Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut taaperot kitisee ja kiljuu kokoajan?
09.05.2019 |
Tarkoitan jotain 1v. Hereilläoloaika on sellaista jatkuvaa kiljumista ja kitinää. Nukkumaankin mennään vaan huudon kanssa. Ihan kuin olisivat kokoajan tyytymättömiä. Se kiljuminen varsinkin on ihan kamalaa.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Miksi haluaa esim leikkipuistosta pois? Lähettekö heti pois kun lapsi päättää lähteä? Eihän sen niin kuuluisi mennä? Kyllä kai leikkipuistosta pienelle lapselle pitäisi löytyä tekemistä jopa tunneiksi?
1-vuotias ei oikein ilmeisesti ymmärrä vielä leikkipuistojen päälle. Olen yrittänyt suostutella esim.hiekkalaatikolle lelujen avulla, joilla leikkimistä olen itse näyttänyt, mutta lasta ei kiinnosta, katsoo sekunnin ja jatkaa sitten kävelyään ympäri aitausta (roskia maasta välillä napsien ja suuhun laittaen). Voi olla, että hän nauttisi enemmän jos olisi muita lapsia näyttämässä mallia, mutta me taidetaan käydä huonoon aikaan puistossa, kun siellä ei ikinä ole ketään muita pienten puolella. Isojen puolella sitten tyttö yrittää mennä esim. liikkuvien keinojen alle, joten turvallisuussyistä emme isojen puolella ole, kun siellä on muita lapsia.
Vauvakeinussa jaksaa istua pari minuuttia iloisena, sitten haluaa pois. Liukumäet jne. taas pelottaa (siis myös ne alle 3-vuotiaille tarkoitetut pienet), niitäkin olen hänen kanssaan yrittänyt laskea yhdessä.
Ei me heti olla lähdetty pois, kun lapsi alkaa osoittaa merkkejä lähtöhaluista, mutta turhalta se tuntuu siellä istua kovin pitkään jos toinen on onneton.
Miksi ette käy kun on muita lapsia?
Ehkä rytmi vaan on sellainen. Meilläkin kun lapsi oli pieni, paras aika leikkipuistoiluille oli joskus puolen päivän aikaan tai jälkeen. Silloin ei ollut paljoa muita lapsia siellä. Mutta silloin kun kahden puoli kolmen aikaan piti lähteä kotiin valmistamaan miehelle ruokaa, kun hän pääsi kolmelta kotiin niin silloin olisi taas tullut enemmän lapsia leikkipuistoon. Mutta eihän sitä siihen aikaan enää pystynyt jäämään sinne.
Mun tutulla on juurikin vuoden ikäinen taapero. Juurikin tuollainen kitisijä ja kiljuja kun pitäs olla paikallaan, mutta heti rauhoittuu kun pääsee itsekseen taapertelemaan ja liikkumaan. Hänkin on kuulemma tosi vähäuninen ja virkeä tapaus ja kokoajan pitäsi olla liikkeessä ja menossa. Varmasti aika väsyttävää olla sellaisen lapsen vanhempi, varsinkin jos on muitakin lapsia huomioitavana.
Vaikuttaakohan äidin raskaudenaikainen stressi lapsen temperamenttiin ja luonteeseen? Ainakin tää mun tuttu sanoi että juurikin tämän kitisijälapsen raskausaikana hänellä oli vähän vaikeampi kausi toisen heidän lapsensa kanssa. Mietin että voisikohan näillä olla sitten jotain yhteyttä keskenään?
Vai tuleeko kitisijälapsesta vaan kitisijälapsi jos on tullakseen? 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Onko nuo ainoat vaihtoehdot?
Potkikaa/ heitelkää ulkona palloa, hommatkaa ulos potkumopo. Menkää metsään keräämään käpyjä ja risuja, ihmetelkää muurahaisia. Rannalle heittelemään pieniä kiviä tai uittamaan keppejä. Perhekerhoihin seuraamaan isompien lasten leikkejä. Uimahalliin, kirjastoon. Koirapuiston liepeille ihmettelemään koiria, varmasti joku rapsuteltavakin sattuu kohdalle. Tehkää retki kotieläinpihaan.
Ehkä tämä on ihan itsestään selvää, mutta kysyn kuitenkin, leikitkö lapsen kanssa? Siis kun vaikka menette puistoon, niin oletatko että lapsi viihdyttää siellä itseään vai oletko aktiivisesti mukana? (Kukkuu-kurkisteluleikkejä liukumäen/ kiipeilytelineen tms raoista tai jotain "äiti tulee ja nappaa sinut" ja lapsi yrittää väistellä, jäätelökioski -leikkiä ym ym ym.).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Onko nuo ainoat vaihtoehdot?
Potkikaa/ heitelkää ulkona palloa, hommatkaa ulos potkumopo. Menkää metsään keräämään käpyjä ja risuja, ihmetelkää muurahaisia. Rannalle heittelemään pieniä kiviä tai uittamaan keppejä. Perhekerhoihin seuraamaan isompien lasten leikkejä. Uimahalliin, kirjastoon. Koirapuiston liepeille ihmettelemään koiria, varmasti joku rapsuteltavakin sattuu kohdalle. Tehkää retki kotieläinpihaan.
Ehkä tämä on ihan itsestään selvää, mutta kysyn kuitenkin, leikitkö lapsen kanssa? Siis kun vaikka menette puistoon, niin oletatko että lapsi viihdyttää siellä itseään vai oletko aktiivisesti mukana? (Kukkuu-kurkisteluleikkejä liukumäen/ kiipeilytelineen tms raoista tai jotain "äiti tulee ja nappaa sinut" ja lapsi yrittää väistellä, jäätelökioski -leikkiä ym ym ym.).
Näinpä juuri! Ja miksi miehelle pitää mennä valmistamaan ruokaa? Eikö osaa itse laittaa? Jos on niin avuton, ettei oikeasti osaa tai sovinisti, että ajattelee sen naisen tehtäväksi, niin kai siinä on aamullakin aikaa se valmistaa?
Ihmettelen kun ihmiset eivät osaa/halua soveltaa. Aina löytyy kaikenlaisia tekosyitä, mutta totuus on se että omalta mukavuusalueelta ja piintyneistä tavoista ei haluta joustaa, vaikka SE olisi paljon mukavampaa.
Voi olla kipuja esim hampaat, tai ihan vaan tylsää. Meidän temperamenttinen poika kiljuu ja marisee kun tylsistyy, mikä on useita kertoja päivässä jos on viikonloppu. Arkisin on helpompaa kun on päivät hoidossa, niin ei ehdi iltaisin kotona tylsistyä niin helposti. Ei silti voida koskaan olla koko iltaa kotona, vaan joka ikinen ilta käydään kaupassa joko rattailla tai autolla, jotta olisi pojalle joku ohjelmanumero.
Viikonloppuisin yritetään kyläillä mahdollisimman usein jossain, koska poika käyttäytyy paljon paremmin muualla kuin kotona. On ns "vieraskorea", joten meille vanhemmille on helpompaa kun mennään pois kotoa.
On toki välillä hyviäkin päiviä. Lasken erityisen hyväksi päiväksi sellaisen, kun poika saa vain yhden raivarin päivän aikana...
Jotkut lapset ovat oppineet pienestä pitäen että tahtonsa saa läpi kiljumalla. Niiden äiditkin sanovat että on pakko antaa periksi kun lapsi huutaa niin kamalasti. Näin jotkun lapset kasvattavat äitiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Asioin tänään kaupassa. Edelläni asioi kassalla äiti, noin 25 vee ja pikkulapsi ehkä 4-5 vuotta.
Hihnalla oli 3 six pakkiä olutta, siideriä 4 tölkkiä, isoja. Jäätelötuutti, kindersuklaamunia 2 kpl.
Heipparallaa, eikun äitienpäivää viettämään ? Lapsi oli kyllä onneksi hoidetun oloinen. Äiti ei niinkään, riuhtoi niitä kaljojaan kassiin.
Jos minä olisin tuo lapsi, niin voisipa olla, että itkupotku raivarit saisin kyllä.
En ole koskaan käyttänyt mitään alkoholia, siltäkin osin lapsemme syntyneet terveinä.
Lapsillamme on ollut rauhallinen ja turvallinen lapsuus. Säännöllinen vuorokausirytmi kun olivat pieniä. Ei ne koskaan kirkuneet ja huutaneet.
Nyt aikuisina heillä on jo omia lapsia. Mukava seurata että sanalla kaavalla näköjään kasvattavat omia lapsiaan. Paljon suukkoja ja halia. Leikkiä ja lauluja. Rentoa olemista.
Tiesimme mihin ryhdyimme kun lapsia tehtiin. Näköjään lapsemmekin ovat tasan tienneet
mihin ovat ryhtyneet ja ottaneet vastuun lapsistaan oikealla tavalla. Ei he kirku ja huuda, pienemmät leikkivät ja askartelevat. Isommat käy kerhossa ja harrastavat mitä kukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen tyttö. Osittain johtuu selvästi siitä, että hän on huono nukkumaan, päiväunet ei enää suju (vaikka määrätietoisesti hänet joka päivä sänkyyni päivällä laitetaan unia varten, kun hän on väsynyt), ja sitä pitää kiukutella.
Osittain myös olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on yksinkertaisesti tylsää ja haluaisi tehdä jotain. Valitettavasti hän on liian pieni tietämään, mitä haluaisi tehdä. Ostarille tms. ei voi mennä katselemaan, koska hän alkaa heti kiljua rattaissa, leikkipuistoista hän haluaa heti pois, kirjoja ei jaksa kuunnella 5 min kauempaa.
Pidempiaikaista viihdykettä hän on tuntunut saavan eniten lemmikkieläinten tai isompien lapsen touhujen seuraamisesta, mutta meillä ei ole kumpaakaan kotona tarjolla, eikä ole sopivia kaveriperheitäkään.
Miksi haluaa esim leikkipuistosta pois? Lähettekö heti pois kun lapsi päättää lähteä? Eihän sen niin kuuluisi mennä? Kyllä kai leikkipuistosta pienelle lapselle pitäisi löytyä tekemistä jopa tunneiksi?
1-vuotias ei oikein ilmeisesti ymmärrä vielä leikkipuistojen päälle. Olen yrittänyt suostutella esim.hiekkalaatikolle lelujen avulla, joilla leikkimistä olen itse näyttänyt, mutta lasta ei kiinnosta, katsoo sekunnin ja jatkaa sitten kävelyään ympäri aitausta (roskia maasta välillä napsien ja suuhun laittaen). Voi olla, että hän nauttisi enemmän jos olisi muita lapsia näyttämässä mallia, mutta me taidetaan käydä huonoon aikaan puistossa, kun siellä ei ikinä ole ketään muita pienten puolella. Isojen puolella sitten tyttö yrittää mennä esim. liikkuvien keinojen alle, joten turvallisuussyistä emme isojen puolella ole, kun siellä on muita lapsia.
Vauvakeinussa jaksaa istua pari minuuttia iloisena, sitten haluaa pois. Liukumäet jne. taas pelottaa (siis myös ne alle 3-vuotiaille tarkoitetut pienet), niitäkin olen hänen kanssaan yrittänyt laskea yhdessä.
Ei me heti olla lähdetty pois, kun lapsi alkaa osoittaa merkkejä lähtöhaluista, mutta turhalta se tuntuu siellä istua kovin pitkään jos toinen on onneton.
Miksi ette käy kun on muita lapsia?
Ehkä rytmi vaan on sellainen. Meilläkin kun lapsi oli pieni, paras aika leikkipuistoiluille oli joskus puolen päivän aikaan tai jälkeen. Silloin ei ollut paljoa muita lapsia siellä. Mutta silloin kun kahden puoli kolmen aikaan piti lähteä kotiin valmistamaan miehelle ruokaa, kun hän pääsi kolmelta kotiin niin silloin olisi taas tullut enemmän lapsia leikkipuistoon. Mutta eihän sitä siihen aikaan enää pystynyt jäämään sinne.
Mun tutulla on juurikin vuoden ikäinen taapero. Juurikin tuollainen kitisijä ja kiljuja kun pitäs olla paikallaan, mutta heti rauhoittuu kun pääsee itsekseen taapertelemaan ja liikkumaan. Hänkin on kuulemma tosi vähäuninen ja virkeä tapaus ja kokoajan pitäsi olla liikkeessä ja menossa. Varmasti aika väsyttävää olla sellaisen lapsen vanhempi, varsinkin jos on muitakin lapsia huomioitavana.
Vaikuttaakohan äidin raskaudenaikainen stressi lapsen temperamenttiin ja luonteeseen? Ainakin tää mun tuttu sanoi että juurikin tämän kitisijälapsen raskausaikana hänellä oli vähän vaikeampi kausi toisen heidän lapsensa kanssa. Mietin että voisikohan näillä olla sitten jotain yhteyttä keskenään?
Vai tuleeko kitisijälapsesta vaan kitisijälapsi jos on tullakseen? 🤔
No ei vaikuta. Mulla oli raskausaikana erittäin stressaava työ, ja kotiolot olivat myös huonot, mies alkoholisoitui ja oli väkivaltainen. Silti syntyi oikein aurinkoinen ja hymyilevä lapsi.
Mulla oli rivarin toisessa päädyssä naapureina kolmilapsinen perhe. Kaikki lapset huusivat. Myös kouluikäisiä. Kirkumista ja parkumista. Äiti oli kysynyt neuvoa oliko nyt psykologilta tai lääkäriltä jonka mielestä lapset ja heidän käytös olivat täysin normaaleja. Itse en kyllä ole samaa mieltä. Onneksi eivät olleet seinänaapureita vaan asuivat siellä toisessa päädyssä. Muuten multa olisi mennyt hermot. Jäin ihmettelemään mielipidettä että tämä oli normaalia. En ole toisia yhtä pahoja kiljukauloja tavannut ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhattomat vanhemmat ja rauhattomat kotiolot jossa vanhemmat tappelevat koko ajan eivätkä pääse yhteisymmärrykseen. Sitten on raskausden ajan tupakointi ja päihteiden käyttö, stressi ym. levoton elämä ja lapsi tulee huonoon aikaan elämäntilanteeseen jossa ei ole omaa rauhaansa saavutettu.
Mun lapsi oli kova itkemään jo vauvasta asti, ja tyytymätön ihan kaikkeen ja kaikkiin pitkälti kouluikään.
Maitoproteiiniallergian toteamisen jälkeen ruokavalion muutos maidottomaksi, ja lapsi muuttui kuin taikaiskusta. Jatkuva vatsakipu, flunssa, limakalvo-oireet ja muu pska tekivät kiukkuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla kipuja esim hampaat, tai ihan vaan tylsää. Meidän temperamenttinen poika kiljuu ja marisee kun tylsistyy, mikä on useita kertoja päivässä jos on viikonloppu. Arkisin on helpompaa kun on päivät hoidossa, niin ei ehdi iltaisin kotona tylsistyä niin helposti. Ei silti voida koskaan olla koko iltaa kotona, vaan joka ikinen ilta käydään kaupassa joko rattailla tai autolla, jotta olisi pojalle joku ohjelmanumero.
Viikonloppuisin yritetään kyläillä mahdollisimman usein jossain, koska poika käyttäytyy paljon paremmin muualla kuin kotona. On ns "vieraskorea", joten meille vanhemmille on helpompaa kun mennään pois kotoa.
On toki välillä hyviäkin päiviä. Lasken erityisen hyväksi päiväksi sellaisen, kun poika saa vain yhden raivarin päivän aikana...
Minkähän ikäinen lapsi on kyseessä? Lukuisat raivarit ovat ihan normaaleja etenkin 2-3-vuotiailla. Toki lapsen on opittava kestämään myös tylsyyttä ja ettei vanhemmat aina säntäile paikasta paikkaan ohjelmaa järjestämässä.
Mun kaverilla tällainen kiljukaulalapsi. Ei esim pysty joskus vastaamaan puhelimeen, kun lapsi leikkii puhelimella. Tai toisinpäin, ei pysty soittamaan, kun lapsella puhelin kädessä, eikä siis pysty sitä ottamaan häneltä pois (!), koska kauhea huuto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kiljuu jo laitoksella. Saakelin kiljukaulat.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ovat tottuneet että saavat kiljumalla tahtonsa läpi?
Ihan sama juttu vaikka koiran kanssa. Aika nopeasti koiranpentu oppii että vinkumalla saa haluamansa jos sitä tapaa ei heti alkuunsa kitke pois. Sama lasten kanssa, jos jokaiseen pieneenkin ininään ja vinkumiseen reagoi aina, niin tottakai lapsi oppii että niin saa huomiota ja tahtonsa läpi.
Kun ei osaa puhua se kiljuminen on tapa kommunikoida ja näillä lapsilla voi olla esimerkiksi vatsavaivoja ja tyytymättömyyttä sen vuoksi.
Semmoset on useimmiten w t -jengin pentuja... Lapsiparat.
Vierailija kirjoitti:
Allergioita? Erityisherkkiä?
Tyytymättömiä. Vanhemmuuden puutetta. Niin moni vanhempi on ihan paska.
Ehkä rytmi vaan on sellainen. Meilläkin kun lapsi oli pieni, paras aika leikkipuistoiluille oli joskus puolen päivän aikaan tai jälkeen. Silloin ei ollut paljoa muita lapsia siellä. Mutta silloin kun kahden puoli kolmen aikaan piti lähteä kotiin valmistamaan miehelle ruokaa, kun hän pääsi kolmelta kotiin niin silloin olisi taas tullut enemmän lapsia leikkipuistoon. Mutta eihän sitä siihen aikaan enää pystynyt jäämään sinne.
Mun tutulla on juurikin vuoden ikäinen taapero. Juurikin tuollainen kitisijä ja kiljuja kun pitäs olla paikallaan, mutta heti rauhoittuu kun pääsee itsekseen taapertelemaan ja liikkumaan. Hänkin on kuulemma tosi vähäuninen ja virkeä tapaus ja kokoajan pitäsi olla liikkeessä ja menossa. Varmasti aika väsyttävää olla sellaisen lapsen vanhempi, varsinkin jos on muitakin lapsia huomioitavana.