Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut "jämähtävät" sinkuiksi eron jälkeen?
02.05.2019 |
En kysy pahalla, vaan tämä kiinnostaa.
Tuttavapiirissä on ihmisiä, naisia ja miehiä, jotka jotenkin jämähtävät siihen tilaan vuosiksi. En nyt tarkoita niitä, jotka tietoisesti valitsevat sinkkuuden enkä niitäkään, jotka kovasti kyllä yrittävät mutta eivät löydä sopivaa kumppania.
Moni tuntuu jämähtävän sellaiseen välitilaan, jossa tavallaan haluaisi löytää kumppanin, mutta ei "jaksa" tai "ehdi" etsiä. Tavallaan elämä on ihan ookoota yksinkin, mutta kuitenkaan ei ole ihan tyytyväinen sinkkuna. Toisaalta ei myöskään oikein tee mitään etsiäkseen ketään. Jos tällainen henkilö joskus lähtee treffeille (toisen pyytämänä), niin hän ei ilmaise kiinnostusta mihinkään enempään. Ei se treffikumppani ole koskaan sopiva, eikä kukaan ei oikein kelpaa.
Voisiko joku näin elävä valaista, mistä on kyse? En kehtaa livenä kysyä tutuilta...
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi, jos kumppania ei löydy, mutta lasten olisi hyvä saada jonkinlainen perhemalli / parisuhdemalli. Siinä mielessä moni ”keskityn nyt lapsiin” -vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, vaikka luulee olevansa joku ihannevanhempi. Ei ole.
Erolapsillakin on jo perhe, vaikka vanhemmat eivät asu saman katon alla.
Harvaa miestä ja mikä ettei naistakaan kiinnostaa alkaa varsinkin vanhemmille lapsille vanhemman korvikkeeksi. Eiköhän aikuisen kannata rakentaa mahdollista tulevaa parisuhdettaan ihan rauhassa ilman lapsia läsnä ja miettiä lapsia tässä asiassa niin, että tuodaan näytille vasta vakiintunut suhde. Sitä paitsi aika moni parisuhde on huono ja aika moni vanhempi eronnut, joten lapset tuskin pelkästä yksin asuvasta vanhemmasta traumatisoituvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska olen kaksi kertaa iskenyt käteni niin syvälle pskaan että ei ikinä enää kiitos!! Ja koska elin uusioperheessä ja näin, miten "isäpuoli" kohteli lapsiani, haluan säästää edes yhden lapsen siltä kauheudelta. Ennemmin olen yksin kuin surkeassa suhteessa.
Mä en ymmärrä miksi naisten pitää aina kehittää riita jostakin asiasta? Monesti jostain aivan turhasta. Nyt mietitään kumpikin yksin että yritetäänkö vielä. Molemmilla on omat asunnot eikä olla koskaan aiottu muuttaa yhteen. Tässä kun on pari päivää yksin miettinyt niin mulla on ollut enemmän seksiä kuin yhdessä moneen kuukauteen. Siinä yksi syy miksi lähdin.
Voin ihan helposti elää yksin. Silloin saa ainakin olla rauhassa. Mun kanssa on ihan helppoa jos ei ala mitään draamaa. Sitten saa kiukutella ihan itsekseen. Se ettei osaa sanoa mikä vaivaa on kaikkein rasittavinta. Kuitenkaan mä en ala sellaista kiukuttelua kuuntelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut sinkkuna 6 vuotta. Täytän pian 40 vuotta. Miesvalikoima on Helsingissä yksinkertaisesti niin huono, ettei tee mieli jatkaa nettideittailua. Parhaat miehet ovat pitkissä parisuhteissaan ja tai vaihtoehtoisesti seurusteluun kyynistyneitä.
Minulla on ollut kaksi pidempää suhdetta ja molemmissa seksi sekä henkinen puoli ovat toimineet. Vähempään en pysty tyytymään mutta enempää ei ole tarjolla.
Viihdyn onnekseni yksin hyvin eikä sinkkuna oleminen ole minulle kamalan iso ongelma.
Iso kaupunki siellähän on vaikka mitä tarjontaa. Voisko olla, että sulla ei ole ihan realistinen kuva itsestäsi? Eli luulet olevasi niiden tyyppien tasolla, mutta et oikeasti ole. Yleensä kun rupetaan sanomaan " ei ole hyviä miehiä" se tarkoittaa, että niitä kyllä on, mutta minä en niitä saa. Ne menevät naisille joilla riittää ulkonäkö niiden tasoon...
Sit katkeroidutaan siihen tasoon millä itse on ja ne miehet ei kelpaa..
Millä he#lvetin "tasolla"? . LOL
Ja tottakai "hyvät miehet", siististi pukeutunut, akateeminen, rikas. Ei mitään välii, mitä ne on ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi, jos kumppania ei löydy, mutta lasten olisi hyvä saada jonkinlainen perhemalli / parisuhdemalli. Siinä mielessä moni ”keskityn nyt lapsiin” -vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, vaikka luulee olevansa joku ihannevanhempi. Ei ole.
Ei ollut äitini tarjoama 20 isäpuolen parisuhdemalli mulle lapsena millään tavalla ihanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi, jos kumppania ei löydy, mutta lasten olisi hyvä saada jonkinlainen perhemalli / parisuhdemalli. Siinä mielessä moni ”keskityn nyt lapsiin” -vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, vaikka luulee olevansa joku ihannevanhempi. Ei ole.
Ei ollut äitini tarjoama 20 isäpuolen parisuhdemalli mulle lapsena millään tavalla ihanne.
Hahaha, tulipa kommenttisi yllätyksenä. Eiku? 😂
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi, jos kumppania ei löydy, mutta lasten olisi hyvä saada jonkinlainen perhemalli / parisuhdemalli. Siinä mielessä moni ”keskityn nyt lapsiin” -vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, vaikka luulee olevansa joku ihannevanhempi. Ei ole.
Ai jeesus mitä paskaa... Just vähän aikaa sitten olin kaverin luona, kun tämä hempeili uuden miehensä kanssa, makasivat päällekkäin sängyllä ja pussailivat. Ja naisen poika tuijottaa telkkaria sellainen ahdistunut ilme naamalla, ilme, jonka tunnistan niiiiin hyvin omasta lapsuudestani.
Syy miksi mä en halua nyt etsiä parisuhdetta, on traumat omasta nuoruudesta, kun vanhemmat erosi, ja varmaan sitten halusivat näyttää mulle kivasti jotain parisuhde/perhemallia siten, että unohtivat mut käytännössä kokonaan kun olivat niin rakastuneita uusiin puolisoihinsa. Äitini varsinkin sekoili oikein huolella.
Ja nyt seuraan toisen ystäväni uuden suhteen virittelyä. Nainen joka on ennen ollut tosi hyvä äiti lykkää nyt teiniään jatkuvasti kenen tahansa hoteisiin, jotta saa lemmiskeltyä uuden puolisonsa kanssa.
Eli kyllä: mä ajattelen mun lapsia. Heidän isällään on uusi suhde, joka onneksi myös alkoi vasta reilusti eron jälkeen konkreettisesti, oli etäsuhde alkuun.
Mä en kestäisi jos mun lapset joutuisi kokemaan sellaisia hylkäämisen ja epämukavuuden tunteita, mitä itse koin nuorena kun vanhempani erosivat ja alkoivat uusiin suhteisiin. Varsinkin kun nyt olen nähnyt niiden mun mielestä ihan parhaiden äitien alkavan uusiin suhteisiin, ja aina ne lapset tavalla tai toisella jää jalkoihin niissä aikuisten kuvioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä10803 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi, jos kumppania ei löydy, mutta lasten olisi hyvä saada jonkinlainen perhemalli / parisuhdemalli. Siinä mielessä moni ”keskityn nyt lapsiin” -vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, vaikka luulee olevansa joku ihannevanhempi. Ei ole.
Ai jeesus mitä paskaa... Just vähän aikaa sitten olin kaverin luona, kun tämä hempeili uuden miehensä kanssa, makasivat päällekkäin sängyllä ja pussailivat. Ja naisen poika tuijottaa telkkaria sellainen ahdistunut ilme naamalla, ilme, jonka tunnistan niiiiin hyvin omasta lapsuudestani.
Syy miksi mä en halua nyt etsiä parisuhdetta, on traumat omasta nuoruudesta, kun vanhemmat erosi, ja varmaan sitten halusivat näyttää mulle kivasti jotain parisuhde/perhemallia siten, että unohtivat mut käytännössä kokonaan kun olivat niin rakastuneita uusiin puolisoihinsa. Äitini varsinkin sekoili oikein huolella.
Ja nyt seuraan toisen ystäväni uuden suhteen virittelyä. Nainen joka on ennen ollut tosi hyvä äiti lykkää nyt teiniään jatkuvasti kenen tahansa hoteisiin, jotta saa lemmiskeltyä uuden puolisonsa kanssa.
Eli kyllä: mä ajattelen mun lapsia. Heidän isällään on uusi suhde, joka onneksi myös alkoi vasta reilusti eron jälkeen konkreettisesti, oli etäsuhde alkuun.
Mä en kestäisi jos mun lapset joutuisi kokemaan sellaisia hylkäämisen ja epämukavuuden tunteita, mitä itse koin nuorena kun vanhempani erosivat ja alkoivat uusiin suhteisiin. Varsinkin kun nyt olen nähnyt niiden mun mielestä ihan parhaiden äitien alkavan uusiin suhteisiin, ja aina ne lapset tavalla tai toisella jää jalkoihin niissä aikuisten kuvioissa.
Niin, jos äitisi malli on ainut parisuhdemalli, jonka olet saanut, niin suhtautumisesi ei ole mikään ihme. Mieti, minkä parisuhdemallin omat lapsesi saavat. Terveenkö? Puolisoa ei tässä perheessä kaivata, hyvä, kun on eroon päästy.
Vierailija kirjoitti:
Neljättä vuotta yksin. Keskityn töihini ja omaan elämääni. En näe mitään järkeä etsimällä etsiä seuraa. Seuraa olisi ollut tarjolla, mutta en jaksa alkaa säätämään mitään. Ei ole läheisyys, eikä seksiriippuvuutta.
Muutenkin tämä nykyinen "deittikulttuuri" on niin pinnallista. En tapaile ihmisiä tapailun vuoksi. Sellaisen ihmisen kanssa tottakai lähden treffeille, jos huomaan tuntevani vetoa kyseiseen ihmiseen. Ilman "tunteita" en ala tapailun vuoksi tapailemaan ketään, enkä edes ehdi.
Sama täällä, tosin olen ollut yksin 14 vuotta ja ikää on 36. Olen siis käytännössä ollut aina yksin. Teininä ja parikymppisenä oli muutama kevyempi suhde. Viimeisen suhteen päätyttyä 22-vuotiaana päätin, että olkoot. Puoliso tulee vastaan, jos on tullakseen, mutta en aktiivisesti etsi ketään. Minua ei haittaa, vaikka olisin yksin kuolemaani saakka. Keskityn muihin mukaviin asioihin.
Miehen tulisi tuoda elämääni jotain hyvää. Yhdessä olisi siis oltava parempi olotila kuin yksin itseni kanssa. Vielä en ole tavannut ketään sellaista, joka olisi parempaa kuin yksin oloni.
En halua perinteistä suhdetta, jossa asutaan saman katon alla ja tehdään kaikki yhdessä. Ihanteeni olisi suhde, jossa molemmilla on omat kodit ja omat elämät ilman lapsia, ja tavataan vaikka viikonloppuisin. Milloin nyt tuntuukaan mukavalle. Käydään joskus yhdessä matkoilla ja vietetään laatuaikaa toisen kanssa. Lapsia en halua, naimisiin voin mennä, taloa en halua ostaa kenenkään kanssa, vaan ostan omani - jos ostan. Vuokralla on tähän mennessä ollut hyvä olla.
Olen tyytyväinen, jos tapaan jonkun, ja olen tyytyväinen, jos en tapaa ketään.
Kertakäyttödeittikulttuuri, jossa vielä pitää viimeistään kolmansilla treffeillä harrastaa seksiä, kun toinen on vielä käytännössä ventovieras? Ei kiitos.
Seksi on mahtavaa, mutta ainoastaan puolison kanssa tai itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vain kysyn: miksi se sinun persettäsi kalvaa, että minä olen vapaa ja omillani ekan kerran koskaan?
En enää suostu ikuisiin kompromisseihin, haaleaan lempeen, epäluotettavuuteen ja toistuviin pettymyksiin.
Seksiä harrastan puutetta potevan ukkomiehen kanssa ja siinä se, mihin ihmeeseen minä jotain lähihäirikköä tarvitsisin?
Itse saan poravasaralla reiän betoniin jos tarvitsee. Ei sitä varten tarvitse äijää elättää.
Yli 2 vuotta nyt, kun erosin vaimostani. Ensin oli vähän aikaa enemmän menojalkaa, sitten oli pari säännöllisempää lyhyttä juttua, mutta tse en ainakaan ollut vielä valmis mihinkään pysyvään. Sen jälkeen on vaan vahvistunut olo, että haluan olla yksin, keskittyä omiin juttuihin ja omaan rauhaan. Lapset kuitenkin puoliksi luonani.
Eräs nainen kuitenkin teki sellaisen vaikutuksen, että aloin sittenkin kallistua parisuhteen kannalle. Hänen tilanteensa vuoksi ei vaan voida olla yhdessä, eikä siitä voi tulla enempää. Voi tosin olla, että tuollainen saavuttamaton tuntuu erityisen kiinnostavalta.
M40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhut kuin parisuhteessa oleminen olisi ainoa hyväksyttävä tapa elää. Minä olen kokeillut sitä, ihan huolella ja pitkästi, ja todennut että se riitti. Miesmakuni on aivan karsea ja päädyn hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella. Eli se ei sovi minulle ollenkaan, viihdyn paljon paremmin itsekseni ja ystävien seurassa.
Juu, pärjään minäkin yksin, viihdynkin. Kaikilla ystävillä vaan on parisuhteet ja arvaat varmaan miten paljon on soveliasta pitää yhteyttä ystäviini ja kuinka usein, he kun haluavat keskittyä parisuhteisiinsa, että todellakin saan olla omissa oloissani.
Ei silti ei ole mun elämä ihan niin synkkää nyt. Olen ollut itse vähän aktiivisempi ja puolituttuja on löytynyt juttukumppaneiksi, yks ehkäpä jo kaveriksi.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy varmaan oli, että koin uuden suhteen etsimisen ja aloittamisen sen verran haastavaksi (kun kuitenkin mulla oli alaikäisiä lapsia, joille taas mitään uusia tyyppejä ei halunnut esitellä), että ei yksinkertaisesti viitsinyt. Suhteen olisi siis pitänyt olla jo todella vahvalla pohjalla ennenkuin olisin sotkenut lapset mukaan kuvioon. Olisi pitänyt elää eräänlaista kaksoiselämää ja siihen ei ollut kiinnostusta. Kun lapset tulivat aikuisiksi, olin ollut jo niin pitkään ilman parisuhdetta, että olin liian mukavuudenhaluinen aloittaakseni uutta suhdetta.
Miksi uusi suhde on este mukavuudenhalulle? Eikai siinä tartte yhdessä nyhjätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko nettideitteihin. Jos ei tapaa ketään missään niin ei löydä miestä. Joten olen yksin.
Todella hyvä perustelu. Itse olen tavannut netin kautta jo aika monta miestä ja ei taida yhdestäkään tulla sitä loppuelämän parisuhdetta. Välillä eksyn nettiin uudestaan ja petyn jälleen. Nettideitit ei vaan toimi, se sopiva pitäisi tavata muualla.
Mun exä oli väkivaltainen. Jotenkin meni luottamus miehiin. Pitäis olla aika ihmemies, että lähtisin enää suhteeseen.
Seksiä saa kyllä, jos haluaa, aika helpostikin, ilman suhdettakin. Mutta ei sitäkään oikein enää jaksa. Kertakäyttökulttuuria.
Vierailija kirjoitti:
Minä vain kysyn: miksi se sinun persettäsi kalvaa, että minä olen vapaa ja omillani ekan kerran koskaan?
En enää suostu ikuisiin kompromisseihin, haaleaan lempeen, epäluotettavuuteen ja toistuviin pettymyksiin.
Seksiä harrastan puutetta potevan ukkomiehen kanssa ja siinä se, mihin ihmeeseen minä jotain lähihäirikköä tarvitsisin?
Itse saan poravasaralla reiän betoniin jos tarvitsee. Ei sitä varten tarvitse äijää elättää.
Ja raksapalvelujen ostaminenkin on halvempaa kuin äijän elättäminen 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut sinkkuna 6 vuotta. Täytän pian 40 vuotta. Miesvalikoima on Helsingissä yksinkertaisesti niin huono, ettei tee mieli jatkaa nettideittailua. Parhaat miehet ovat pitkissä parisuhteissaan ja tai vaihtoehtoisesti seurusteluun kyynistyneitä.
Minulla on ollut kaksi pidempää suhdetta ja molemmissa seksi sekä henkinen puoli ovat toimineet. Vähempään en pysty tyytymään mutta enempää ei ole tarjolla.
Viihdyn onnekseni yksin hyvin eikä sinkkuna oleminen ole minulle kamalan iso ongelma.
Yhtä huono se miesvalikoima on Hesan ulkopuolellakin. Parhaat viety jo rippikouluiässä.
Oon nyt nelikymppisenä ollut sinkkuna jonkin aikaa. Kaikki naisehdokkaat on olleet alle kolmekymppisiä ja en oikein ole viitsinyt lähteä uuteen lastentekorumbaan. Pidän nämä naiset loitolla ja tavallaan salassa lapsiltani ettei ne ahdistu.
Alue: Aihe vapaa
Seksi ilman tunteita on toisen ihmisen hyväksikäyttöä omien tarpeiden tyydyttämiseen. Lakonista onanointia ja säälittävää nylkyttämistä.
Ihanko iltalehdestä luit, että se on "normaali tarve" ja etkö osaa itseäsi tyydyttää?
En tiedä mitää säälittävämpää tapahtumaa, kuin "paneminen" ilman mitään tunteita.
Ja olen muuten mies, mutta kun ei ole uusinta bemaria tai audia, niin ei ketään kiinnosta. Eikä se haittaa yhtään mitenkään, koska olen varsin tyytyväinen elämääni, oman laivani kapteeni.