Lue keskustelun säännöt.
Nuoret ihmiset eivät siedä yhtään epämukavuutta
03.05.2019 |
Lähinnä työelämässä. Kaiken pitäisi aina olla kivaa ja koskaan ei saisi väsyttää, jos on vähän uupunut olo niin jäädään kotiin koska ''työ on rasittanut mua liikaa.''
Ystäväni on tällainen. Tekee kevyttä työtä neljänä päivän viikossa viitisen tuntia kerrallaan, ja kuulemma soitti tänään olevansa kipeä vaikka ei ole, koska ei vaan jaksa mennä kun ''mä oon koko ajan töissä''. Siis miten korkeat odotukset joillakin ihmisillä on elämän suhteen? Että aina on seesteistä ja kivaa? Todellinen työuupumus sitten erikseen ja sekin voi tosiaan tulla, mutta tuntuu että monella on nykyään tämä kynnys todella matalalla.
Kommentit (61)
No eipä ne nuoret mihinkään pääse, vaikka välillä lintsaavatkin. Heillä ,siis tuon luonteen omaavilla on aina epämukavaa , olivat he missä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi kärsiä epämukavuudesta kun ei ole pakko?
Mutta ketkä meidät on kasvattanut sellaisiksi jotka eivät kestä mitään
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi kärsiä epämukavuudesta kun ei ole pakko?
Toistaiseksi ei ole pakko, mutta mitäs sitten kun tuleekin tilanne eteen että olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on vaan ongelmana se että vaikka mainitsitkin tässä että työuupumus on asia erikseen niin monet luokittelee työuupumuksen vain laiskotteluksi. Itse tein hommia kauhella tahdilla ilman kunnon henkistä ja fyysistä lepoa kun töissä annettiin ymmärtää ettei saisi väsyä ja niin sitten tuli seinä vastaan ja putosin alas kun en enää jaksanut.
Kyllähän noita laiskottelijoita on mutta näiden takia ne oikeasti väsyneet eivät uskalla ajoissa hiljentää työtahtia leimaamisen pelon takia ja sitten tuleekin romahdus yhtäkkiä. Monissa työpaikoissa sanotaan vaan että nyt pitää jaksaa ja jaksaa vaikka olisi tauon paikka ja on hirveä nälkä mutta ei kerkiä.
Tämä on myös ns. kasvatusasiantuntijoiden vika. He jankkaavat aina vaan kiihtyvällä tahdilla siitä, miten lapset saavat traumoja kaikesta mahdollisesta. Sen takia ennen aivan normaalit asiat lasten elämässä ovat muuttuneet "julmiksi" ja "epäinhimillisiksi", mikä vaan ruokkii tätä asennetta, että epämukavuutta ei kestetä ja oma napa tulee ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
Täällä ne typerimmät jutut kuulee. Pitäisi siis jäädä paskaduuniin, johon joskus aikanaan meni eikä alan vaihdosta voi edes haaveilla vaikka kuinka järki lähtee?
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
Päteviä syitähän voi olla, vaan tuskin kukaan niitä syitä rupeaa avaamaan jollekin satunnaiselle työkaverille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
sama pätee kumppaniin. Ensimmäinen isompi ryppy rakkaudessa ja sitten erotaan. "Ei se ollutkaan oikea kun tuli riita hänen kanssaan."
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vaan ongelmana se että vaikka mainitsitkin tässä että työuupumus on asia erikseen niin monet luokittelee työuupumuksen vain laiskotteluksi. Itse tein hommia kauhella tahdilla ilman kunnon henkistä ja fyysistä lepoa kun töissä annettiin ymmärtää ettei saisi väsyä ja niin sitten tuli seinä vastaan ja putosin alas kun en enää jaksanut.
Kyllähän noita laiskottelijoita on mutta näiden takia ne oikeasti väsyneet eivät uskalla ajoissa hiljentää työtahtia leimaamisen pelon takia ja sitten tuleekin romahdus yhtäkkiä. Monissa työpaikoissa sanotaan vaan että nyt pitää jaksaa ja jaksaa vaikka olisi tauon paikka ja on hirveä nälkä mutta ei kerkiä.
Kyllä asia on varmasti näinkin, mutta myös voidaan ehkä pohtia, mikä saa ihmiset nykyään uupumaan paljon helpommin? En siis kiellä etteikö uupumusta olisi ja se voi oikeasti romahduttaa terveyden täysin, mutta jos kevyt osa-aikatyö itsessään aiheuttaa uupumuksen ilman että henkilöllä olisi taustalla mitään sairautta, on jossain oltava vikaa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta ketkä meidät on kasvattanut sellaisiksi jotka eivät kestä mitään
Nuoret kasvattavat itse itsellensä aikuisuutensa. Siksi me 70-luvun kakarat olemme oppineet pärjäämään, koska meidät sai laittaa avain kaulassa ulos, ja te olette oppineet kitisemään. Yhteiskunta päätti kieltää tiettyjä asioita kasvatuksesta, ja asetti rajat sille miten lapsista tulisi pärjääviä aikuisia. Me emme voineet siis laittaa teitä avain kaulassa pihalle pärjäämään, koska se kiellettiin. Nyt ette sitten "jaksa mitään" ettekä pärjää missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
Täällä ne typerimmät jutut kuulee. Pitäisi siis jäädä paskaduuniin, johon joskus aikanaan meni eikä alan vaihdosta voi edes haaveilla vaikka kuinka järki lähtee?
En tarkoita sitä. Kyllä itsekin vaihtaisin sellaisessa tapauksessa, jos esim. nykyinen työ tuottaisi terveysongelmia, jatkuvia jaksamisongelmia, tai ihan oikeasti kuukaudesta ja vuodesta toiseen aina vaan tuntuisi tympeältä paskaduunilta.
Mutta kun on omassakin suvussa näitä jotka on jo käyneet ties kuinka monta koulutusta ja mikään ei ole sitten vaan se oma juttu, vaikka aluksi niin tuntuu, niin siitä tulee kaksi ajatusta väkisinkin: odottaako hän työltä jotain epärealistista kuten että sen pitäisi olla (lähes) koko ajan kivaa, ja toiseksi: en haluaisi että verorahoista tuetaan tällaista muuten vaan koulutussurffailua. Yksikin sukulainen luki ensin suuhygienistiksi, oli pari vuotta, sitten kampaajaksi, siinä pari vuotta, sitten fysioterapeutiksi, ja nyt hiljattain ilmoitti että ei tykkää taas ja tarkoitus olisi etsiä jokin ammattikoululinja jossa työ ei vaadi juurikaan sosiaalisuutta esim. maalari ja opiskella siitä ammatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
sama pätee kumppaniin. Ensimmäinen isompi ryppy rakkaudessa ja sitten erotaan. "Ei se ollutkaan oikea kun tuli riita hänen kanssaan."
Olisiko sitten parempi tuhlata loppuelämä ihmisen kanssa jos ei tulekkaan tämän kanssa toimeen? Parempi erota eikä toistaa vanhempien virheitä joista sai vaan itse kärsiä.
Kai se kodin malli. Monen kotoakaan ei olla lähdetty töihin.
Kun kännykät yleistyi, niitä ei säännön mukaan saanut pitää työssä mukana. Olisi hyvä kokeilla nytkin. Että keskitytään vaan työhön.
Jo työhaastattelussa kysyttäisiin, voitko oikeasti pitää puhelimen poissa työajalla. Erottuisi jyvät akanoista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on myös ns. kasvatusasiantuntijoiden vika. He jankkaavat aina vaan kiihtyvällä tahdilla siitä, miten lapset saavat traumoja kaikesta mahdollisesta. Sen takia ennen aivan normaalit asiat lasten elämässä ovat muuttuneet "julmiksi" ja "epäinhimillisiksi", mikä vaan ruokkii tätä asennetta, että epämukavuutta ei kestetä ja oma napa tulee ensin.
Myös koulumaailma ja opot opettavat, että pitää opiskella sellaista alaa ja tehdä sellaista työtä joka "on kivaa". Aika vähissä on olleet ne työt, joissa on ollut pelkästään kivaa ainakin allekirjoittaneella 1988-2019 jaksolla. Silti on purtu hammasta ja ostettu omakotitalo Espoosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten kun vähän tympäisee niin "mun täytyisi varmaan vaihtaa alaa, ei tämä ollutkaan mun kutsumus". Me vanhan ajan jäärät vaan sanotaan itsellemme että kitinät pyllyyn, ei työn aina kuulu hauskaa ollakaan mutta se vaan hoidetaan silti. Ja jonain tympäisee enemmän ja toisina vähemmän, joskus on jopa ihan mukavaa, mutta mitään aloja ei aleta vaihtelemaan ellei oikeasti ole pakottava syy.
Täällä ne typerimmät jutut kuulee. Pitäisi siis jäädä paskaduuniin, johon joskus aikanaan meni eikä alan vaihdosta voi edes haaveilla vaikka kuinka järki lähtee?
En tarkoita sitä. Kyllä itsekin vaihtaisin sellaisessa tapauksessa, jos esim. nykyinen työ tuottaisi terveysongelmia, jatkuvia jaksamisongelmia, tai ihan oikeasti kuukaudesta ja vuodesta toiseen aina vaan tuntuisi tympeältä paskaduunilta.
Mutta kun on omassakin suvussa näitä jotka on jo käyneet ties kuinka monta koulutusta ja mikään ei ole sitten vaan se oma juttu, vaikka aluksi niin tuntuu, niin siitä tulee kaksi ajatusta väkisinkin: odottaako hän työltä jotain epärealistista kuten että sen pitäisi olla (lähes) koko ajan kivaa, ja toiseksi: en haluaisi että verorahoista tuetaan tällaista muuten vaan koulutussurffailua. Yksikin sukulainen luki ensin suuhygienistiksi, oli pari vuotta, sitten kampaajaksi, siinä pari vuotta, sitten fysioterapeutiksi, ja nyt hiljattain ilmoitti että ei tykkää taas ja tarkoitus olisi etsiä jokin ammattikoululinja jossa työ ei vaadi juurikaan sosiaalisuutta esim. maalari ja opiskella siitä ammatti.
Koulussa hoetaan vuosikaudet sitä, että pitää lähteä opiskelemaan alaa mikä itseä kiinnostaa ja työllistyminen ja palkka ei saa ohjata valintaa. Voi toki olla noinkin, mutta lukiossakin annettiin ymmärtää, että olisi suorastaan KIELLETTYÄ pohtia noita asioita. Kunhan ammatti on se oma juttu niin kaikki muu selviää. Tästä on nähdäkseni seurauksena, että ihmisillä on todella ruusuinen kuva jostain ammatista, yläkoulusta lähtien on haaveiltu miten mä teen sitä mun unelma-ammattia sillä ja tolla tavalla. Ja kappas vaan kun työelämä ei ihan toimikaan niin että jokainen voisi toteuttaa sitä omaa visiota, sitten petytään.
Itse olen mennyt yhä enemmän sitä ajatusta kohti, että työ voi olla yksinkertaisesti sitä että saat kustannettua elämisesi ja vähän sivuun, parhaimmassa tapauksessa niin hyvin että voit toteuttaa unelmia vapaa-ajalla. Töissä riittää se että onnistuu ja kokee olevansa hyvä siinä mitä tekee.
Mä tavallaan ymmärrän. Ihmiset, joilla on mielenkiintoinen ja/tai hyväpalkkainen työ, ovat useammin töissä vanhuuseläkkeelläkin kuin ne, joilla ei ole. Kyse on motivaatiosta. Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisi lusmuilun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on myös ns. kasvatusasiantuntijoiden vika. He jankkaavat aina vaan kiihtyvällä tahdilla siitä, miten lapset saavat traumoja kaikesta mahdollisesta. Sen takia ennen aivan normaalit asiat lasten elämässä ovat muuttuneet "julmiksi" ja "epäinhimillisiksi", mikä vaan ruokkii tätä asennetta, että epämukavuutta ei kestetä ja oma napa tulee ensin.
Myös koulumaailma ja opot opettavat, että pitää opiskella sellaista alaa ja tehdä sellaista työtä joka "on kivaa". Aika vähissä on olleet ne työt, joissa on ollut pelkästään kivaa ainakin allekirjoittaneella 1988-2019 jaksolla. Silti on purtu hammasta ja ostettu omakotitalo Espoosta.
Kerkesit sanoa saman pointin kuin minä :D t. AP tossa aiemmin, jäi signeeraus laittamatta
Totta monet eläneet pumpulissa ja vanhemmat siloitelleet pettymyksiä. Toista on meidän 70- luvulla syntyneiden. Avain kaulaan ja ulos selviytymään jo pienenä. Kyllä minullakin oli vaikeita hetkiä pitkän työuran aikana. Mutta ei vaan voi luovuttaa ja antaa periksi.