas, avulias, sosiaalinen, puhelias ja myös älykäs lapsi. Jossain vaiheessa kyllä mietin onko tämä ihan normaali vai onko esim adhd tai muuten nepsylapsi, mutta iän myötä on moni asia helpottunut eikä päiväkodissa ja eskarissa ole ollut mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurissa asuu tuollainen kiljusika. Kiljuu ja rääkyy aamuin, päivin, illoin ja öin. Vanhempansa lässyttävät ja viihdyttävät. Eivät taida onnistua siinä. Miksi ikinä edes hankkivat lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Mun kuopus on ainakin aika draamakuningas joka saa itkupotkuraivarit joka asiasta. Tai oli, nyt jo melkein koululaisena sietää asioita paremmin. Vauvana hän oli tyytyväinen ja rauhallinen, mutta kun sai jalat alleen niin on ollut ihan mahdoton menijä. Ja kun kielletään niin hermo menee. Tai jos ja kun sattuu johonkin (vauvana tuntui ettei ole edes kipuherkkä, esim verikokeet ei häirinneet ollenkaan, sekin muuttui). Tai kun isosisko on nopeampi kävelemään. Tai jos lautanen on väärin aseteltu pöydälle. Huono syömään ja nälkäkiukkuun taipuvainen.
On myös atooppista ihoa, astmaattista taipumusta, siitepölyallergiaa, huonot rauta-arvot, jatkuvasti kipeänä, en tiedä liittyykö nämä asiat yhteen vai onko luonne vaan temperamenttinen. On toki myös ihanan innokas, avulias, sosiaalinen, puhelias ja myös älykäs lapsi. Jossain vaiheessa kyllä mietin onko tämä ihan normaali vai onko esim adhd tai muuten nepsylapsi, mutta iän myötä on moni asia help
Aina nämä itkupotkuraivaripellet ovat äitinsä mielestä älykkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonne on kohtalo ja genetiikan sanelemaa. Lapsesta näkee jo siinä 4-5 vuotiaana, että tuleeko siitä normaali vai psyko.
Kai tuokin on tapa välttää oma vastuu lapsen kasvatuksessa.
Samaa ihmetellyt. Naapurissa lapset jotka kitisevät, mouruavat ja kiljuvat koko ajan. Kaikki kolme. Ulosmenot ja kotiintulot joka päivä täyttä kärsimyshuutoa. Välillä vieraileva bonuslapsi kimittää sanallisesti tyytymättömyyttään iltamyöhään. Kukaan perheessä ei tunnu olevan koskaan tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnesäätelyn vaikeus. Geenit vaikuttavat paljon. Jos jommalla kummalla vanhemmista on ollut nepsy-oireet tai käytöshäiriöitä lapsena tai nuorena, hyvin usein riski periytyä. Me ihmiset voidaan helposti ajatella, että kasvatus on se avainsana, vaikka paljon on meissä jo syntymää ennen määriteltyä. Miten temperamentti muuttuu iän myötä, yleensä laimenee tyytymättömyys yms., mutta kyllä se herkkä reagointi säilyy aina. Siitä on ollut ihmisen historiassa hyötyä. Jos jokin vasta uhkaa, nopea reagointi auttaa suojautumaan.
Minun lapsi kiljui tuolleen aika paljon ja ollut ainakin korvatulehduksia, mutta aina ei löytynyt syytä itkuisuudelle. Nyt kun lopetin imetyksen (lapsi vuoden vanha) on helpottanut, tuntuu että yöunetkaan ei oo niin katkonaisia kun aiemmin huusi yöllä kunnes sai rintaa. Maito taisi olla vähissä vaan kieltäytyi pullosta, kunnes suostui juomaan muutakin rinnasta luovuttua. Että varmaan monia tekijöitä voi olla, mutta lapsella on joku asia huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvatuksella voi olla vaikutusta asiaan.
Onneksi mulla ei ole lapsia. Pelkästään nämä kommentit rääkyvistä lapsista saa verenpaineen koholle
Vanhemmat eikä hoitajat paheksu kiljumista jonka vuoksi lapsi kokee sen sallituksi, eikä nykyään lasta saa rangaista. Ehkä pitäisi ottaa järki käteen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap on nyt niin hyvä ihminen, kun omat lapset eivät mukamas huuda koskaan.
mulla on monta lasta. kukaan ei kiljunut. kaikki huomioitiin, mutta opetin jättämään myös minut ja muut ajoittain rauhaan. taito sekin oppia rauhoittumaan itsekseen. hyvin meni.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksella voi olla vaikutusta asiaan.
Vaimoni kanssa meidän 2v poika on kiljukaula, huutoa ja rääkymistä riittää joka käänteessä. Olen sanonut vaimolleni että on kunnioituksen puutetta eikä mitään muuta.
Hän sanoo että on sanonut lapselle jämäkästi, mutta kun vierestä seuraan, on tämä jämäkkä sanominen juuri sillä rintaäänellä, joka kumpuaa jo hävinneen epätoivosta. Poika tietää pelin hengen, juuri sen hetken jolloin liikutellaan ja milloin heittäydytään ikuiseksi ja surkeaksi että halataan ja hellitellään taas.
Poika on todella taitava ja kiehtonut äitinsä tahtonsa valtaan, toisen millään tavalla sitä ymmärtämättä.
Minun kanssa poika ei pelleilee yhtään, meininki muuttuu kuin katkaisijasta, kun äidillä pelaaminen loppuu. Todella asiallinen, hiljainen ja kuitenkin vapautunut minun kanssani.
Kyllä kiljukaulaisuus on ihan vanhempien otteesta kiinni, kaikki mitä kurinpidoksi väitetään, ei ole sitä nähnytkään.
Vaimoni kulkekoon oman polkunsa vanhempana, joskus kasvaminen tehtävään on aikuisellakin hidas ja kivulias prosessi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonne on kohtalo ja genetiikan sanelemaa. Lapsesta näkee jo siinä 4-5 vuotiaana, että tuleeko siitä normaali vai psyko.
En kyl usko et kiljuminen viittaisi psykouteen. Enemmänkin ehkä johonkin neuroottisuuteen, yliherkkyyteen ja negatiivisuuteen. Vai minkälainen on mielestäsi 4-5v tuleva psyko?
Sellainjen jonka ilme on pahansuopa ja joka kiduttee hyönteisiä, eläimiä ja muutenkin katselee kaikkia naama aina mutrulla ja vihaisesti.
Mä polttelin lapsena muurahaisia suurennuslasilla, tökin onkimiini kaloihin kepillä reikiä ja viskoin tuulenpesiä kivillä kun luulin, että sieltä tippuisi linnunmunia joita aukoa ja tutkia. Kuolleen hiirenpoikasen löydettyäni tein sille "ruumiinavauksen". Mua kiusattiin päiväkodissa ja koulussa sekä vanhemmat riiteli ja joi silloin tällöin.
Kasvoi musta silti suhteellisen normaali. Ihmiset kattelee liikaa leffoja ja ylidiagnosoi tavalliset lasten hölmöilyt psykopatiaksi. Sen eläinten ystävän ja psykopaatin välissä on kuitenkin koko kirjo keskenkasvuisia joille pitää opettaa oikea ja väärä ja toivoa parasta.
Ite jos näkisin lapseni tekevän tällaisia juttuja niin kieltäisin ne leikit typerinä. Sanoisin, että eläimet tuntee kipua ja noin ei saa tehdä. Lapsella ei ole välttämättä se empatia kehittynyttä ja se menee sen mukaan mikä on "kivaa".
Näitä kiljuvia penskoja myös akateemisilla, hyvintoimeentulevilla vanhemmilla.