Miksi miehistä tulee orjia?

huumoria sulla ainakin on, ja tilanteen tajua! Se Jopolla horisonttiin katoaminen iski ainakin minun huumorsuoneen kympillä.



Ei teillä mitään hätää ole, kun kerran keskustelukanava on noin auki. Mutta huomionne siitä, että kaikki on liian helppoa, ei ole ollenkaan pielessä. Se että toisinaan joutuu kyseenalaistamaan kumppaninsa ja KOKO SUHTEEN, on äärimmäisen terveellistä!

Jos tosiaan polkisisit Jopollasi naapurikylään ja katoaisin kotikuvioista (6 tuntia ei riitä! Kaksi päivää!! Vähintään!), niin johan vaimosi alkaisi arvostaa neuvokasta miestään. Tee rhettbutlerit! Luo elämään dramatiikaa!



Mutta viestisi pisti kyllä ajattelemaan. Me naiset olemme toisinaan saatanallisen epäoikeudenmukaisia!



lämpimin terveisin ap.

Tuosta nössöydestä...



Minua rassaa, kun minun pitää aina päättää kaikki käytännön asiat. " Tärkeissä asioissa" (raha, talo...) mies osallistuu ja on jopa dominoiva, mutta muuten jos se olisi hänestä kiinni, me istuttaisiin kotona katsomassa telkkaria aina. (Osa asioista on tietysti minun juttujani (just nuo vaatteet tms), enkä niiihin kyselekään mielipiteitä.)



Kyse ei ole siitä, että hän ei halua tehdä mitään muuta, mutta ei vaan osaa tehdä päätöksiä ja tarttua asioihin, jotka eivät ole välttämättömiä. " Ihan sama" on rasittavaa, kun päätös pitäisi tehdä silti. Ei ole kiva, jos arjen pyörittäminen on kokonaan toisen vastulla ja toinen osapuoli on vaan joku ihmeen kyytiläinen, joka auttaa, kun käsketään.



Eli jos haluatte olla enemmän päättäväisiä, sanokaa mielipide. Ei aina ja joka jeesuksen asiaan, mutta silloin, kun vaimonne empii ja kyselee mielipidettä. Ei se mitään maksa, jos sanoo, että mennään puuhamaahan, vaikkei se mikään ehdoton mielipide olisikaan. Ja järjestäkää jotain juttuja, vaikka vain ulkona syömässä käyminen.

Hirveän hyviä pointteja tullut.



Kuten Nössis asian hyvin ilmaisi, minunkin mieheni subjektiivinen arvo minulle varmaan nousisi kun hän häviäisi välillä ryyppyreissulle. Kaikki ei olisikaan niin itsestäänselvää (silti en tietysti järjellä ajateltuna toivo sellaista).



Mullekin on annettu ymmärtää muutamalta eri taholta, että meillä on liian helppoa. Tosiaan jos ongelmia ei ole, niitä pitää hankkia, elämässähän pitää olla haasteita ja tavoitteita...



Kaiken takana on draamahakuisuus. Kun elämä on muuten tasaista ja kondiksessa, todellisia ongelmia ei ole, niin suhteellisuudentaju välillä häviää. Ja silti väitän, että tämä on ollut minulle todellinen ongelma enkä tykkää että sitä vähätellään.



Ihmisiä on kahdenlaisia: tyytyjiä ja maksimoijia. Edellinen on perustyytyväinen ja määritelmän mukaisesti tyytyväinen siihen mitä on saanut. Maksimoija miettii alati, olisiko jossain jotain vielä parempaa... Tyytyjä on luultavasti tyytyväisempi elämäänsä, mutta ehkä jos maksimoijia ei olisi, asuisimme vielä luolissa ja metsästäisimme nuijilla.



Arno Kotro on sanonut:

" Vihaan klisettä, jonka mukaan naisen pitää olla kaunis ja hiljaa. En tunne yhtäkään jätkää, jonka mielestä naisen pitäisi olla sellainen. En voi sietää kolmen vakiorepliikin naisia: ¿Ihan sama.¿ ¿Sano sää.¿ ¿Emmä tiiä.¿ Ihastun särmikkäisiin, sanavalmiisiin ja temperamenttisiin naisiin, jotka ovat puolihulluja ja vaikeita. Sellaisten kanssa elämä on elämisen arvoista, jotain muuta kuin sohvalla istumista, jäätelön syömistä samalla lusikalla ja huonon hömpän katsomista. Mulla on draama-addiktio. Kunhan jotain tapahtuu, kunhan on sähköä ilmassa. Se hakkaa miedon yhdessäolon mennen tullen."



Mulla on aika lailla samat ajatukset mitä tulee miehiin...



Edelleen kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että minun pitää voida katsoa miestäni ylöspäin.



t. super-kakkonen

Vierailija:

Eli jos haluatte olla enemmän päättäväisiä, sanokaa mielipide. Ei aina ja joka jeesuksen asiaan, mutta silloin, kun vaimonne empii ja kyselee mielipidettä. Ei se mitään maksa, jos sanoo, että mennään puuhamaahan, vaikkei se mikään ehdoton mielipide olisikaan. Ja järjestäkää jotain juttuja, vaikka vain ulkona syömässä käyminen.

Tää on kaksipiippuinen juttu. Ensin tivataan mielipiteitä, ja kohta ollaankin sitä mieltä, että " pitääkö joka asiaan puuttua?" .

Ei kai aina ja kaikista asioista tarvitse olla jotain mieltä, varsinkaan jos asia ei ole " elintärkeä" .

Sanoisin noin omana huomiona, että miehet ovat enemmänkin suuripiirteisiä " kyllä ne asiat siitä suttaantuu" -tyyppejä, kun taas naiset ovat " stressaajia" pienissäkin asioissa.

T: Hän-Mies

Tehän olette ihan hulluja, suoraan sanottuna. Mun mies teki just ton et meni kaljalle ja tuli 5 aamulla kännissä himaan autolla. Ei tosiaan tee miehestä haluttavaa tai seksikästä. Enemminkin ajattelen et hän on idiootti ja täysin epäluotettava. Musta sinä Nössö kuulostat aivan ihanalta mieheltä. Jos elämä tai seksi elämä on tylsää naisen mielestä niin silloin vaimon täytyy itse tehdä jotain asialle. Tylsyys on sorry vaan omien korvien välissä. Ihan tyhmää syyttää miestä jostain johon voi itse vaikuttaa. Nainen joka ottaa täyden vastuun kaikesta ja kohtelee miestä kuin tossua, tekee sen tossun ihan itse miehestä. Peiliin kannattaa katsoa, ihan tosi. Mielenkiintoinen keskustelu

ehkä mies ei halua lähteä syömään ulos tai ei vaan viitsi nähdä vaivaa. No silloin se jää naisen harteille. Järjestä jotain niin ihanaa et mies muuttaa asiasta käsitystä. Varaa pöytä, hommaa lapsenvahti, käy sexshopissa, kampaajalla ja laita miehen sukat pyörimään jalassa. Kun nainen on onnellinen niin se saa miehen muuttumaan silimissä. Jos aina vaan valittaa kaikesta niin ei kai miestä voikkaan huvittaa...Parisuhteessa on molemmat yksilöitä jotka elää omaa elämäänsä yhdessä. Tyytymättömyys tulee usein siitä että nainen elää miehen kautta. Mä olen itse tehnyt sen virheen joten tiedän mistä puhun. Vahvuus on sitä et päästää irti ja uskaltaa olla onnelinen ilman et miehen tarvii tehdä mut onnelliseksi.

Ompa hyvä keskustelu!!



Laitampa minäkin miehistä kommenttia näin mehevään keskusteluun!

Ensin voin allekirjoittaa lähes kaikki noi Nössön komentit.

Minun mielestä parisuhde menee kiville alta aika yksikön jos miehetkin rupeaa dramatisoimaaan arjen yksinkertaisimpia asioita ja tekemään niistä elämää suurempia... ja vieläpä niin että mielipide on joka kerta eri ja vaihtuu ennalta arvaamatta.



Ja tuo oli hyvä tuo nössön vertaus esim. lomamatka asiasta! meillä kävi niin että meni sanomaan kielteisen kantani muutamaan vaimon ehdottamaan kesälomareissuun; ja ihan perustellusti, mutta mikä olikaan lopputulos: kiukuttelua ja sättimistä siitä kun mulle ei kelpaa mikään!!! kelpaa toki, mutta mielipidettäni kysyttiin ja ilmeisesti olisi pitänyt jo tällä avioliittokokemuksella osata olla komentoimatta että vaimo saisi kuitenkin sitten valita sen mieleisensä ilman soraääniä.

Ja sitten jos en kommentoi näin asioihin; niin sit tulee pyyhkeitä että on munaton mies kun ei mihinkään ole mielipidettä.



Mutta kun sitä ei halua tehdä turhaa dramatiikkaa jokaisesta arkisesta asiasta!

kävi ilmi, että naapurin miehessä on alkuvoimaa.

hauskaa sinänsä, enkä oikein voi käsittää.



Naapurin mies on kodinkonekorjaaja ja joutuu usein lähtemään päivystyskeikoille.

Mietin siinä sitten ääneen, että olisiko ollut parempi korjata kone itse?

Istua ilta oluen kanssa kodinhoitohuoneessa ja kirota.



Tiedän kyllä mikä koneesta hajosi, ohjelma kiekko, sellainen mekaaninen koneisto.

Varaosana jo kallis puhumattakaan ajasta jonka sen vaihtaminen olisi vienyt.

Saati olisiko maahantuojalta löytynyt osia, tuskin.



oppina voisin pitää sitä, että vaimolle olisi ollut henkisesti parempi olla.

mikäli olisi saanut pestä viikon verran pyykkejä käsin ja minä olisin uhrannut turhaan aikaa räpläämiseen, kiukunnut iltaisin miksei se osa jo tule.



olisin ollut luolamies!!!!



Esitin illan mittaan luolamies teoriaa useaan kertaan ja aina se tyrmättiin.

en edelleenkään ymmärrä?, kumminkin halutaan alkukantaisuutta, ja vaaditaan paikkansa ottamista, silti pitäis olla kiltti ja lutunen.



kysyin, että olisiko hyvä jos muutettaisiin maalle.

Alkaisin elämään luomu systeemiä.



kasvatettaisiin ja hoidettaisiin elukat.



Ennen iltapalaa kävisin teurastamassa sian jotta saataisiin seuraavan viikon sopat?



Ei hyvä, kuulemma



Erämies hommassa on kuulemma jotain hienoa.



En voi ymmärtää. lähteä nyt parinsadan kilometrin päähän ampumaan sorsia tai hirviä.



Ampumista olen nähnyt ihan tarpeeksi Yk:ssa.

Ja tappamisen ja paukuttelun iloa minulla ei ole, sen verran liikaa olen nähnyt.



Ja jos liha on noin halpaa, miks ihmeessä lähteä metsään.





Vaimo hakee jotain sekoitusta.



Pitäis olla runollinen, raakalainen, primitiivinen, ihana, lapsirakas, luotettava silti epäluotettava, eroottinen ja hellä, rikas ja komea, pätevä ja sosiaalinen, huomaamaton mutta vaikuttava, kellontarkka silti myöhästyvä, puhdas silti öljyiset kädet.



mitä enemmän asioita veivaa sitä enemmän olen vakuuttunut etten jaksa pelleillä.



jos en kelpaa näin, niin sitten vaimo voi sanoa:



jätin lapset sinulle, poistun elämästäsi, koeta pärjätä RAKAS.



Poistuu teatraalisesti aamunkoittoon ja mietti samalla mihin helvettiin minä menen yöksi, ja miten ihmeessä laitoin tämän väriset kengät.



Tuliko huulirasva, muistaakohan se, että huomenna on kuopuksella eskarin retkipäivä???

Sellasta se vaan välillä on...

Ainahan se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella, ei siitä pääse mihinkään. Sen olen itsekin joutunut hyväksymään.

Luulen että pointti on se, että vaihtelu virkistää. Ripaus uudistumista on siis paikallaan silloin tällöin.



Toki jos nuo ovat kirjaimellisesti vaimosi odotukset mitä kirjoitit, niin aika mahdottomaltahan se kuulostaa. Itselläni ei ole noin ristiriitaisia odotuksia miehelle, vaikka odotuksia onkin.



t:2

Voi nössö ym., onko elämässä tai parisuhteessa todellakin kyse siitä, että pitää kaikin keinoin ja voimin yrittää täyttää toisen toiveet, pitää tyytyväisenä, havaita mistä päin kulloinkin tuulee ja minkämerkkistä se huulirasva olikaan. Ahdistavaa.



Mielestäni lapsiperheen tavallisten arkipäiväisten asioiden vatvominen puhumattakaan niiden dramatisoimisesta on melkeinpä tyhmyyttä, arkipäivän orjuutta. Omien ajatusten orjuutta ja narsismia on toisaalta myös se meidän naisten epämääräinen jotakin suurempaa kohtaan tuntemamme kaipaus, jota me täällä toinen toistaan erinomaisemmin sanankääntein tilitämme.

jos ei kiinnosta parisuhteen kehittäminen, niin sitten ei. Jos haluaa olla vuosikymmenestä toiseen tasan samanlainen, haluaa jämähtäneen suhteen eikä ole niin suurta väliä, säilyykö kipinä ja kiihko parisuhteessa, niin eipä sitä kannata tällaisia pohtia.

Vuosikymmenien pituinen onnellinen suhde ei ole helppoa. Erokin on usein helpompaa kuin miettiä mitä itse kukin suhteessa haluaa ja yrittää yhdessä toteuttaa ne toiveet. Parisuhdetta pitää hoitaa ja uudistaa ja se ei tapahdu aina kivutta.

Tässä on nyt useampikin kirjoittaja käsittänyt vähän väärin - ei tässä kukaan ole halunnut, että jokaista arkipäivän päätöstä aletaan vatvomaan tai dramatisoimaan. Ei kannata lukea niin kirjaimellisesti, vaan yrittää nähdä se pointti vähän laajemmassa ja hienovaraisemmassa merkityksessä.

Sitä paitsi alkuperäinen pointti oli kaiken lisäksi ihan muu: se että nainen haluaa miehen jota voi katsoa ylöspäin ja jolla on henkinen yliote - ei siis esim. konkreettiset pikkupäätökset.

Ja toisaalta, jos ei mistään uskalla ja osaa haaveilla, ei koskaan mitään saakaan. Narsismia tai ei.

Vierailija:

Voi nössö ym., onko elämässä tai parisuhteessa todellakin kyse siitä, että pitää kaikin keinoin ja voimin yrittää täyttää toisen toiveet, pitää tyytyväisenä, havaita mistä päin kulloinkin tuulee ja minkämerkkistä se huulirasva olikaan. Ahdistavaa.

Mielestäni lapsiperheen tavallisten arkipäiväisten asioiden vatvominen puhumattakaan niiden dramatisoimisesta on melkeinpä tyhmyyttä, arkipäivän orjuutta. Omien ajatusten orjuutta ja narsismia on toisaalta myös se meidän naisten epämääräinen jotakin suurempaa kohtaan tuntemamme kaipaus, jota me täällä toinen toistaan erinomaisemmin sanankääntein tilitämme.

Vierailija:

Tässä on nyt useampikin kirjoittaja käsittänyt vähän väärin - ei tässä kukaan ole halunnut, että jokaista arkipäivän päätöstä aletaan vatvomaan tai dramatisoimaan. Ei kannata lukea niin kirjaimellisesti, vaan yrittää nähdä se pointti vähän laajemmassa ja hienovaraisemmassa merkityksessä.

Sitä paitsi alkuperäinen pointti oli kaiken lisäksi ihan muu: se että nainen haluaa miehen jota voi katsoa ylöspäin ja jolla on henkinen yliote - ei siis esim. konkreettiset pikkupäätökset.

Ja toisaalta, jos ei mistään uskalla ja osaa haaveilla, ei koskaan mitään saakaan. Narsismia tai ei.

Erinomaisen hyvin sanottu, asialla varmaan supermimmi 2....? Koko jutun ydin ei tosiaan ollut tuoda esille arkipäivän pieniä (ja isompiakin) yhteentörmäyksiä miehen ja naisen välillä. Tarkoituksenani oli pohtia meidän Maksimoija-naisten suhdetta omaan kumppaniimme ja yleensä koko miessukukuntaan. Vaatimuksemme ovat suuret, mutta vastineeksi pystymme tarjoamaan paljon :) (näin ainakin itse koemme). Tarvitsemme vertaisemme, ja piirun verran ylemmälläkin olevan, kumppanin tässä titaanien taistelussa!

Kyllä minä ymmärrän, että miehet ovat toisinaan pulassa näiden pyrkimystemme kanssa (ja taas: kyse ei ole siitä, kuka päättää lomista, raha-asioista, vaatteista.... vaan jostain paljon universaalimmasta). Mutta olisipa ihanaa edes kerran tavata mies, jonka kanssa (vaikkapa vain) jutella tarvitsematta pelätä loukkaavansa hänen egoaan tai seksuaalista omanarvontuntoaan, tarvitsematta vähätellä itseään, pyrkimättä pönkittämään miehisyyttä...

Mutta nyt menee kimurantiksi. Taidamme tosiaan olla eri planeetoilta, ja syöksähtelemme tuolla avaruudessa eri ratoja, eri nopeudella. Silti planeetat vetävät toisiaan puoleensa ikiajoista saakka, ja niinhän sen kuulu mennäkin. Mutta oppivatko marsilaiset ja venuslaiset koskaan toistensa kieltä, se on eri juttu....

ap

Olen mies ja naiseni ovat aina olleet orjia. Kaikissa parisuhteissani. Eikä nyt ole kyse siitä että olisin sika. Joku luontainen vaikutusvalta (olen johtotehtävissä) on johtanut siihen, että naiset ovat aivan kyykyssä, pyytämättä ja vaatimatta.



Nyt olen ollut jo vuosia samassa liitossa. Alkaa ärsyttää naisen matelu, kaipaisin välillä tasa-arvoista ja terävä-älyistä seuraa.

Miehessäni ei tunnu olevan miestä minulle, vaikka onkin perinteinen kädentaidot ja hyvän itsetunnon omaava, koulutettu, komea ja raamikas alfauros. Jostain syystä liittomme on jatkuvaa kilpailua, mittelyä ja toisen vähättelyä vaikka saamlla energialla voisimme olla superperhe, jossa kohtaisi aidosti Mies ja Nainen. Jossa nostaisimme toisiamme, katsoisimme toisiamme ylöspäin vuoronperään - hyvällä lailla.



Ehkä perussyynä on se, että minun on vaikeaa olla Nainen. Olen kasvanut kodissa, jossa Mies on perheen pää ja nainen matelee. Mieheni lapsuudenkodissa taas Nainen johti ja mies oli lattiarätti. ehkä olemme ottaneet ne alfauroksen ja alfanaaraan roolit, jotka omille vanhemmillemme olisivat kuuluneet emmekä osaa päästää irti, jottemme suistuisi samaan aisankannattajan asemaan...



Silti, haluaisin, että miehestä löytyisi Yllättäjä. Että hän varaisi meille matkan jonnekin mukavaan paikkaan, järjestäisi illallisen, ihanan hotellihuoneen, hemmottelua ja kaikkea sitä, mitä kotiäiti päivittäin tarjoaa lapsilleen. että saisin kerrankin olla vain ja odottaa jännittyneenä, mitä ihanaa seuraavaksi tapahtuu. Että kokisin, että Mies arvostaa minua Naisenaan, jolle mikään ei ole turhan kallista tai liian hyvää. Että olisin Miehelle Nainen, enkä tasaveroinen kumppani. Edes joskus...



N37

todennäköisesti viehätät tietyntyylisiä miehiä ja lähetät itsestäsi ehkä kahdenlaista viestiä: tavallaan olet kiinnostunut, mutta kavahdat sitoutumista. Miehet ilmeisesti kuitenkin pitävät sinusta tai ainakin koittavat miellyttää.



Itse esimerkiksi pidän siitä miehessä, että hän huomioi minua. Koskaan en ole siihen ongelmaan törmännyt, että miehet alistuisivat talutusnuoraani. Myöskään toisinpäin ongelmia ei ole ollut. Toki miehet ovat toisinaan saattaneet " palvoa" , mutta " ongelma" ei ole koskaan ollut pitkäaikainen.

joka olisi AINA se viisas, vahva ja voimakas. Aina sanoisi viimeisen sanan. Aina olisi perheen pää.



Koittakaa nyt ymmärtää, että etsitte lapsuudenkodin asetelmaa, jossa itse olette oidipaali-ikäisiä tyttäriä ja miehen pitäisi siis olla se isä, joka hylkääkin oman vaimonsa ja yhtyy pikku lolitaansa.



Toki on olemassa myös miehiä, jotka kaipaavat naisesta äitiä (ja itselleen johtajaa), eikä se ole kovin seksikästä. Mutta musta tuntuu, että monet naiset pitävät kompromisseja tekevää miestä munattomana, mutta ehkä syy ei ole miehessä, vaan arvion tekijässä?

Vierailija:

En usko että se on mahdollista edes teoriassa. Siis avautua pohjamutia myöten toiselle, kertoa koko elämänsä, unelmansa, toiveensa, ajatuksensa, himonsa, perversionsa.... ei semmoista kukaan mies kestäisi, eikä varmaan kukaan ystäväkään.

Vierailija:

joka olisi AINA se viisas, vahva ja voimakas. Aina sanoisi viimeisen sanan. Aina olisi perheen pää.

Koittakaa nyt ymmärtää, että etsitte lapsuudenkodin asetelmaa, jossa itse olette oidipaali-ikäisiä tyttäriä ja miehen pitäisi siis olla se isä, joka hylkääkin oman vaimonsa ja yhtyy pikku lolitaansa.

Toki on olemassa myös miehiä, jotka kaipaavat naisesta äitiä (ja itselleen johtajaa), eikä se ole kovin seksikästä. Mutta musta tuntuu, että monet naiset pitävät kompromisseja tekevää miestä munattomana, mutta ehkä syy ei ole miehessä, vaan arvion tekijässä?

Yhtään lähetmättä setvimään sen tarkemmin oidipaalisia teorioita (joihin en kyllä usko), en koe etsiväni isähahmoa miehistä. En näe mitään seksikästä " isällisissä" otteissa - en halua, että minua vähätellään tai tytötellään. Isä-lapsi-suhde on kuitenkin alistussuhde, en halua alistua miehelle, haluan saada hänestä vastusta (mikä on eri juttu). Siis ei mitään luolamies-, öykkäri- tai komentajameinkinkiä, vaan äärimmäisen hienovaraista osoitusta henkisestä ylemmyydestä. Joka tietysti heijastuu seksielämäänkin ja saa (saisi) sukat pyörimään jalassa....

Mea culpa, tottakai ymmärrän, että syy on arvion tekijässä, jos suurin osa miehistä vaikuttaa munattomalta. Mutta se ei tilannetta muuta miksikään.

Ovatko omat vanhempasi alistaneet sinua? Tai alistatko itse lapsiasi?

ilman että he kokevat miehisyytensä uhatuksi. Ilman, että täytyy peitellä ja pehmitellä. Sehän kaikkein tärkeintä onkin!



- sivullinen -