Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut taaperot kitisee ja kiljuu kokoajan?
09.05.2019 |
Tarkoitan jotain 1v. Hereilläoloaika on sellaista jatkuvaa kiljumista ja kitinää. Nukkumaankin mennään vaan huudon kanssa. Ihan kuin olisivat kokoajan tyytymättömiä. Se kiljuminen varsinkin on ihan kamalaa.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allergioita? Erityisherkkiä?
pas...kat mitään allergisia. Henkisesti erityisherkkiä ne on, kun ei ole koskaan mistään kielletty ja kaikki on saatu kun vähän on inahdettu. Kyllä minäkin kiljuisin 24/7 jos kiljumalla pomo ajais kottikärryllä mulle palkkaa. Saat koirankin oppimaan tunnissa haukkumaan jatkuvasti, kun palkitset sitä muutaman kerran haukkumisesta.....mitä luulet vauvan tai taaperon oppivan.
No mun tuttavapiirin lapsista löytyy tasan yksi kitisijätaapero, joka sattuu olemaan myös selkeästi tiukimmin kasvatettu taapero mitä olen ikinä tavannut. En tiedä mikä tässä on syy ja mikä seuraus, vai liittyvätkö toisiinsa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tavannut lasta, joka KOKO ajan kiljuisi ja kitisisi. Ja olen ollut sentään lastentarhanopettajana päiväkodissa yli 20 vuotta.
Joten nyt ap liioittelee.
Se toki vaihtelee, miten herkästi ärsyyntyvä ja itkuherkkä lapsi on. Ensinnäkin lapsilla on erilaiset temperamentit, aivan kuin aikuisillakin. Lukekaa aiheesta Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja, hän on kirjoittanut paljonkin synnynnäisistä temperamenttieroista.
Toiseksikin lapsilla voi olla särkyjä ja kipuja, joita aikuinen ei ymmärrä ja joita ei ole diagnosoitu, koska ne eivät aiheuta silminnähtävää tai mitattavaa vaivaa, esim. kuumetta tai ihottumaa. Tästä on lähisukulaisella kokemusta. Hänkin ihmetteli, miten lapsensa oli kovin itkuherkkä ja kärttyinen pienestä pitäen. Vasta kolmevuotiaana, kun lapsi alkoi kunnolla puhua, selvisi, että lapsella on ollut todella paljon päänsärkyä, jopa migreeniä. Kun se saatiin kuriin, lapsi oli kuin eri ihminen. Tämä vain nyt pienenä muistutuksena, että aina kannattaa myös selvittää vaikkapa refluksin, mahakipujen ym. mahdollisuus.
Kolmanneksi lapset voivat oppia, että kitinällä ja kiljumisella saa huomiota. Esimerkiksi isossa sisaruskatraassa voi se kiljuminen olla hyvä "strategia" äidin huomion saamiseksi!
Ei kannata silti liikaa psykologisoida asiaa, vaikka kiljuminen ja kitinä voikin olla osin ympäristön muokkaama tapa. Se ei todellakaan välttämättä ole mikään huonon ja tunnekylmän kasvatuksen merkki, kuten tuossa joku kyökkipsykologi epäili. Se voi olla nimenomaan päinvastoin merkki siitä, että lapsi on oppinut, että itkulla saa lohtua ja syliä kiireessäkin. Kaltoinkohdellut lapset eivät yleensä itke, koska he ovat ikävä kyllä jo oppineet, ettei itku herätä tunnereaktiota vanhemmissa - paitsi ehkä vain vihaisen sellaisen!
Minulla on kaksi lasta joista toinen on ollut tällainen kiljukaula. On nyt onneksi 17, joten ei kilju enää :)
Sanoisin että tämä ainakin meillä oli luonnekysymys. Kiljuja ei tyyntynyt tyynnyttelemällä. Moni kiljuminen päättyi siihen, että lapsi nukahti omaan kiukkuunsa. Hän on tänäkin päivänä kilometrejä edellä sinnikkyydessä ja periksiantamattomuudessa kun vertaa meidän kuopukseen, joka on aina ollut hyvin perustyytyväinen tapaus.
Olin juuri tänään tapaamassa kaveriani, jonka 1v vinkui ja kitisi koko tapaamisen ajan, eli useamman tunnin. Ystäväni ei edes oikein reagoinut siihen mitenkään. Otti siis kyllä syliin jne, mutta ihmetellyt mikä vaivaa tai muuta. Itse koitin kysellä onko nälkä, väsynyt tai onko kipeä. Ystäväni mukaan ei. Ja vaikka sitten jossain vaiheessa totesikin että hänellä nälkä, niin ei pitänyt mitään kiirettä ruoan annossa. Ei siis välittänyt kitinästä ollenkaan. On kai niin tottunut siihen, että pitää normaalina olotilana. En tajua miten jaksaa, kun itselleni tuo 2h oli jo tarpeeksi raskasta.
Jos ei osaa vielä puhua, se voi olla lapselle hyvin turhauttavaa kun häntä ei ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja taas on todettu tässäkin ketjussa että kiukkuminen johtuu siitä että vanhemmat emppaa ja huomioi liikaa ja siitä ettei vanhemmat emppaa ja huomioi tarpeeksi. Selvä homma.
Eiköhän tuo ole monen tekijän summa (turvallisuus, tarpeet, vuorovaikutus, perhekulttuuri jne.), mutta temperamentti on yksi mikä vaikuttaa. Minulla on kaksi lasta, joista toinen ärtyy paljon helpommin jos on kylmä, kuuma, nälkä, väsy, jännää, ihmisiä, ärsykkeitä, ääniä, pahaa ruokaa, etäisyyttä vanhempaan, milloin mitäkin. Hän tarvitsee merkittävästi toista lasta enemmän apua tunnesäätelyyn (tämä toinen huoleton-Heikki taas keskittymiseen ja toiminnanohjaukseen). Ajattelen, että hänellä on synnynnäisesti kapeampi mukavuusalue, hän on tietoisempi esim. kehonsa tuntemuksista ja sopeutumiskyky ei ole huippuluokkaa. Jos lähtisi hakemaan leimoja niin ehkä introvertti, erityisherkkä, aistiyliherkkä tai noihin suuntiin kallellaan, mutta leimoja ei olla haettu. Hänestä huomasi jo vauvaiässä että hänellä oli toista lastani suurempi tarve sillä että aikuinen säätelee, tasoittaa ja turvaa. Muistan kun vauvan ollessa 5kk laitoin äidilleni viestin että vauva on oppinut kitisemään, hän siis sieti pienen hetken epämukavuutta ennen täyttä huutoa, ja se oli mahtavaa. Tämän lapsen on ollut myös vaikeampi turvata vieraampiin aikuisiin, joten kerhossa ja koulussa hän on ollut "mallilapsi" ja kotona sitten läikkyy yli kaiken sen pinnistelyn jälkeen.
En tiedä aloittajan kiljujataaperoista, mutta toisille nyt vaan elämä tuntuu rankemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonne on kohtalo ja genetiikan sanelemaa. Lapsesta näkee jo siinä 4-5 vuotiaana, että tuleeko siitä normaali vai psyko.
En kyl usko et kiljuminen viittaisi psykouteen. Enemmänkin ehkä johonkin neuroottisuuteen, yliherkkyyteen ja negatiivisuuteen. Vai minkälainen on mielestäsi 4-5v tuleva psyko?
Sellainjen jonka ilme on pahansuopa ja joka kiduttee hyönteisiä, eläimiä ja muutenkin katselee kaikkia naama aina mutrulla ja vihaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonne on kohtalo ja genetiikan sanelemaa. Lapsesta näkee jo siinä 4-5 vuotiaana, että tuleeko siitä normaali vai psyko.
En kyl usko et kiljuminen viittaisi psykouteen. Enemmänkin ehkä johonkin neuroottisuuteen, yliherkkyyteen ja negatiivisuuteen. Vai minkälainen on mielestäsi 4-5v tuleva psyko?
Sellainjen jonka ilme on pahansuopa ja joka kiduttee hyönteisiä, eläimiä ja muutenkin katselee kaikkia naama aina mutrulla ja vihaisesti.
Mun lapsella on sellainen vihainen perusilme ja ärjyy myös herkästi. Mutta rakastaa eläimiä yli kaiken, ei voisi ikinä satuttaa ja päätti jo päiväkodissa että hän alkaa kasvissyöjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas on todettu tässäkin ketjussa että kiukkuminen johtuu siitä että vanhemmat emppaa ja huomioi liikaa ja siitä ettei vanhemmat emppaa ja huomioi tarpeeksi. Selvä homma.
Eiköhän tuo ole monen tekijän summa (turvallisuus, tarpeet, vuorovaikutus, perhekulttuuri jne.), mutta temperamentti on yksi mikä vaikuttaa. Minulla on kaksi lasta, joista toinen ärtyy paljon helpommin jos on kylmä, kuuma, nälkä, väsy, jännää, ihmisiä, ärsykkeitä, ääniä, pahaa ruokaa, etäisyyttä vanhempaan, milloin mitäkin. Hän tarvitsee merkittävästi toista lasta enemmän apua tunnesäätelyyn (tämä toinen huoleton-Heikki taas keskittymiseen ja toiminnanohjaukseen). Ajattelen, että hänellä on synnynnäisesti kapeampi mukavuusalue, hän on tietoisempi esim. kehonsa tuntemuksista ja sopeutumiskyky ei ole huippuluokkaa. Jos lähtisi hakemaan leimoja niin ehkä introvertti, erityisherkkä, aistiyliherkkä tai noihin suuntiin kallellaan, mutta leimoja ei olla haettu. Hänestä huomasi jo vauvaiässä että hänellä oli toista lastani suurempi tarve sillä että aikuinen säätelee, tasoittaa ja turvaa. Muistan kun vauvan ollessa 5kk laitoin äidilleni viestin että vauva on oppinut kitisemään, hän siis sieti pienen hetken epämukavuutta ennen täyttä huutoa, ja se oli mahtavaa. Tämän lapsen on ollut myös vaikeampi turvata vieraampiin aikuisiin, joten kerhossa ja koulussa hän on ollut "mallilapsi" ja kotona sitten läikkyy yli kaiken sen pinnistelyn jälkeen.
En tiedä aloittajan kiljujataaperoista, mutta toisille nyt vaan elämä tuntuu rankemmalta.
Kuulostaa aistiyliherkältä. Onko siis niin että tämä kiljuminen usein tällaisen herkkyyden seurausta? Ehkä nämä
vanhemmat kaipaisivat vähän ohjausta ja tietoa esim juurikin aistiyliherkkyydestä ja sellaisen lapsen kanssa toimimisesta. Moni varmasti tosi väsynyt myös, jos lapsi jatkuvasti pahantuulinen ja tyytymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että nämä aistiyliherkät ovat oma lukunsa. Eivät kaikki kiljukaulat ole aistiyliherkkiä. Osa lapsista varmasti myös ahdistuneita, kun vanhemmilla vanhemmuus hukassa. Ei osata pitää yllä päivärytmiä tai kiinni sovituista säännöistä. Lapsi päättää mitä ostetaan kaupasta jne..
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ovat tottuneet että saavat kiljumalla tahtonsa läpi?
Tai ehkä eivät ole alun alkaenkaan tulleet huomatuiksi. Ei sellainen lapsi koko ajan kitise, joka saa tarpeeksi hyvää ja hellää huomiota vanhemmiltaan ja jonka tarpeet tyydytetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Miksi haluaa esim leikkipuistosta pois? Lähettekö heti pois kun lapsi päättää lähteä? Eihän sen niin kuuluisi mennä? Kyllä kai leikkipuistosta pienelle lapselle pitäisi löytyä tekemistä jopa tunneiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä alko tuo huutaminen vasta kun mentiin päiväkotiin-.- sitä ennen olivat ihmeenkin rauhallisia ja leikit oli rauhallisia..nykyään lelut lentää ja äänen volyymi on aina ihan liian kova..
Luonne, toiset ovat "uhmakkaita" ja toiset taas perus tyytyväisiä oloonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Miksi haluaa esim leikkipuistosta pois? Lähettekö heti pois kun lapsi päättää lähteä? Eihän sen niin kuuluisi mennä? Kyllä kai leikkipuistosta pienelle lapselle pitäisi löytyä tekemistä jopa tunneiksi?
1-vuotias ei oikein ilmeisesti ymmärrä vielä leikkipuistojen päälle. Olen yrittänyt suostutella esim.hiekkalaatikolle lelujen avulla, joilla leikkimistä olen itse näyttänyt, mutta lasta ei kiinnosta, katsoo sekunnin ja jatkaa sitten kävelyään ympäri aitausta (roskia maasta välillä napsien ja suuhun laittaen). Voi olla, että hän nauttisi enemmän jos olisi muita lapsia näyttämässä mallia, mutta me taidetaan käydä huonoon aikaan puistossa, kun siellä ei ikinä ole ketään muita pienten puolella. Isojen puolella sitten tyttö yrittää mennä esim. liikkuvien keinojen alle, joten turvallisuussyistä emme isojen puolella ole, kun siellä on muita lapsia.
Vauvakeinussa jaksaa istua pari minuuttia iloisena, sitten haluaa pois. Liukumäet jne. taas pelottaa (siis myös ne alle 3-vuotiaille tarkoitetut pienet), niitäkin olen hänen kanssaan yrittänyt laskea yhdessä.
Ei me heti olla lähdetty pois, kun lapsi alkaa osoittaa merkkejä lähtöhaluista, mutta turhalta se tuntuu siellä istua kovin pitkään jos toinen on onneton.
Meillä myös suvussa yksi tällainen kiljukaula. Äitiä ei kiinnosta koko lapsi, kun sai jo uuden vauvan ja isä myös aika pihalla suoraan sanottuna..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Miksi haluaa esim leikkipuistosta pois? Lähettekö heti pois kun lapsi päättää lähteä? Eihän sen niin kuuluisi mennä? Kyllä kai leikkipuistosta pienelle lapselle pitäisi löytyä tekemistä jopa tunneiksi?
1-vuotias ei oikein ilmeisesti ymmärrä vielä leikkipuistojen päälle. Olen yrittänyt suostutella esim.hiekkalaatikolle lelujen avulla, joilla leikkimistä olen itse näyttänyt, mutta lasta ei kiinnosta, katsoo sekunnin ja jatkaa sitten kävelyään ympäri aitausta (roskia maasta välillä napsien ja suuhun laittaen). Voi olla, että hän nauttisi enemmän jos olisi muita lapsia näyttämässä mallia, mutta me taidetaan käydä huonoon aikaan puistossa, kun siellä ei ikinä ole ketään muita pienten puolella. Isojen puolella sitten tyttö yrittää mennä esim. liikkuvien keinojen alle, joten turvallisuussyistä emme isojen puolella ole, kun siellä on muita lapsia.
Vauvakeinussa jaksaa istua pari minuuttia iloisena, sitten haluaa pois. Liukumäet jne. taas pelottaa (siis myös ne alle 3-vuotiaille tarkoitetut pienet), niitäkin olen hänen kanssaan yrittänyt laskea yhdessä.
Ei me heti olla lähdetty pois, kun lapsi alkaa osoittaa merkkejä lähtöhaluista, mutta turhalta se tuntuu siellä istua kovin pitkään jos toinen on onneton.
Miksi ette käy kun on muita lapsia?
Tämä