Lue keskustelun säännöt.
Tämä masentuneiden lyttääminen ahdistaa
02.05.2019 |
Mua jotenkin pelottaa, että onko suuri osa ihmisistä niin hirviöitä että haukkuvat masentuneita laiskoiksi pilleristeiksi, jotka varta vasten haluavat eläkkeelle ja narkkareiksi. Onko tämä jopa tietoista provoilua saada jo valmiiksi lytätyt ihmsrauniot itsetuhoisiksi? On totta että terapia on ensisijainen hoitokeino, mutta usein valitettavasti lääkkeet on pakko ottaa hoidon tueksi. Ja on totta että joillekin nämä lääkkeet aiheuttaa hirveitä sivuvaikutuksia.
Miksei mm. kemoterapia-, verenpaine, beetalsalpaaja- ja hylkimisenestolääkkeiden riskeistä meuhkata samoin? Niin, ne ovat fyysisiin sairauksiin, psyykkiset sairaudet on aina oma vika ja paranee lenkkeilemällä ja peiliin katsomalla. Ei ihme että tämän maan itsem*rhatilastot on niin korkeat.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut lapsesta asti enemmän ja vähemmän masentunut ja ahdistunut. En vähättele masennusta, mutta kyllä joskus kalskahtaa korvaan, kun työkaveri hakee saikkua masennuksen vuoksi, kun: koira kuoli, esimies huomautti virheestä, poikakaveri jätti yms.
Omien olojen kanssa olen pärjännyt, koska nuorena en edes tiennyt, että paha oloni voisi olla masennusta. Ei niistä 70-luvulla puhuttu. Porskutti vain eteen päin ja ajatteli, että aina vituttaa. Nuoruus oli aika kauheaa välillä, mutta mitäpä noita jauhamaan koko ikäänsä. Nykyään tiedostan jo kaudet, jolloin alkaa rintaan tulla se tuttu puristava tunne. Onneksi en pelkää enää niitä, koska tiedän, että ne menee ohi siinä kuin on tulleetkin. Eivät onneksi ole kroonistuneet ja menneet niin pahaksi, että lamaisivat minut.
Mutta juuri nämä "marsuni kuoli, haen saikkua masennuksen vuoksi" pilaa koko masennusdiagnoosin. Kaikkia masentuneita aletaan pitämään tyhjän kitisijöinä ja laiskureina, jotka haluaa vain ylimääräistä lomaa saikulla
Niin ja sen verran vielä, että olen kai aina ollut lievästi masentunut, koska olen pystynyt kulkemaan töissä teinivuosista lähtien. Pari kertaa olen käynyt mahahuuhtelussa, mutta siitäkin elämä jatkui. Ei sitten, kun ei onnistunut, niin jatketaan sitten, minkäs teet. Joten missään nimessä en oikeasti ja syvästi masentuneita halua tekstilläni mollata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni masentuneista on katsonut tuon youtube linkin?
Ei montaa peukkua näy?
Eli kun en tee mitään voin olla rauhassa sohvalla kissan kanssa.
Ahaa sinäkö keksit että tuolla ajatuksen muutoksella parannetaan sairaus joka on aivoissa, selvä homma.
Et tainnut itse lukea kommentteja jossa kerrottiin että masennus ei ole aina kytköksissä ajatuksiin.
Positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen voi myös masentua, tällaisia tapauksia on miljoonittain ja tietoa kyllä löytyisi netistä ja kirjoista, jos viitsisit youtube videoltasi muuta tietoa etsiä.
Kerro minulle miten perinnöllinen sairaus ajatuksilla muuttuisi, voiko negatiiviset ajatukset periä vaikka olisi asunut ikänsä eri ympäristössä kuin lähisuku?
Jos masennus olisi pelkästään aivojen kemikaaleihin perustuva, silloin lääkkeet hoitaisivat sen.
Voi kuule kun aivojen kemioista liittyen masennukseen ja niihin sopivista lääkkeistä ei vielä tiedetä tarpeeksi. Tällä hetkellä käytössä olevat lääkkeet ovat käytännössä kokeilua koska muutakaan ei ole vielä keksitty. Historiassa on monta nyt jo kiellettyä lääkettä tai pikemminkin huumausaineita joita kehiteltiin mm. masennukseen. Nykyihminen tietää vielä hyvin vähän aivoista, mielensairauksista, synnystä ja niiden hoidosta. Jos parantava hoito olisi jo löytynyt, masentuneitahan ei olisi, eikös vain. Voi myös olla kuten monella lupaavalla syöpälääkkeillä, että mahdollinen parantava hoito onkin löydetty, mutta patentit näillä masennuslääkefirmoilla mikä on miljoonabisnes, joten eihän nyt kilpailijoita voi markkinoille päästää, miksi parantaa sairaus jolla voi rahastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muotimasennus vaan ON todellinen ilmiö ja ärsyttää eksyksissä olevat, henkisesti laiskat ihmiset, jotka omivat the Masennuksesta itselleen uuden identiteetin.
Jonka varjolla voi saada itselleen edes jonkun aseman tässä yhteiskunnassa - ja ennenkaikkea vähän helpompaa rahaa.
Miten masennuksella saa helppoa rahaa? Ei ainakaan eläkkeelle helposti pääse eikä pitkiä sairaslomiakaan saa ilman, että sitoutuu hoitoon. Se hoito puolestaan maksaa.
En myöskään ymmärrä, miksi terve ja iloinen ihminen haluaisi muka välttämättä masentuneen identiteetin, jos muihinkin rooleihin (urheilija, äiti, musiikin intohimoinen harrastaja jne... ) on mahdollisuuksia.
Muistetaan nyt kuitenkin, että myös noissa rooleissa oleva voi samaan aikaan sairastaa masennusta. Tiedän todella monta pahasti masentunutta mutta silti musiikkia intohimoisesti harrastavaa (tai sillä myös vähän tienaavaa) muusikkoa, ja masentuneita äitejä on pilvin pimein myös. Jopa urheilija voi olla masentunut, vaikka urheilu toki auttaakin jaksamaan masennuksen kanssa paremmin. Se ei silti poista niitä masennuksen alkuperäisiä syitä vaikka kävisi salilla joka päivä (jos on esim. syvempää käsittelyä vaativia asioita, joita tavallaan pakenee urheiluun). Masennus ei automaattisesti poissulje muita rooleja, mutta toki pitkään jatkuessaan todella vakavana, se alkaa etäännyttämään muusta elämästä. Kaikilla se ei kuitenkaan oireile samanlaisena eikä mielestäni koskaan ole järkevää rakentaa identiteettiään pelkän sairauden ympärille, kun me ollaan aina muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa sinäkö keksit että tuolla ajatuksen muutoksella parannetaan sairaus joka on aivoissa, selvä homma.
Et tainnut itse lukea kommentteja jossa kerrottiin että masennus ei ole aina kytköksissä ajatuksiin.
Positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen voi myös masentua, tällaisia tapauksia on miljoonittain ja tietoa kyllä löytyisi netistä ja kirjoista, jos viitsisit youtube videoltasi muuta tietoa etsiä.
Kerro minulle miten perinnöllinen sairaus ajatuksilla muuttuisi, voiko negatiiviset ajatukset periä vaikka olisi asunut ikänsä eri ympäristössä kuin lähisuku?
Mieliala on aivojen asia. Perinnöllinen sairaus on vain altius saada muita herkemmin joku sairaus. Ei muuta.
Hokemalla tuota että kun isoäidillä oli saat sen 100% varmuudella.
Jotkut sanoo että 80% sairauksista on psykosomaattisia, toiset sanoo 98%.
Katsoitko videon, voin arvata ettet katsonut. Mutta silti sinulla on mielipide siitä ettei se auta mitään.
Kiliseekö mikään kello nyt?
En ole hokenut että jokainen altis saa sen 100% todennäköisyydellä, sinä laitat nyt tekstiini kirjoituksia mitä en sinne itse kirjoittanut.
Se alttius siihen kuitenkin on, nimenomaan mielialan eli aivojen asiaan, siihen ei silloin positiiviset ajatukset auta, toki helpottavat elämistä sairauden kanssa. Et kai sano raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsivälle että hei yrittäpäs nyt vain ajatella positiivisemmin. Masennus ei mitä luultavammin ole yhden asian summa, aivot hallitsevat kuitenkin koko kehoa myös säätelemällä mielialaan vaikuttavia hormoneja.
Kello kilisee siihen suuntaan että et tiedä ylipäätänsä masennuksesta ja varsinkaan minun tiedoistani tarpeeksi, joten jatkan keskustelua, jonkun asiasta viisaaman kanssa.
Mulla on ollut ilmeisesti alttiutta masennukseen mutta en ole aiemmin sinänsä ajatellut olevani. Aina olen opiskellut tai tehnyt töitä hyvällä menestyksellä. Nyt olen tapaturman seurauksena työkyvytön ollut yli 3v ja menetin samalla kykyni harrastaa rakastamiani asioita. Elämältäni on pudonnut pohja täysin, jatkan elämääni ainoastaan lasteni vuoksi. Terapia ja lääkitys eivät tätä vammaani poista joten voiko niistä olla mitään hyötyä tällaisessa tapauksessa jossa masennukseen on selkeä syy?? Mietin avaudunko tästä seuraavalla lääkärikäynnillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata kaikille ihmisille kertoa masentuneisuudesta, kaikki kun eivät ymmärrä sitä tilaa.
Ei sitä pidäkään ymmärtää. En minäkään saa mitään sympatiaa siitä, että kiihotun ainoastaan pippelitytöistä. Miksi minun pitäisi ymmärtää jotain lapsellista masennuskohtausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Jep, mielenterveysongelmista kärsivien leimaaminen on kyllä syvältä. Tiedostan itsessänikin, että toimintakykyä merkittävästi heikentäviä mielialaoireita on ollut jo pari vuotta. Periaatteessa pitäisi hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, mutta en halua tehdä sitä. Pelkään leimaantumista ja sitä, miten se voi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa.
Olen tässä ketjussa kertonut pitkäaikaisen sairauden kuvastani ja omalta osaltani haluan tuoda esiin, että en mitään kadu niin paljon kuin sitä, etten ajoissa hakeutunut hoitoon. Syyt olivat samat kuin sinulla ja luulin kuormittavien asioiden poistumisen parantavan tilannetta. Niin ei koskaan käynyt. Hoitamattomana nämä ongelmat pahenevat ja liian urhea ei tulisi olla. Pari vuotta on pitkä aika. Sinun ei tarvitse kertoa yhtään kenenkään, että käyt lääkärissä mt-ongelman takia. Pidä se omana tietonasi, jos et halua jakaa. Se onnistuu aivan hyvin.
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.
Muistan hyvin, kun olin vielä siinä vaiheessa, että tuollaisilla asioilla oli merkitystä. Terveys pitää laittaa kuitenkin ensimmäiselle, toiselle ja vielä kolmannellekin sijalle. Itse olen siinä vaiheessa että joudun miettimään, onko enää mitään syytä elää, jos alkaa esim. kuulla ääniä eikä sitä saada millään hoidolla pois. Jotkut jaksavat vielä sinnitellä siinäkin vaiheessa mutta itse taitaisin pistää pillit pussiin. En tiedä paljoa noista työmarkkina-asioista, mutta lähihoitajaksi ei ainakaan pääse, jos on psyyken kanssa ongelmia jo ennen koulutukseen hakeutumista. Se onkin ihan oikein. Liian vähän hoitajia vanhuksilla ja sitten nekin vielä olisi potilaita, ei hyvä.
Masennus ei vaikuta esimerkiksi lähihoitajaksi hakemiseen. Älä jaa täällä valheellista tietoa.
Jaan vain sitä samaa tietoa, joka minulle on annettu TE-toimiston ja Kelan yhteispalaverissa, joka järjestettiin työkykyarvioni jälkeisessä kuntoutusta ja uudelleenkoulutusta pohtivassa tapaamisessa Kelan virkailijan puolelta. Mutta ehkä sinä tiedät paremmin tai sitten on lähihoitajista kova pula. Omana mielipiteenäni sanoisin, ettei missään nimessä pitäisi ottaa raskaalle hoitoalalle avuttomia ympäröimään mt-potilaita, vaikka olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Ennen oli jopa soveltuvuusarviointi. Silloin ei ollutkaan vanhustenhoidon kriisiä. Yksikin mielenvikainen hoitaja, joka kiusaa vanhusta on liikaa.
Minulle on sanottu, että henkilön oma suhtautuminen ja kyky tulla toimeen sairaudensa kanssa vaikuttaa. Itselleni sanottiin, jos tuo ala kiinnostaisi niin varmasti pääsisin.
Joten sinulle on varmaan sanottu noin, koska näkevät sinun olevan juuri sitä mitä kuvailet: mielenvikainen henkilö, joka kiusaisi vanhuksia.
Erehdyt. Minulla on akateeminen loppututkinto. Ei minusta kukaan ollut lähihoitajaa leipomassa. Kaikkein vähiten minä itse. Se annettiin vain esimerkiksi koulutuksesta, johon ei koulutettaisi Kelan rahoilla. Toki aina voi pyrkiä kun salaa sairautensa. Tässähän alkaa tuntea itsensä vielä aika järkeväksi, kun ymmärtää pysyä poissa hoitoalalta. Ei ole sekään näköjään kaikille selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma masennukseni ja ahdistuneisuushäiriöni johtuvat traumataustasta. Aivoni ovat kirjaimellisesti vaurioituneet. Kuten siinä huonoa lapsuutta käsittelevässä ketjussa kirjoitin, niin kukaan ei mene aivohalvauksen saaneelle ihmisellekään sanomaan, että höpö höpö, lakkaat vaan makaamasta sairaalassa, nouset ylös, lähet lenkille ja rupeet puhumaan! Eikä kukaan sano neliraajahalvaantuneelle, että et sä mikään halvaantunut ole, höpö höpö, ylös penkistä ja hommiin!
Silti masentuneelle sanotaan näin. Vaikka masennus johtuisi aivovauriosta. Miksi aivohalvauksesta saatu, tai onnettomuudesta saatu aivovaurio olisi eri juttu, kuin traumataustasta syntynyt aivovaurio? Kyse ei ole tahtotilasta, tsemppaamisesta tai positiivisesta ajattelusta, vaan konkreettisesta vauriosta hermojärjestelmässä. Sitä ei tsempillä paranneta.
Tällä hetkellä maailmalla tutkitaan psykedeelien ja MDMA:n tehoa traumataustaisten ja masentuneiden hoidossa. Kyseiset aineet mahdollistavat uusien, korjattujen hermoyhteyksien luomista aivoissa. Suomessahan näitä ei herranen aika tulla missään nimessä tutkimaan tai sallimaan seuraavaan 50-vuoteen, koska hui, HUUMEITA! Ennakkoluulot ja pelot ovat valtavia, vaikka näistä on saatu todella positiivisia tuloksia aikaiseksi. Siksi ihmiset eivät tule hetkeen saamaan oikeanlaista apua.
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata kaikille ihmisille kertoa masentuneisuudesta, kaikki kun eivät ymmärrä sitä tilaa.
Voi olla myös että pelkäävät sitä. Olen törmännyt työteliäisiin ihmisiin, jotka ovat olleet burnoutin partaalla ja viimeisillä voimillaan hokevat että masennusta heillä ei ole vaikka hiki nousee otsalle ja kädet tärisevät kauppalistan näkemisestä.
Sitten kun viimein romahdetaan lääkärin vastaanotolla niin eivät itse pääse sängystä ilman psyykelääkkeitä :/ ilmeisesti hävetään ettei jakseta vaikka kyseessä sairaus.
Minullakin meni vuosia hyväksyä etten ole laiska tai paska ihminen, koska en jaksa tavallista 8-16 päivää viittä kertaa viikossa, vaikka tuo taitaa olla melkein vaatimus nykyään. Ehkä joku päivä jaksan.
Masentuneen mieli kiertää aina kehää. Muistakaa että siitä kurimuksesta pääsee kyllä vaikka tuntuisikin että mitään menetettävää ei enää ole tai toivo on hävinnyt ja joka paikkaa särkee. Tsemppiä kaikille.
Kuule mieskohde voisit hoidattaa sen luulosairautesi muualla.